Kaksi Partisaanissa kuluneiden kuukausien aikana esiteltyä äärivasemmistolaista ovat päättäneet kaikessa hiljaisuudessa paeta julkisuutta. Kyseessä ovat ”antifasismia” ja anarkismia kannattavat, pääkaupunkiseudulla vaikuttavat Leevi Tuikka ja Leona Kotilainen.
Tuikka esiteltiin joulukuussa Partisaanin joulukalenterissa. Kalenterimme oli vastaveto äärivasemmistolaisen Varisverkoston joulukalenterille, joka maalitti kansallismielisiä. Partisaani nosti esiin Tuikan anonyymisti kirjoittamia poliittiseen väkivaltaan kiihottavia viestejä ja paljasti hänen visusti varjelemansa henkilöllisyyden.
Leona Kotilainen on puolestaan äärivasemmistolainen feministi, jonka nimi lokaantui, kun hänet yhdistettiin liikkumisrajoitteisen alaikäisen raiskanneeseen sekä useita naisia hakanneeseen ja kiristäneeseen antifasisti Tuomas Tinganderiin. Tingander lopetti poliittisen toimintansa heti Partisaanin paljastusuutisen jälkeen ja Kotilainen seurasi muutamia viikkoja myöhemmin perässä.

Katteetonta uhoa
Sekä Tuikka että Kotilainen väittivät heti paljastusuutistemme jälkeen, ettei ”natsien kirjoittelulla” ole mitään vaikutusta heidän poliittiseen toimintaansa.
Näin väitti viime syksynä myös paljastamamme poliittista väkivaltaa kannattava anarkisti Matias Heino. Tosiasiassa kaikkien kolmen poliittinen aktiivisuus ja preesens sosiaalisessa mediassa vaipuivat pohjamutiin heti paljastusten jälkeen.
Tuikan, Kotilaisen, Tinganderin ja Heinon käyttäytyminen osoittaa, että paljastusartikkeleilla on konkreettisia vaikutuksia äärivasemmiston toimintaan ja itsetuntoon. Jos sinä tiedät äärivasemmistolaisista, joiden henkilöllisyyden paljastaminen olisi paikallaan, vinkkaa meille: toimitus_partisaani@protonmail.com


Lue myös: Esittelyssä Varisverkoston toimintaohje maalitetuille
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Pontus Söderblom
Sauvakävely keppini ei osunut taannoin Tampereella aivan väärään henkilöön, vaikka jouduinkin hieman T. Tingaderille siitä maksamaan korvauksia…Karma kosti.
Eikka
Meni vassareilta suut suppuun ja pupu pöksyyn kun totuus tuli julki.
Bella
Olen ääriempaattinen ihminen, mutta olen huomannut, että näiden paljastusten edessä olen kylmä. Mitään ei sydämessä liikahda. Johtuneeko siitä, että 2010-luvun vaihteessa nämä antifassut uhkasivat tunkeutua kotiini ja sokaista lasteni silmät. He uhkasivat ls-ilmoituksilla minua. Joku heistä taisi sellaisen tehdäkin, mutta ihme ja kumma, ls-täti ja poliisi kyselivätkin minulta, että onko minulla tiedossa, että kuka minua yrittää mustamaalata. Teeskentelin tietämätöntä, sillä en halunnut antaa kuvaa, että MINÄ mustamaalaan ketään, mutta poliisi ja ls olivat itse tajunneet, että ilmoitukset eivät ole aitoja, ja asia jätettiin siihen, ja poliisi vielä sanoi, että jos joku vielä tekee väärän ilmon, niin he hoitavat sen. En siltikään vaipunut imperfektiin poliittisen toimintani kanssa, vaan minusta tuli sittemmin vielä erään nationalistisen puolueen varapj. No, nyt lapseni ovat isoja, yksi on elokuvataiteen kandi ulkomailla, matkalla kohti maisteriutta ja niin edelleen; antifassut saavat vielä nauttia hänen elokuvataiteestaan valkokankaalla. Toinen on uusnatsi ja hieno ihminen, kolmas on matikkanero ja monilahjakkuus kieltenkin kanssa, joka opiskelee lahjakkaille tarkoitetussa opinahjossa kohti yliopistoa. Että jatkakaa Partisaani toimintaanne; olen laittanut merkille, että olette yhtä hyvä media kuin Iljan Mv oli silloin, kun Ilja sitä veti.
Nimetön
Ansiokasta toimintaa Partisaanilta!
Tätä pitää ehdottomasti jatkaa!
Julli
Kiitos Partisaanille.
Tämä on loistava tapa siivota yhteiskuntaa rappiolla.
Nimetön
Hyvä Partisaani!
juha II
Mitähän bolsevikkien vallankumouksesta olisi tullut noiden kanssa?
Suomen työväen ampujat
Rotat ja torakat pelkäävät valoa ja paljastumista, punikit ovat molempia.