Sinimustan Liikkeen järjestämän Valkoinen vappu ‑tapahtuman kaikki puheet on nyt luettavissa alla. Voit lisäksi kuunnella äänitallenteet puheista yllä olevasta upotteesta Sinimustan Podcastin jaksosta 53!
Aleksi Veikkolan puhe
Mitä me Arvostamme? Minä arvostan synnyinkaupunkiani Tamperetta. Vappuna on muutamina viimeisimpinä vuosisatoina arvostettu työväenliikettä ja ylioppilaita. Näistä ensimmäisen takia se on meidän elämiemme aikana aina ollut hyvin poliittinen juhlapäivä, vaikka yleisen juhlapäivä aseman avulla se pyrkii nostamaan itsensä oletusarvoksi, politiikan yläpuolelle.
Tulen tämän puheen saatossa jankuttamaan sanan arvo arvottomaksi, koska haluan poistaa sen näennäisesti ylhäisemmän muodon sekä poliittisesta keskustelustamme, että yleisestä tavasta tulkita maailmaa ympärillämme.
Arvot ovat arvottomia. Arvot ovat arvottomia itsessään. Arvoista hoetaan jatkuvasti liikaa, mikä ennestään tekee niistä yhä arvottomampia. Arvoa maailmasta kyllä löytyy, mutta ei arvoista itse.
Matalin ymmärrys arvoista, se joka ei tule katoamaan, on se, joka näkyy, kun menee ostoksille. En liikaa vähättele materian vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme, mutta sen on mahdotonta olla prioriteetteina kärjessä. Tuote on asia, joka on kaikkien saatavilla. Valittavissa. Hylättävissä. Käypä hinta keinoteltavissa.
Arvo suurempi löytyy asioissa, joita ei voi ostaa, täytyy ansaita. Arvo suurin löytyy asioista, joista et pääse eroon, vaikka haluaisit, sillä se toimii myös päinvastoin.
Kukaan ei niitä voi valita, taikka saada sinulta mitenkään. Siksi tulen aina arvostamaan Tamperetta. Syntymä ei ole vahinko, hyväksyit sen itse tai et. Syntymän kautta saatu perimä on arvokkaimpia asioita, joita ihmisellä on, ja jos yrität paeta sitä, sen lujempaa se iskeytyy takaisin vasten kasvojasi myöhemmin. Se sitoo sinut yhteen vanhempiisi, sisariisi, lapsiisi, sukuusi, heimoosi, kansaasi, rotuusi. Ilman näitä siteitä tietoisesti tai oletuksena olet ilman perustaa, viitettä, hyödynnettävissä mihin vain. Et edes ymmärrä, mitä olet menettänyt ennen kuin rupeat kasaamaan niitä uudestaan. Nämä siteet ovat konkretiaa ja puolustamisen arvoisia. Arvot, jotka näitä suojelevat, ovat tavoiteltavia, mutteivät mitään kiveen hakattuja, vaan tilanteen mukaan muuttuvia, aika ajoin murentuvia, vääristyviä, purettavia, uudelleenpystytettäviä kohdilleen.
Filosofisesti abstraktit arvot ovat merkityksetöntä sanahelinää. Tasa-arvo, hierarkia, vapaus, orjuus, mikä tahansa tällainen asia, joka herättää vain loputtoman semanttisen väittelyn eikä tervettä yhteiskuntaa. Vapaus kelle? Orjuus mitä varten? Hierarkiaa missä? Tasa-arvoa miltä osin? Kun mikä tahansa asia on kaikille, se on yhtä hyvin ei-kenellekkään. Tällaiset asiat puntaroidaan aina ja ikuisesti niiden vaikutuksista konkreettiseen sukupolvien jatkumoomme ja sen kukoistukseen. Jatkumoon, jonka hetkittäinen laajeneminen tai supistuminen, määrällinen kasvu tai taantuminen ajoittain ei ole myöskään muuta kuin eri vaihtoehtoja, joissa on molemmissa hyviä ja huonoja puolia.
Joidenkin ihmisten jääminen tämän jatkumon ulkopuolelle on väistämätöntä, jos haluaa sen tarkoittavan mitään. Tänä päivänä kaikki on likvidoitu matalimpiin yhteisiin tekijöihin: kulutukseen ja tuotantoon. Ihminen on nyt vain biomassaa, joka pystyy kuluttamaan ja tuottamaan, joka on aina korvattavissa, maahantuotavissa, harhoja, kuten talouden kasvua, varten. Onko koko yhteiskunnan tarkoitus tuottaa pelkästään mahdollisimman paljon tuotteita tai palveluita? Arvoton näkemys. Tämä biomassainen näkemys likvidoi itseään kasvun ideologiansa eteen. Työläisiä tai porvareitakaan ei enää ole, jos ainoa ero on numero pankkisovelluksen käyttöliittymässä. Identiteettejä myydään ihmisille pakettina kulutuskäyttäytymisen kanssa ja sen maksimointia varten. Mutta jatkumo on yhä löydettävissä, ikuisesti tallessa, vaikka kuinka siltä ummistaa silmiään. Heimot heräävät, kansa kerääntyy. Ikuinen inkluusio yleistää, halventaa – ekskluusio, syrjintä luo perusteillaan pohjan arvojen nousulle, jotka ovat korkeintaan sen syvemmän pinnallinen ilmaisu, viestinnän väline, eivätkä pohja millekään.
En tule ikinä vastaamaan, mitä arvoja minulla on, ainakaan siinä mielessä että ne jotenkin määrittelisivät mitään vastauksia. Arvojen julistukset tuottavat vain vääriä mielikuivia ja tulkintoja, riippumatta julistajasta taikka tulkitsijasta. Uudelleenmuodostetut arvot tulevat ilmentymään suomalaisuudesta, mutta tämänhetkiset arvot ja arvopohjainen ajattelu on ensin tuhottava. Minulla ei ole mitään absoluuttisia arvoja, kuten en usko että on kellään muullakaan. Mieli, tulkinta, muuttuu kaikilla ajassa ja tilanteessa. Liberaalidemokratiankin periaatteet väistyvät heti, kun kyse on hyvin tietyistä intresseistä ja todellinen valta on osoitettava. Kysymyksen tulee aina kuulua, minkä ihmisten, minkä maan ja ympäristön puolesta olet, mutta vielä paremmin, mistä sinä sikeät? Mistä olet kotoisin? Mihin olemassaoloon olet syntymän lahjan saanut? Mitä palvelet? Kaikki muu taittuu pragmatiaan: näin me parhaaksi toteutamme tulevaisuuden!
Hyvää Kevättä! Iloista Valkoista Vappua!
Tapio Rantasen puhe
Tervehdys kaikille Valkoista Vappua juhlimaan saapuneille! Vappua on perinteisesti pidetty vasemmiston juhlana, sillä modernilla aikakaudella vappu mielletään Suomessa erityisesti työväen juhlaksi ja vasemmisto työväen edustajaksi. Vappua on jopa tavattu kutsua suomalaisen työn päiväksi.
Nykypäivän vasemmisto tänäkin vuonna Paavo Arhimäen johdolla kutsui suomalaisia vastustamaan nykyistä hallitusta näin vappuna Helsinkiin. Eivät he väärässä ole, että nykyinen hallitus on suomalaiselle työntekijälle haitallinen, mutta käydään ensin läpi, mitä vasemmisto itse on saanut aikaan suomalaisen työntekijän hyvinvoinnin eteen.
Kovista vaalilupauksistaan ja hallituksen työllistämistavoitteistaan huolimatta edellinen vasemmistohallitus, Sanna Marinin johdolla, ei päässyt työllisyysasteelle asettamiin tavoitteisiinsa, vaan jäi heitä edeltävän hallituksen tasolle. Työttömyyden alentamisessa Marinin hallitus otti jopa takapakkia ja heidän lopettaessaan hallitusvastuun oli työttömyys kivunnut 7,6 prosenttiin. Irvokkainta heidän työllisyystoimissaan oli valtiojohtoisen ja täysin valtion rahoituksella pyörivän Työkanava Oy:n perustaminen. Työkanavan tarkoitus oli työllistää 400 eri syistä pitkäaikaistyötöntä, jotka haluavat takaisin työelämään, mutta eivät ole päässeet sinne TE-toimistojen palveluiden kautta. Nopeasti tavoite tiputettiin 170 henkeen. Kun nykyinen hallitus lopetti yhtiön rahoituksen, oli Työkanava Oy onnistunut työllistämään 17 henkeä puolellatoista miljoonalla eurolla ja tästä puolestatoista miljoonasta puoli miljoonaa meni johdon palkkoihin.
Eikä tämä ole mikään ihme, sillä vasemmisto ei nykyään edes tunnu tunnustavan meidän suomalaisten olemassaoloa tai ainakaan sillä ei ole heille mitään itseisarvoa. Joten miksi he edes puolustaisivat jotain, johon he itse eivät usko tai pidä missään arvossa? Heille kuka tahansa on yhtä suomalainen, kunhan vain he astuvat Suomen maankamaralle. Kun he tunnustavat suomalaisen työntekijän olemassa olon, niin hänet nähdään puhtaasti negatiivisena toimijana. Suomalainen työntekijä on punaniskainen juntti, rasisti ja syy siihen miksi uussuomalaiset eivät ole vuosikymmenienkään jälkeen kotoutuneet Suomeen.
Kaiken kukkuraksi reilu kolme vuotta sitten kaikessa hiljaisuudessa on aloitettu projekti työntekijöiden hankkimiseksi ulkomailta Suomeen mahdollisesti perustettavien sähköautokomponenttitehtaiden työvoimaksi. Samassa uutisessa valitettiin sitä, että suomalaiset eivät olisi valmiita muuttamaan työn perässä kotiseuduiltaan. Tässä kohtaa herää kysymys, että onko näitä töitä edes tarjottu suomalaisille ja millä työehdoilla ja palkoilla? Ja onko edes mietitty, että nämä mahdolliset työpaikat luotaisiin sinne, missä on eniten työvoimaa tarjolla? Monet teollisuuden ympärille rakennetut pienemmät kaupungit kaipaisivat kipeästi uutta taloudellista piristysruisketta vanhojen tehtaiden sulkiessa ovensa ja siirtäessään tuotannon halvemman työn ja löysempien ympäristöasetusten maihin. Ei, vasemmistosta ei ole puolustamaan suomalaista työntekijää.
Entäpä meidän nykyinen, hieman huvittavasti sinimustaksi leimattu hallitus sitten? He aloittivat hallitustaipaleensa heikentämällä suomalaisten työehtoja, leikkaamalla eniten pienituloisten sosiaalietuuksista sekä viimeisimpinä “korjaustoimena” yleistä arvonlisäveroa korottamalla puolellatoista prosenttiyksiköllä. Nämä ja muut toimet ajavat heikoiten toimeentulevat suomalaiset todella ahtaalle ja eivät ne tee myöskään keskivertoperheen elämästäkään helppoa. Yksikään hallituspuolueista ei ole uskaltanut leikata roimalla kädellä Suomen ulkopuolelle ja muihin kuin suomalaisiin kohdistuvasta rahankäytöstä. Pienoinen leikkaus kehitysapuun, joka median avustuksella esitettiin valtaisana säästönä, ei tee juuri minkäänlaista lovea valtionbudjetin alijäämään. Maahanmuuttoon itsessään leikkaukset olivat lähinnä kosmeettisia.
Ja mitä tulee ulkomaiseen työvoimaan, niin hallituspuolueista kolme neljästä avoimesti kannattavat ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan poistamista. Kielitaitovaatimusten lisäksi saatavuusharkinta on ainoita oikeita hidasteita ulkomaisen työvoiman rajattomalle maahantuonnille Suomeen. Moni teistäkin etenkin hoiva- ja rakennusalalla on törmännyt ulkomaiseen työvoimaan, jonka pitäisi paikata meidän karjuva työvoimapulamme, vaikka maassamme on yli kaksisataatuhatta työtöntä. Moni näissä kohtaamisissa on huomannut sen seikan, että tämä maahan tuotu työvoima on täysin kielitaidotonta, ammatillinen osaaminen ei vastaa Suomen standardeja ja he ovat täysin tiedottomia omista oikeuksistaan.
Tämänkaltaisen työvoiman tuomista Suomeen perustellaan usein, ettei meiltä löydy sopivaa tekijää näihin töihin. Jos kyse on osaamisesta, niin miksei työntekijöitä tuoda 450 miljoonan ihmisen EU-alueelta? Euroopan unionin perusarvoihin kuuluu työvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus ja heidän palkkaamisensa on lähes yhtä vaivatonta byrokraattisesti kuin suomalaisen palkkaaminen. Mikä on se osaaminen, jota pitää tuoda Filippiineiltä asti Suomeen, ja jota ei löydy lähes puolen miljardin ihmisen korkean teknologian talousalueelta? Ei, oikeistostakaan ei ole suomalaisen tai edes eurooppalaisen työvoiman puolustamiseen.
Kuka sitten todella puolustaa suomalaista työntekijää? Me Sinimustassa Liikkeessä näemme, että vain radikaali kansallismielisyys on kykeneväinen puolustamaan suomalaista työtä ja sen tekijää. Me vastustamme ulkomaista työvoimaa siksi, että se tarkoittaa vähemmän työpaikkoja suomalaisille. Meille jatkuva talouskasvu ei ole syy kurjistaa tavallisen suomalaisen elämää tuomalla maahamme rotumuukalaisia tekemään niin sanottuja hanttihommia polkuhintaan, jotta talouslukumme näyttäisivät paremmilta luottoluokittajien exceleissä. Meille suomalaisten hyvinvointi on kaikki kaikessa. Etenkin nuorisomme pahoinvointi on kasvava ongelma, jota taloudellinen epävarmuus ja ahdinko kilpailussa koko maailman väestöä vastaan työmarkkinoilla sekä etenkin vasemmiston suomalaisvihamielisyys ja syyllistäminen maailman kaikista ongelmista ruokkii.
Näitä ongelmia ja haasteita ei korjata talouspolitiikalla, oli se sitten vasemmisto- tai oikeistolaista. Nämä ongelmat kumpuavat kummankin puolen täysin materialistisesta maailmankatsomuksesta ja ongelmien korjaamiseksi tarvitsemme uudet arvot, joita ylläpitää talouskasvun ja sen lukujen palvomisen sijaan. Meidän pitää nähdä itsemme osana pitkää ketjua esihistorian hämäristä aina tähän päivään saakka. Me olemme tämän pitkän ja vaiheikkaan jatkumon yksi osa ja meidän osanamme on kohdata jälkiteollisen palveluyhteiskunnan haasteet ennennäkemättömän väestönvaihdon keskellä. Sen sijaan, että miettisimme vain mitä me itse saamme omasta työstämme, meidän pitäisi enemmän miettiä, mitä tulevat suomalaiset sukupolvet saavat meidän työstämme. Tämä maa ei ole niinkään perintömme vanhemmiltamme, se on enemmänkin lainassa lapsiltamme, joten meidän on syytä palauttaa se paremmassa kunnossa heille, kuin mitä me saimme sen takaisin vanhemmiltamme.
Siksi meidän pitää hylätä yksilökeskeinen ajattelu ja alkaa jokaista päätöstä tehdessämme miettiä tulevia suomalaisia sukupolvia. Sen sijaan että suomalaiset työntekijät ja työnantajat kinastelevat keskenään työehdoista samalla kun kansainvälinen suurpääoma täyttää maamme kehitysmaalaisilla ja hetken päästä vie tehtaat halvempiin maihin, meidän pitäisi yhtenä suomalaisena kansanruumina käydä tätä hydraa vastaan. Vain pitämällä suomalaisen yhteiskunnan suomalaisena voimme tulevaisuudessakin ylpeästi todeta suomalaisen työn olevan maailman huippuluokkaa ja jotain, josta me voimme olla kansana ylpeitä. Mutta kaikki tämä lähtee siitä, että me suomalaiset olemme olemassa ja olemme valmiita taistelemaan olemassa olomme puolesta, sillä suomalainen työ vaatii suomalaisen tekijäkseen.
Hyvää vappua kaikille suomalaisille!
Tuukka Kurun puhe
Tervehdys kaikille kansallismielisille ja tervetuloa Sinimustan Liikkeen kolmanteen vapputapahtumaan!
Työelämä ja sen tulevaisuuden suuntaviivat ovat harvoin olleet niin kiihkeän keskustelun kohteena kuin nyt kuluneen lakkokevään aikana. Valtiotalouden tasapainotustoimia ajava hallitus on törmännyt lujaan ammattiyhdistysvetoiseen vastarintaan, minkä lisäksi taustalla vaikuttaa vahvasti myös puoluepoliittinen valtapeli, jossa lakkoileva osapuoli pyrkii samanaikaisesti osoittamaan mieltään niin työelämän heikennyksiä kuin myös laajemmin istuvaa hallitusta vastaan. Karkea jako valtaapitävään oikeistoon ja lakkoilevaan vasemmistoon laittaa kansallismielisen työntekijän vaikeaan asemaan – tulisiko hänen kannattaa pitkälti Elinkeinoelämän keskusliiton sanelemia muutoksia vain siksi, koska hallituksessa vaikuttaa ainakin näennäisesti isänmaallisia toimijoita, vai tulisiko hänen toimia vasemmisto-opposition apuna, vaikka se tarkoittaisi samalla tuenilmausta epäkansalliselle maailmankatsomukselle? Mikäli pyrkimyksenä olisi tehdä reaalipoliittinen valinta näiden huonojen vaihtoehtojen väliltä, olisiko valinta silloinkaan aivan yksinkertainen? Eikös työehtosopimusten polkemisesta, paikallaan junnaavasta palkkakehityksestä ja yhteiskunnan sisäisistä tuloeroista kovaan ääneen mankuva vasemmisto itse kannata juuri sen kaltaista politiikkaa, joka tekee maastamme lopulta EU:n alaisen markkinapaikan, jonka taloudellista arkea siivittää työvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus? Miten taasen vastavuoroisesti isänmaalliseen ajatteluun sopii ajatus oman kansan kaikista heikoimmassa olevilta leikkaaminen, vuokratyön ja määräaikaisten työsopimusten helpottaminen, Suomen työmarkkinoiden avaaminen kehitysmaalaisille, ja vieläpä näiden maahan saapuvien kehitysmaalaisten ennätyssuuri mittakaava? Helppoja vastauksia ei selvästi ole tarjolla!
Nykyisen vastakkainasettelun aikana on kuitenkin nähtävissä, että merkittävä määrä, mahdollisesti enemmistö isänmaallisesti ajattelevista ihmisistä kannattaa oikeistolaista talouspolitiikkaa, jota voidaan luonnehtia kapitalistiseksi, talouskasvukeskeiseksi ja individualistiseksi politiikaksi. Kyseisen ajatteluun lukeutuu usein ihanne valtion rajatusta roolista, sekä vapaiden käsien antamisesta taloudellisille toimijoille, joiden mahdollistama talouskasvu hyödyttää lopulta kaikkia yhteiskunnan osia. Yhteiskuntavastuun, taloudellista voittoa haittaavien perinteiden, arvojen tai ympäristön kantokyvyn kaltaiset asiat ovat harvoin tämän maailmankatsomuksen keskiössä, ja hyvin usein ne nähdään ainoastaan talouskasvun jarruina. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi niissä kannanotoissa, joissa yritetään tehdä sunnuntaista normaali työpäivä muiden joukossa, tai huolestuneissa kommenteissa, joissa päivitellään lapsensaamisen vaikutusta ihmisten työuralle. Ajatus siitä, että perheen kanssa vietetty aika olisi pois jostain ”tärkeämmästä”, tai että viikossa ei saisi olla yhtään yhteistä vapaapäivää, on kansallismieliselle vieras. Voisipa melkein sanoa, että kyseinen maailmankatsomus on monilta osin sen vastakohta.
Vapaaseen markkinatalouteen hullaantunut konservatiivi tai populisti olettaa herkästi, että julkinen valta olisi yhteiskunnan ainoa poliittinen toimija, ja ainoa, joka pyrkii vaikuttamaan siihen, mitä ihmiset saavat sanoa, tehdä tai ostaa. Monet saattavat jopa ihailla Yhdysvaltojen kaltaisia maita, joissa kaikenlaiset mielipiteet nauttivat ainakin jonkinlaista juridista suojaa oikeudellisilta sanktioilta. Tätä vapauden illuusiota on kuitenkin helppo haastaa muutamilla ajatusleikeillä. Kuvitelkaapa mielessänne tilanne, jossa julkinen valta ei takaisi millään tavoin yksittäisen ihmisen terveydenhuoltoa, koulutusta tai asumista, eikä osallistuisi kyseisten palveluiden tuotantoon. Tämän kaltaisten perustarpeiden siirtyminen yksilön omalle vastuulle johtaisi tietenkin siihen, että henkilön työllistymisestä tulisi huomattavasti nykyistä kriittisempi asiantila. Mitä tärkeämpi asia henkilön työllistymisestä tulee, sitä suurempi valta on hänen työnantajallaan, jonka maksama palkka tarkoittaisi pelkän käytössä olevan rahan lisäksi myös pääsyä terveydenhuollon, asumisen ja muiden elintärkeiden palveluiden piiriin. Mikäli henkilön ja hänen perheensä pääsy näiden palveluiden piiriin vaatisi yksityisen työsuhteen olemassaoloa, sitä suurempi kynnys hänellä on sanoa tai tehdä mitään, mikä saatettaisiin tulkita yritystä haittaavaksi toiminnaksi.
Se, mitä edellä mainitut populistit ja konservatiivit eivät ymmärrä, on se, että myös yritykset ovat poliittisia vallankäyttäjiä, ja häikäilemättömyydessään usein julkista valtaakin pahempia. Suuryritysten, sekä näiden taustalla vaikuttavien Blackrockin kaltaisten ylikansallisten suurrahastojen agenda on vapaille kansallisvaltioille yksinomaan haitallinen. Ensi alkuun monien näiden miljardiluokan toimijoiden päämääristä näyttävät muistuttavan vasemmistolaisia ihanteita – kuten esimerkiksi kosmopoliittisuuden ja rajattoman maailman ihannointi, rodullinen monimuotoisuus, feminismi ja DEI:n kaltainen ”vastuullinen rahoitus”, vaikkakin näiden ihanteiden taustalla vaikuttavat aivan muut, kuin humanistiset ideaalit. Suuryritysten kannalta mikään ei ole niin houkutteleva tilanne, kuin työvoiman loputon tarjonta, jonka taloudellista hyväksikäyttöä eivät enää hidastaisi uskonnolliset juhlat, työehtosopimukset tai etniset sidonnaisuudet. Tällä monimuotoisuudella on myös selvä taloudellinen kannustin – mitä monimuotoisempi yritys on, sitä edullisempaa lainoitusta se saa ”vastuullisen liiketoimintansa” laajentamiseen.
Suuryritysten voiton maksimointiin tähtäävä agenda asettaa valkoisen työntekijän siten vaikean tilanteen eteen, sillä kirjoittamalla työsopimuksen, hän myös sitoutuu tahtomattaan työnantajansa vuosi vuodelta laajentuviin yhteiskunnallisiin päämääriin. Mikäli työnantajan arvoihin lukeutuvat esimerkiksi monimuotoisuus, rasisminvastaisuus ja LGBT-oikeudet, niiden rikkominen jopa työntekijän omalla vapaa-ajalla voi johtaa työsopimuksen purkamiseen, tai vähintäänkin työpaikan sisäisiin painostusyrityksiin. Mikäli entistä suurempi osa työntekijän tai hänen perheensä perustarpeista riippuu suoraan työnantajan mahdollistamista tuloista, sitä suurempi kynnys kyseisellä henkilöllä on sanoa ääneen ensimmäistäkään kriittistä mielipidettä. Tämä johtaa helposti siihen tilanteeseen, jota Yhdysvalloissa näemme: rahoittajien mielipiteitä valvovat ihmisoikeusaktivistit terrorisoivat työpaikkoja, samalla kun perheelliset konservatiivit vaikenevat. Jos joku sanoo, että tämän kaltainen yrityksille ulkoistettu mielipidekontrolli on yhtään julkisen vallan suorittamia vihapuherangaistuksia vapaampaa, valehtelee.
Tämän kehityksen vaikutus suomalaisiin työmarkkinoihin on ilmeinen – mitä epävarmempaa työelämästä tulee, ja mitä verisempää kilpailua harvoista avoimista työpaikoista käydään, sitä suurempi valta ylikansallisilla suuryrityksillä on asettaa ehtoja työntekijöidensä käytökselle ja yhteiskunnalliselle osallisuudelle myös työajan ulkopuolella. Poliittiset puheet, joissa kannatetaan irtisanomissuojan helpottamista, työn määräaikaisuuden lisäämistä, ”paikallista sopimista” ja yleissitovuudesta luopumista, ovat tämän vaarallisen kehityksen ensiaskelia. Yksikään kansallismielinen työntekijä ei ole niin ahkera, etteikö hänelle löydetä halvempi korvaaja Suomen ulkopuolelta, eikä yksikään työnantaja ole niin myötämielinen, että se kestäisi yksittäisen työntekijän mielipiteiden aiheuttamia palautetulvia, ellei julkinen valta siihen kyseisiä yrityksiä lailla velvoittaisi. Monilta osin julkinen valta ja sen kyky suitsia alati amerikkalaistuvan yritysmaailman toimintaa, on kansallismielisen paras liittolainen.
Talousoikeistoon ankkuroitunut populistinen liike tekee siten omille kannattajilleen melkoisen karhunpalveluksen puhuessaan suurpääoman suulla. Heikentämällä irtisanomissuojaa, se ei tosiasiallisesti helpota laiskojen, vaan rahoittajien kannalta ei-toivottujen, työntekijöiden irtisanomista. Purkamalla julkista palveluntuotantoa se työntää ihmiset paljon nykyistä enemmän yksityisten markkinoiden armoille, ja vähentää heidän mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Sitoutumalla ikuisen talouskasvun harhaan, se avaa ovet Suomen ulkopuolisille työntekijämassoille ja tärvelee niitä kulttuurillisia ja työvoimapoliittisia jäänteitä, jotka vielä hidastavat työntekijöiden taloudellista hyväksikäyttöä. Kyseisen kehityksen lopputulos on yhteiskunta, jonka ainoa olemassaolon syy on liikevoiton mahdollistaminen sekä kulttuurillisen hegemonian ulkoistaminen amerikkalaisille pankkiireille. Tämän kaltaisessa maailmassa jokainen yksilö on aina korvattavissa ja jokainen työsopimus voi aina päättyä silmänräpäyksessä, jättäen siitä riippuvaisen ihmisen avuttomaan tilaan ilman yhteiskunnan tukiverkkoja.
Tämän takia voidaankin todeta, että aito kansallismielisyys on jo olemukseltaan antikapitalistista, sillä se nostaa aina kansallisen yhtenäisyyden yksittäisen liikevoiton yläpuolelle. Korottamalla etnisesti yhtenäisen kansakunnan yhteiskunnallisen olemassaolon perustaksi, se myös toimii rajattoman ja juurettoman maailman vastakohtana. Etninen yhdenmukaisuus, perhekeskeisyys, ulkomaalaisen työvoiman torjuminen, laajat kansallistamistoimet sekä jäljelle jäävän suurpääoman poliittinen ohjaus ovat kaikki myrkkyä niille juurettomille plutokraateille, joille Suomi on ainoastaan yksi kauppapaikka muiden joukossa. Tämä on myös se syy, miksi suuryritykset pyrkivät aktiivisesti tukahduttamaan kansallismielisiä, eivätkä suinkaan vasemmistolaisia, mielipiteitä.
Sinimusta Liike seisoo tänään ja tulevaisuudessa suomalaisten työntekijöiden edunvalvojana kansainvälisiä pankkeja ja suuryrityksiä vastaan. Meidän Suomemme ei ole kasvoton kauppakeskus, vaan orgaaninen kokonaisuus, jonka olemassaolo nojaa suomalaisen työntekijän ammattitaidolle, ahkeruudelle ja päättäväisyydelle. Se on myös Suomi, jonka työelämää kehitetään yhteistyössä valtion, työntekijöiden ja työnantajien kanssa, pyrkien sen kaltaiseen tulevaisuuden työelämään, jossa suomalaiset voivat tehdä työnsä suomenkielisissä, vakituisissa ja kohtuupalkkaisissa työsuhteissa, jotka kuitenkin mahdollistavat uusien suomalaisten sukupolvien syntymisen.
Vappu on työtä tekevien juhla, ja haluankin toivottaa teille duunareille mitä parhainta vappua!
Kiitos!
Lähde: Sinimusta Liike
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.