Video: Raiskausuhkauksista tunnettu somalien koripallojoukkue riehui väkivaltaisesti Espoossa

Ilmeisesti joukkueen suojaväri on niin tehokas, että toistuva uhkailu ja väkivaltakaan eivät muodostu esteeksi toiminnan jatkamiselle.

Rotu

Pääosin somaleista ja muutamista muista ei-valkoisista kansallisuuksista koostuva espoolainen koripallojoukkue Suvela Warriors kuohuttaa jälleen. Viimeksi Partisaani uutisoi koripallojengistä, kun se uhkaili nuorten valkoisten tyttöjen pesäpallojoukkuetta joukkoraiskauksilla. Tuolloin julkaisimme myös Suvela Warriorsin pelaajien nimilistan.

Lauantaina Suvela Warriors pelasi Espoossa mieleenpainuvan ottelun, jonka päätteeksi poliisi jouduttiin soittamaan paikalle. Tappiostaan suuttunut afrikkalaislauma nimittäin aloitti joukkotappelun keskellä koripallokenttää.

Erityisesti joukkueen valmentaja on tunnettu ala-arvoisesta käytöksestään, josta on urheilupiireissä puhuttu jo vuosien ajan. Tästä huolimatta Suvela Warriors on saanut jatkaa osallistumistaan kisoihin. Ilmeisesti joukkueen suojaväri on niin tehokas, että toistuva uhkailu ja väkivaltakaan eivät muodostu esteeksi toiminnan jatkamiselle.

Somalit uhkasivat raiskauksella

Suvela Warriorsiin aiemmin liittynyt raiskauskohu sai alkunsa, kun valkoisten lasten pesäpallojoukkue oli tulossa omalle vuorolleen samoihin tiloihin, jossa myös Suvela Warriors harjoitteli. Mustien koripallonpelaajien mukaan pesisjoukkueen ei olisi pitänyt päästä kyseisellä vuorolla harjoittelemaan, sillä näitä oli paikalla ”liian vähän”.

Tuolloin Suvela Warriorsin valmentajalle kerrottiin, ettei pelaajien määrällä ole merkitystä, kun tilavaraukset on tehty asianmukaisesti. Pesäpallojoukkueen 16-vuotias valmentaja joutui kohtaamaan aggressiivisen aikuisen afrikkalaismiehen, joka kuvasi teinityttöä.

Lopulta 8–9‑vuotiaita tyttöjä alettiin uhkailemaan afrikkalaisella joukkoraiskauksella. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä kokoomuslainen poliitikko Emmi Eteläsalo-Holmberg Facebook-sivuillaan. Hän kuitenkin poisti päivityksenä myöhemmin, sillä hän pelkäsi sen aiheuttavan ”rasismia”.

Lue myös: Poliisi tutkii Espoossa tapahtunutta pesisjoukkueen raiskausuhkailua – uhrit 8–9‑vuotiaita

Afrikkalaiset Espoo Joukkoraiskaus Koripallo Kotimaa Maahanmuuttajajengit Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Pedofilia Raiskaus Rikos Rotu Suvela Warriors Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi

Keskustelu

22 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Olli

    Vastaa

    Siinäpä näytti ”kuukerit” taas oikean luonteensa, vaikka kyllähän se ottaa luonnon päälle kun häviää. Olisiko rasismia ?

  • Niin kai

    Vastaa

    Vai vielä ”warriors”… Tuon nimen eteen joutuu tekemään töitä. Nyt tuon lauman voisi tunea lähinnä nimeltä ”Suvelan Kähkävät”. 

    Jos aikoo voittaa ottelun pitää pelata paremmin kuin vastustaja. Niin yksinkertaista se on.

  • p.grandell

    Vastaa

    miksi suomalaiset pelkäävät kertoa totuutta, jos totuus on ”rasismia” niin sitten kyllä on sanakirjassa iso virhe ei totuus ole rasismia, ja jos on niin sitten ollaan rasisteja, jos värilliset niin tahtoo, menkööt kotimaahansa joukkoraiskaamaan ja uhkailemaanm, mikä ihme että aina katajainen kansa on perääntymässä? omalla käytöksellämme annamme näitten hyypiöiden päästä hyppimään nenällemme..uskomatonta, suoraselkäisesti totuus esiin. kyllä vasemmisto antaa periksi jos kaikki pitävät yhtä.

  • Late

    Vastaa

    Toi suvela warriors nokikeppi paskajoukkue täytyy kieltää lailla ja liikuntatlojen yms käyttö estää millä tahansa keinoin. Valmentajalle ja joukkueelle 10000 eur korvausvaateet per nokka ja karkoitus suomesta. Karkoitetaan vaikka jätepuristimeen jos ei muuta paikkaa löydy. Somalien elämällä ei ole mitään merkitystä. Saastaisempaa ja röyhkeämpää ihmisjätettä ei löydy kuin somalit

  • Tomppa

    Vastaa

    Somali Warriors voisi minun puolesta lähteä pitkälle pelireisulle sinne kotimaan kamaralle, ja ei niin väliksi olisi, vaikka jäisivät sille tielleen. Nämä vajaaälyiset, väkivaltaiset apinat eivät yksinkertaisesti kuulu Suomeen.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Suomalainen valtamedia uutisoi myös aiheesta (mm. HS), mutta jostain kumman syystä he jättivät joukkueen nimen mainitsematta.
    Nämä riehuvat Suvelan rotumuukalaiset pitäisi lähettää Euroopan ulkopuolelle, eivät he kuulu tänne.
    Koripallo-ottelussa väkivalta ei ole oikein, mutta tässä tapauksessa vastapuolen pelaajien olisi pitänyt vastata väkivallalla (itsepuolustusta), muuten ei noiden Suvelan ”moniosaajien” aggressiivinen toiminta lopu.
    Normaalissa tapauksessa tuollainen joukkue suljettaisiin sarjasta, katsotaan miten käy nyt, kun heillä on suojaväri turvanaan.

  • Kysymyksiä suvakeille

    Vastaa

    Haluaako joku maahanmuuttofanaatikko tulla tähän kertomaan, mistä stereotypiat johtuvat?

    Mustiin yhdistetään usein stereotypioissa impulsiivisuus, seksuaalirikokset ja Koripallo.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Tuosta videosta näkee neekereitten eläimen vaistot. Kuin koirat, he lähtevät seuraamaan pakoon lähtijää.

  • Täysin loogista

    Vastaa

    Vähän kuten mustan rodun epäonnistuminen aika monissa asioissa on valkoisen miehen syy, tässä tapauksessa häviö oli tuomarin syy.

  • Schlageter

    Vastaa

    En ymmärrä, miksi kukaan itseään kunnioittava suomalainen pelaa somalien kanssa minkäänlaista pallo- tai muuta peliä.
    Vaikka niitä on jostain syystä maahan päästetty, niin voihan niiden seuraa aika pitkälle välttää. Ei tarvitse muuttaa alueelle, missä niitä asuu, ei tarvitse mennä töihin sinne, missä niitä on muka töissä, ei tarvitse kadulla liikkuessa katselle niiden suuntaan ja hampurilaispaikan sijasta voi valita kunnollisen sivistyneen ihmisen ravintolan, jossa ei syödä sormin vaan ruokailuvälinein valkoisen ihmisen tapaan.
    Tämä edellä ilmaistu ei ole rasismia, vaan seuran ja ympäristön valintaa.

  • N.N.

    Vastaa

    On se uskomatonta mitä saasta täällä saa olla ja aikuiset pelkää noita väriltään tummia.
    (Muuten meillä oli pikimusta kiiltävä puu-uuni lapsena, jotenkin sen kiiltävä kylki tulee joskus elävästi mieleen.)
    Eikö heistä voisi tehdä poliisiilmoitus, uhkauksesta ja päällekäymisesta.
    Taisi Emmi pelätä itselleensä vaikeuksia, ja kaikki muut aikuiset, ei ne uskalla tikkullakaan koskea paskaan vaikka se on kengässä kiinni.
    Kaikki vanhemmat ja valmentajat, tehkää herran tähden poliisille ilmoitus ja vaatikaa oikeutta ja rauhaa.
    Ja juuri tuollaiset ei tarvitsee jäädä tänne.
    Miettikää mihin ne vielä pystyy tulevaisuudessa kun nyt jo on niin huonot ennusteet.

  • N.N.

    Vastaa

    Lapsilta menee urheilun tuomaa ilo aivan poskelle ja alkavat pelätä.
    Pyytäkää Odinit vaikkapa paikalle, luulen että se on parasta.
    Täällä muut vain pyörittelee peukaloitaan. Pelkkä niiden läsnäolo riittää, se on vahva viesti.

  • Kuka maksaa..

    Vastaa

    Hienolta näytää tulevaisuus, koko euroopan.

  • N.N.

    Vastaa

    Pikku paskiaisista kasvaa yleensä isoja paskiaisia.

  • Late

    Vastaa

    ”joukkueen” nimeks sopis huomattavasti suvela shit pants

  • Velkarahaa

    Vastaa

    Ja päästään umpiluuta oleva ulkoministeri haalii tätä sakkia lisää ties mistä persläpimaista, ja kuten nähtiin niin vasta terrori-isku Kabulin kentällä sai tätä tahtotilaa hetkeksi laantumaan ja laukunkantajat perääntymään.

    • N.N.

      Vastaa

      Ja hänestäkö presidentti?

      Se on sitten tämän maan kuolinkouristus.

  • EV

    Vastaa

    Kertokaapa joku, mikä ihmeen viidakon vaisto on tuo että revitään paita heti päältä, kun aletaan haastaa tappelua? On se perkele, että tällaisen väkivaltaisen lauman annetaan edelleen toimia suomalaisten kanssa samoissa sarjoissa, samahan toistuu esim. taksi- ja bussialalla somppulaumojen toimesta. Juu tuleeko joku vielä kertomaan, että älykkyysosamäärä on kaikilla ihmisillä samalla tasolla ja ihmisen käytökseen ja kehitykseen vaikuttaa vain elinympäristö? Tuo väite on niiiiin moneen kertaan vesitetty ja jälleen kerran videolta näemme tuon väitteen olevan täyttä potaskaa. No onneksi meillä on yleisössä aina yksi Marjatta huutamassa ”Herran jumalaa” ja soittamassa poliiseja, samalla ku suomalaiset juoksevat kuset housussa maahantunkeutujia karkuun. Haluaisin nähdä, mitä näille Suveloille olis tapahtunut esim. Baltiassa samaisen riidanhaaston seurauksena…

  • N.N.

    Vastaa

    Ja miten nämä käytäytyy koulussa?
    Mahtaako vaaleahipiset olla vaikeuksissa näiden kanssa, entäs opettajat, huh.

    Kysytään mitä on tapahtunut kun kouluosaaminen on laskenut, ehdotetaan siitä sun tätä, juurisyystä ei puhuta mitään.

    Syy lienee tässä monimuotoisuudessa ja väitetään että maahanmuuttajat ovat vain 2–3 vuotta jäljessä kouluosaamisessa, eikä mainita ollenkaan, että vain heidän pyhä kirja on tuttu näille kun imaami itse lukee säkeet, siis eivät osaa edes aakkosia.

    Ja nykyään on tärkeintä tunnistaa sukupuolet ja osallistua ilmastohömpään: kun Greta Ruotsista käsin käskee Suomen koululaiset ja opettajat rappusille istumaan, opettajat ovat ensimäisinä pompimassa pillin mukaan.
    Suomi on heittänyt oman pillisä menemään, luodataan ulkopuolisten mielipidettä meistä ja taivutaan vaikka kaksinkerroin, että saisimme kuulla kehuja.
    Ja jos opettaja katselee vaikka vaan pahasti tottelematonta lasta, hän on helisemässä.

    Siis miten tällaista lauma kotoutetaan, heillä on kuitenkin hyväksyntä, käyttäytyvät miten tahansa; heidän ei tarvii muuta käytäytymisensä kun heitä ”ymmärretään”, ja taas ovat pelaamassa, pienet mutta jo vaaralliset jolla on raiskausta mielessä kun ne kerta uhkaavat sellaisella.
    Onko ihme, että me haluamme suojella rajojamme.

  • Olli

    Vastaa

    Joukkue kieltäytyi ilmoittamasta nimiä otteluiden pöytäkirjaan, joten toimitsijat joutuivat nineämään pelaajat A,B,C… jne. Toimitsijoilla ei ollut mitään tietoa nimistä.
    Valmentaja syytti sitteän turnausorganisaatiota rastiseksi, kun olivat nimenneet pelaajat tuolla tavalla.
    Pöytäkirjat ovat nähtävillä Tallink-turnauksen sivuilla.

    • N.N.

      Vastaa

      Voi pyhä Sylvi, kaikkia sallitaan! Ja tollot suomalaiset antaa luvan!

  • BØB

    Vastaa

    1700-luvulta asti on Amerikassa voivoteltu ”rasismia”. Miksi se on valkoisten eurooppalaisten vika, kun kasaarien pankkimafia on roudannut neekereitä pimeältä mantereelta uudelle ja vanhalle mantereelle? Miksi meidän pitäisi sopeutua maahantungettujen tapoihin, kulttuuriin sekä käsitykseen siitä mikä on laillista? Eikö olekin vallan mielisairas ajatus, että rasismi johtuu meistä eikä vieraslajeista? Eikö olisi parempi jos ahneet länsimaalaiset eivät olisi koskaan lähteneet ryöväämään ja raiskaamaan alkukantaisia kansoja? Eikö se olisi parempi heille ja meillekin?

    Tämä ”kehitys” vain jakaa Suomenkin kahtia: pian on valkoisille täysin omat alueet ja aktiviteetit — vaikkapa ravintolat tai liikennevälineet, sillä ulkomaalaisten tuomat turvallisuusongelmat kasvavat liian suoriksi. Tällöin valkoiset eurooppalaiset maksavat kovan hinnan siitä, että saavat olla turvassa julkisissa tiloissa omissa kotimaissaan ja ‑kaupungeissaan. Ja mistä sitä tietää vielä kuinka pieneksi nuo valkoisten turva-alueet tulevat kutistumaan, sillä (((EU))) tai meidän sätkynukkepoliitikot eivät voi mitään kansan auttamiseksi tehdä: kansanedustajamme sekä ministerit (MEPit mukaanluettuina!) ovat pelkkiä käsienheiluttelijoita ja kaikki päätöksemme tehdään muualla, suljettujen ovien takana ulkovaltojen; pankkieliitin toimesta.

    Miksi Suomea ja Eurooppaa muutetaan tunkeutujien, valloittajien ja vihollistemme näköiseksi, sen sijaan että vaaralliset muukalaiset potkittaisiin pois mailtamme? Miten tällainen politiikka ja asenne voi johtaa mihinkään muuhun kuin tuhoomme? Kuinka sairas ja eksyksissä on ihminen, joka ei tätä tajua eikä näe vallitsevassa tilasamme mitään pahaa?

    ”Rasismi”, ”väärät” tai ”huonot” asenteet ja kaikki muutkin maahantungettujen kohtaamat ongelmat ynnä epäkohdat johtuvat siitä, että maahantunkeutujia koskaan on tänne yhtä ainuttakaan otettu. Nämä itse ovat ongelma ja sen aiheuttaja. Hyvin yksinkertaista ja siihen olisi olemassa myös hyvin yksinkertainen ratkaisu: rajat kiinni eli otetaan Israelista oppia. Paluumuuttajille DNA-testit, jos niinkseen tulee!

    Esim. Jari Taponen on poliisin virallisena ääniTORVENA laukonut: eurooppalainen, poliittinen vihapuhe on lisääntynyt, sillä vaaditaan vihapuheissa mm. sharia-lakikieltoa, moskeijakieltoa, burkhakieltoa jne. Jopa Taposenkin pitäisi ymmärtää ettei Suomessa koskaan ole noudatettu tai tulla noudattamaan mitään rinnakkaisia oikeusjärjestelmiä, kuten vaikkapa tätä muslimien sharia-lakia. Jos noin kovaa ja sokeasti ollaan agenda edellä kiipeämässä multikulturismin mätään puuhun, niin TOIVOTTAVASTI sieltä nyt sitten edes tultaisiin yhtä kovaa ja kipeästi niskoilleen alaskin. Tätä voin vain toivoa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi