Vieraskynä: Poliittisesta väkivallasta ja varautumisesta

Vieraileva kirjoittaja kirjoittaa Partisaaniin siitä, kuinka eri tavoin PolPo (poliittinen poliisi) ja media reagoivat niin sanottuun poliittiseen väkivaltaan Suomessa. Viime vuosien kokemukset osoittavat, että kansallismielisten on oltava valmiita puolustamaan itseään tarvittaessa fyysisellä voimalla, koska yhteiskunnalta ei ole luvassa apua.

Aktivismi

Julkisessa keskustelussa puhutaan paljon poliittisesta väkivallasta ja kuinka siitä ollaan huolissaan. Myös uuskielen termit kuten ”maalitus” ja ”vihapuhe” ovat ahkerassa käytössä. Narratiivin mukaan uhkakuvana ovat kansallismieliset tai konservatiiviset toimijat, kun taas uhreina puolestaan esiintyvät monikulttuurisuuden ja muun arvoliberalismin kannattajat.

Vasemmistotaustaiset poliitikot ja toimittajat ovat usein innokkaimpia ”maalitus”-termin viljelijöitä, vaikka monesti itse vasemmistoaktivismi perustuu juuri vastapuolen toimijoiden maalittamiseen ja joukkohysterian lietsomiseen. Itse asiassa juuri äärivasemmisto toi Suomeen räikeimmän maalittamisen muodon, kun se ryhtyi vuonna 2012 julkaisemaan järjestelmällisesti kansallismielisten aktivistien henkilötietoja ja jopa kotiosoitteita Internetissä. Sittemmin tämä johti vastatoimiin kansallismielisten puolelta ja nykyään antifasistien into tai koko toimintakyky on laantunut tuolta osin. Oma lääke ei maistunutkaan hyvältä?

Yksi vakava esimerkki äärivasemmistolaisesta maalituksesta ja sitäkin huolestuttavammasta mediahiljaisuudesta nähtiin itsenäisyyspäivänä 2019. Tuolloin noin kymmenen hengen naamioitunut joukko äärivasemmistolaisia hyökkäsi kansallismielisen pariskunnan kimppuun näiden kotipihan parkkipaikalla Vantaalla. Raukkamainen hyökkäys tapahtui itsenäisyyspäivän aamuna, mikä tarkoittanee sitä, että tekijät ovat olleet koko yön pihalla vaanimassa. Teossa pahoinpideltiin sekä pariskunnan miestä että naista hyödyntäen huomattavan ylivoiman lisäksi kaasusumuttimia ja lyömäaseita!

MTV Uutiset julkaisi tapauksesta yhden jutun, mutta mikään muu media ei ole kirjoittanut asiasta lainkaan. Ei nähty huolestuneita pääkirjoituksia tai Twitter-ketjuja äärivasemmiston poliittisesta väkivallasta. Poliisikaan ei tiedottanut tapauksesta julkisuuteen puhumattakaan siitä, että olisi selvittänyt iskun tekijät.

Kansallismielinen – varaudu puolustamaan itseäsi ja tovereitasi

Kansallismielisten hutera oikeusturva ei tietenkään tule yllätyksenä aktivisteille, jotka tiedostavat, että näissä asioissa voi joutua turvautumaan oman käden oikeuteen. Sittemmin Suomessa kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen englanninkielinen verkkosivusto kertoikin tuolloin (itsenäisyyspäivänä 2019), että samana iltana marssien jälkeen joku äärivasemmistolainen oli saanut Helsingissä selkäänsä kostoksi aamun törkeästä pahoinpitelystä.

Kun puhutaan Vantaalla 6.12.2019 tapahtuneesta hyökkäyksestä, voidaan myös kysyä, että onko pahoinpitely edes oikea termi tapahtuneelle? Jos tekoa verrataan toteutukseltaan hyvinkin samanlaiseen ja median uutisoinnin mukaan samankaltaisin motiivein (paitsi vastakkainen aatemaailma) tehtyyn etnonationalismia vastustaneen perussuomalaisen Pekka Katajan ”murhanyritykseen”, voidaan huomata, että poliisin ja median suhtautuminen poliittiseen väkivaltaan todellakin riippuu uhrin edustamista aatteista.

Molemmissa tapauksissa kimppuun käytiin astaloin varustautuneina kotirauhan piirissä. Vantaan tapauksesta ei käytännössä tiedotettu yleisöä lainkaan ja poliisi lätkäisi asialle lievimmän mahdollisen nimikkeen. Sen sijaan tunnettuna rodunsekoittajana profiloituneen Katajan tapausta päätettiin tutkia vakavimmalla mahdollisella nimikkeellä ja se on ollut säännöllisesti esillä mediassa. Riepoteltiinpa asian tiimoilta julkisuudessa täysin syytöntä miestä, jonka poliisi ja lehdistö ensin leimasivat syylliseksi, mutta joka sittemmin vapautui epäilyistä oltuaan ensin jopa vankeudessa julkisen mustamaalauksen vuoksi.

Tapausten vertailu osoittaa, että kansallismielisillä tulee olla valmius tarvittaessa itse vastata kimppuun käymisiin, sillä viranomaiset ja media eivät toimi puolueettomasti. Hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys meitä kaikkia vastaan. Järjestäydy, kuntoile ja varaudu!

Lähteet: MTV Uutiset, Pohjoismainen Vastarintaliike

Äärivasemmisto Aktivismi Itsepuolustus Kamppailu-urheilu Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Kotimaa Pekka Kataja Poliittinen rikollisuus Poliittinen vaino Poliittinen väkivalta Rikos

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • 1983

    Vastaa

    Kun nyt suunnittelette kaikenlaista, niin katsokaapa Puolalainen lyhytsarja ”1983”.

    Kun katsotten sitä ”kevyen prikaatin” tietotaitoa ja soluttautumista, niin onko teillä samanlaisia vahvuuksia? Tunnistatteko ryhmittymisistänne heikkouksia?

    Ja miten kävikään lopussa? Melko pitkälle pääsivät…

  • Presidentinvaalit oli laittomat

    Vastaa

    kansallismieliset voisi kannella presidentinvaaleista Oikeuskanslerille.

    Suomen presidentinvaalit oli selvästi laittomat.

    Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksen KHO:2009:39 mukaan, jos vaaliviranomaiset ovat antaneet puutteellista tietoa, ja se on voinut vaikuttaa vaalitulokseen, niin vaalit on laittomat ja ne on uusittava.

    Vaaliviranomaiset antoivat puutteellista tietoa siitä milloin vaalikortit piti viimeistään toimittaa.

    Vaaliviranomaiset kertoivat näin Vaalit.fi sivuilla:

    12.12.2023:
    Ehdokashakemukset viimeistään jätettävä Helsingin vaalipiirilautakunnille 12.12.2023.

    https://vaalit.fi/aikataulut-presidentinvaalissa

    Ehdokaskandidaatit Väyrynen ja Huhtasaari ja YLE ja Helsingin Sanomat ovat ymmärtäneet sen niin että myös vaalikortit on jätettävä 12.12.2023 mennessä.

    YLE
    12.12.
    Kannattajakorttien viimeinen jättöpäivä on tänään.

    https://yle.fi/a/74–20064595

    TODELLISUUDESSA:

    Vaikka todellisuudessa riittää että vaalikortit olisi toimittanut 20.joulukuuta mennessä.

    Helsingin sanomat 12.12:

    Jätettyä hakemusta voi nimittäin täydentää ehdokasasettelun vahvistamiseen asti, vaalipiirilautakunnasta kerrotaan.

    Ehdokasasettelu vahvistetaan 21. joulukuuta. 

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010052159.html

    Jos Väyrynen ja Huhtasaari olisivat ajoissa tienneet, että todellisuudessa vaalikorttien keräämiseen on aikaa 20.12 asti, eikä vain 12.12 asti, niin he olisivat ehkä mm.

    suunnitelleen ja mainostaneet puhe tilaisuuksia 20.12 asti, joissa olisivat keräänneet kortteja

    sijoittaneet enemmän vaalibudjettiin, koska todennäköisyys päästä ehdokkaaksi olisi ollut suurempi

    Ehkä joku muukin olisi alkanut oyrkimään presidentiksi, jos olisi tiennyt että korttien keräämiseen on aikaa 20.12 asti eikä 12.12 asti.

    Ehdokkaille annettiin puutteellista tietoa ja se oli voinut vaikuttaa vaalitulokseen.

    Presidenvaalit oli siksi laittomat, ja ne on uusittava.

    Helsingin sanomat 28.1:
    PRESIDENTINVAALEISSAKIN on tosin niin sanotun ylimääräisen muutoksenhaun mahdollisuus. Korkeimmalta hallinto-oikeudelta voi hallinto-oikeudenkäyttölaissa säädetyllä tavalla hakea lainvoimaisen päätöksen eli tässä tapauksessa vaalituloksen purkua, kertoo Jääskeläinen

    .https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010150431.html

    Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 118 § nojalla vaalituloksen purkua voi hakea 5 vuoden ajan, ja myös Oikeuskansleri voi hakea sitä.

  • TT

    Vastaa

    Nenäkansalaisten käsien hieroskelu kiihtyy aina, kun vaihtoehtoa mainstream-politiikalle hakevat tahot saadaan tappelemaan keskenään. Esimerkkinä vaikkapa suhtautuminen sionismiin. Sekä laitavasemmisto että ‑oikeisto molemmat vihaavat sionismia, mutta tässäkään asiassa ei synny yhteisymmärrystä tai saatikka yhteistyötä.

    • Perustetaan paperitehdas

      Vastaa

      Mutta sen verran voi sanoa laitavasemmiston hyväksi että kun niillä on joku agenda, niin ne kaikki ryhmät seisoo sen saman agendan takana. Eikä sielä olla erimieltä kun osoitetaan mieltä tai tukitaan liikennettä.

      Isänmaallisten riveissä järjestetään eriäviä mielenosoituksia jolloin paikalle tulee aina kourallinen väkeä. Vaikka kaikkien pitäisi olla kaikissa tapahtumissa. Syy yleensä löytyy ryhmien johtajista, joilla on sukset ristissä muiden ryhmien johtajien kanssa.

      Toisaalta, tapahtumia tärkeämpää olisi se että olisi ideariihi joka keskitetysti tekisi strategioita ja toimintasuunnitelmia. Ja sitäkautta, ilman marssimisisa ja tarran liimaamisia, saataisiin yhteiskuntaa muutettua paremmaksi. Jos ei muiden, niin ainakin isänmaallisten osalta.

      • Nimetön

        Vastaa

        Ei kannattaisi romantisoida liikaa jotain vasemmiston yhtenäisyyttä. Justhan itsenäisyyspäivänä väärää lippua pitäneet kommarinaiset otti Helsingissä pataan anarkistien feministimiehiltä.

        Transutkin on aiheuttaneet skeneriitoja yhdestä väärästä sanasta, ja tästä canceloinnista on tehty jakso Voima-podcastiin.

  • Nimetön

    Vastaa

    Erittäin laajan ja pitkän kamppailu uran tehneenä ja kansallisissa ja vähän myös kansainvälistä menestystä saaneena tiedän että valtaosalla ihmisistä ei ole hajuakaan kuinka toista todella vahingoitetaan. Kadun miesten joukosta löytyy ukkoja jotka ei ole kamppailua harrastaneet mutta elämä on opettanut sen miten selviydytään. Treenaaminen itsessään ei ratkaise vaan asenne. Pitäkää nyrkit taskussa niin kauan kuin tilanne suinkin sallii. Kova asenne auttaa ja korvaa fyysistä kyvykkyyttä. Painojen kanssa Treenaaminen auttaa sen verran että itseluottamus kasvaa. Siitä on hyvä aloittaa. 

    itse pysyn varjoissa niin kauan kuin mahdollista. Odotan levottomuuksien puhkeamista ja jos mamut alkaa kulmillani hillumaan, laitan hihat heilumaan ja vitut välitän poliisin kielteisestä asenteesta oman käden oikeuteen. Jos joku satuttaa huvikseen jotakuta minulle tärkeää, no.. Sääntöjä ei sen jälkeen ole. Silmä silmästä ja hammas hampaasta.

  • Eugen

    Vastaa

    Äärivasemmisto loi cancel-kulttuurin ja ”woketuksen”. Äärivasemmisto myös ihailee neuvostoliittoa sekä Pohjois-Koreaa.

  • Linapuppu

    Vastaa

    ”Uhrit eivät Jämsän mukaan saaneet tilanteessa vakavampia vammoja”.

    Eli pelkkää henkistä loukkaantumista, vaikka oli useampi naamioitunut pahoinpitelijä. Mitenkähän tämä on edes mahdollista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi