Vasemmistoliitto suojeli jälleen seksuaalirikollista – tällä kertaa ”Pride-upseeri” Juho Pylvänäistä

"Feministinen" Vasemmistoliitto suojeli naisia saalistavaa ehdokastaan huonolta julkisuudelta vaalien alla.

Poliittiset viholliset

Pride-upseeri Juho Pylvänäinen on yksi lukemattomista seksuaalisista väärinkäytöksistä Suomessa kiinni jääneistä kulttuurimarxisteista.

Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Juho Pylvänäinen tunnusti vastikään olevansa seksuaalinen ahdistelija ja alkoholisti. Pylvänäinen tunnetaan erityisesti siitä, kun hän osallistui Helsinki Pride ‑tapahtumaan puolustusvoimien virallisessa puvussa.

Kuluvalla viikolla hän kirjoitti Facebook-sivulleen pitkän avautumisen siitä, kuinka hän on humalassa syyllistynyt useita kertoja seksuaalisen ahdisteluun. Asia on ollut yleisessä tiedossa vasemmistopiireissä, mutta jälleen kerran punaiset ”feministit” ovat suojelleet aatetoveriaan, vaikka julkisuudessa he väittävät olevansa uhrien puolella.

Feministisen puolueen (myös Partisaanin lukijoille tuttu) transu Panda Eriksson kommentoi asiaa Twitter-sivullaan kertomalla, että hänkin on peitellyt tietoa Pride-upseerin seksuaalirikoksista. Kuitenkin toukokuussa Eriksson oli tiedottanut asiasta Vasemmistoliittoa, joka ei ollut reagoinut asiaan mitenkään.

Juho Pylvänäinen.

Pylvänäinen pyrki saamaan marttyyrin viitan

”Feministinen” Vasemmistoliitto siis suojeli naisia saalistavaa ehdokastaan huonolta julkisuudelta vaalien alla.

Luultavasti tämä kuitenkin sai Pylvänäisen itsensä lopulta avautumaan teoistaan, sillä transun aiheuttama paine (kiristys?) oli kasvanut liian suureksi. Pylvänäinen pyrki jopa asettamaan omille harteilleen jonkinlaista sankarin viittaa ”ottamalla vastuun teoistaan”.

Sankarin viitan pukeminen on ainakin osittain onnistunut. Esimerkiksi Vihreiden ex-kansanedustaja ja äärifeministi Rosa Meriläinen kävi antamassa tukensa Pylvänäiselle.

Loogista jatkoa vasemmiston seksuaalirikoksille

Samaan aikaan, kun Pylvänäinen on ahdistellut aatetovereitaan seksuaalisesti, on hän julkisuudessa esiintynyt feministinä ja #MeToo-liikkeen kannattajana. Tekopyhyys on siis ollut silmiin pistävää, kuten vasemmistolaisten seksuaalirikoksissa on tapana.

Tapaus on loogista jatkoa pitkälle listalle vihervasemmistolaisissa piireissä ilmenevää sukupuolista väkivaltaa.

Viime vuosien esimerkkeihin lukeutuvat myös vasemmistonuoria saalistanut sarjaraiskaaja Ari Lahdenmäki, sosialidemokraattieliitin tukema mustalaispedofiili Veijo Baltzar, liberaalin Avoimen Puolueen saalistaja Petrus Pennanen, Lapin vihreiden pedofiilijohtohahmo Outi Kumpuniemi, pedofiilia suojellut antifasistinen valtamedian toimittaja Maria Pettersson, Suomessa asunut espanjalainen antifasisti Mauricio Cubero Riera sekä vasemmiston pedofiilipormestariehdokas Sasu Haapanen.

Äärivasemmisto Feminismi Feministinen puolue Helsinki Pride Homolobby Juho Pylvänäinen Kotimaa LGBT Panda Eriksson Poliittiset viholliset Pride Rappiokulttuuri Rikos Rosa Meriläinen Seksuaalirikokset Trans ry Transut Vasemmisto Vasemmistoliitto Vihreät

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Minä kun aivan luulin ettei Pylvänäinen ole kiinnostunut tussusta eikä tisseistä vaan olisi enemmän kiinnostunut Village Peoplen In The Navy linjalla.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Täytyy sanoa, että eipä taaskaan yllätä, Pylvänäinen on muutenkin vaikuttanut erittäin epävakaalta persoonalta ihan noin yleisesti ottaenkin.
    Onhan tämä jo ironista, että näiden feministimiesten pitäisi niin kovasti kannattaa tasa-arvoa ja vastustaa kaikenlaista seksuaalista häirintää, mutta niitä seksuaalisia ahdisteluja ja raiskauksia tapahtuu todella paljon heidän sisäpiirissään, kertonee myös hyvin paljon heidän moraalista ja ajatusmaailmastaan, kun tekijöitä oikein suojellaan omien toimesta.

  • Kauan elänyt

    Vastaa

    Minä en lakkaa ihmettelemästä miten mielenterveysongelmista kärvisiä ihmisiä voidaan laittaa virkemistehtäviin. Ja jopa päättäviin asemiin sekä esimiehiksi. 

    No, se on tätä ”nykyaikaa”.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Järkyttyisikö Li jos vasemmistoliiton Turun puolueosastosta löytyisi tuulipukukansaan kuululuvia tavallisia heteromiehiä ja ‑naisia?

  • Suomimies

    Vastaa

    Mitä se naisia ahdistelee eikö tuo iljetys ole suuntautunut miehiin päin.

    • Ilmari

      Vastaa

      Kyllähän Pylvänäinen unvormussaan on ihan normalin miehen näköinen. Jospa onkin niin että tuo meikkaa itseään että saisi myös lesbonaisia.

  • Teppo

    Vastaa

    Se että julkisesti pahoittelee tekojaan ja avoimesti myöntää ja katuu toilailuja, on sinänsä rohkeaa ja vaatii että on vähän enemmän miestä kuin lurjusta. Toki, kuten tässäkin keississä, että julkisesti myöntää erheensä vasta kun teot ovat yleisesti tiedossa, ja ympäriltä alkaa olla paineita. Pakon edessä pahoittelut, vaikka mies ei siitä huolimatta koe tehneensä mitää moitittavaa, vaan motiivi on estää irtopisteiden karkailu ja oman hyvekuvan kiillotus. Kukaan täydellinen ole, mutta jotkut kokevat tekojensa takia olevan ns Parempi Ihminen™ kun kannattaa trendikkäitä teemoja. Kaikkihan olemme uhreja, varsinkin tekijät. Syy on aina jossain, ei vaan tahdo aamuisin näkyä peilissä se kuka teot tekee. Ja väärät teotkin voi kääntää oikeiksi, jos aate tai ajettu asia on elämää isompi, esim ilmastonmuutoksen nimissä voi tukkia muiden työmatkat, tai jos pervoilu menee överiksi, on ok jos sille edistää lgbt joukkopervoilua

  • White noise

    Vastaa

    Virheet ja Vähemmistöliitto on noille äärijärjestöille oikeammat nimitykset.

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Nyt vaan toiveikkaana jään odottelemaan, kun Pylvänäisen hyvekupla on puhjennut, että mistä maasta ja hotellista Juho löydetään. Toivottavasti Ari Lahdenmäki ei jäänyt yksittäistapaukseksi

  • Pylvanainen

    Vastaa

    Taisi olla vain aliupseeri, toki sekin kova saavutus herkälle feministille.

  • petsku

    Vastaa

    Pylvänäinen on aliupseeri. Pursimies evp. 

    Ei enää PV:n hommissa, vaan opiskelee Turun yliopistossa jotain marxilaista käsienheiluttelutiedettä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi