Puntala Rock – veronmaksajien tukema äärivasemmiston raiskausfestari

Puntala Rockia järjestää Lempäälän Karuselli ry, joka on useana vuonna saanut veronmaksajien rahaa käyttöönsä. Toisin sanoen veronmaksajat kustantavat äärivasemmistolaisen raiskausfestarin järjestämistä.

Rappiokulttuuri

Äärivasemmistossa on viime päivinä kuohunut, kun vasemmistopunk-piirien vuosikymmeniä jatkunutta ahdistelu- ja raiskaus-kulttuuria on ruodittu julkisesti. Tähän saakka vasemmistolaiset ovat pimittäneet piireissään tapahtuvaa seksuaalirikollisuutta, vaikka se on PunksToo-tarinoiden mukaan jatkunut ainakin 1990-luvulta saakka. Kohu tulee luultavasti johtamaan useiden punk-yhtyeiden hajoamiseen.

Vasemmistolaiset markkinoivat itseään naisille turvallisena sosiaalisena piirinä, kun ympäröivä yhteiskunta jahtaa naisia ja muita heikossa asemassa olevia. Totuus on kuitenkin paljastunut täysin päinvastaiseksi.

Äärivasemmiston yksi tunnetuimmista vuosittaisista festivaaleista, Lempäälässä järjestettävä Puntala Rock, on myös joutunut myrskyn silmään. Instagramin punkstoo-tilillä on julkaistu useita kokemuksia nimenomaan kyseisessä tapahtumassa tapahtuneista raiskauksista.

Sivustolle kerrottujen tarinoiden mukaan järjestäjät ovat jopa pyrkineet pimittämään tapahtumassa tapahtuneita raiskauksia, sillä seksuaalirikollisuuden käsittely julkisuudessa saattaisi haitata tapahtuman mainetta.

Puntala Rockia järjestää Lempäälän Karuselli ry, joka on useana vuonna saanut veronmaksajien rahaa käyttöönsä. Toisin sanoen veronmaksajat kustantavat äärivasemmistolaisen raiskausfestarin järjestämistä. Festivaali markkinoi itseään antirasistisena: ”emme hyväksy rasismia, seksismiä, homo- ja transfobiaa tai muita syrjinnän muotoja. Tämä koskee luonnollisesti myös bändejä”, lukee tapahtuman nettisivuilla.

Instagramissa käydyssä keskustelussa vasemmistolaiset jakoivat järjestäjille vinkkejä. Myös yksi tapahtuman keskeisistä järjestäjistä, Vasemmistoliiton jäsen Tarja Rossi, osallistui keskusteluun, kuten myös itsensä alastonkuvaamista harrastava Dimitri ”Kikkelikuva” Ollikainen.

Tapahtumalle ehdotettiin (vaadittiin) esimerkiksi ammattilaisia paikalle jo etukäteen, heteromiehiltä suljettuja alueita, osallistujamäärän rajoittamista pienemmäksi sekä bändien välissä käytävää saarnaa, että raiskaaminen on väärin.

Tämä kertonee riittävän selvästi, kuinka paljon vasemmistolaiset luottavat edes itse omiin piireihinsä. Harvassa paikassa tuskin on tarvetta erikseen muistuttaa, että raiskaaminen on väärin. Vasemmistolaiset kuitenkin markkinoivat samaan aikaan erilaisia perversioita, huoraamista ja ”seksuaalista vapautumista”, ja nyt he yllättyvät, kun piireihin eksyy lähinnä seksuaalisia saalistajia.

PunkStoo-tapaus on kiusallinen äärivasemmistolle, sillä se on jatkoa pitkälle listalle vastaavia rikoksia, joihin suomalaiset kulttuurimarxistit ovat viime aikoina syyllistyneet. Muita vastaavia tapauksia ovat muun muassa Elokapinan ja Feministisen puolueen homoahdistelija Paju Vepsäläinen, vasemmistoliiton sarja-ahdistelija ja ”Pride-upseeri” Juho Pylvänäinen, vasemmistonuoria saalistanut sarjaraiskaaja Ari Lahdenmäki, sosialidemokraattieliitin tukema mustalaispedofiili Veijo Baltzar, liberaalin Avoimen Puolueen saalistaja Petrus Pennanen, Lapin vihreiden pedofiilijohtohahmo Outi Kumpuniemi, pedofiilia suojellut antifasistinen valtamedian toimittaja Maria Pettersson, Suomessa asunut espanjalainen antifasisti Mauricio Cubero Riera sekä vasemmiston pedofiilipormestariehdokas Sasu Haapanen.

Lähteet: Lempäälän-Vesilahden Sanomat (1, 2)

Antifa Antirasismi Dimitri Ollikainen HIV Instagram Kotimaa Lempäälä Pedofilia Poliittiset viholliset Punkstoo Puntalarock Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Talous Uutiset Valeoppositio Veronmaksajat

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kikkelikuva avautui Twitterissään, ettei edes pidä itseään punkkarina, mutta jakaa silti ohjeita, miten järjestetään oikeanlainen punk-festari. Tietenkin häätämällä kaikki heteromiehet pois sieltä. Ainoastaan transut, naiset, homot, mustat jne tervetulleita.

    Ja kuten kunnon punk-asenteeseen kuuluu, niin tottakai jotain ulkopuolista määkijää kuunnellaan.

  • Nimetön

    Vastaa

    DIY = veronmaksajat maksaa

    Anarkiaa = järjestäjä kuuluu parlamentaariseen puolueeseen

    Loogista

  • Markku Heksamakkara

    Vastaa

    Verorahoilla tuettua ”systeemin vastustamista”. Aika helvetin noloa.

  • Anonyymi

    Vastaa

    Äärivasemmiston ja Priden ynnämuun sairaan paskan mukana tulee yleensä sairaita ihmisiä, kuten pedofiilejä ja raiskaajia, mitä noi kulttuurimarxistipiirit on täynnä! Vastenmielisiä paskiaisia!

  • Lempäälän Kullikaruselli

    Vastaa

    Tarvitaan matuja valvomaan järjestystä festareille.Raiskaukset ”torjutaan” parhaiten siten, että laitetaan pukit kaalimaan vartijoiksi.Suvakit ei koskaan ilmianna matuja, koska silloinhan he olisivat rasisteja.

  • Heko heko

    Vastaa

    Aivan. Arvoisa Lempäälän kullikaruselli. Sulla oli hyvä huomio.

    Ite tunsin nuorempana, näitä kiljupunkkareita. Oli aika sakiaa settiä jo ysärillä.

    • Mielensäpahoittaja

      Vastaa

      Hei Heko heko!
      Jep! Kunnon kiljua on vedetty, lopputulos jos tätä sorttia? Päärynäkilju oli kieltämättä hyvää! Sitä meni itelläki , ja sen huomannee! Notta morjes taas! Äitille terkkuja! Ps. Hiekkalaatikkoa ehdottaisin.

  • Tomppa

    Vastaa

    Sitten nämä sarjaraiskaajat ovat ensimmäisenä uhkailemassa lakimiestensä kanssa uhrejaan rikosilmoituksilla kunnianloukkauksista. Niin kuin nyt tämä herra Bergman. Hienoa porukkaa nämä vihervassarit. Ei voi muuta sanoa.

  • EV

    Vastaa

    Kokeileppa jotain samanlaista kansallismielisessä musiikkiskenessä / keikoilla, turpasauna saattaa olla melko taattu ja porttikielto kansallismielisiin musiikkitapahtumiin varma. En ihmettele yhtään, miksi vassarit pitävät kansallismielisiä / kansallissosialisteja niin vaarallisina itselleen, eihän näiden raiskailuista, ahdistelusta, sekakäytöstä ja naisten alistamisesta tulis mitään terveessä kansallismielisessä ja kurinalaisessa ympäristössä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Marxisti punkkien bändien niminä on esim Huora, Teini-Pää ja niin edelleen. Monikohan yhtyeistä kehtaa esiintyä tämän jälkeen vielä julkisesti ja edistää naisten alistamista, pedofiliaa ja muuta ”edistyksellistä” vasemmistoälymystön asiaa.

  • White noise

    Vastaa

    Puntala saasta nyt jo vihdoin ulos pilaamasta Lempäälää! Pitäkööt paskansa vaikka Helsingin Punavuoressa.

    • pzkw

      Vastaa

      Juuri näin. Pilaavat/paskovat/roskaavat Lempäälän luontoa ihan työkseen. Painukoon loiset vittuun täältä pirkanmaalta.

  • Vuoroin vieraissa

    Vastaa

    Kenen mielestä punk on ylipäätään edes musiikkia? Pelkkää rämpytystä ja sen päälle kiljumista, missä ei ole mitään musiikillisia arvoja. Ei melodiaa, ei harmoniaa ja sanoituksetkin kielivät pelkkää väkivaltaa, pornoa ja pahuutta.

  • tulitikkutyttö

    Vastaa

    Kai niissäkin piireissä osataan Taharrush!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi