Salomon temppelin jälleenrakentaminen – juutalaisten maailmanvaltiuspyrkimysten keskeisin unelma

Hajaannuksessa elävällä Juudan kansalla ei ole ollut mitään keskeistä, yhteistä pyhättöä sitten Jerusalemin temppelin hävityksen päivien. Kun nyt lähinnä sionistisen liikkeen ansiosta edellisen maailmansodan aikana Englannin hallituksen ns. Balfourin julistuksella juutalaisille Palestiinassa takaama ”kansallinen kotimaa”, jota Palestiinan englantilainen mandaattihallitus on yrittänyt toteuttaa, ja joka on aiheuttanut katkeria ristiriitoja maan arabialaisen väestön ja sionistisen liikkeen johtamina maahan tulvivien juutalaisten siirtolaisten välillä, juutalaiset kuitenkin toivovat saavansa koko Palestiinan haltuunsa, niin maailmanjuutalaisuuden keskuudessa Jerusalemin temppelin uudelleen rakentaminen näyttää tulleen hyvin läheiseksi kysymykseksi. Mitä tämän temppelin rakentaminen todellisuudessa merkitsee, siihen luodaan tässä kirjoituksessa valaistusta.

Juutalaisuus, ilmenipähän se missä muodossa hyvänsä, kansallisena, uskonnollisena, sivistyksellisenä tai taloudellisena käsitteenä tai tekijänä vuosituhantisen historiansa taipaleella, eroaa kaikista muista kansallisuuksista kautta koko historian kulun nimenomaan siinä, että juutalaisuudessa kansallisuus, uskonto, sivistyspyrkimykset ja ennen kaikkea taloudellisen valta-aseman tavoittelu muodostavat kiinteän kokonaisuuden, jota johdetaan ja hallitaan järjestelmällisesti määrätyn kiihkokansallisen juutalaisuusohjelman mukaisesti. Mooseksen uskosta, joka on tyypillinen, todellinen lakiuskonto lukemattomine määräyksineen ja säädöksineen inhimillisen elämän kaikkia tilanteita ja tapahtumia varten, juutalaisuus on kautta aikojen imenyt sisäisen, koossa pitävän voimansa.

Abrahamin siemenelle, Israelin kansalle ja heimolle tuossa uskonnossa juutalaisten käsityksen mukaan ennustetun ja luvatun maailmanvaltiuden saavuttaminen tämän erikoisen maailmankansan pyrkimysten korkeimpana päämääränä, on aikakausien kuluessa luonut juutalaisten entisestä kansallisesta uskonnosta suoranaisen maailmanvalloitusohjelman, jonka tarkoituksena on sitoa ja kasvattaa jokainen juutalainen ihminen kaikissa elämäntilanteissa palvelemaan oman juutalaisen kansansa etuja ja pyrkimyksiä millä hinnalla hyvänsä. Talmudista, johon juutalaisten uskonnollinen ja kansallinen elämänviisaus on koottuna erinomaisen värikkääksi, realistiseksi ja suorastaan aistimin havaittavaksi kokoelmaksi, sekä Kabbalasta, joka on juutalainen salaoppi maailmanjärjestyksen tarkoituksesta, juutalainen yleisö on omissa yhdyskunnissaan vuosisadasta toiseen imenyt rabbiiniensa ja kirjanoppineittensa johdolla juutalaiskansallisen olemuksensa ja luonteensa niin itsepintaisen kiinteästi ja sitkeästi, että se mitä erilaisimmissa olosuhteissa ja tilanteissa, lähes kaksituhatta vuotta kestäneessä hajaannuksessakin maailman kaikissa maanosissa ja maissa, on kyennyt säilyttämään yhteytensä ja lisäksi voimakkaasti kehittämään maailmanvaltiuteen tähtääviä toimenpiteitään ja pyrkimyksiään.

Juutalaisten koko uskonto on siinä määrin ajallisten ja aineellisten käsitteiden läpitunkemia oppilauselmia ja uskomuksia, yksinpä heidän messiasihanteensa on ajallinen, maailmallinen, että uskonnosta korkeammassa mielessä, syvällisenä sielunelämänä suhteessa Jumalaan, ei juuri voida puhua. Juutalaisten uskonnollisen elämän ja uskonnonharjoituksen ydinkohtaan kajoaa kansankirkkomme edesmennyt, suuresti kunnioitettu ylipaimen, arkkipiispa Gustaf Johansson, todetessaan juutalaisista : ”Juutalaiset odottavat Messiasta, joka tuo heille maailman vallan. Messias on tullut, mutta hän ei ollut semmoinen kuin juutalaiset toivoivat. He kokoavat nyt rahoja ja koettavat kaikin keinoin heikentää muita kansoja, jotta Messiaalla tullessaan olisi helpompi päästä valtaan. Tämä väärä messiastoivo kannattaa juutalaisten pyrintöjä, mutta se pettää, sillä lupaus Messiaan maailmanhallinnosta toteutuu tulevassa maailmanajassa. Sionismi on luopunut isien uskosta ja uskonnosta.” (Herättäjä, n:o 3, ³⁄₁. 1925.)

Vuonna 70 jKr. tapahtuneen Jerusalemin hävityksen jälkeen juutalaiset ovat kaikkialla maailmassa olleet ilman keskeistä pyhättöä, temppeliä, sillä heidän käsityksensä mukaan sellainen voi sijaita ainoastaan Palestiinassa, Jerusalemissa, Siionin pyhällä vuorella, jos mieli sillä olla juutalaisuudelle mitään merkitystä. Kaksi kertaa juutalaiset ovat joutuneet menettämään Jerusalemissa sijainneen pääpyhättönsä. Ensimmäisen temppelin olivat rakentaneet kuninkaat David ja Salomo. Kuningas David oli tuottanut kaikesta maailmasta suunnattomia aarteita ja pannut rakennustyön alulle. Salomo, ”Israelin hallitsijoista viisain”, oli päättänyt temppelin rakennustyön v. 1004 eKr. Tämä temppeli, jonka rakentamiseen ja muuraamiseen perustuu myös vapaamuurariuden aatteellinen, rituaalinen ja seremoniallinen sisältö, oli maailman komein rakennus, mutta juutalaisten pahuuden, uppiniskaisuuden ja epäjumalisuuden takia sitä oli kohtaava Jumalan rangaistus.

Babylonialaiset hävittivät kuningas Nebukadnesarin johdolla Jerusalemin, ryöstivät ja polttivat Salomon temppelin ja veivät koko Juudan kansan vankeuteen v. 588 eKr. Babylonian vankeudesta palanneet juutalaiset rakensivat Jerusalemin temppelin uudelleen noin v. 500 eKr. Näiden juutalaisten joukossa oli sellaisiakin, jotka olivat nähneet entisen temppelin loiston ja jotka olivat huolissaan siitä, ettei vain uusi temppeli jäisi komeudessa vanhasta jäljelle. Temppelin rakentamiseen uhrattiin yli 40 vuoden aikana suunnattomia rahasummia ja määrättömästi työtä. Rakennustyötä johtivat taitavimmat rakennusmestarit, ja koko maailma otti siihen osaa ”uhrein ja lahjoin”. Mutta sittenkään siitä ei tullut tarpeeksi komea, koskapa Herodes Suuri — syntyperältään idumealainen, jonka keisari Augustus oli tehnyt juutalaisten kuninkaaksi — ollakseen väkivaltaisen hallituksensa vastapainoksi mieliksi juutalaisille, oli revityttänyt alas suuria osia temppelistä ja rakennuttanut ne uudelleen säästämättä kultaa, hopeaa tai muita kalliita rakennusaineita. Roomasta asti oli tuotettu jykeviä marmoripilareita ja kivijärkäleitä, jotka häikäisevän valkoisina hohtivat loisteliaasta rakennuksesta. Tämä temppelin uusiminen tapahtui noin 10 vuotta ennen Kristuksen syntymistä. Mutta tämäkin temppeli oli juutalaisten syntien, sokeuden ja parantumattomuuden takia tuomittu tuhoutumaan.

Kun Jeesus Kristus opetuslastensa keskellä ennusti uuden hävityksen kohtaavan Jerusalemia ja sen temppeliä, nämä temppelin erinomaiseen rakennustapaan viitaten huomauttivat: ”Katso, millaiset kivet ja rakennukset!” Mutta Jeesus vastasi: ”Totisesti minä sanoin teille: tähän ei jätetä kiveä kiven päälle, jota ei maahan murreta.” (Matt. 24:2). Kuten sanottu, tämä ennustus täyttyi v. 70 jKr., jolloin roomalaiset keisari Tituksen johdolla hävittivät Jerusalemin ja polttivat temppelin, ja Israelin kansan uusi hajaannus alkoi.

Kristittyjen keskuudessa vallitsee yleisesti väärä käsitys Jerusalemin temppelin — niin Salomon rakennuttaman kuin Baabelin vankeuden jälkeen rakennetun ja Herodeksen uusiman toisenkin temppelin — todellisesta merkityksestä kautta koko vähän Aasian, Arabian, Egyptin ja yleensä keskisen ja läntisen Välimeren maiden hajaantuneiden juutalaisten koossapitävänä keskuksena. Jo varhaisina aikoina, kuningasvallan ja profeettojen aikakausina Jerusalemin temppeliin oli temppeliverona, uhrilahjoina ja muina lahjoituksina keräytynyt huomattavia rahamääriä ja muita kalleuksia, joita vaaran ja kansallisen onnettomuuden uhatessa oli käytetty hädän torjumiseen. Valloittajilla nämä temppelin rikkaudet olivat usein olleet ryöstöjen kiihokkeina niin varhempina kuin myöhäisempinäkin aikoina. Aina siihen asti, kun roomalaiset hävittivät kaupungin ja temppelin, Jerusalem oli ollut koko maailman juutalaisuuden keskus, ja Salomon temppeli, samoin kuin myöhempikin temppeli, paitsi juutalaisten pääpyhättönä, oli myös kaikkien juutalaisten pankki ja aikakautensa juutalaisen taloudellisen ja rahavallan keskuspörssi ja keskuspankki. Viimeisinä aikoina ennen hävitystä Jerusalem oli rikas kaupunki, jossa oli noin 200,000 asukasta.

Varallisuuttaan se ei kuitenkaan saanut juutalaisten kukistamalta ja puhtaaksi nylkemältä Palestiinan vierasheimoiselta väestöltä, eikä myöskään, kuten aikaisemmin, kaupasta, koska Palestiinan kaupankäynnin mahdollisuudet olivat roomalaisvallan aikana vähäiset, vaan rahakeinottelusta, jonka keskuksena, niin kummalta kuin se kuuluukin, todellakin oli Jerusalemin temppeli. Kreikkalaiset kilpailivat jo siihen aikaan juutalaisten kanssa kaupan alalla, mutta rahamarkkinat olivat kokonaan juutalaisten käsissä.

Juutalaiset loivat kehittyneemmän rahamarkkinaliikkeen ensimmäiset muodot: maksuosoitukset kolmannelle henkilölle, siis jonkinlaisen vekseli- ja shekkimenetelmän. Ja ainoastaan juutalaiset saattoivat käyttää näitä rahaliikkeen muotoja, koska heitä oli kaikkialla, ja heillä oli keskenään kiinteä yhteys seurakunnissaan, joissa he vastasivat yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Missä sitten ei ollut juutalaisia? Sibyllan kirjoissa sanotaan: ”Kaikki maat ja meret ovat täynnänsä juutalaisia”. Juutalainen filosofi Philo kirjoittaa: ”Heitä asuu lukemattomissa Euroopan, Aasian ja Libyan kaupungeissa, mantereella ja saarissa, merenrannikolla ja sisämaassa”. Kreikkalainen maantieteilijä Strabo sanoo: ”Asutulta maanpinnalta ei löydy ainoatakaan paikkaa, jossa ei tätä heimoa asuisi”. Sen vuoksi oli myös mahdollista, että jo toisella vuosisadalla eKr. voitiin jostakin paikasta lähettää maailman kaukaisimpaan seutuun pieni paperilappu — ja rahat maksettiin heti.

Tämän muinaisen kansainvälisen rahaliikkeen keskus oli Jerusalem ja siellä temppeli. Jerusalemin ja juutalaismaailman välillä pidettiin aina yhteyttä rahaliikkeen ja jalojen metallien kaupan takia. Juutalainen kirjailija O. Heller kirjoittaa siitä kirjassaan ”Der Untergang des Judentums” (sivuilla 40 — 41): ”Kaikista paikoista, joissa juutalaisseurakuntia oli olemassa, Israelin pojat lähettivät joka vuosi, aina häviön vaaratta, rahauhrinsa ja lahjansa Jerusalemin temppeliin, jossa ne koottiin. Ei siis voi olla mikään sattuma, että juutalaisten temppeli muistutti niin suuressa määrin suurta pörssiä, suurta talletuspankkia, kaikenlaisten aarteiden varastoa. Eikä voida käsittää, minkä vuoksi tästä niin kiihkeästi pyritään vaikenemaan. Sehän on kuitenkin historiallinen tosiasia.”

Myös Raamatusta saamme tietää, että Jerusalemin temppeli oli usein Israelin lankeemusten aikoina joutunut kerrassaan arvottomaan käyttöön, jopa suorastaan paheiden pesäksi, kuten pakanakansojen pyhätöt. Niin oli Jeesuksen aikanakin, josta Raamatussa (Luukk. 19: 45 — 46) sanotaan: ”Ja hän (Jeesus) meni temppeliin ja rupesi ajamaan ulos niitä, jotka siellä myivät ja ostivat ja sanoi heille: ’On kirjoitettu: Minun huoneeni on rukoushuone, mutta te olette sen tehnet rosvojen luolaksi.’” Karkottaessaan juutalaiset kaupustelijat ja rahanvaihtajat temppelistä ja kaataessaan kumoon heidän pöytänsä Jeesus esitti ankaran vastalauseen pyhyyden häpäisijöitä ja ihmiskunnan ja kansojen kiusanhenkijä, juutalaisen maailmanpörssin nylkyreitä vastaan.

Kuten sanottu, juutalaisten uskonnollisten yhteisöjen ja kaikkien heidän järjestöjensä, Palestiinan takaisinvaltaamista juutalaisten kansalliseksi kotimaaksi ajavan sionistisen liikkeen järjestöistä maailmanjuutalaisuuden salaisiin vapaamuurari järjestöihin saakka, toiminta ja pyrkimykset tähtäävät yhteen ainoaan seikkaan, juutalaisen maailmanvaltiuden luomiseen. Tätä tarkoittaa myös heidän myötäsyntyinen, häikäilemätön rahansaalistus ja kokoamisintonsa tai oikeammin himonsa, joka heillä on kehittynyt suoranaiseksi vaistoksi, vietiksi, jolle he intohimoisesti etsivät kaikin mahdollisin, luvallisin ja luvattomin keinoin tyydytystä, pääasiassa suurisuuntaisilla raha‑, pörssi- ja liikekeinotteluilla. Maailmanvaltiuspyrkimyksissään maailmanjuutalaisuus sai itselleen erittäin käyttökelpoisen ja vaikutusvaltaisen liittolaisen vapaamuurariudessa, joka luonteeltaan ja saalistuspyrkimyksiltään on yhtä materialistinen ja menettelytavoiltaan yhtä häikäilemätön kuin mikä juutalainen liikeyritys tahansa.

Vapaamuurarius korkeanasteen järjestelmineen, joka 1700-luvun alkupuolella solutettiin Englannista Euroopan mannermaalle ja levisi myös Pohjois-Amerikkaan, jossa se kohtasi erittäin suotuisan maaperän, tuli vapaamielisten uusien oppien ahjoksi. Looseista käsin saarnattiin ja levitettiin kaikenlaisia oppeja yksilön rajoittamattomista vapauksista yhteiskunnassa, ja poliittisella alalla yksilön ja yhteisöjen vapauden nimissä kiihotettiin mieliä laillisten auktoriteettien kumoamiseksi ja kansan ylivallan luomiseksi liberalismin, demokratian ja parlamentarismin puitteissa. Kansojen keskuuteen synnytettiin tyytymätön, vallankumouksellinen mieliala, ja Ranskan suuressa vallankumouksessa 1789 vapaamuurariuden vihdoin onnistui toteuttamaan vapausihanteensa ”vapaus‑, veljeys- ja tasavertaisuus”-tunnuksineen. Tämän jälkeen seuraa vallankumouksia ja vallankumouksellista liikehtimistä useimmissa Euroopan maissa aina meidän päiviimme saakka. Niinpä Espanjassa vuonna 1931 toimeenpantu, Ranskan ja Englannin suurloosien tukema ja suunnittelema demokraattinen vallankumous — mainitaksemme erään tyypillisen esimerkin viime vuosikymmeneltä — sittemmin johti maan kommunistisen ja bolshevistisen tuhon partaalle, josta kansalliset voimat sen viime hetkessä katkeran taistelun jälkeen pelastivat.

Vapaamuurarius on esiintynyt kaikkialla maailmanjuutalaisuuden uskollisena ja alttiina liittolaisena. Molempien maailmansotien, vuosien 1914 — 18 ja tällä hetkellä parhaallaan raivoavan suursodan, välinen aika on kaikkein selvimmin ilmentänyt maailmanjuutalaisuuden ja maailmanvapaamuurariuden kiinteän yhteistyön yhteisen maailmanvaltiuden luomiseksi. Ei koskaan juutalaisten ja vapaamuurarien hallitsema kansainvälinen suurfinanssi ole heittänyt häikäilemättömämmin pyydyksiään ”pienten demokratiain” vetämiseksi ”suurten demokratiain” — kuten sanontatapa vielä tänä päivänä kuuluu — jäljille ja niiden vanaveteen, ilman kansainvälisen suurpääoman apua johtajaperiaatteen mukaisesti hallittuja, alati kasvavia ja voimistuvia kansallisia valtioita vastaan. Ensimmäisessä maailmansodassa saavuttamansa voiton jälkeen juutalaisuuden ja vapaamuurariuden välinen läheinen työskentely esimerkiksi kansainliitossa kävi niin ilmeiseksi, ettei sitä enää pyritty edes peittelemään. Juutalaiset olivat jo melkein varmoja lopullisen maailmanvaltiuden saavuttamisesta. He olivat laskeneet sen täyttyvän ”pyhänä” kabbalistisena Jehova-vuonna 1941, mutta siihen tuli kaikkien tuntema, odottamaton este.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Englannin hallitus oli palkkioksi maailmanjuutalaisuudelta saamastaan tuesta ns. Balfourin julistuksella jo taannut juutalaisille kansallisen kodin, vaikkakin vaatimattomissa puitteissa, Palestiinassa, jonka Englanti oli rauhanteossa saanut mandaattialueekseen. Tästä rohkaistuneina juutalaiset ryhtyivät noin 10 vuotta sitten suunnittelemaan temppelin rakentamista itse Jerusalemiin, sillä olihan se viime vuosikymmenen maailmanpoliittisen tilanteen nopean kehityksen vuoksi tullut heille hyvin ajankohtaiseksi. Jo varhaisista ajoista vapaamuurarit ainakin korkeammissa asteissaan olivat juutalaisten liittoveljiensä kanssa haaveilleet Salomon temppelin jälleen pystyttämisestä Jerusalemiin Siionin pyhälle vuorelle. Nyt Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen vapaamuurarit tekivät ehdotuksen, että maailman kaikki vapaamuurarit avustuksillaan tukisivat keräystä, jonka tarkoituksena olisi hankkia rahat Salomon temppelin jälleenrakentamista varten entiselle paikalleen Jerusalemiin. Sekä juutalaisuuden että vapaamuurariuden ylijohdot eivät kuitenkaan hyväksynet tätä ehdotusta, vaikka se tietenkin tapahtui muista kuin kustannussyistä. Ehdotus tehtiin näet hieman liian aikaisin. Hetki salaisuusverhon täydelliseen poistamiseen ei ollut vielä tullut.

Mutta samassa yhteydessä julkaistiin kuitenkin molemmat tässä kuvatut, asiantuntijain laatimat luonnokset tulevasta Jerusalemin temppelistä. Suuremman luonnoksen koko temppelialueesta on tehnyt tohtori Schick ja se esittää temppeliä ympäristöineen, noudattaen alkuperäisen Jerusalemin temppelin rakennuskaavaa. Pienemmän luonnoksen on tehnyt herra Johann M. Tenz, kirjan ”Jerusalem ennen ja nyt” kirjoittaja, ja se esittää ”pyhää huonetta” (synagogaa) esipihoineen. Tohtori Schickin asemapiirros Jerusalemin uudeksi juutalaisvapaamuurarilliseksi Salomon temppeliksi sisälsi myös yksityiskohtaisen selostuksen sen eri osista, vaikka vain ohimennen mainiten niistä suunnattomista alueista, jotka temppelin yhteyteen on varattu pörssi- ja pankkirakennuksille, joiden todellinen tarkoitus jätetään kokonaan mainitsematta.

Muuten kaavakuvan eri osista ja rakennuksista seuraa jonkinlainen luettelo, ja siitä käy selville, että tässä temppelissään juutalaiset aikova uudistaa jumalanpalvelukseensa liittyvät entiset uhrimenot ja teurastukset. Osa rakennuksista on suunniteltu juutalaisten kuninkaan palatsiksi, mutta suurin osa niistä on juutalaisten hallinto‑, talous- ja pörssi- sekä pankkirakennuksia. Ne muistuttavat tyyliltäänkin uudenaikaisia pörssi- ja pankkipalatseja. Niinpä edellä mainittu juutalainen kirjailija O. Heller teoksessaan sanookin: ”Ei siis voi olla mikään sattuma, että juutalaisten temppeli niin suuressa määrin muistutti suurta pörssiä, suurta talletuspankkia, kaikenlaisten aarteiden varastoa.”

Juutalaisuus ja sen nykyajan huomattavin taistelujärjestö, vapaamuurarius, odottavat unelmiensa toteutumista siitä huolimatta, että ne ovat viime vuosina ja varsinkin parhaillaan käynnissä olevassa suuressa sodassa saaneet ankaria iskuja.

Lähde: Kustaa Vaasa 2 / 1943