Antifasisti Tinganderin ex-tyttöystävä kertoo Partisaanille parisuhdeväkivallasta, lasten uhkailusta ja eläinrääkkäyksestä

Tingander rehvasteli ex-tyttöystävälleen uhkailleensa moottoripyöräjengille velkaantuneen miehen alakouluikäistä lasta, koska "lapsen pelko voisi rohkaista isää maksamaan velkansa".

Poliittiset viholliset

Tuomas Tingander osoittamassa mieltään isänmaallisia vastaan Tampereella vappuna 2022.

Äärivasemmistolaisen Tuomas Tinganderin rikosten tultua julki monet hänet tunteneet ihmiset ovat jakaneet verkossa anonyymisti kokemuksiaan hänestä. Kirjoituksia yhdistävä teema on ollut Tinganderin psykopaattiselta vaikuttava luonne sekä kyky ihmisten raakaan fyysiseen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön. Monet ovat myös ihmetelleet, kuinka pieni osa Tinganderin kaikista rikoksista on lopulta päätynyt käräjille.

Partisaani sai yhteydenoton naiselta, joka seurusteli Tinganderin kanssa helmikuusta kesäkuuhun 2018. Nainen kertoi halunneensa oksentaa, kun hän luki uutisemme antifasistisen aktivistin rikoshistoriasta. Haastehakemuksissa ja tuomiolauselmissa kuvatut asiat olivat entiselle tyttöystävälle liiankin tuttuja. Lisäksi nainen piti kuvottavana sitä, että Tingander on kertonut Twitterissä olevansa ”sinut” menneisyytensä kanssa.

Nainen on pyrkinyt saamaan myöhemmin oikeutta, ja Partisaani sai luettavakseen hänen asianajajalleen lähetetyn seikkaperäisen selonteon Tinganderin rikoksista. Asiakirja sisälsi myös tositteet jokaisesta tilisiirrosta, jotka nainen oli tehnyt Tinganderille.

Partisaanille toimitettu asiakirja sisälsi tilisiirtotietojen ohella muun muassa otteita Whatsapp-keskusteluista Tinganderin kanssa.

Uhkaili liivijengeillä

Entinen tyttöystävä kertoo, että väkivalta parisuhteessa oli yleistä. Kuten julkaisemistamme oikeudenkäyntitiedoistakin käy ilmi, Tingander kaltoinkohtelee naisia paiskomalla ja kuristamalla heitä sekä kontrolloimalla heitä lukko-otteilla. Suuttuessaan Tingander rikkoo myös tavaroita pelotellakseen paikalla olijoita.

Jengi, jolla Tingander uhkailee ihmisiä, on entisen tyttöystävän mukaan Bandidos MC. Liivijengit suhtautuvat yleensä erittäin kielteisesti ihmisiin, jotka valehtelevat suhteistaan niihin. Mikäli tieto Tinganderin perättömistä puheista kantautuisi Bandidos MC Tampereen korviin, voisi Tinganderilla olla kodissaan (Kullervonkatu 25 B 6, 3 3500 Tampere) levottomat oltavat. Tingander esimerkiksi rehvasteli tyttöystävälleen uhkailleensa moottoripyöräjengille velkaantuneen miehen alakouluikäistä lasta, koska ”lapsen pelko voisi rohkaista isääkin maksamaan velkansa takaisin”.

Entinen tyttöystävä vahvistaa myös sen, että Tingander käyttää naisia taloudellisesti hyväksi. Vain neljän kuukauden parisuhteen aikana Tingander ehti tuhlata kaikki naisen säästöt ja pakottaa tätä ottamaan hänen puolestaan lainoja yli kymmeneltä pikavippifirmalta. Tingander tehosti vaatimuksiaan jatkuvalla pelottelulla.

Valuuttakauppaa ja huumebisnestä

Rahan lainaaminen naiselta alkoi vain viikko parisuhteen solmimisen jälkeen. Aluksi kaikki vaikutti viattomalta, mutta vaatimukset kasvoivat nopeasti. Pian Tingander tarinoi esimerkiksi ”kaverinsa pikkuveljestä”, jolta United Brotherhood katkaisisi sormen, jos tämä ei maksaisi velkojaan. Tyttöystävä lainasi rahat Tinganderille, joka laittoi ne kuitenkin salaa omaan taskuunsa. Pelottelu prosenttijengillä jatkui, ja pian Tingander väitti ”Brotherhoodin” olevan myös hänen perässään. Tingander kuristi tyttöystävää ja vaati tältä lisää rahaa, jotta ”Brotherhood” ei kostaisi. Tämä ei jäänyt edes Tinganderin ainoaksi United Brotherhood ‑tarinaksi.

Välillä Tingander kiristi rahaa myös tarinoimalla tuntemastaan pankkiirista, joka kykenisi bitcoin-keinottelulla ja valuuttakaupoilla tekemään hänestä äkkirikkaan. Tingander pakotti tyttöystävää lähettämään rahaa pankkiirille, mutta suuret lupaukset eivät koskaan realisoituneet. Toisinaan Tingander taas vaati alkupääomaa omaa huume- ja nuuskakauppaansa varten tai esimerkiksi kultaspekulaatioon ja jääkiekkovedonlyöntiin. Vastaavat väkivallalla ja uhkailulla terästetyt kummalliset tarinat jatkuivat koko parisuhteen ajan.

Tingander sai sadistista mielihyvää jopa eläimiin kohdistuvasta julmuudesta. Kun tyttöystävä oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin, Tingander söi (!) hänen kuuden jyrsijänsä ruoat, jotta nämä nääntyisivät. Myös nainen itse joutui nälkiinnyttämisen uhriksi. Hän joutui piilottamaan ruokia kotiinsa, koska Tingader saattoi ryhtyä kuristamaan häntä rangaistukseksi ”liian suurista” ruokaostoksista. Koska nainen ei syönyt punaista lihaa, Tingander varmisti aina, että jääkaapin sisältö koostuisi lähes pelkästään makkarasta, pekonista ja jauhelihasta.

Tuomas Tingander ja antifasistisia tovereita.

Nainen varoittaa muita

Kaikki tämä johti painajaismaiseen elämään, jolle ei vieläkään näy loppua. Nainen kirjoittaa saatesanoissaan Partisaanille:

”Mua oksettaa nyt asian julkitultua hänen Twitter kirjoituksensa, hän sanoo olevansa asioiden kanssa sinut. Helvetin hienoa että olet, mites meidän uhrien kauas kantaiset vaikutukset?

Itse kärsinyt 4 vuotta painajaisista, vaihtanut pelossa työpaikkaa 6 kertaa, muuttanut kahdesti, en käytä enää [Tinganderille tuttua kutsumanimeä]. Jatkuva olan yli vilkuilu. Mutta hienoa että hän on sinut. Kun rikosilmoituksen tein niin toivoin että nyt olisi stoppi asioihin.”

”Ainoa asia jota haluan, on lisätä tietoisuutta. Että kukaan ei enää ikinä koska tuohon rottaan ja kaikki tietävät mitä hän tekee.”

Naisen laatimasta vaatimuskirjelmästä selviää, että hän vaati Tinganderia korvaamaan aiheuttamansa taloudellisen vahingon (muun muassa yhteensä lähes 5 000 euron pikavipit), nälän, pelon ja lemmikkien kärsimyksen.

Lue myös: Antifasistit myöntävät: Kulissien takana lisää seksuaalista väkivaltaa – Tingander jäävuoren huippu?

Äärivasemmisto Antifa Bandidos MC Eläinten rääkkääminen Huumausainerikos Huumeet Järjestäytynyt rikollisuus Kiristäminen Kiristys Kotimaa Laiton uhkaus Pahoinpitely Petos Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rikos Talousrikos Tampere Tuomas Tingander United Brotherhood Varisverkosto Vasemmisto Velanperintä Yhteiskunta

Keskustelu

36 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Hh1488

    Vastaa

    Vittu mikä sika, jos tulee kadulla vastaan isken hampaat kurkkuun välittömästi. Tollaset antifasisti, naistenhakkaajat on pahimpia paska housuja mitä maa päällään kantaa

    • Juhani Kekäläinen

      Vastaa

      Tottakai isket

    • Kirjapaino Kursiivin tsuppari

      Vastaa

      Ihmettelenkyllä naista joka sietää tuollaista kohtelua.

      • Bella

        Vastaa

        Ihan samoin voi ihmetellä miestä, joka tekee tuollaista, mitä artikkelissa kerrotaan. Sitä paitsi parisuhteissaan naiset tekevät usein tiettyjä virheitä, koska kusipäisiä miehiä on muuten suhteellisen paljon, eikä se kusipäisyys näy läheskään aina päällepäin, ja kuinka monen miehen kohdalla ne teot ei ikinä tule mihinkään julkisuuteen, jolloin tyyppi voi vaan jatkaa kaikessa rauhassa naisten kierrättämistä.…tosin monelle naiselle se väkivaltainen suhde jää ainoaksi nuoruuden töppäilyksi; siitähän sitten oppii, että ihan kaikkiin miehiin ei vaan voi luottaa, ja että oma hyvinvointi parisuhteessa on hyvän parisuhteen mitta.

        • Red Pill jäbä

          Vastaa

          Valitat, ettei kusipäisyys näy päällepäin.Sitä vartenhan naiset testaavat miehiä erilaisilla tavoilla (jotkut kutsuvat näitä ”paskatestiksi”) saadakseen selville miehen kelpoisuuden siitä, kuinka vahvoja ja vakaita nämä ovat henkisiltä ominaisuuksiltaan.Esim.tilapäinen ”ghostaus”, esittämällä(toisinaan)vaikeasti tavoiteltavaa, kuikuttelemalla tyhjänpäiväisyyksistä ym. Et varmaankaan ole koskaan tehnyt mitään näistä?

          ”…koska kusipäisiä miehiä on muuten suhteellisen paljon,…”

          Kyllä, mutta vain niiden miesten osalta joista naiset ovat ITSE kiinnostuneita.Miehistä valtaosa on kilttejä alistuvia betoja.(joita naiset eivät näe seksuaalisina olentoina, vaan ainoastaan ”ihmisinä”.90% miehistä ei tajua tätä.)Jos haluat välttää epäkelvot miehet, se on äärimmäisen helppoa: lurkkaa somea.Sinne porukka nykyään laulaa ulos kaiken itsestään. Jos ”tykkäysten” kohteena ovat pornoelokuvat, kaljanjuonti,huumeet tai vastaava ”epäsosiaalisuuteen” viittaava, niin todennäköisesti mies on silloin ”kusipäinen”. Näillä vinkeillä kohti unelmien Alfa-miestä.Ole hyvä.

          • Bella

            Erikoinen purkaus sinulla, mutta kiitos vaan, en oma etsi miestä, minulla on oma kolmattakymmentä vuotta. Olen aikuinen nainen.

  • Julli

    Vastaa

    Kertomus vahvistaa edelleen näkemystäni siitä, että suurimmalla osalla vihervassareista on jonkinlainen, ja yleensä vähintään vakavahko, mielenterveydellinen tai käytöksellään ongelma, jolla nämä automaattisesti yrittävät peittää yleisen kyvyttömyytensä normaaliin elämään (opiskelut, työ tai parisuhde).

    Voimia naiselle, joka pääsi eroon tästä vihervassarisaastasta.

    • Observer

      Vastaa

      No ei kai kukaan täyspäinen ole vassari tätä nykyä. Tapasin viimeisen aivoilla varustetun sellaisen 1981.

      • GLGL

        Vastaa

        Tunnen (tai paremminkin tiedän) yhden vihervassarin. 100% narsisti, mutta älyllisesti retardi. Suojelkaa perheitänne heidän kaltaisilta.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Twitterissä jaoin vielä paremman kuvan ko tuomas tingander tapauksesta
    https://twitter.com/mielenosoitus/status/1522856624599228416/photo/2 laittakaa parempi kuva jotta kaikki tunnistavat.

    Ystävällisesti ko kommarihäirikön yhtenä kohteena ollut
    Seppo Lehto
    https://SeppoLehto.blogspot.com

  • Teeperi

    Vastaa

    Luojan kiitos että tämä keissi paljastui. Tuo psykopaatti ansaitsee kaiken paskan

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hyi hemmetti minkälainen tapaus Tingander on, mitähän kaikkea muuta tästä epävakaasta persoonasta vielä paljastuukaan…
    Mielenkiinnolla odotan, näkyykö Tinganderia vielä Suomen kaduilla huutelemassa ”natsit vittuun”, kehtaako hän enää?

    Saisiko Tinganderin ystävältä Ollikaiselta jonkinlaisen lausunnon, vieläkö hän puolustelee tuollaista kuvottavaa tyyppiä?

    Kiitos Partisaanille erittäin onnistuneista selvityksistä, jälleen kerran.

    • Nimetön

      Vastaa

      Raiskari kirjoitti omassa Twitterissään, että häntä voi jatkossa pyytää poistumaan eri tapahtumista ja hän noudattaa kehotusta.

      Eli huutaa vaan takaisin poistumiskäskyn niin raiskari lähtee, jos on sanansa mittainen henkilö.

    • Tomi

      Vastaa

      Totta kai hänet nähdään Antifan, BLM:n, Elokapinan ja muiden vastaavien tapahtumissa. Nämä ovat juuri niitä arvoja joita em. järjestöt ajavat. Samaan voidaan laskea myös Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto. Mikään terve ajatus ei saa kannatusta näissä piireissä. Käännä kaikki normaali ja järkevä 180° ja saat näiden, uuden normaalin mukaisia ihanteita: sodomiaa, pedofiliaa, maahantunkeutujia, kommunismia, sortoa jne. EU/Ukraina/NATO-lippu salkoon ja kohti uusia seikkailuja!

  • Eikka

    Vastaa

    Jutun perusteella heppu on hyödyntänyt Bandidos MC ja United Brotherhood prätkähemmoja täysin sumeilematta.

    Kuten tiedämme, murto-osa tapauksista ja niihin liittyvistä tiedoista tulee yleensä julki, joten prätkäjengeillä peloteltuja uhreja lienee useita.

  • Louhi

    Vastaa

    No, ainakin tuosta käy melko täydellisesti selväksi se, miksi Tingander ei sen erityisemmin välttele julkisuutta: täysi psykopaatti ja narsisti, tyhjä kuori vailla tunteita ja omatuntoa. Toivon ihan yleisen hyvän nimissä, että liivimiehet piipahtaisivat tuon saastan luona kylässä. Jos riittävän tehokas ja perusteellinen kurinpalautus tapahtuu nyt, niin ehkä joku vielä säästyy Tinganderilta.

    • Teeperi

      Vastaa

      Niin ja vihaa vielä niin paljon maataan, että piti liittyä antifaan. Täysi elukka

      • Louhi

        Vastaa

        Näiden hahmojen henkinen kehitys kulkee varsin samanlaisilla urilla. Ensin on suuri humanistis-ateistinen vapautumisen eetos. Sen jälkeen tulevat uskonnon ja filosofian jättämää tyhjiötä paikkaavat aatteet, kuten monikulttuurisuus, antirasismi, feminismi ja niin edelleen. Näistä jokainen edustaa loppuviimein pelkästään toivottoman huonosti peiteltyä nihilismiä, joka ei kestä ikuisesti pinnan alla. Sitten onkin vain kyynisyyttä, saastaa, sairautta ja lisää sairautta. Mikään ei tunnu miltään, eikä millään ole oikeastaan merkitystä.

        • Julli

          Vastaa

          Hienosti ilmaistu. 👍

  • Anonymous

    Vastaa

    Alhainen rotta! Alaikäistä liikuntakyvytöntä uhria raiskaava, eläinrääkkäjä, naisia piinaava ja uhkaileva, rahaa kiristävä ja lapsia uhkaileva persereikä! Olet alhaisin ihmissaasta! Antifa koostuu juuri Tikanderin kaltaisista mielisairaista ja narkomaani sekasikiöistä! Olet siis Bandidos ja UB jengien nimissä uhkaillut ja kiristänyt naisia. Odotas kun kuulevat tosta Tikanderille voi käydä hassusti. Hirtä ittes vitun alhainen paskamato! Ennenkuin joku päivä on lehdessä juttua kun Tikander löydetty roskiksesta palasina.

  • Vai vielä pitäis laskutkin maksaa

    Vastaa

    Tuohon käytökseen ei riitä yksi diagnoosi. Mutta voimakkaampana veikkaisin sosiopaattia.

    Mulla naapurissa asuu samalla tavalla toimiva yksilö. Sen käytös on ihan samanaista. Se vaan keräilee rahoja tutuilta ja sukulaisilta omien start-up yritysten perustamista varten. Ja kas kun sattui, kannabisöljystä CBD-tuotantoa varten. Rahat se käyttää itseensä lennellen amerikan ja eruoopan väliä ja puhuen suuria. Mutta mitää ei ikinä tule takaisin ”sijoittajille”. Kaikki menee kaverin omaan elämään joka on välillä usa:n kansalainen ja välillä suomalainen. Riippuen siitä tarviiko se terveydenhuoltoa tai asumistukea vaiko koittaako se vältellä sakkoja ja ulosottoja. 

    Mutta että tällaisen henkilön toimintamalli sopii moneen henkilöön. Ja näitä veronkiertäjiä/nasitenhaakkaajia/huijareita/valehtelijoita on tässä yhteiskunnassa aivan liikaa. Suomi on liian pieni maa että se pystyisi elättämään vapaamatkustajia.

  • Salomon

    Vastaa

    Suht heikko yksilö.. ihan ehtaa juutalais ainesta

  • wöömies

    Vastaa

    ovatkohan liivimiehet kohta ovella

    • Louhi

      Vastaa

      Yleensä kerhot ovat aika tarkkoja siitä, kuka heidän nimissään huutelee. No, saapa nähdä, kuinka aatteen sankarin käy.

  • Marho Rubio

    Vastaa

    Voi vitun pikkupaska.. Tuo on ihan selvästi motivaatioleiriä vailla.

  • Nimetön

    Vastaa

    Oikein mukavan oloinen kaveri tämä Tingander.

    • Late

      Vastaa

      Juu…paloiteltuna jäte puristimessa

  • Ana

    Vastaa

    Tampereesta, tuosta suvakismilla marinoidusta Suolen San Franciscosta, ei sitten löydy ryhdikästä miesoletettua, joka teloisi tämän jyrsijän..Hupaisaa.

  • Juuso

    Vastaa

    Ihmettelen jos liivikerhojen miehiä ei käy morjestamassa kun tästä paisui näin iso juttu ja kerhot mainittu. Toivotaan parasta, veikkaan että henkilö mennyt jo kellariin piiloon.

  • Kirjapaino Kursiivin tsuppari

    Vastaa

    Matkaselliin.

  • Kirjapaino Kursiivin tsuppari

    Vastaa

    Toki minä ihmettelen lähinnä tuota hyypiötä, en edes kutsuisi mieheksi. Naisissakin on kusipäitä.

  • Keijomies

    Vastaa

    X nimissä kiristänyt rahaa. Tästä summasta korkoineen kuuluu osa ryhmälle x. + Muut kulut.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    On se on kova jätkä tämä Tuomas, syö lajilleen ominaisesti rotanruokaa. Toivottavasti mopopojat käyvät keskustelemassa rakentavassa rauhan ja rakkauden hengessä siitä miksi heidät on sotkettu tämän disorientoituneen henkilön rinnakkaistodellisuuteen.

  • pöh

    Vastaa

    Ilmiselvästi ainesta vasemmiston ministeriksi seuraavaan hallitukseen.
    Vielä kun vuoden harjoittelee autojen potkimista kaljakassi toisessa kädessä niin kelpaa vaikka pääministeriksi.

  • Rapetifa

    Vastaa

    Hyviä uutisia tälle naisystävälle: Tinganderin sosiaalinen elämä on nyt raiskattu vuosiksi eteenpäin, ehkä vuosikymmeniksi. Nimenvaihdot ei paljon auta, jos esimerkiksi sisarukset edelleen pitävät saman sukunimen.

  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Vaikuttaa oppikirjaesimerkiltä persoonallisuushäiriöisestä, mahdollisesti psykopatiaan viittavasta käytöksestä. Vaikka ennustamien – etenkin tulevaisuuden ennustaminen – on tunnetusti vaikeaa, ennustan silti tämän tyypin jättävän elämässä jälkeensä paljon inhimillistä kärsimystä, surua ja ihmisraunioita ja tulevan vähintään sekundaarisesti yhteiskunnalle valtavan kalliiksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi