Kuten olemme uutisoineet, sai Partisaanin toimitus kuunvaihteessa tietää äärivasemmiston suunnittelemasta kansallismielisiin liittyvästä paljastusjoulukalenterista. Toimituksessa idean tuumattiin olevan niinkin osuva, että se suorastaan vaatii äärivasemmistoon paneutuvan vastineen.
Avaamamme luukut ovatkin herättäneet valtavasti kuhinaa ja kiinnostusta kansalaisissa poliittiseen taustaan katsomatta. Mikä mukavinta, kalenterimme keräsi nopeasti huomattavasti enemmän sosiaalisen median näyttökertoja kuin äärivasemmistolaisten kilpailijoidemme vastine.
Uhriutumiseltakaan ei luonnollisesti vältytty, ja useat kansallismielisten maalittamista vaativat marxistit olivat raivoissaan Partisaanin joulukalenterista. ”Eri asia” ja ”parempaa paljastustoimintaa” olivat yleisiä argumentteja, kun omaa lääkettään maistaneet kommunistit yrittivät perustella, miksi heidän joulukalenterinsa on oikeutettu mutta meidän ei.
Partisaani lupasi äärivasemmistolle jopa huikean joululahjan – olisimme lopettaneet paljastusjoulukalenterin päivittämisen, mikäli vastapuoli tekisi samoin. Koska lahjalle ei löytynyt ottajaa, avaamme aattonakin uuden luukun. Kieltämättä joulun odottaminen oli jännittävämpää näin!

Väkivaltavasemmiston sisäpiirissä
Kalenterimme on tehnyt selväksi, että kovaäänisestä ”militantista” antifasistiuhosta huolimatta Suomessa on äärimmäisen vähän kulttuurimarxisteja, jotka olisivat valmiita siirtymään sanoista tekoihin. Aaton kunniaksi esittelemme harvinaisen poikkeuksen sekä hänen rikoshistoriansa.
Rotumuukalainen Onni Tapio Leppänen (s. 19.9.1993) kuuluu pääkaupunkiseudun väkivaltavasemmiston sisäpiiriin. Hän on pahoinpidellyt ja jopa yrittänyt tappaa ihmisiä milloin poliittisista syistä, milloin jalkapallokahakoiden yhteydessä ja milloin parisuhdedraaman vuoksi. Kitkerintä vihaa hän potee valkoisia isänmaallisia suomalaisia kohtaan.
Leppänen liikkuu äärivasemmistolaisen skinhead-ryhmä Helsinki Bootboysin sekä jalkapallojoukkue HJK:n kannattajien riveissä. Hän on tuttu näky silloin, kun äärivasemmistolaiset yrittävät provosoida väkivaltaa kansallismielisten mielenosoitusten liepeillä. Esittelemme seuraavaksi hänen rikollisen taustansa.

Onni Tapio Leppäsen rikokset
Valtaosa Leppäsen rikoksista sijoittuu pääkaupunkiseudulle. Helsingin ohella hänet on otettu kiinni 15.4.2017 Ahvenanmaalla jalkapallokannattajien välisen joukkotappelun yhteydessä.
Leppäsen vakavin rikos on tapon yritys vuodelta 2012. Suoritettuaan ehdottoman vankeusrangaistuksen Leppänen on jatkanut uraansa väkivaltaisena vasemmistolaisena pikkurikollisena.
Syksyllä 2019 Leppänen jäi kiinni varkaudesta. Hänet on myös aiemmin tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta, jonka vuoksi hänet määrättiin 45 päivän ehdolliseen vankeuteen, väliaikaiseen ajokieltoon sekä maksamaan 320 euron nettokuukausituloihin suhteutetut sakot. Häntä on lisäksi sakotettu toisessa yhteydessä liikennerikkomuksesta.
7.5.2016 Leppänen jäi yhdessä Aleksi Tuomo Johannes Rintalan (s. 10.4.1993) kanssa kiinni heidän hyökättyään Kansalaistorilla kahden miehen kimppuun poliittisista syistä. Vain kaksi kuukautta myöhemmin (8.7.2016) Leppänen hakkasi ja potki Kiasman nurmikkoalueella toista uhriaan päähän, kunnes tämän kasvoissa oli useita verta vuotavia haavoja. Jälkimmäisen tapauksen vuoksi hänet tuomittiin jälleen ehdolliseen vankeuteen.
Seuraavana vappuna Leppänen osallistui Rautatientorilla joukkotappeluun, joka liittyi maahanmuuttokriittiseen mielenosoitukseen. Tappelun aikana Leppänen syyllistyi muun muassa maassa makaavan potkimiseen, ja lopulta hänet tuomittiin ehdottomaan vankeuteen.
Helsingin poliisi on lähettänyt syyttäjälle lisäksi tapauksen, jossa Leppäsen ja Linda Ann-Maaret Hagelbergin epäillään pahoinpidelleen mieshenkilön 14.10.2018. Toinen syyttäjälle lähetetty tapaus koskee epäiltyä pahoinpitelyä, jossa Leppänen oli valikoinut pariskunnan uhrikseen 28.2.2016.
Partisaani ottaa lukijoilta mielellään vastaan lisää tietoja Leppäsen nykyisistä liikkeistä! Voit jättää juttuvinkin osoitteeseen: contact@partisaani.com
Toimitus toivottaa oikein hyvää joulua kaikille lukijoille! Kiitos kalenterimme seuraamisesta!
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Aappa
Oi tätä onnea!
Fatwantarkistaja
Ehkei vinkuheinä saa aikaiseksi, tai ei yritäkään. Jollain kertaa kuitenkin käy huonosti kun tarpeeksi potkii ja lyö, vaikka vahingossa.
Tekijämies
Onnilla on huikea rusketus. Onko sossu tarjonnut solarium-kortin Onnille?!!
Luulisi, että toistuvasti väkivaltaisesti riehuva suvakki-Onni laitettaisiin vankilaan suorittamaan pikää ja ankaraa rangaistusta, mutta näköjään tätä Onnin perseilyä katsotaan sormien läpi maamme oikeusinstituutioissa.
jupi
Elämme kiintiöyhteiskunnassa. Vankilasellit ovat positiivisen syrjinnän takia varattu kiintiöllä mielipiderikollisille, oikealla penkillä istumisesta väärällä mielipiteellä, sekä ajatus- että vihapuhe poppoolle. Eihän tollainen älyvapaa, väkivaltainen(sen paremman laadun) sarjarikollinen sinne sovi laittaa
Tunnista rotu
Mitähän rotua tuo on? Suomalainen se ei ole. Liekkö toisen polven sekarotuinen.
epäonni
Mulatti se on
Nationalisti
Näyttää joltain rotusekoitukselta.
Onni vaikuttaa jo henkisestikin hyvin vajaavaiselta.
Joskus vuosia sitten näin yhden Hki bootboys jätkän kaupassa, oli kyllä niin reppanan näköinen hyypiö.
JukkaH
Kunnon neiti, kuvasta päätellen.
Enkerro
Vittu mikä nyrkillä tapettava risu toi on. Varmasti etsii kohteensa itseään pienemmistä ja heikoimman näkösistä.
juha.
Niin, kommunismihan on rauhananaate siitä pahimmasta päästä! Li Anderrson on varmasti ylpeä tytöistään ja pojistaan, sillä kaksilla rattaillahan sitä mennään politiikassa pitkälle. Varsinkin kun ne rattaat ovat ne ”paremmat”!
Jaakko Sarvi
Rotumuukalainen, jonka suvakki äiti ei ole tajunnut, että hänen suloinen pikku rääpäleensä joutuu ikuiseen kahden kulttuurin väliseen limboon.
Onni Rotumuukalainen on ehkä tajunnut tilanteensa ja käyttää niitä vähäisiä selviytymiskykyjä, joita hänelle on suotu.
Onni Rotumuukalaisen ilo on se, että hänen tilanteensa on hänen elämänsä loppuun saakka juuri tämä. Rotumuukalainen. Aina. Kaikkialla.
Jepulis
Siellä äiti ottanut kehitysmaalaisen sperman vastaan.. lopputulos ei päätä huimaa.
Dick Solomone
Jo on omituisen näköinen retale. Näyttää joltain Somalin ja Petra Nyqvistin yhdistelmältä. Ja sehän ei tunnetusti ole mikään klassikko.
Schlageter
Nimilaki uusiksi
On harhaanjohtavaa, että vierasrotuisella on suomalainen nimi. Tiedämmehän kansanedustajaksikin valitun miehen, jolla on suomalainen nimi, mutta joka ei silti ole suomalainen. On todennäköistä, että nimi harhautti osan äänestäjistä antamaan äänensä ehdokkaalle, jota ei olisi äänestänyt, jos olisi asiaan perehtynyt.
Saksassa kerrotaan olleen vanhaan hyvään aikaan, kun Euroopalla vielä oli toivoa, käytössä hieno järjestelmä, jonka mukaan esimerkiksi juutalainen Jürgen Rosenberg ‑niminen henkilö joutui lisäämään syntyperänsä tunnistamiseksi lisänimen Israel, jolloin hänestä tuli helposti tunnistettava Jürgen Israel Rosenberg. Vastaavasti naisten lisänimenä kerrotaan olleen Sara. Ehdotan samantapaista lakia Suomeen. Esimerkiksi mustasta Afrikasta adoptoitu tai suomalaisen naisen sieltä matkamuistolapsena tuoman Pekka Suomalaisen nimeen lisättäisiin esimerkiksi Zambo. Näin työnantaja voisi heti työpaikkahakemuksesta nähdä, että hakija ei ole aito suomalainen, vaan Pekka Zambo Suomalainen, ja tehdä valintansa katumatta sitä jälkeenpäin. Vastaavasti arabitaustaisten lisänimi voisi olla esimerkiksi Ahmed. Tällainen laki olisi omiaan selvittämään tilannetta ja varmasti vahvistaisi myös muukalaisten omaa identiteettiä.
kari k
jäikö silmä jari hopealle.
Kunniaa
Siinäpä Suomella oikea VOIMAVARA! Yhteiskunnan tukipilari, kanssaihmisten ilon ja onnen ehtymätön lähde. Tämän kansallissankarin hautajaisiin osallistuu tuhansia ja tuhansia surijoita ja se on surullisimpia päiviä koskaan ihmiskunnan historiassa.
Amalek
YW kommentoi Varisverkoston ja Partisaani kalentereita ja lisää omansa:
https://www.partisaani.com/news/enemies/2020/12/24/suomen-aarivasemmiston-joulukalenteri-henkirikoksesta-tuomittu-onni-leppanen/
Raaka-Jorpe
Onni niminen neekeri. Jo on aikoihin eletty.
Timen
Tere
Voisiko joku kehitellä myös vastavoiman ylen masinoimalle vihervasemmiston esillenostamien henkilöiden putkelle. Ennen vaaleja ja vaalien välillä yle järjestelee esille esimerkiksi Tellervo Koiviston, Tarja Halosen Erkki Tuomiojan, Eero Heinäluoman, Erkki Liikasen, Sanna Marinin, Tarja Filatovin, Pekka Haaviston, Maria Ohisalon muissa gilanteissa kuin päivän politiikassa, nyt alkoi jo rummutus Marin presidentiksi.
Voisiko partisaani nostaa esille vaihtoehtoja.
timo hohtovuo
https://vk.com/video-201384211_456239017
Jaakko Sarvi
Harmi, kun ei ollut ohi menevää autoa, joka olisi saattanut rotumuukalaisen parempaan yhteiskuntaan.
timo hohtovuo
Poistumista Soppatykkitapahtumasta 2018 ://vk.com/video-201384211_456239017
Das Erbe von Heydrich
Kansan parhaiden voimien on herättävä ja saatava neekerieradikaatio suoritetuksi asap. Muuten kotimaamme mätänee täysin mongrellighettoksi. Mädäntyminen nähtävissä jo pääkaupunkiseudulla vaikea-asteisena. Mädätysprosessia kuvaavat osuvasti juuri tällaiset mulattionnit.
Metu-jeppe
Voisiko tuosta toisestakin huligaanista eli Aleksi Tuomo Johannes Rintalastakin kirjoittaa tämmöisen tekstin? Mukavaa luettavaa!
Badman
onkoha nää rottailijat onni leppäne ja aleksi rintala jatkanu rötöstelyjä ja viharikoksia
juh1s
Voi w****mitä reppania!!! mistäköööhän saanet tollasen kasvatuksen 3ikä yhteiskuntaa voi tästä taas syyttää.… huonoista kotioloista ja kasvatukse puutteesta tämmööseet yliluönnit ja murhaamisyritykset johtuu!! onko kotona ollu mieheroolimalleja ollenkaa?? voisin pari sanasta isäukkoje klanssa vaihtaa, tiski niitäkää kiinostaaas. sairasta hommaa..! prkl!!
nyky aikana kakarat ja nulikat saa tehä mitä tahansa eikä mittöä kunnioiteta, etenkää muitte elämiä. mitä nuo jätkjät nykyää touhuu? vatmaan tullut lisää tuomioita.. tiilenpäitä lukemsaa ! hehee… selvittäkää?? hyvää juttua partisaanille
Aappa
Badman: tarkalleen en tiiä mitä tekevät mutta ei hyvin mee kummallakaa. Tiiän tuon toisen hemmon (Ale) skidistä lähtie. Se ny ainaki siivoili sporan vessoja jossai kohtaa 😀 suojatyöpaikas legendaarisen faijansa kautta ja sit se pyörii niis naurettavis futisjengeis jossa hakataan muita nahkakuulan faneja. Leikkii kovii ufc-tyyppejä ja tulee kuitenki ite hakatuks joka ikine kerta 😀
juh1s: roolimalleist puheenollen —> ainaku näkee sen tai sen faijan nii tulee kunno huutikset. Joskus ne o pelannu säbäs vastaan arabian pallohukat joukkuees. Molemmat pyörii usein stadin kuppilois iha tuuba täynnä haastamas riitaa. Kovii sällei jauhaa shittiä ja sekavaa menoa niil. Ihan silkkoi legendoi siis. Meno iha kontula XD stay away from ’em 😀 naura niile mielummi :D:D nää on näitä li anderssonin ja pave arhimäen oppikoulun kasvatteja.
Lagerstedt
Tutkin sukujuuriani ja järkytyksekseni löysin tämän uutisen. Herralle kiitos ettemme ole lähemmin sukua toisillemme. Luoja ohjatkoon teidät ja vanhempanne paremmille teille.
hege
rotat on rottii! kai tänä jouluna tulee samallaine joulukalenteri näist pikkumunasist booty gayboyzeist?