Valkoinen rotu

On helppo todeta, että rotumme (valkoinen rotu, Suuri Rotu) on saavuttanut äärimmäisen uhanalaisen tilan. Kaikkialla vihollisemme ovat vallassa ja suurin osa omasta kansastamme on tietämätön uhkaavasta vaarasta, kadonnut tilaan, jossa palvotaan rahaa, koruja, urheilua, julkkiksia – tai epäonnistunutta uskontoa, ideologioita, kuten konservatismia tai liberalismia, tai he ovat vajonneet unohdukseen, tai ryhtyneet vihaamaan omaa rotuaan.

Meidät nationalistit taas on hylätty ja leimattu terroristeiksi, huijareiksi, hörhöiksi, pahantekijöiksi ja pahuuden ruumiillistumiksi; tosiaan, valtion vihollisiksi. Ja niin me olemme, sillä mikä tahansa valtio, joka on omistautunut kansamme tuhoamiselle, on kohdattava muuttumattomalla ja leppymättömällä vihalla.

Valloitimme maailman 2000 vuotta sitten ja siitimme maailmaan murtumattoman henkemme, etsivän luonteemme, hurjan sydämemme, kuuluisan uskollisuutemme, rajattoman energiamme, urheutemme ja kunniamme, sekä taiteemme ja filosofiamme, tiedonjanomme. Tarpeeton vauraus ja rodunsekoitus työnsivät meidät tieltämme, ja paha uskonto alkoi hallita. Mutta sitten, tuhatkunta vuotta myöhemmin, henkemme, joka pitkään tukahdutettuna fanatismin, fantasian, tarinoiden ja sadun avulla, alkoi jälleen nousta esiin. Annoimme maailmalle jälleen sen, mitä vain me voimme antaa: Euroopan valkoisen rodun täydessä kukassa sen äärettömän kekseliäisyyden, älykkyyden, rohkeuden ja rakentamiskyvyn voimin.

Kansamme alkoi maalata perspektiivissä ja näki maailman kaikissa sen ulottuvuuksissa. Kansamme alkoi kartoittaa maailmaa X‑Y-akselilla ja matemaattisesti – ja alkoi hallita maailmaa. Purjehtijamme ja seikkailijamme alkoivat etsiytyä maapallon äärimmäisiin kolkkiin. Valloitimme maailman uudelleen ja teimme siitä kotimme.

Tieteilijämme alkoivat murtaa luonnon mysteerejä – ja niin ymmärsimme maailmaa. Filosofimme alkoivat raottaa olemassaolon verhoa, ja näimme universumin olemuksen. Kirjailijamme alkoivat luoda sanoilla monumentteja. Taiteilijamme tekivät veistoksia ja maalauksia, jotka hämmästyttivät maailmaa; ja muutamassa sadassa vuodessa loimme sen, mitä kukaan ei ollut koskaan todella tuntenut: Kulttuurin ja sivilisaation, vanhan Euroopan sivilisaation, joka syntyi uudelleen entistä suurempana. Varmasti mikään aiempi, verrattuna siihen, ei ollut nimensä arvoinen.

Tästä huipusta lasku oli nopea ja ankara – ja tuloksena oli kulttuurinen ja moraalinen rappio, jonka näet ympärilläsi. Tarpeettomassa vallanhimossa ja juutalaisten yllyttämänä kansamme päätti antaa oman veremme virrata ja repiä omaa rotuamme raivokkaasti. Aivan kuin kansamme olisi itsetuhoisessa maniassa päättänyt pommittaa itseään ja muuttaa kerran jaloja kaupunkeja tulen ja lopulta tuhkan sekä pölyn torneiksi.

Päätimme päästää vieraan juutalaisen sisään ja antaa hänen tartuttaa ja saastuttaa rahajärjestelmämme, politiikkamme, korkeakoulumme, taiteemme, filosofiamme, mediamme, viihteemme ja kulttuurilaitoksemme. Ja lopulta, kaksi vuosikymmentä väkivallan hautajaisroihun jälkeen päätimme ottaa kaiken, mitä esi-isämme antoivat meille ja polttaa sen maan tasalle.

Asioiden ei olisi tarvinnut mennä näin.

Kun kohtalokas käänne tapahtui 1920-luvulla, järkevä tarkkailija olisi arvioinut yhtä suuret yhteiskunnan kehityskulkujen eri skenaarioille, ja suuri ja hyvä osa kansastamme oli päättänyt, että kehityksen on palveltava meidän omaa kansaamme. Suurissa osissa valkoista maailmaa, mukaan lukien Yhdysvallat, maahanmuuton rajoitukset, rotulait, erottelu, avioliittolait ja eugeniikka olivat arkipäivää – ja ne olivat laajalti suosittuja.

Ja tietenkin Saksassa yksi suuri mies tarttui tilaisuuteen ja alkoi dramaattisesti ohjata maailman rodullista kurssia valkoisille edullisesti. Luonnollisesti, kun nämä liikkeet lähestyivät huippuaan, juutalaiset pelkäsivät kuollakseen ja sanoivat olevansa ”järkyttyneitä”, että tämä kaikki ”loukkasi ihmisarvoa”. Juutalaiset värväsivät puolet valkoisesta maailmasta taistelemaan toista puolta vastaan, ja tuon infernaalisen yön tullessa pimeys laskeutui valkoisen maailman ylle.

Asiat olivat vaakalaudalla, kunnes valkoisen rodun nykyiset toiveet murskattiin Stalingradin kalliolla. Ainoastaan saksalaisia sotilaita ei saarrettu sinne. Meidät kaikki saarrettiin. Ja seuraukset – olipa kyse sitten ”vapaasta rakkaudesta”, ”vapaasta rahasta”, räjähtävästä rikollisuudesta, mellakoista, palavista kaupungeista, ”kansalaisoikeuksista”, uusista juhlapyhistä, uudesta aikakauden hölynpölystä, ”liberalismista”, ”humanitaarisuudesta”, globalismista, ”tasa-arvosta”, ”monimuotoisuus on vahvuus” ‑ajattelusta, ulkomaalaisinvaasiosta, individualismista, roskatelevisiosta, moraalin korruptiosta, kuolleista valkoisista miehistä, laskevista syntyvyysluvuista tai intersukupuolisuuden hölynpölystä – kaikki tämä on ollut mittaamaton katastrofi kansallemme.

Me jatkamme unelmointiamme.

Oli kansani, joka valloitti maailman kahdesti, enkä näe syytä, miksi emme voisi tehdä sitä uudelleen. Oli kansani, joka tulvi Uuteen Maailmaan ja levisi ympäri maata, rakensi etuvartioita, ylitti jokia, raivasi tiensä läpi solien, viljeli maata ja sai sen kukoistamaan, vei kuorma-autot maan halki, uhmasi kohtaloa, tappoi sotaisat amerikkalaisintiaanit, kesytti maan, hoiti maatiloja, rakensi rautatiet, valloitti mantereen, rakensi kylät ja kaupungit sekä puhtaat hohtavat kaupungit, keksi koneet, loi tieteen, lensi taivaiden halki, lähestyi tähtiä, täydensi lääketieteen ja teki maasta maailman jättiläisen ja ihmeen; ja näin ollen minulla on omistusoikeus siihen kaikkeen. Se kuuluu minulle ja kansalleni, ei niille, jotka nyt lymyilevät keskuudessamme. He eivät vieraile maailmassamme; he loukkaavat sitä.

Valitettavasti se oli myös kansani, joka toi muukalaiset maahani juutalaisten käskystä. Ja kun tilit tasataan, osa kansastani maksaa laskun viimeiseen sukupolveen saakka. Tarvitsee vain katsoa tai lukea nähdäkseen, millaiseen rappioon he ovat ajaneet maan, jonka oikeutetusti olisi pitänyt pysyä ikuisesti paratiisinamme.

Juutalaiset ovat aina pelanneet riskipeliä, ja mikään ei ole riskialttiimpaa kuin se peli, jota he pelaavat nyt. Pitkästä ja kovasta kokemuksestaan he tietävät paremmin kuin kukaan (pelkään, että paremmin jopa kuin me itse) valkoisen rodun piilevän voiman. Sellainen kansa kuin me, loppujen lopuksi, ei koskaan tule kärsimään tappiota hiljaisesti.

Ja heidän estäessään ja tukahduttaessaan valkoisen rodun luonnollisen vaiston säilyttää itsensä ja kukoistaa jälleen, kieltäessään valkoisen kansallismielisyyden rangaistuksen uhalla ja tehden siitä rangaistavaa, heidän ei pitäisi olla yllättyneitä, kun toistaiseksi tukahdutettu mutta pahamaineinen berserkkiraivo nousee jälleen räjähtäen heidän ali-inhimillisille kasvoilleen.

Kun varovaisesti lähestymme tämän pitkän ja muinaisen taistelun loppuvaiheita, panokset ovat äärimmäisen korkeat. Me tai he, he tai me: maailma ei ole enää tarpeeksi suuri molemmille.

Ja meille ei ole muuta vaihtoehtoa kuin liittyä taisteluun, sillä lopullinen voitto ei ole harhaa eikä epäonnistuminen ole vaihtoehto. Sillä ei kirjailija, edes harvinaisen kiivaan ja leppymättömän energian sekä loputtomien sanojen tulvien poleemikko, halua vain jatkuvasti ylistää mennyttä suuruutta. Hän ei halua esittää herkeämättä hehkuvaa, kiihkeää ja sydämellistä kunnianosoitusta kuolleille eikä ylistää esi-isiä loputtomasti.

Ei, paljon parempi on voiton jälkeen juhlia elävää ja hengittävää rotua, kirjoittaa yksityiskohtaista raporttia tuoreesta edistyksestä tai saavutetusta virstanpylväästä, lääketieteellisestä ihmeestä, vallankumouksellisesta teknologiasta, tähtien valloituksesta, täydellistetystä prosessista tai rodun suojelusta. Tai kuinka hienoa onkaan voiton jälkeen nähdä uusi jalo taiteellinen teos pystytettynä tai todistaa rauhallista kuvausta väkimäärältään kasvavan rotumme edustajien onnellisesta arjesta.

Emme voi antaa rotumme kuolla ja kuihtua jälkiä jättämättä. Kansamme on tehneet aivan liikaa töitä, luonut aivan liikaa upeita teoksia ja saavuttanut aivan liian korkeat suuruuden tasot, että tappio olisi edes vaihtoehto meille.

Mitä odottaa ajan saatossa, sitä ei tiedä kukaan. Mutta kun on kyse tulevaisuudestamme, olen valmis mihin tahansa. Olemme valloittaneet maailman ennenkin. Uskon, että tiukan paikan tullen voitamme jälleen.

Julkaistu alun perin National Vanguardissa.