Radikaali arkisto: Persoonallisuuden voima

Motto: ”Ihmiskunnan menestys ei ole milloinkaan ollut joukkojen varassa, vaan piillyt sen luovissa yksilöissä, joita senvuoksi on todellisuudessa sanottava ihmissuvun hyväntekijöiksi. Yhteisön etu vaatii, että heille taataan ratkaisevin vaikutusvalta ja että heidän toimintaansa helpotetaan.” Adolf Hitler.

Kansojen historia on aina samalla niiden johtajien historiaa. Jokainen kansakunnan suuruuden aika, olkoon sitten kysymys taloudellisista, henkisistä tai sotilaallisista suursaavutuksista, sattuu aina yhteen jonkun sen suurmiehen elämän kanssa: jokainen vuosikymmen, joka ei vaivu unohdukseen, kantaa jonkun suuren persoonallisuuden nimeä, miehen, joka on kohonnut niin paljon muiden yläpuolelle, että on muodostunut ikäänkuin koko oman aikakautensa tulkiksi ja edustajaksi ja jonka nimi piirtyy sen historiaan lähtemättömin kirjaimin. Historia on kuin valtava horisontissa näkyvä metsämaisema, josta ainoastaan korkealle muitten yläpuolelle kohoavat puut erottuvat sitä tarkastelevalle silmälle. Ja persoonallisuus on se voima, joka kykenee nostamaan ihmisen ja piirtämään hänen nimensä historian lehdille.

On sanottu, että jokainen aikakausi luo omat johtajansa, suuret persoonallisuutensa, jotka esiintyvät sen tulkkeina ja joiden ympärillä pysyväisen jäljen jättävät historialliset tapahtumat sattuvat. Me tunnemme kaikki näitä ihmiskunnan ja kansojen suuria lipunkantajia: historia on kuin helmiketju, jossa kaikki tärkein keskittyy helmeksi jonkun sen sydämen muodostavan suurmiehen ympärille muinaisaikojen suurista sotapäälliköistä ja kansanjohtajista alkaen.

Ja meidän aikamme on itse saanut nähdä erään merkillisimmän historiallisen persoonallisuuden kehityskaaren, joka tuskin löytää vertaistaan koko maailmanhistoriassa, miehen, joka mitä ihmeellisimmällä tavalla on kyennyt yhdistämään itseensä suuren uudistajan, kansanjohtajan, sotapäällikön ja talousneron ominaisuudet. Adolf Hitler on mies, joka yksinomaan oman persoonallisuutensa ja tahdonlujuutensa voimalla on kyennyt ei ainoastaan nostamaan kansansa kurjuudesta mahtavuuteen, vaan myöskin aikaansaamaan sellaisen suunnattoman henkisen vallankumouksen, ettei se voi olla jättämättä pysyväistä jälkeä ei ainoastaan hänen kansansa, vaan koko ihmiskunnan historiaan.

Hitler itse antaa mitä suurimman merkityksen persoonallisuuden voimalle. Hän sanookin, että rodun arvon ja persoonallisuuden merkityksen tunnustaminen muodostavat kansallissosialismin maailmankäsityksen kannattavat tekijät, sen perustan, jolle kaikki rakentuu. Ja elämässään hän on täydellisesti soveltanut käytäntöön oman persoonallisuusoppinsa, joka muodostaa hänen yhteiskunnallisen filosofiansa kulmakiven. Tämän vuoksi tutustuminen hänen ajatuksiinsa ja oppeihinsa ei ole ainoastaan mielenkiintoista, vaan myöskin valaisevaa ja johdattavaa samassa mielessä kuin jokaisen suuren julistajan ja uudistajan sanoma. Luommekin siis seuraavassa lyhyen katsauksen hänen persoonallisuusfilosofisiin ydinajatuksiinsa sellaisina kuin ne esiintyvät hänen suuressa teoksessaan ”Taisteluni”.

Hitler osoittaa aluksi, että inhimillisen elämän edistymisen näkyväisenä ilmenemismuotona ovat keksinnöt, joiden kehityssarjansa kautta inhimillinen ja ennen kaikkea teknillinen kehitys on kulkenut nykyiselle korkealle tasolleen, ensimmäisestä alusta, jonkin kivikirveen tai tulen käytön keksimisestä alkaen. ”Ensimmäinen askel, joka ulkonaisesti selvästi havaittavasti erotti ihmisen eläimestä, oli keksintöön johtava askel”, hän sanoo, mutta toteaa samalla, että kaikki keksinnöt, sellaisetkin joiden ”keksijän” nimeä ei enää yleisesti tai laisinkaan tunneta, ovat olleet jonkun poikkeuksellisen lahjakkaan ihmisen työn ja nerouden tuloksia, vaikka ihmiskunta sitten myöhemmin onkin omaksunut ne itsestään selvinä asioina laisinkaan niiden keksijää muistamatta. ”Mitä ikinä ympärillämme aineellisia keksintöjä nähnemmekin, ne ovat kaikki yksityisen henkilön luovan voiman ja kyvyn aikaansaannoksia.” Ja hän määrittelee sen voiman, joka niin sanoaksemme ajaa keksijää eteenpäin hänen tiellään varsin omalaatuisesti, mutta samalla tapansa mukaan naulan kantaan osuen kysyessään: ”Eikö jok’ikinen nerokas työ tässä maailmassa ole neron näkyvä vastalause joukkojen hitautta ja haluttomuutta vastaan?”

Ja hän jatkaa päätelmiensä tekoa: ”Arvokkainta keksinnössä itsessään, olkoonpa se aineellinen tai ajatuksenmaailman alalta, on lähinnä keksijä itse henkilönä”, siis hänen persoonallisuutensa ja hänen henkilökohtaiset kykynsä, jotka hän työnsä kautta asettaa palvelemaan koko ihmiskuntaa. Tästä seuraa se, että tämän keksinnön toteuttajan ja käytäntöön sovelluttajan täytyy ”vapautua konemaisuuden kirouksesta” ja ottaa erikoistehtäväkseen ainoastaan tuon periaatteen toteuttamisen. ”Sen täytyy omassa itsessään olla sen periaatteen ruumiillistuma, että kyvyt asetetaan suurten joukkojen yläpuolelle ja nämä niin ollen alistetaan kykyjen alaisiksi.” Ja edelleen: ”Ihmiskunnan menestys ei ole milloinkaan ollut joukkojen varassa, vaan piillyt sen luovissa yksilöissä, joita senvuoksi on todellisuudessa sanottava ihmissuvun hyväntekijöiksi. Yhteisön etu vaatii, että heille taataan ratkaisevin vaikutusvalta ja että heidän toimintaansa helpotetaan.”

Samalla tulee myöskin vastuu saman henkilön kannettavaksi, aivan päinvastoin kuin esimerkiksi demokraattisissa maissa, missä jokainen tekijä pakenee vastuuta suurten joukkojen selän taakse. ”Parlamentti tekee jonkin päätöksen, jonka seuraukset saattavat olla hyvinkin tuhoisat — mutta kukaan ei ota siitä vastuuta kantaakseen, ketään ei voida koskaan vaatia siitä tilille. Sillä onko se muka vastuun ottamista, että vertojaan vailla olevan romahduksen jälkeen siihen syypää hallitus eroaa? Tai että hallituskokoomusta muutetaan tai että parlamentti hajoitetaan?” Ja Hitler huipistaa parlamentarismin hengen kuvaamisen seuraaviin sanoihin: ”Koska parlamentaarinen enemmistön määräämisvallan periaate kieltää yksilön arvovallan ja asettaa sen tilalle kulloinkin koolla olevan joukon lukumäärän, se tekee syntiä luonnon ylimyksellistä perusajatusta vastaan.”

Parlamentarismin tunteman rakkauden tasapäisyyttä ja pelon muita ylemmäs kohoavia yksilöitä kohtaan Hitler kuvaa seuraavin sattuvin sanoin: ”Kun sellainen (kyvykäs johtaja) kerran on keksitty, heti paikalla muodostuu kiinteä, yhtenäinen rintama häntä vastaan, sitä suuremmalla syyllä, milloin sellainen henkilö julkeaa tunkeutua tuohon ylevään seuraan olematta lähtöisin sen omista riveistä. Siellä tahtoo periaatteesta jokainen olla vain vertaistensa joukossa ja pitää yhteisenä vihollisena jokaista sellaista miestä, joka todella voisi olla ykkönen nollien joukossa. Ja siinä kohden vaisto on sitäkin terävämpi, kuta enemmän kaikkea muuta puuttuu.”

Pienet siis pelkäävät niitä, jotka ovat tai voisivat olla suuria yhdistäen voimansa taisteluun heidän nousuaan vastaan. Ja sen, minkä piensielujen yhteinen rintama tekee saman ryhmän, järjestön tai muun yhteisön keskuudessa, sen tekevät juutalaiset toiminnallaan kokonaisten kansojen vahingoksi: ”Myös juutalaisten vieraissa kansanruumiissa harjoittaman toiminnan hävittävä vaikutus on pohjimmaltaan pantava ainoastaan niiden heidän ainaisten yritysten tilille, että he pyrkivät isäntäkansojensa keskuudessa kaivamaan maata persoonallisuuksien alta ja asettamaan niiden tilalle suuret joukot.”

Todistuksena siitä, että persoonallisuuden, persoonallisuuden vastuun ja johtovallan merkitys ja arvo kuitenkin määrätyissä puitteissa kaikkialla tunnustetaan, on kaikkien maailman armeijain järjestely: kaikkialla puolustusvoimissa on vallitsevana persoonallisuuden aate, sen arvovalta alaspäin ja vastuu lähimmälle ylemmälle henkilölle. Määrätyssä mielessä siis persoonallisuuksien ja suurten johtajien johtovallan ja heille kuuluvien oikeuksien tunnustaminen tietää sotilaallisen järjestyksen toteuttamista myöskin poliittisen elämän alalla, mutta ”vaikka koko inhimillinen kulttuuri on ainoastaan persoonallisuuksien luovan toiminnan tulosta, työntäytyy kansayhteisön koko johdossa, mutta ennen kaikkea sen ylimmässä johdossa enemmistön arvon periaate ratkaisevana etualalle ja alkaa sieltä käsin vähitellen myrkyttää alaspäin koko elämää, s. o, sitä hajoittaa”, mutta tämän vastapainoksi on ”kansallisen valtion pidettävä huoli kansalaistensa hyvinvoinnista tunnustamalla aina ja jokapaikassa parsoonallisuuden arvon merkitys ja panemalla siten kaikilla aloilla alulle sellaisen tuotannollisen toimintakyvyn huippuennätys, joka vuorostaan suo myös kullekin yksityiselle mahdollisimman suuren osuuden.”

Tämän perusteella ”valtion täytyy ankkuroida persoonallisuusajatus koko järjestöönsä alkaen pienimmistä soluista, kunnista, valtakunnan ylintä johtoa myöten” ja Hitler tekeekin sen loppupäätelmän, että ”parhain valtiosääntö ja ‑muoto on se, joka kaikkein luontevimman varmasti saattaa kansakunnan parhaimmat kyvyt johtavaan merkitykseen ja määräävään vaikutusvaltaan.”

Lähde: Kustaa Vaasa 5–6 / 1943