Esittelyssä Varisverkoston toimintaohje maalitetuille

Poimimme talteen parhaat palat ja analysoimme neuvontaa.

Poliittiset viholliset

Varisverkosto julkaisi kuluneella viikolla artikkelin ”Turvallisuuskulttuuri: Miten toimin jos äärioikeisto levittää tietoja minusta netissä?”.

Julkaisun ajankohta ei ole sattumaa. Äärivasemmiston keskeisistä toimijoista on julkaistu paljastusartikkeleita kuluneen vuoden aikana melko usein. Vaikka tuoreessa artikkelissa varisverkostolaiset luonnehtivat itseään ”oikeudenmukaisuutta puolustaviksi ihmisiksi”, on paljastusten välittömänä seurauksena ollut ainakin väliaikainen somepresenssin alasajo. Kaikki eivät ole palanneet omalla nimellään sosiaaliseen mediaan ollenkaan. Vaikka palaisivatkin, ei sivuilla näy enää enää ainuttakaan väkivaltaan yllyttävää kuvaa tai yhden yhtä jaettua Varisverkoston artikkelia.

Perehdytäänpä laajemmin toimintaohjeiden sisältöön

Joskus äärioikeisto myös pyrkii apinoimaan antifasistien fasisteista tekemiä paljastuksia ymmärtämättä sitä, että heidän tekemänään asian peilikuvamainen toistaminen, eli antifasistien ‘paljastaminen’ antifasisteiksi, ei yksinkertaisesti toimi.”

Jos paljastukset eivät toimi, miksi tällaiset toimintaohjeet pitää laatia? Miksi monet keskeiset antifasistit, kuten Dimitri Ollikainen, Dmitry Gurbanov, Matias Heino, ovat aloittaneet anonyymisti ja pitäneet siitä kiinni viimeiseen asti?

On tavallista ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävää sanoa vastustavansa natseja. Tästä syystä natsien yritykset leimata vastustajiaan eivät sisällä minkäänlaista legitimiteettiä..”

Mikäli natsien yritykset leimata vastustajiaan eivät sisällä minkäänlaista legitimiteettiä, ei tällaista toimintaohjettakaan tarvitsisi julkaista.

”…natsismia vastustaa natsien omien pienten piirien ulkopuolella koko muu yhteiskunta!

Suurin osa suomalaisista ei asetu millään tavoin radikaalia kansallismielisyyttä vastaan ja vain harva suomalainen osallistuu ikinä antifasistiseen toimintaan tai lukee heidän sivujaan saati paperisia julkaisuja. Sen sijaan Varisverkosto bulvaanijärjestöineen ja sidonnaistapahtumineen ja ‑ilmiöineen, kuten Elokapina, Kiakkovierasjuhlat, Kuokkavierasjuhlat, Smash asem, Woke ja muut vastaavat, ovat aidosti koko kansan yhteinen ykkösinhokki.

Kun äärioikeisto levittää ihmisistä tietoa internetissä, sillä ei ole useimmissa tapauksissa välittömiä seurauksia netin ulkopuolisessa maailmassa. Mahdollisuus nettihäirinnän muuttumiselle joksikin materiaalisemmaksi, kuten vaikkapa monenlaiseksi ilkivallaksi tai fyysiseen koskemattomuuteen puuttumiseksi, on kuitenkin aina olemassa. Vaikka tätä ei tapahdukaan usein, on asiaan hyvä suhtautua tarvittavalla vakavuudella.

Vaikka Varisverkosto on aina pyrkinyt maalaamaan äärioikeistosta maamme suurinta sisäistä turvallisuusuhkaa, he ovat tässä yhteydessä valmiita myöntämään, että kyseessä on loppujen lopuksi mitä harmittomin ilmiö.

Jos äärioikeisto pyrkii häiriköimään työnantajaasi, työpaikkaasi tai työntekoasi voit kääntyä sekä esihenkilösi että ammattiliittosi puoleen.

Oikeasti Varisverkosto ja muu äärivasemmisto koostuu lähinnä pitkäaikaistyöttömistä.

Yllättävää ja uhkaavaksi tulkittua tilannetta seuraa tyypillisesti parista tunnista pariin vuorokauteen kestävä psyykkinen shokki.

On luonnollista, että joutuessaan äärioikeiston uhkailemaksi ihminen voi kokea pelkoa. Henkilötietojen jakaminen rikkoo paitsi henkilökohtaisen koskemattomuuden, myös perusturvallisuuden tunnetta. Turvallisuuden kokemus on tärkeä psykologinen perustarve, jonka järkkyminen voi tuntua lamauttavalta.

Heti epämiellyttäviksi koettujen paljastusten kohteeksi joutumisen jälkeen voivat esimerkiksi sairasloma, toiselle paikkakunnalle matkustaminen tai ystävän luo majoittuminen tuntua tarpeellisilta toimilta ja kenties ollakin sitä alkujärkytyksestä selviämiseksi.

Jos esimerkiksi yksin kotona oleminen tai kaupassa käynti tuntuvat vaikealta, kannattaa kysyä, voisiko ystävä kenties majoittua väliaikaisesti luoksesi ja saattaa sinua vaikeilla taipaleilla.

Kaikki tämä siitä huolimatta, että äärivasemmisto väittää paljastuksia merkityksettömiksi.

Jos haluat käsitellä asiaa julkisesti, voit tällaisessa tilanteessa iskeä niin sanotusti kovemman vaihteen silmään. Jos taas paine tuntuu liian kovalta, voit vetäytyä lyhyemmäksi tai pidemmäksi hetkeksi julkisuudessa ja miettiä myöhemmin kaikessa rauhassa millä tavoin haluat tämän jälkeen toimia.

Vain harvasta paljastetusta on ollut enää käsittelemään paljastusartikkeliaan julkisesti. Tuoreimpana esimerkkinä Matias Heino aikoi ”iskeä kovemman vaihteen silmään”, mutta seuraavana päivänä hän oli poistanut tilinsä.

Tällöin olla hyvä muuttaa väliaikaisesti tai pysyvästi tiliesi asetukset julkisista yksityisiksi ja rajata tiliesi seuraajiksi ainoastaan henkilöt/käyttäjät jotka varmasti tunnet.”

Kuka tunnettu antifasisti voisi kirjoittaa näin huonoa suomea?

Natsisivujen ja ‑foorumeiden kahlaaminen voi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta siihen ei kannata ryhtyä heti, sillä sillä tavoin voi herkästi vain lietsoa omaa huoltaan. On parempi antaa hieman pölyn laskeutua ja tuttuuden tunteen palata – natsien sössötyksen seuraamiseen on kyllä aikaa myöhemminkin.

Käsite ”natsien sössötys” on jo vuosien ajan esiintynyt Varisverkoston artikkeleissa toistuvasti. Jo tämä kertoo siitä, että Varisverkoston toimituksen nuppiluvun pystyy laskemaan yhden käden sormilla (vaikka muutama niistä olisi jäänyt sirkkeliin). Pienten piirien sisäiset konfliktit ovat selvästi verottaneet jo valmiiksi harvaa väkeä. Esimerkiksi kesän PunksToo-kohun jälkeen Varisverkoston aktiivisuudessa on ollut selvä halvaantumisen tila, vaikka heidän tapauksessaan puhutaan käytännössä vaivattomasta someaktivismista.

Runsasta alkoholinkäyttöä kannattaa välttää heti paljastuksen jälkeisinä päivinä muistin ja tunne-elämän normaalin toiminnan tukemiseksi.

Heh…

Pidemmällä aikavälillä paras tapa vähentää äärioikeiston pyrkimyksiä häiritä muita ihmisiä on järjestäytyä antifasistisesti taikka ajaa antifasistista politiikkaa missä itse toimiikaan. Vastustamalla äärioikeistoa ja vähentämällä sen kokoa, vähennämme sen vaikutusvaltaa muihin ihmisiin.

Varisverkosto ei mainitse yhtä ratkaisevaa asiaa: He aloittivat Suomessa koko paljastusartikkeleiden konseptin itse.
Jo kymmenen vuoden ajan kansallismielisten kotiosoitteita, henkilötunnuksia ja muita tietoja on julkaistu Varisverkoston sivujen lisäksi anarkistien erinäisillä foorumeilla ja blogeilla. Alustojen lukumäärästä huolimatta kyse on edelleen vain pienen piirin vetämästä toiminnasta. Lähtökohtaisesti jokainen äärivasemmistolaisen paljastus onkin vain vastaus aiemmin tapahtuneeseen paljastukseen.

Paras keino olla päätymättä paljastuksen kohteeksi on, että jättää osallistumatta Varisverkoston ja äärivasemmiston toimintaan kokonaan, ja keskittyy tekemään ainoalla elämällään jotain päivänvaloa kestävää!

Lähde (arkistoitu)

A-ryhmä Äärivasemmisto Anarkismi Antifa Antifascistisk Aktion Antirasismi Dimitri Ollikainen Dmitry Gurbanov Dox Elokapina Helsinki ilman natseja Hyvinvointi Joulukalenteri Kulttuurimarxismi Matias Heino Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Revolutionära Fronten Sasu Haapanen Turku ilman natseja Uutiset Valeoppositio Varisverkosto Viihde Woke

Keskustelu

22 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Veijo

    Vastaa

    Vedin kyllä aamun kovimmat huutikset tälle Varisten artikkelille! Ensin kerrotaan, että paljastukset eivät toimi ja sitten hieman myöhemmin kehotetaan olemaan dokaamatta paljastusta seuraavina päivinä, kun mielenterveys järkkyy.

    Miksi tällainen artikkeli pitää ylipäätään kirjoittaa, jos ne eivät toimi? Vassareilla on koko virallinen yhteiskunta puolellaan virkamiehiä myöten, mutta naaman palamiset aiheuttaa itsemurha-aallon.

  • Nauraa

    Vastaa

    Ööh, siis Partisaani paljastaa pari vasemmiston kovinta väkivaltauhoajaa ja näiden somegurujen vastaus on poistaa sometilit ja julkaista tällainen artikkeli, ”joka todistaa ettei paljastukset toimi”? Hauskaa.

  • Not sure if....

    Vastaa

    Kirjoittaako Keijo Kaarisade variksille sisältöä

  • Elvis

    Vastaa

    Huutis & Mylvis

  • TampereenMies1432

    Vastaa

    Ei jeesus sentään mitä sössötystä. Voimia nyt kovasti äidin pienille loukkaantujille! Torilla tavataan.

  • Jimi Narttunen

    Vastaa

    IHAN. VITUN. KULTAA. 😀

    Taisi Syntikalisti-Matsin maalitus mennä aika saatanan pahasti ihon alle. Mutta näinhän siinä käy, kun virtuaalimaailmassa larpataan jotain (((Trotskia))) ja tosielämässä ollaan nyrkillä tapettavia huoraoletettuja.

    Vielä yksi loistava poiminta Varisten artikkelista:

    ”Kovia arvoja ja raakaa voimaa korostavat natsit eivät kykene ymmärtämään, että heidän poliittisten vastustajiensa, eli kaikkien meidän vahvuutemme on juuri kykymme olla herkkiä”

  • Tekijämies

    Vastaa

    Partisaanin joulukalenteri oli erittäin laadukas. Siinä tuli hyvin ilmi, että äärisuvakit ovat soluttautuneet varhaiskasvatukseen ja tämä on erittäin tärkeä tieto, koska on täysin selvää, että suvakit pyrkivät aivopesemään tavallisten suomalaisten lapsia suvakismiin ja parhaiten se onnistuu päiväkodeissa ja lastentarhoissa. Tiedoksi, lastentarhoissa on nykyään homoja ja transuja. 

    Tämä on tärkeä tieto pienten lasten vanhemmille. Eli kannattaa rohkeasti kysyä lastentarhatädin tai ala-asteen opettajan poliittista vakaumusta/kantaa homosaatioon ja tässä yhteydessä muistuttaa, että omille lapsille ei suvakismia ja homosaatiota opeteta, vaan pysytään perinteisessä mallissa, jossa vanhemmat opettavat terveet arvot.

    Meidän perheessä poika otettiin pois musiikkikerhosta, kun tuttu ja ystävällinen muskarin täti oli vaihtunut homoon, jolla oli silmäkulmassa lävistys. Homoja ei pidä koskaan päästää pienten poikien läheisyyteen.

    Mitä tulee ”häirintään”, niin kukas se itsenäisyyspäivänä siellä Helsingissä häiriköi ja känselöi?

  • Lol

    Vastaa

    Hei varikset, oletteko valmiita uuteen joulukalenteriin? Viime vuoden kalenterinne oli niin loistava, kun saitte paljastettua Jussi Halla-ahon kaltaisia tuntemattomia naamoja!

  • Nationalisti

    Vastaa

    Varikset ovat ihan itse aloittaneet homman ja paljastaneet kansallismielisistä hyvinkin yksityiskohtaisia tietoja, sekä aloittaneet maalittamisen.
    Nyt, jos joku paljastaa heistä vastaiskuna jotain, on se ”niin kamalan väärin ja äärioikeiston toiminta on niin halpamaista”.
    Eikö nuo nyt jumalauta tajua edes sitä, että heidän uikutuksensa on täysin kaksinaismoralistista?!

    ” Heti epämiellyttäviksi koettujen paljastusten kohteeksi joutumisen jälkeen voivat esimerkiksi sairasloma, toiselle paikkakunnalle matkustaminen tai ystävän luo majoittuminen tuntua tarpeellisilta.”

    Mitä, sairaslomaa? Myöntääkö Kela sitäkin?

    ” Kovia arvoja ja raakaa voimaa korostavat natsit eivät kykene ymmärtämään, että heidän poliittisten vastustajiensa, eli kaikkien meidän vahvuutemme on juuri kykymme olla herkkiä ja toisiaan tukevia toimijoita”
    Tästä tuli kyllä parhaat naurut.

    Antifa: ”me ollaan heikkoja, pitkäaikaistyöttömiä, päihde- ja mt-ongelmaisia, sekä hyvin herkkiä, natsit selkeästi pelkää meitä”.
    Mitähän siellä pääkopassa on liikkunut, kun tuollaista tekstiä tuottaa julkiseksi?
    Runtifan tavaramerkki näkyy olevan vuosi vuodelta yhä nolompi toiminta.

  • TT

    Vastaa

    Oikeisto on tavallaan tuomittu häviämään, koska se kannattaa laillisuutta ja reilua peliä. Kanseloinnit, selkäänpuukotukset ja loanheittokampanjat aiheuttavat vai n halveksuntaa oikeistossa (en tosin tiedä onko Suomessa enää mitään oikeistoa, SML on aika lähellä sitä).

    Äärivasurit kuvittelevat, että kaikki ovat samanlaisia törkymöykkyjä kuin he itse ja siksi he ovat nyt peloissaan, että joku käyttää heihin itseensä niitä samoja likaisia keinoja, joita ovat itse keksineet. Ehkä esimerkin vuoksi näitä voi hieman käyttääkin. Reaktio on varsin paljastava: he pelkäävät nyt itse omia aseitaan, jos ja kun ne kääntyvät heitä vastaan.

  • Timo Rumpunen

    Vastaa

    Huutista!

  • Lisää nimiä kuvien kera

    Vastaa

    ”Yllättävää ja uhkaavaksi tulkittua tilannetta seuraa tyypillisesti parista tunnista pariin vuorokauteen kestävä psyykkinen shokki.”

    Hienoa että Syntikalisti-Mats myöntää lirauttaneensa lusikalliset housuun. 🤣🤣🤣

    Kovia ne on selittelemään ja valehtelemaan itselleen, mutta sekin toimii vain tietyn aikaa.

  • Amen

    Vastaa

    Tämän lisäksi Varisverkostolaisten kannattaa ottaa koronarokote, koska siitä saatavat terveyshaitat vievät huomion mukavasti pois maalitusahdistuksesta. Myös ”Passipoliisi” on heihin tyytyväinen, eikä vaivaudu kiusaamaan ja syyllistämään heitä.

  • Rm

    Vastaa

    Ei vittu miten nolo case.Toivottavasti jokainen antifasisti kiusataan itsemurhaan saakka.Miten joku voi mennä shokkiin jostain maalituksesta?

  • Rusinoilla vai ilman?

    Vastaa

    Miltä se puolukkamehu ja pulla maistuu siellä mummolassa matias heino?
    Toivottavasti pulla ei jäänyt kurkkuun tätä artikkelia lukiessa.

  • Tyrsky

    Vastaa

    ”Eikö nuo nyt jumalauta tajua edes sitä, että heidän uikutuksensa on täysin kaksinaismoralistista?!”

    Siis kumpaa; eivät tajua, vai toimivat kaksinaismoralistisesti?

    Itse en kyllä tiedä kummasta heidän kohdalla on kyse. Siksi koitan ystävällisesti mutta jämptisti esittämään faktat, kuunnella kärsivällisesti, mutta vastaavasti puolustan puheenvuoroani siten että saan esittää asiani. 

    Vaikka sekään ei yleensä auta lyhyellä tähtäimellä, se voi hyvinkin toimia pidemmän päälle. Täytyy vain tehdä kertakaikkisen selväksi, että näille osoitettu ystävällisyys ei ole alistumista eikä keskustelun pidä olla yksisuuntaista.

    Toisin sanoen, kun he mainitsevat ”kykymme olla herkkiä ja toisiaan tukevia toimijoita”, se samalla näyttää millä tavoin heihin voi saada yhteyden. Tätä sotaa ei voiteta viholliskuvia maalaamalla, vaan voittamalla heidän luottamuksensa, arvostuksensa ja ystävyytensä.

    Todelliset viholliset on muualla.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Siis tajua kaksinaismoralismiaan.
      Koitat jämptisti esittää faktat ja kuuntelet kärsivällisesti?
      Minkälaisen monologin ajattelit pystyä käymään heidän kanssaan, kun vastaukset on keskisormen näyttöä ja ”eeeei natseja minnekään” huutoa, myöskään se faktojen esittäminen ei auta asiaa, ne faktat ei niitä kiinnosta.

      • Tyrsky

        Vastaa

        Sellaisia tilanteita tietenkin on, jossa käyttäytyvät mainitsemallasi tavalla. Lähtisin siitä, mitkä ovat keskustelun edellytykset. Pyörää ei tuossakaan tarvitse keksiä uudelleen, vaan voi tutustua valmiiseen malliin. Tällainen tuli vastaan pikahaulla:
        https://www.sitra.fi/artikkelit/mika-tekee-dialogin-dialogisen-vuorovaikutuksen-tunnuspiirteet-ja-edellytykset/

        Ainakin tuosta voi ottaa mallia, vaikka ei se ei kaikilta osin olisi optimi.

        En tarkistanut kirjoittajien taustoja, arvomaailmaa, tunnustamiansa värejä ym, koska tärkeämpää oli todeta kuinka malleja on olemassa. Jotain pohjaa keskustelulle täytyy olla, jos kumpikin taho katsoo tavoitteekseensa jonkinlaisen maailmanparantamisen.

  • Suvi

    Vastaa

    ”Kun äärioikeisto levittää ihmisistä tietoa internetissä, sillä ei ole useimmissa tapauksissa välittömiä seurauksia netin ulkopuolisessa maailmassa.” 😂 Ai ei ole vai?

    Muuten vain täytyy kirjoittaa toimintaohje karmeaa vääryyttä kokeneille reppanoille.
    Jos ei tietäisi mistä artikkelissa on kyse, voisi tekstiä luulla ohjeistukseksi, kun jokin vakava kriisi tai onnettomuus on sattunut.

    Todistaa taas hihhuleiden mielenterveyden tason, kun kovan uhoajan henkilötietojen päätyessä julkisuuteen, on koko porukka hyperventiloimassa väkivallasta ja henkisestä stressistä, jonka vuoksi saattaa tarvita jopa SAIRAUSLOMAA!!!
    Ei herranjumala. 

    P.S. Harhaluuloisuus ja usein lääkkeillä pahennettu mielenterveyden entistä ailahtelevampi tila ei ole herkkyyttä.
    Lukekaa historiaa, poistukaa itsemurhayksiöistänne luonnon pariin, urheilkaa, välttäkää päihteitä ja käyttäkää vähemmän mediaa. Ehkä siten teillä varisparoillakin on vielä mahdollisuus tervehtyä!

  • No name

    Vastaa

    Teette loistavaa työtä! Teille on arvostusta myös piireissä johon ei äärivasemmiston äärimmäinen ylimielisyys kajoa.

  • Puolustaja

    Vastaa

    Nämä antifat on nähty mielenosoituksissa. Nyt on sitten tikkukädet menneet solmuun kun uho on henkilöitynyt. Kannattaisi jättää liiman haistelu vähemmälle jos meinaa pää hajota. Jos oma taktiikka tuntuu kohtuuttomalta niin silloin voi vilkaista peiliin ja tehdä päätös mennä töihin. Itsensä elättäminen työllä tuo esiin aivan uusia elämänarvoja ja ymmärrystä kuinka terve yhteiskunta toimii.

  • Julli

    Vastaa

    Harvoin näin sujuvia ristiriitaisuuksia on kirjoitettu.

    Vihervassarimielenterveyskuntoutujat onnistuvat kerta toisensa jälkeen. Ei voi kuin ihailla. 😄

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi