Esittelyssä väkivallasta fantasioiva Matias ”Syntikalisti” Heino

Heino soittaa saksofonia reggaeartisti Jukka Pojan taustayhtyeessä.

Poliittiset viholliset

päivitetty

Matias Heino.

Kuluneina kuukausina yhä useampi kansallismielinen on kiinnittänyt huomiota äärivasemmistolaista väkivaltapropagandaa levittävään Twitter-aktivistiin, joka käyttää nimimerkkejä ”Mats” ja ”Syntikalisti”. Partisaani on selvittänyt, että anonyymin trollin oikea nimi on Matias Heino.

Heino esiintyi viime viikonloppuna anarkistien Varjokirjamessuilla yhdessä niin ikään poliittista väkivaltaa kannattavien Dimitri ”Kikkelikuva” Ollikaisen ja Antti Rautiaisen kanssa. Heino ei kertonut tapahtumassa koko nimeään. Sen sijaan hän kertoi edustavansa Kivitaskut-nimistä anarkistiryhmää.

Kivitaskujen edustajan kasvot kyettiin kuitenkin nopeasti yhdistämään Matias Heinon kasvoihin, sillä teini-ikäisenä Heino päivitti sosiaaliseen mediaan äärivasemmistolaista sisältöä avoimesti omalla kuvallaan ja nimellään. Hän yritti jopa rekrytoida räppäri Mustaa Barbaaia Varisverkostoon, mutta sittemmin hän on alkanut pitää koronakriittistä Barbaaria vihollisenaan. Joitain vuosia sitten Heino päätti poistua kokonaan julkisuudesta ja alkaa levittää aiempaa väkivaltaisempaa propagandaa nimimerkin takaa.

Oikealta vasemmalle: Antti Rautiainen, Dimitri Ollikainen ja Matias Heino Varjokirjamessuilla.

”Bongo”

Heino on syntynyt vuonna 1996. Hän asuu Helsingissä, mutta hänellä on siteitä myös Raumaan. Heino valmistui vuonna 2016 Helsingin luonnontiedelukiosta, minkä jälkeen hän jatkoi saksofonin esittämisen opiskelua Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Tästä huolimatta hän kutsuu itseään sosiaalisessa mediassa ”duunariksi”.

Heino on intohimoinen reggaemusiikin ystävä ja ainakin nuorempana hänet tunnettiin lempinimellä ”Bongo”. Heino soittaa tunnetun reggaeartisti Jukka Pojan taustayhtyeessä. Hänen nimensä on listattuna Jukka Pojan artistisivuille tälläkin hetkellä.

Heino on joutunut toisinaan riitoihin anarkististen tovereidensa kanssa, koska monet pitävät hänen katteetonta väkivaltauhoaan nolostuttavana. Lisäksi Heinon edustamalla anarkistiklikillä on ollut toistuvasti ristiriitoja perinteisen marxistivasemmiston kanssa (1, 2, 3).

Väkivaltapropagandaa

Heinon pääasiallinen tavoite tällä hetkellä vaikuttaa olevan poliittisen väkivallan suosion kasvattaminen vasemmiston riveissä. Hän on vaatinut, että ”natseja” aletaan vetää ”turpaan”. Heino kuitenkin tiedostaa edustamansa liikkeen rajoitteet. Kun hänen äärivasemmistolainen toverinsa yritti hyökätä Sinimustan Liikkeen kimppuun kehnolla menestyksellä, Heino kannusti äärivasemmistolaisia järjestäytymään paremmin, jotta tulevaisuudessa väkivaltaiset iskut eivät päättyisi äärivasemmistolaisten itse kärsimään nöyryytykseen.

Turhautuneena Heino päättikin aloittaa ”meemisodan” Sinimustaa Liikettä vastaan väittäen puolueen jäsenistön koostuvan pedofiileista. Kyse oli ilmiselvästä projisoinnista, sillä lukuisat suomalaiset antifasistit olivat hiljattain jääneet kiinni pedofiliasta ja raiskauksista niin sanotun #punkstoo-kohun yhteydessä.

Heino purki turhautumistaan aiemmin tänä syksynä myös sen jälkeen, kun hänen äärivasemmistolainen jenginsä ei uskaltanut hyökätä Partisaanin toimituksen kimppuun 188 Kukkavirta ‑tapahtumassa. Heino ja hänen ystävänsä Antti Rautiainen kirjoittivat sosiaaliseen mediaan pitkän listan tekosyitä siitä, miksei ”natsien turpaan vetäminen” konkretisoitunut, kun ”natsit” tulivat kerrankin keskustelemaan heidän kanssaan mielenosoituksen yhteydessä (1, 2).

Internet-militantti

Heinon tärkein projekti on tällä hetkellä Kivitaskut, joka muun muassa painaa äärivasemmistolaista propagandamateriaalia aktivismin rahoittamiseksi. 

Heino on todennut, ettei kukaan muu anarkisti Kivitaskujen ohella vaikuta kykenevän tilaamaan edes aatteellisia tarroja katukuvaan levitettäväksi. Kyseessä oli ilmeisesti kritiikki saamattomuudestaan tunnettuja Rautiaisen A‑Ryhmää sekä Tampereen ja Oulun Anarkistiliittoja kohtaan (1, 2).

Heino on malliesimerkki sosiaalisen median ja anonymiteetin voimasta. ”Bongo”-lempinimeä totteleva Jukka Pojan saksofonisti kykenee virtuaalimaailmassa muuttumaan äärimilitantiksi ”antifasistiseksi” nyrkkisankariksi käden käänteessä. Kun väkivaltauho ei saakaan kaduilla katetta, pyrkivät Heino ja hänen toverinsa selittämään Twitterissä nöyryytykset aina parhain päin.

Mikäli sinulla on lisää tietoa Heinosta, ota yhteyttä: contact@partisaani.com

A-ryhmä Äärivasemmisto Anarkismi Antifa Antti Rautiainen Dimitri Ollikainen Helsinki Jukka Poika Kivitaskut Kotimaa Kulttuurimarxismi Matias Heino Oulun anarkistiliitto Pedofilia Poliittinen rikollisuus Poliittinen vaino Poliittinen väkivalta Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rauma Reggae Rikos Tampereen Anarkistiliitto Varisverkosto Varjokirjamessut Yhteiskunta

Keskustelu

21 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämänkin anonyymin tilin taustalta paljastui sitten tyypillinen soijatapaus.
    Kova väkivaltauho sosiaalisessa mediassa onkin ainoa mihin tuo kykenee, ulkoinen habitus on sen näköinen, että livenä ei kannata provosoida samaan tyyliin kuin nimimerkin takana.
    Hienoa työtä Partisaanilta jälleen!

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Ilmeinen ryssäläinen poskisolisti ja perseruvella tämä ripulipaskainen anarkisti 😉 Jospa saa jouluna edes ”possua” 😉

    Seppo Lehto https://Patriot-talks.blogspot.com

  • TT

    Vastaa

    Musiikin ja rytmimusiikin harrastajana saa jatkuvasti turhautua siihen, kuinka äärivasemmisto pyrkii omimaan itselleen monia musiikin ja kulttuurin muotoja. Kuitenkaan esimerkiksi reggaella ja rastakulttuurilla ei ole mitään tekemistä globalistisen äärivasemmiston kanssa. Rastat nimenomaan kiroavat globalismin, jota kutsutaan Suureksi Babyloniksi. Rastojen moraalikäsitykset ovat konservatiivisia. Homo- tai LGBT-sekoilu tuomitaan yksiselitteisesti. Rastat polttavat pilveä ja velttoilevat ja muistuttavat siinä suhteessa äärivasemmistolaisia, mutta Jamaikalla on vain vähän kunnollisia työpaikkoja. Jamaika on aivan samanlainen maa kuin Suomi: Kaikki luonnonvarat ja bisnekset on myyty ulkomaisille suuromistajille ja paikallisen väestön päälle kustaan.

    • Nimetön

      Vastaa

      Olen samaa mieltä kommenttisi suhteen 100%

    • Prompt

      Vastaa

      Loistava pointti. Olen itsekin ihmetellyt miten nämä Tolun imppaajat ovat omineet itselleen ska/reggae musiikin sekä tietysti rapin… Tosin ovat neekeritkin omineet meiltä kaiken: ääninlevyn, soittimet, pelit & vehkeet ja sähkönkin kun sattumalta keksi valkoinen. Niin, sanopaaka yksikin neekerin keksimä asia — jos AIDS:ia ei lasketa.

    • Nimetön

      Vastaa

      TT täysin oikeassa.

  • Esa

    Vastaa

    Onko Matias Heino itse pedofiili, kun tuolla tavalla projisoi?

    • Kuulto

      Vastaa

      No jos pitää esiintyä ”Jukka Poika” ‑nimisen artistin kanssa, niin…

  • dänkki-mats

    Vastaa

    Jukka Poika, Bongo, voimafantasiat.… ei vittu mikä sketsihahmo paljastui tämänkin Twitter-supersankarin takaa 😀

  • Tulitikkutyttö

    Vastaa

    Koitan muistella että mitä tällaiset tekivät ennen nettiä – edustivat ns. edistyksellisiä voimia, ja eri mieltä olevat (erityisesti kokoomus) olivat taantumuksellisia. Neuvostoliittoa ihannoivaa rauhankasvatusta tuputettiin joka paikkaan, näkyvä osa ns. toimintaa oli kirkuvilla väreillä tehdyt isot banderollit yo-kuntavaalien alla. Eri sortin kommunistisia ryhmittymiä oli ainakin puolenkymmentä, ja vedottiin tyyliin ”Ystävä, toveri, äänestä!”. Kopioiden teko oli siihen aikaan hankalaa, ja ne haisivat tenulta jota käytettiin koneissa.

    Osa jengistä kasvoi aikuisiksi, vähättelevät toimintaansa ja vaativat että heitä ei saisi kohdella niinkuin he itse vaativat fasisteja ja muita taantumuksellisia kohdeltavan kun vallankumous tulee. Ihan vastaavaa toimintaa harrastetaan nykyään lgbt‑, kehitysyhteistyö- ja antirasistisissa porukoissa, mutta ainakin kehy-piireissä on sellaisiakin tahoja jotka tekevät myös oikeaa ruohonjuurityötä ja heidän työnsä tulos ei mene diktaattorin sukulaisten ja kavereiden hyväksi. Jos kansallismieliset koittavat tehdä vastaavaa Suomessa, niin se ei kelpaa punavihreille kun ovat kuitenkin fasisteja ja rasisteja.

    Toki on ihan vastaavanlaista jengiä joka vaahtoaa ylikansallisista salaliitoista ja ovat uskossaan yhtä tosissaan kuin Neuvostoliittoa tai Maoa ihailleet kommunistit, ja onhan Suomessa edelleen mm. Suomi – Pohjois-Korea ystävyysseura.

  • ali höhler

    Vastaa

    vittu mikä soija spede 😀

  • Runtifa

    Vastaa

    Tää on sama jätkä joka uhosi, missäpä muuallakaan kun internetissä, että tuleppa Partisaanin toimittaja ensi kerralla ilman poliisia paikalle niin saat varppiin turpiin. Tämä siis sen jälkeen kun Matias porukkansa kanssa jäätyi 20vs3 tilanteessa ja poliisi tuli paikalle vasta yli minuutin jälkeen. 

    Muuttuukohan tämän väkivaltaulosanti kuten eräällä juutalaisella aatetoverillaan näin doxaamisen jälkeen?

  • Veren Laki

    Vastaa

    Tää tyyppi uhoaa, kuinka ”Antifa treenaa myös lauantaisin.”

    Tervetuloa koittamaan, natsit treenaa joka päivä 🙂

  • Karma

    Vastaa

    Sellanen sintti sieltä paljastui sitten..
    Yllättyneitä olivat?

    Suunnaton uho olikin pelkkää kuumaa ilmaa.
    Kommarin vappupalllo tyhjeni aika nätisti.
    Miksi näiden hahmojen pitää olla näin noloja ihan joka kerta.
    Väkivaltafantasioinnit, natseja turpaan ja muuta väsynyttä paskaa.
    Melkoista fantasiaa tältä soijahomolta.. 

    Voi tätä maan matosta.
    Reppana kivitasku.

    Sanonta kuuluu, että kaikki kivet mitä heittelet maailmalla joudut myös keräämään loppu peleissä.
    Lakki kouraan mats, taskut ei nimittäin tule riittämään kun kivet mitä olet heitellyt tulee sun kerättäväksi.

  • NVS-mies

    Vastaa

    Tämä kaveri ei ainakaan käy salilla

  • A-ryhmä

    Vastaa

    Ulkonäön perusteella tällä sankarilla ei ole järin isot ”kivet” taskussa :/

    • Julli

      Vastaa

      Onkohan soijapojan ”kivet” edes laskeutuneet?

  • TAUK-homokerhon ahkerin kuntoilija

    Vastaa

    Eipä siinä kauaa mennyt kun Mats-reppana aloitti jo tutut selittelyt Twitterissä kuinka muka paljastus ei tuntunut missään ja blaa blaa..

    Ihan samalla tavalla kävi kun Punk in Finlandin ylläpitäjän henkilöllisyys paljastettiin. Ei kuulemma ollut mikään paljastus eikä tuntunut missään, mutta kummasti vain tuli jutun kommenttiosioon katkeraa mussutusta äärivasemmistolaisilta. Taisi sittenkin vähän tuntua.

    Nyt on hyvä seurata tuleeko turpaan vetämis-sössötystä enää kun anonymiteetin suoja on poistunut. Olisihan se antifasisteille aikamoinen nöyryytys jos Matias ei enää uskaltaisi yhtä innokkaasti uhota tutulta tililtään, vaan tyytyisi häntä koipien välissä pakenemaan äitinsä sängyn alle piiloon.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Torvensoittaja on aika ohuessa kunnossa! Liekö korona vienyt voimat?!!

  • jukka kekkanenä

    Vastaa

    ihmetys että kommenttiosio on täynnä turpiinveto porukkaa, taitaa natsien keskeinen idea olla rähinä ja jengiytyminen.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Puolustatko runtifan väkivaltafantasioita vai mitä tuo lässytys on?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi