Pedofiili- ja huumerikoksista tuomittu homoikoni Jari Sillanpää jatkaa keikkailua oikeuden päätöksistä huolimatta. Suomessa on suuri joukko viihdealan promoottoreita ja rahoittajia sekä kulttuuritaloja, joiden mielestä lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole erityisen painava rikos.
Homolaulaja viettää tänä vuonna ”25-vuotistaiteilijajuhlaansa”. Moni uskoi Sillanpään uran katkeavan pedofiilikohuun, mutta musiikkiteollisuuden pohjaton ahneus on pitänyt artistin pinnalla.
Sillanpää on ollut oikeudessa kahdesta lapsiin kohdistuneesta kylmäverisestä rikoksesta. Poliisi muun muassa löysi hänen puhelimestaan lapsipornovideon, jossa homomies raiskaa pientä poikaa.
Uhri sairastui masennukseen
Mahdollisesti raiskausvideon inspiroimana Sillanpää kutsui kotiinsa myös aikuisen homoystävänsä sekä poikalapsen, minkä jälkeen aikuiset piikittivät huumeita. Seuraavaksi homomiehet harrastivat lapsen edessä seksiä, vaativat tätä kuvaamaan ja tarjosivat tällekin huumeita. Sillanpään lapsiuhri sairastuikin myöhemmin kuvottavan kokemuksen vuoksi masennukseen.
Koska Sillanpää kuuluu niin sanottuun sateenkaarikansaan, on media käsitellyt häntä silkkihanskoin.
Valtamedia on viime vuosina liittoutunut usein äärivasemmiston kanssa yrittäessään estää kansallismielisten musiikkikonserttien järjestämisen. ”Ihmisoikeuksia” väittämänsä mukaan ajavat kulttuurimarxistit eivät kuitenkaan osoita lainkaan sympatiaa Sillanpään uhreille. Kuten viimeaikaiset paljastukset ovat osoittaneet, ovat pedofilia ja raiskauskulttuuri äärimmäisen yleisiä vasemmiston keskuudessa.
Liity boikottikampanjaan!
Sillanpää jatkaa keikkailua syyskuusta lähtien. Pitkä kiertuelista osoittaa, että pedofilia nauttii laajaa hiljaista hyväksyntää suomalaisissa kulttuurimarxistisissa piireissä.
Alla on tämänhetkinen lista keikkapaikoista ja ‑ajoista. Kannustamme ottamaan vuokranantajiin yhteyttä sekä vaatimaan pedofiiliartistin jokaisen konsertin perumista.
TO 30.9. KLO 19 HYVINKÄÄSALI
PE 1.10. KLO 19 LAURENTIUS-SALI, LOHJA
SU 3.10. KLO 15 KUUSANKOSKI-TALO
TO 7.10. KLO 19 KEUDA-TALO, KERAVA
PE 8.10. KLO 19 PROMENADIKESKUS, PORI
LA 9.10. KLO 18 RAUMA-SALI
SU 10.10. KLO 15 TURUN KONSERTTITALO
TO 14.10. KLO 19 ESPOON KULTTUURIKESKUS
PE 15.10. KLO 19 SNELLMAN-SALI, KOKKOLA
LA 16.10. KLO 18 AKUSTIIKKA, YLIVIESKA
SU 17.10. KLO 14 MADETOJAN SALI, OULU
KE 20.10. KLO 19 JÄRVENPÄÄ-TALO
PE 22.10. KLO 19 TAMPERE-TALO
LA 23.10. KLO 19 SIBELIUSTALO, LAHTI
SU 24.10. KLO 15 VERKATEHDAS HÄMEENLINNA
TO 28.10. KLO 19 JYVÄSKYLÄ PAVILJONKI
PE 29.10. KLO 19 CARELIA-SALI, JOENSUU
LA 30.10.KLO 18 KUOPION MUSIIKKIKESKUS
SU 31.10. KLO 15 MIKAELI, MIKKELI
LA 6.11. KLO 15 MUSIIKKITALO, HELSINKI
LA 13.11. KLO 19 TAIDETEHDAS, PORVOO
PE 19.11. KLO 19 KOTKAN KONSERTTITALO
LA 20.11. KLO 19 KAUKAMETSÄN SALI, KAJAANI
SU 21.11. KLO 15 JA 18 KORUNDI, ROVANIEMI KULKU IHMISEN-KONSERTTI
Lähde: Lilja Production
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Nationalisti
Jos eläisimme normaalissa yhteiskunnassa, niin valtamedia vastustaisi voimakkaasti Sillanpään aikomuksia jatkaa uraansa, nyt he osoittavat vain sympatiaa Sillanpäälle ja osoittavat samalla tukevansa pedofiliaa.
Miettikää, jos kansallismieliset järjestäisivät julkisen konsertin esimerkiksi Hyvinkääsalissa, minkälainen meteli asiasta nousisi?
Ne, jotka aikoo lipun ostaa tuon pedarin konserttiin, eivät koe pedofiliaa mitenkään ongelmallisena.
wöömies
kansallismielinen bändi ei ole ok mutta pedofiilibändi ilmeisesti on.
N.N.
Vastenmielistä. Vastenmielistä.
TT
En ole ’cancel’-kulttuurin kannattaja. Se on vihervassareiden touhua. Mutta on hyvä pitää meteliä homokultturin vääristymistä, joita ei kenenkään – ei edes homomyönteisten – pidä hyväksyä. Sillanpään kiertue työllistää konserttien järjestäjiä, antaa tuloja konserttitilojen pitäjille, työllistää muusikkoja, tanssijoita, lavashown tekijöitä, yleisöä konserttiin vieviä takseja ja sitä ruokkivia anniskelijoita. Vaikka iljetys Sillanpää on show keskiössä, niin sallisin konserttien pidon häiriöttä. Korona on aiheuttanut viihdealalla jo tarpeeksi tuhoa.
Ilmari
Samalla logiikalla rikollisuutta pitäisi suosia, koska se työllistää poliisia, vanginvartjoita, sosiaaliväkeä ja hoitohenkilöstöä.
wöömies
Politiikassa ei menestytä ”pelaamalla reilua peliä”. Vihervassarit ja globalistit ovat tämän tajunneet ja siksi he ovat valloittaneet instituutiot. En suosittele, suunnittele tai kehota mihinkään mutta en olisi ollenkaan surullinen jos joku rikkoisi paskaksi kaikki nuo esiintymispaikat jos pedofiilikeikkoja ei peruta.
Hyvä konsti on myös mennä skriimaamaan parkkipaikalle ennen pedarikeikan alkua ja kysymään sinne meneviltä että ovatko ostaneet liput keikalle ja miltä tuntuu tukea narkohomopedofilian normalisoitumista. Naamat internettiin jne.
Nationalisti
Eli mielestäsi on ok, että narkki, joka harrastaa seksiä pikkulapsen edessä käskien pientä lasta vielä kuvaamaan itse aktin on ihan ok, koska joku saa siitä esiintymisestä rahaa?
Tapahtuma-ala on tunnettu siitä, että siellä vihervasemmiston äänestäminen on kovassa suosiossa, joten nauttikoot nyt.
Fatwantarkistaja
Mihinköhän pedofiili mahtaisi runsaat keikkapalkkionsa käyttää Thaimaanlomillaan? Tuleeko mitään mieleen?
Yhden pedofiilin keikan aion itse estää. Sen ei pitäisi olla vaikeaa.
Mitenköhän pedofiili aikoo mainostaa? Saattaa plakaatit kokea kovia.
Pedofiilin ei kuuluisi saada liikkua julkisilla paikoilla ollenkaan, tilatkoon ruokaa kotiinsa. En sano, mitä ulkonaliikkumiskiellon rikkomuksesta ihanneyhteiskunnassani seuraisi.
Vuoroin vieraissa
TT, korona ei ole aiheuttanut viihdealalle mitään tuhoa, vaan tämän feikkipandemian ”vastaiset” toimet, joilla tätä yhteiskuntaa on TARKOITUKSELLA TUHOTTU.
Pedofiilihintti ei ansaitse mitään armoa, ei millään tekosyyllä.
TT
Tiedän, että toimet ja rajoitukset ovat huijausta ja kansoja alistavaa ja aivopesevää manipulaatiota. Toisaalta väestöt janoavat ankeuden keskelle viihdettä ja Sillanpää-kiertue on yksi sellaista tarjoava. Mielestäni Sillanpää tekee kiertuellaan vain normaalia viihdeartistityötä eikä show erityisemmin edusta tai tyrkytä homoagendaa. Osa tuotannosta on peräisin kaudelta, jolloin Sillanpään ei edes tiedetty olevan homo. Mies on pelkkä laulaja eikä ole edes säveltänyt, sanoittanut tai tuottanut kappaleitaan tai suunnitellut showtaan eli on vain pieni ratas koneistossa. Asian voi toki kokea toisinkin.
Anonyymi
Vai feikkipandemia. Ootko oikeesti tyhmä vai leikitkö vain idioottia? Et ilmeisesti seuraa yhtään mitä maailmalla tapahtuu? Varmaan kaikki ne kuolleet ja sairastuneet vaan feikkaa. Joka puolella maailmaa, kaikki tutkijat, lääkärit kaikkien on oltava mukana tässä ”salaliitossa” millä saadaan vaan tavallista pekka-perusjunttia potkittua maahaan eikä päästetä baariin. On se elämä niin väärin.
Nationalisti
Kyllä tämä aikamoinen feikkipandemia on, kun katsoo kuinka paljon ihmisille valehdellaan jatkuvasti.
Sinä et ilmeisesti itse seuraa mitä täällä tapahtuu, kun liikenneonnettomuuksissakin kuolleita on rekisteröity ”koronaan liittyviksi kuolemiksi”.
Oletko myöskään miettinyt, että mihin ne joka vuosi tapahtuvat influenssakuolemat yhtäkkiä ovat kadonneet?
Mieti myös sitä, että mihin näillä ”asiantuntijoilla” on sidonnaisuuksia, eli kuka heille maksaa, kun he antavat näitä keskenään ristiriitaisia lausuntoja. Vinkki: seuraa rahaa.
J.K.
Tiedä laittoiko tai nostattiko Jarin metamfetamiinihomo-orgiatapaus järjestämisen jostain kumman syystä tätä sateenkaarihomoilua koko suomalaisessa yhteiskunnassa.
Thaimaassa jos olisi jäänyt näillä huumeilla kiinni, ei olisi tämä homoikoni täällä enää laulamassa parkettien partaveitsille.
LGTBCDEFGAHC-elämäntyyli on jotain aika sairasta paskaa.
Vuoroin tutuissa
Kenenkähän mikrofoniin Jari on käynyt laulamassa Satulinnaa että on päässyt taas managerin suosioon?
Simo Hollanpää
Aina kun Sillanpää jää kiinni jostain rikoksesta iltalehti/iltasanoma haastattelee sen faneja. Nämä toteavat aina että ”Jarilla ollut raskas vuosi” + ”tuemme Jaria täysin”. JS voi tehdä kai lähes mitä vain ja nää fanit täyttää konserttisalit innoissaan.
Jones
Mitähän Sillanpää on touhuillut aikoinaan Thaimaassa, jossa matkusteli usein?
Louhi
Hän oli se kuuluisa ”lierihattuinen mies”, jonka luona ramppasi lapsia ja nuoria. Tämä on iät ja ajat ollut ns. avoin salaisuus samaan tapaan kuin Harvey Weinstein ja Jimmy Savile. Toki Sillanpäälle saattaa aikanaan käydä samalla tavoin kuin edellä mainituille – siis hänkin on lopulta uhrattavissa, jos suuremman piirin etu sitä vaatii.
Fatwantarkistaja
Viitsiikö kukaan tulla Keravalle esittämään mielipiteensä tuomitun pedofiilin esiintymistä vastaan? Jotainhan tuolle pedofiliastaan ylpeälle artistille on tehtävä. Ei väkivaltaa/sen uhkaa, mutta vahvoja mielipiteitä, joitain kylttejä edes? Oodinit erittäin tervetulleita. Tänään vasta alkoi kunnolla **tuttamaan, en pääse siitä yli, jotain on tehtävä tuomitun pedofiilin esiintymisen estämiseksi.
Kävin kartoittamassa tilannetta, ehkä mielenilmaus olisi tehokkain keino, ei voi tietää.
Kunhan julkipedofiili ei astu areenalle, se riittää. Asiakkaat tietenkin antavat kaiken anteeksi, sitä on jo vaikeampi ymmärtää,
Tomppa
Valitettavasti iskelmäkansalle lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on sivuseikka, kun pääsee Jari Sillanpäätä ihan livenä katsomaan ja kuuntelemaan. Kun se Jari on niin ihana ja hyvä laulaja.
N.N.
Miksi joku haluaa edes katsoa sinne päin missä tuo niin vastenmielinen kulkee saatikka kuuneella sen ääntä.
Eikö kaikinainen boikotti olisi paikallaan.