Vaikka asiaa ei myönnetä suoraan, annetaan rivien välistä ymmärtää, että aikaisemmin tapahtuneet lippujen takavarikoinnit ja polttamiset ovat vaikuttaneet päätökseen. Kouvola liputti pervolipuin vuonna 2018 ja 2019, mutta jälkimmäisenä vuonna liput katosivat ja syttyivät tuleen. Vuosina 2020 ja 2021 liputusta ei järjestetty.
Vuonna 2022 kaupunki osti jälleen homolippuja, minkä jälkeen niistä syntyi laajempaa kiistelyä. Lopulta tänä vuonna virallisesta liputuksesta päätettiin luopua.
Koska liputus on kuitenkin mahdollista myös yksityisten tahojen tekemänä, on vihreiden kaupunginvaltuutettu päättänyt tuoda omat liput paikalle. Hän lupaa liputtaa Kouvolassa kaupungin lipputangoissa koko Helsinki Pride ‑viikon ajan eli kesäkuun lopulla.
Toisin sanoen, mikäli liput katoavat, maksaa vihreä poliitikko ne omasta pussistaan.
Lähde: Yle
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
TT
Olisi toivottavaa, että vihervasemmiston ylilyönnit ja kaikenlainen julkinen pervosaasta saataisiin maassamme kuriin. Homot ja LGBT:t jaa muu roska kuuluu näkymättömiin omiin yksityisiin tiloihinsa. Transulait pitää kumota pika-aikataululla, muuten olemme kohta joidenkin ”edistyksellisten” länsimaiden tilanteessa, jossa lapsia ja nuoria houkutellaan vaihtamaan sukupuoltaan jopa vanhempien tietämättä. Homojen alakulttuurit saavat kukoistaa omissa oloissaan, sieltähän se Tom of Finlandkin ponnisti esiin. En siis kannata mitään ajojahteja tai rajua syrjintää poikkeavuuden suhteen. Tehdään vain selväksi se, että poikkeus on poikkeus ja sääntö on sääntö ja luonnonlaki palautetaan kunniaan. Saastelippujen siivoojat ovat tehneet hienon työn ja Kouvolassa on edetty terveeseen suuntaan.
Nationalisti
Hienoa, että kansalaisaktivismi tuottaa tulosta.
Toivottavasti vastaavanlaiset liput mystisesti katoavat muistakin kaupungeista ja kunnista.
Nationalisti
https://yle.fi/a/74–20032674
” Asiasta tehdään rikosilmoitus. Tekijät on saatava vastuuseen.”
Aina sama laulu, ”asiasta tehdään rikosilmoitus”.
Kuvitteleeko nuo, että ”voi, nyt tekijät varmasti säikähtävät, eikä tällaista tapahdu enää”?
Rikotuomio pitäisi jakaa niille, jotka nuo pervoliput tuonne nostaa.
Demokratia voitti
Eli, demokratia on puhunut ja kaupungin virkamiesten on siihen alistuttava. Vaikka kuinka olisivat LGTBPAN-myönteisiä.
Minä
Kaupunginvaltuuttettu saa laittaa omaan lipputankoonsa mitä haluaa, mutta ei kai hänellä ole mitään oikeutta laittaa kaupungin lipputankoihin mitään yksityisiä lippuja. Muutoinhan kaikki , ainakin kaupunginvaltuutetut, voivat laitella sinne oman makunsa mukaan lippuja.
Nimetön
Näinhän sitä voisi luulla kun järjellä ajattelee, mutta tuossa sekoilussa on tullut selväksi että tämä yksi vähemmistöryhmä kuvittelee olevansa etuoikeutettu myös tässäkin asiassa. Siinä vaiheessa jos kaikki alkaa julkisiin paikkoihin vaatimaan omia lippujaan, ei riitä enää päivät vuodessa jokaiselle liputuksen aiheelle. Kovasti puhutaan tasa-arvosta, mutta käytännössä se tarkoittaa sitä että tätä yhtä ryhmää ei koske mitkään säännöt.
GLGL
”hänellä ole mitään oikeutta laittaa kaupungin lipputankoihin mitään yksityisiä lippuja.”
No, siihenhän pitää vaatia selkeästi kirjattu sääntö. Ja sen mukaan mennään: Tiistaina olkoon siellä sateenkaarilippu, Torstaina Kouvolan Kouvojen lippu, Lauantaina sitten hakaristilippu ja Sunnuntaina valkoinen lippu. Kenelläkään ei ole valittamista, sillä demokratia. Vai… ööö…
Late
eli todellakin katoaa 😅
Nimetön
tämä vihreä kansanedustaja voitaisiin liputtaa kaulastaan lipputankoon
Konservatiivi
Hieno voitto terveille ihmisille, että pervoliput poistuvat. Tätä lisää!