Orbánin Fideszille vaalivoitto – Unkarin veto-oikeus voi pelastaa Suomen Natolta

Unkari voi halutessaan käyttää veto-oikeuttaan ja estää Suomen liittämisen sotilasliittoon.

Politiikka

Viktor Orbán.

Istuvan pääministerin Viktor Orbánin puolue sai Unkarin vaaleissa Yleisradion mukaan ”murskavoiton”. Vaikka asiantuntijat osasivatkin ennustaa Orbánin voiton, pääministerin nauttima valtava suosio yllätti silti heidätkin.

Orbán johtaa kansalliskonservatiivista Fidesz-puoluetta, joka on pitänyt kiinni tiukasta maahanmuuttopolitiikasta ja vastustanut homopropagandaa sekä muita kulttuurimarxismin muotoja. Perinteisiä arvoja pidetäänkin Fideszin suosion salaisuutena. Toisaalta Unkari on joutunut konservatiivisen politiikkansa vuoksi Euroopan unionin silmätikuksi ja jatkuvan uhkailun kohteeksi.

Aleksanteri-instituutin vanhempi tutkija Katalin Miklóssy kommentoi vaalitulosta Yleisradiolle seuraavasti: ”Tämä on vahva viesti EU:lle päin, että heillä on vahva mandaatti, että unkarilaiset haluavat nimenomaan tällaista hallintoa.”

Useat asiantuntijat ovat arvioineet, että Orbánin voitto voi johtaa jopa siihen, että Unkari torppaisi Suomen mahdollisen Nato-hakemuksen. Suomalaiset globalistijohtajat, kuten Sauli Niinistö, Sanna Marin, Jyrki Katainen ja Alexander Stubb ovat viime päivinä väläytelleet mahdollisuutta, että Suomi hakisi kulttuurimarxistiseen Natoon ilman kansanäänestystä. Unkarin vaalitulos voi kuitenkin parhaassa tapauksessa pelastaa Suomen Natolta.

Unkari voi pelastaa Suomen Natolta

Naton edustama ”länsimainen arvoyhteisö” on viime vuosina tehnyt parhaansa vieraannuttaakseen Unkarin mahdollisimman kauas itsestään. Koska ”länsimaalaisuus” edustaa Unkarille avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikkaa ja homolobbausta, ei Orbánilla ole merkittäviä intressejä tukea Naton laajentamista uusiin Euroopan maihin.

Unkari voikin halutessaan käyttää veto-oikeuttaan ja estää Suomen liittämisen sotilasliittoon. ”Unkari on torpedoinut Ukrainankin Nato-jäsenyyden. Vaikka Nato-pyrki painostamaan Unkaria Ukrainan suhteen, Unkari ei taipunut,” Miklóssy muistuttaa.

Voitonpuheessaan Orbán ottikin suorasanaisesti kantaa Euroopan unionia ja länsimaista valtamediaa vastaan. Tämä riitti siihen, että esimerkiksi juutalaisomisteinen Helsingin Sanomat leimasi puheen ”Venäjä-mieliseksi”.

Vaalipäivänä Unkarissa järjestettiin myös Fideszin tukema kansanäänestys, jossa tiedusteltiin kansalaisten kantaa länsimaiseen homopropagandaan. Fidesz on ilmoittanut tahtovansa suojella erityisesti unkarilaisia lapsia transu- ja homoideologialta, joka on viime vuosina saapunut Eurooppaan yhdysvaltalaisista yliopistoista.

Lähteet: Yle, Kauppalehti, Helsingin Sanomat

Euroopan unioni Fidesz Helsingin Sanomat Homolobby Kulttuurimarxismi Maahanmuutto Nato Politiikka Transut Ulkomaat Unkari Valtamedia Viktor Orbán Yhteiskunta

Keskustelu

49 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Victor Orban on rohkeasti puolustanut unkarilaisten oikeutta valita ne henkilöt joilla on oikeus tulla Unkariiin ja saada kansalaisuus. Woke-kulttuuri ja kaikkialla EU:ssa rehottava oman kansan tuhoaminen on johtanut siihen, että Suomen valtion johdossa olevat globalistit ovat kaikin tavoin pyrkineet nollaamaan julkisuudessa Orbanin ansiot.

    Unkarilla on nyt historiallinen tilaisuus antaa Suomen johdolle ja Nato-kiimaisille kansallisvaltioita vastustaville ”potut pottuina”, eli meillä kansallismielisillä on toivoa saada myös Turkki vastustamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Kannattaa lähettää onnitteluviestejä Unkarin Suurlähestystöön todellisen demokratian voitosta Unkarissa.

    Otto Suni

  • seant

    Vastaa

    Kansanäänestyskyselyssä. josta ei valtamedia puhu lainkaan, siinä ainakin koko Unkarin kanssa oli lähes yksimielinen oppositiota myöten
    Tuetko seksuaalisen suuntautumistuntien järjestämistä julkisessa koulutuksessa oleville alaikäisille lapsille ilman vanhempien suostumusta? ei 92,34%
    Tuetko alaikäisten sukupuolenvaihtohoitojen edistämistä? ei 95,89
    Tuetko alaikäisten seksuaalisen mediasisällön rajoittamatonta levittämistä heidän kehitykseensä? ei 95,32%
    Tuetko sukupuoleen perustuvan mediasisällön näyttämistä alaikäisille? ei 95,17
    Kumpi on oikeassa Bryssel vai kansa?
    https://magyarnemzet.hu/valasztas-2022-nepszavazas

    • Nimetön

      Vastaa

      Partisaani = 2020-luvun Moskovan Tiltu. Eipä huolta, kohta teidät ryssät muilutetaan Venäjälle!

      • Sössönmössön

        Vastaa

        Mitä sää oikein sössötät?

  • Nimetön

    Vastaa

    Siinä vaalituloksessa Saulillekin vähän pureksittavaa, herra koko kansan presidentti. Pitäsköhän Salen ostaa twitteriinsä ja muihin somesaastoihinsa taas muutama satatuhatta valeseuraajaa lisää, ja Suomalaisten pienituloisten verorahoilla tieteski.

  • einari

    Vastaa

    Kiitos Unkarin veljeskansa! Edustatte kaikkea sitä minkä Suomi on menettänyt!

    • Keijo

      Vastaa

      Toivottavasti ovat NATO:ssa jatkossakin meidän puolesta.

  • Oikea mies johdossa

    Vastaa

    Suomella ja Suomen nukkepäättäjille mallia kuinka hoidetaan asiat oman kansan edun mukaisesti.

    Itselläni suuret toiveet asetettuna Unkarin suuntaan tilanteessa, jossa Suomi halutaan laittomasti viedä osaksi WEF:än hallinnoimaa sotilasliittoa.
    Luonnollisesti toiveenani EI OLE Unkarin puoltava kanta kompassikerho jäsenyydelle.

    • GLGL

      Vastaa

      Unkari ei NATO-maana halua, että Suomessa syntyy konflikti, sillä se saattaa Unkarinkin vaikeaan asemaan. Orbanille pitää yrittää saada viestiä, että Suomessa kaikki eivät todellakaan halua lähteä toimivasta Paasikivi-Kekkonen-linjasta seikkailuiden turmiolliselle tielle.

      ”pääministeri” marinkin jo kiirehti tuomitsemaan ”joukkomurhan”. Olisi ensin lukenut valtamedian uutiset otsikolla ”tämä asiasta tiedetään”. Propagandalle herkästi altistuva ministeri on suuri riski valtiolle ja kansalle.

  • Ettei kohta rähistäis

    Vastaa

    Kun ei nyt vaan alkaisi Unkarissakin kansannousu… Se on aina vaarana jos ”väärä puolue voittaa vaalit”.

  • Mr.AG

    Vastaa

    Kiitos Orban. Vi*ut Natosta

  • TT

    Vastaa

    Lämpimät onnittelut Unkarille, jolla on Suomesta poiketen hyvä herraonni. Aivan täydellinen Orbánkaan ei ole. Koronassa sorruttiin tyranniameininkiin ja ollaan rähmällään Israeliin ja sionismiin päin.

    Jos maassa on vahva johtaja tai järkevät ihmiset vallassa, niin se voi olla osa kansainvälistä liittoumaa. Onhan Unkarikin Nato-maa, mutta vetää länsiglobalismia uhmaavaa linjaa. Myös Turkin Erdogan on varsin villi Nato-maan johtajaksi. Suomessa sen sijaan Nato-jäsenyys sinetöisi maassa harjoitetun NWO-globalismin. Perustuslain suoja kansalaisille on käytännössä jo syöty pois ja maa on ”käänteisen anarkian” vallassa. Valtio voi kohta Suomessa tehdä kansalaisille ihan mitä sitä huvittaa tai mitä EU tai joku WHO käskee niille tekemään. Suomen kansalaisuuden arvo lähestyy nollaa paitsi, jos olet erityisasemaan kiivennyt virkailija tai erityiselätettävä matu. 

    EU-jäsenyys on ollut Suomelle tuhoisampaa kuin Nato-jäsenyys sinänsä. Suomella on ollut historian perintönä varsin toimiva idänpolitiikka, mutta sitä alettiin tuhota 2014 Krimin valtauksen jälkeen USA:n käskystä. Valtamedia on meillä USA:n ulkoministeriön ja CIA:n ohjauksessa ja aivopesee kansaa Venäjän pelkoon. Ukrainan sodan myötä tilanne on mennyt kriittiseksi. Suomen energia‑, raaka-aine tai jopa ruokahuolto ovat suuressa vaarassa ja juuri nyt Nato-jäsenyyteen ryntääminen olisi sulaa hulluutta. Homma olisi pitänyt hoitaa rauhallisempina aikoina. Myös energiahuollon reivaaminen kriisin ollessa päällä on valtavaa typeryyttä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hienoa nähdä, että kansallismielisyys elää vahvana Unkarissa, olisipa Suomenkin kansalla samanlaista ajatusmaailmaa ja itsesuojeluvaistoa.
    Suomen valtamedia on ollut Orbánin kimpussa milloin mistäkin ja nyt on varmasti tiedossa itkupotkuraivarein varustettuja mustamaalausartikkeleita Unkarin ”oikeusvaltioperiaatteen” murenemisesta.
    Toivon toki, että Unkari estäisi Suomen Nato-jäsenyyden, jos tämän maan globalistit päättävät siihen kerhoon pyrkiä.

    ” Voitonpuheessaan Orbán ottikin suorasanaisesti kantaa Euroopan unionia ja länsimaista valtamediaa vastaan. Tämä riitti siihen, että esimerkiksi juutalaisomisteinen Helsingin Sanomat leimasi puheen ”Venäjä-mieliseksi”.”

    Globalistien mielestä kaikki, jotka vastustavat Natoa, ovat ”Venäjä-mielisiä”, kyseessä on hyvin typerä ja kulunut fraasi, joka ei ainakaan itselleni merkitse mitään, aiheuttaa lähinnä myötähäpeää.

    • T . T

      Vastaa

      Ikävä kyllä, kun näitä forumeita lueskelee tulee siihen tulokseen, että globalistien mielipide Naton vastustamisesta on yllättävän paikkansa pitävä.

    • Anonymous

      Vastaa

      Hienoa nähdä, että olet aivan pihalla! Unkari on NATO maa. Miten kansallismielisyys voi elää vahvana NATO maassa, jonka johto (Orban ja kumppanit) ovat täysin sionisteja jotka tekevät tiivistä yhteistyötä mm. Israelin kanssa?

  • Zardex

    Vastaa

    Media vaahtoaa, että valheisiin perustuneisiin Venäjän rikoksiin pohjautuen Suomi olisi ollut aiemmin ikäänkuin väärässä ses suhteen, millainen maa Venäjä on, ja tästä syystä pitäisi kiirehtiä NAO:on.

    Ikävä kyllä todisteet sotarikoksista löytyvät juurikin vain Venäjän sotavankeja vastaan tehdyistä rikoksista ja Ukrainan joukkojen sotarikollisista toimista jotka ovat johtaneet siviilien kuolemiin. Missään vaiheessä näm rikokset eivät läpäise mediaa, eikä missään ole tähän mennessä löytynyt yhtäkään Venäjän rikosta, joka olisi pojautunut näyttöön, tyyoillisesti päin vastoin, todistettavasti valheellisia false-flageja kerrta toisensa jälkeen. Tilanne varsin huolestuttava, sillä valheita viljellään todella agressiivisen paljon, ja valheet aina ovat se polttoaine jolla sota jatkuu ja kriisiytyy lisää. Ja tässä sodassa on juuri se erityisen ikävä puoli, että sananvapaus ja itsenäisyyden edellytykset Suomessa kapenevat koko ajan sen jatkuessa ja propagandan jyllätessä.

    https://southfront.org/afu-crimes-in-bucha-kiev-region-false-flag-propaganda-attack-against-russia-revealed-photos-video/

    • T . T

      Vastaa

      Ilman sinunlaisia ryssän kätyri ”kansallismielisiä” kansallismielisten liike voisi paljon paremmin. Mee nuoleen Venäjän juutalais oligarkkien kenkiä kiiltäväks, ehkä ne laittaa sut rintamalle.

      • Plääh

        Vastaa

        Tässä videossa tarkastellaan putinistista valeoppositiota etenkin kansallismielisessä kentässä:
        https://seed177.bitchute.com/wdNv4eWePRjI/76WVakvKRwkB.mp4

        Pääosin USA:n tilannetta, mutta Suomikin mainitaan monta kertaa heti alussa (Bäckmanin vuoksi). Kuvio on tietenkin sama myös täällä

      • Zardex

        Vastaa

        Kuinka kansallismielisenä pidät, ja millä perustein, valheiden imperiumin ja sodan aloittajan puolelle, sotilaallisena astinlautana, asettumista kolmannessa maailansodassa?
        Jos, ja ilmeisesti kun, tästä kolmas maailmansota tulee, ellei ”länsi” peräänny tai näivety kasaan ennen kuin se alkaa, niin se tulee olemaan siksi, että ”länsi” sulki silmänsä kaikilta faktoilta ja hullut uskoivat kaikki ne valheet ja false-flag hyökkäyksset, joita Venäjä muka teki. Kukaan ei koskaan tee sotarikoksia, ilman että kuvittelee voivansa kiistää tehneensä ne. Mikään ammattiarmeija ei omilla uniformuillaan niitä tee. Tämän pitäisi kenen tahansa ymmärtää jos yhtään ajatella yrittää.
        Häpeällistä toimintaa uskoa näihin lännen false-flageihin ja Vladimir ben Riman, näyttelijäpresidentin, tarinoihin ja samalla muka seistä totuuden puolella historiallisten selkkausten todellisten taustojen suhteen. Miksi et saman tien usko holocaustiin ja 6 miljoonaan sitten…

        • Uskotko itsekkään

          Vastaa

          Kuinka monta naapuri maata venäjällä on johon se ei ole hyökännyt? 🙂 

          Tämä on tätä teidän vakio paskaa; Suomen media vähättelee yhtä asiaa jota te sitten huudatte kovaa ja ymppäätte sitten mukaan omaa sontaanne aivan järjettömät määrät toistellen ”faktoja” ja ”totuutta” enemmän kuin perushihhuli kadulla lausetta ”jeesus rakastaa” tosiasiassa teillä on se yksi fakta jota on vähätelty kaikki muu jutuissanne on… vähintään vääristelyä joka tietenkin uppoaa tietämättömään kun syötti on hyvä…

          Joka sodan joka on tapahtunut venäjän naapurissa on aloittanut tasan yksi maa, venäjä/(neuvostovenäjä) joka ei ole mihinkään hävinnyt ja sen takia tehtiin ihmisoikeus-sopimuksia jotka kielsivät mm. kansojen(miesten) siirtelyn niin, että väestörakenne muuttuu, mutta venäjähän on venäläistänyt(lue kansanmurhannut) omassa maassaa katkeamatta neuvostoliitosta asti tähän päivään ja nyt haluaa samaa ukrainaan taas uudestaan…

          Mutta kuinkas ollakkaan näitä lähinnä _neuvostovallalta suojaamaan tehtyjä ihmisoikeus-sopimuksia_ tulkitsevat nimenomaan ne venäjä mieliset proffessorit jotka neuvostovaltaa kannattivat täällä suomessa kääntäen sopimuksien hengen täsmälleen päälaelleen lujittamaan teidän itse neuvostoja ja sitten itse luomaa ongelmaanne muka olette korjaamassa ujuttaen uudet valheenne siihen..

          Venäjä ei ole muuta tekemässä kuin jatkamassa neuvostoliiton hirmutöitä kaikki muu on valhetta ja selittelyä…

      • KP

        Vastaa

        Slobo jewkraina! Zelesny heittää pitkälle!

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Voi käydä niinkin, että Orban vaatii Natolta ja/tai Suomelta jotain etua, myönnytyksiä tai rahaa, vastineeksi Suomen Natojäsenyyden hyväksymisestä.

    Siinä ei sinällään vikaa ole. Kunpa Suomellakin olisi johtaja, joka ajaisi suomalaisten etua.

  • K.M

    Vastaa

    Ikävää puhetta päättäjäisiltä, jos menevät natoon se on suomen loppu.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ryssä kaapannut tämänkin liikkeen vai onko alunperinkin ryssäläisten tekosia?

  • GLGL

    Vastaa

    Valitettavasti asiat taitaa olla juuri noin, kun Zardex kirjoittaa. Suomen valtamedian alennustila aiheuttaa valtavaa myötähäpeää.

  • Natoon

    Vastaa

    MAANPETTURIT!!!
    OTSIKKO JO KERTOO MITÄ MIELTÄ TUOSTA KIRJOITUKSESRA VOI OLLA
    KUKA TUON OTSIKON MUOTOILI, SAISINKO HENKILÖN NIMEN?

    • Nationalisti

      Vastaa

      Hah, ja mitähän sinä sillä teet?
      Tuollaiset Nato-globalistit on niitä kaikista pahimpia tapauksia.
      Mitähän kaikkea sinä alkaisitkaan kannattamaan ja julkisesti puolustelemaan, jos valtamedia pari viikkoa lobbaisi asiaa…
      Noin vahingollisilla tyypeillä ei pitäisi olla äänioikeutta tai mitään muitakaan oikeuksia ollenkaan.

      • Helena

        Vastaa

        Mitä vittua? Älä nyt synnytä siihen, idiootti. Yritätko hiljentää kaikki eri näkemykset, koska et voi hyväksyä sitä jos joku ajattelee erilailla kun sinä?
        Sun kaltaisten idioottien takia sananvapaus on meiltä viety!!
        Mikäs on oma nimesi? Ootko lukenut isäntämaasopimuksen?

  • Natossa ollaan syksyllä!

    Vastaa

    Mitä ihmettä?? Täällä siis vastustetaan Natoon liittymistä???
    Se on AINUT KEINO Venäjää vastaan.
    Minä rinnastan tuon MAAN PETTUURUUDEKSI ja sota-aikaan tuollaiset ammuttaisiin kenttäoikeuden päätöksellä heti. Nationalisti saisi tuomion ko kirjoitettujen perusteella.

    • trolli

      Vastaa

      Supon trolli asialla. Neton peruskirjoissa todetaan, että sen tarkoitus on estää aito militantti nationalismi Euroopassa. Lue Magneettimediaa ja Arvi Pihkalan artikkeleita siellä.

      • TRBD

        Vastaa

        Arvi Pihkala kyllä kirjoitti aikoinaan rautaista tekstiä. Parasta kamaa Mangeettimediassa aivan kirkkaasti. Venäjä tietysti on paha, sillä siellä ”pakolaiset” eivät kaduilla valita puurosta, kurdit eivät valita Turkin huonosta politiikasta tai itsensäpaljastelijat esittele itseään lapsille keskellä katua poliisin suojeluksessa. Eihän sellainen käy, kun pitää olla liberaali, avoin, suvaitsevainen ja homotettu – kuten Ruotsi.

        NATO:n tarkoitus todellakin on pitää Saksa ja Venäjä alhaalla. (Saksa on jo kuohittu, joten ei pelkoa. Tosin itse Saksassa käyneenä voin sanoa että kyllä siellä julkisesta mielipiteestäkin erkanevaa, ei-kosheria porukkaa yhä on.) NATO estää minkään aidon nationalismin nousun Euroopassa ja myös muuallakin maailmassa. (”Demokratia” viedään vaikka 20 000 kilometrin päähän pommikonelaivueilla, jos tarve niin vaatii.) Pariisin rauhansopimus kieltää hitleriläis- ynnä natsistismielisen poliittisen liikehdinnän myös. Mitä veikkaatte: kuka joutuu Uuden maailmanjärjestyksen hampaisiin Venäjän jälkeen? Onko se juuri Unkari tai Puola? Pidän myös Kambodžaa ja varsinkin Filippiinejä todennäköisinä kohteina. Suomi taas on vaarassa joutua vielä Venäjän hampaisiin, jos poliitikkomme ja mediamme jatkavat venäläisten tökkimistä. Kyllä sitä erästä anoreksista, huonohampaista kassahenkilöä on niin perkeleesti hehkutettu kaikenmaailman läpysköissä ynnä liustakkeissa, että taitaa kahden muun nuoren, globaalin johtajan – Trudeaun ja Zelenskyin – torvikapinat ja pyssyleikit jäädä pian kakkoseksi, kun sionismin elefantti tömistelee Suomen olohuoneen paskaksi. Kultaahan meillä on jo lätkästä ja onnellisuudesta – euroviisuvoitto enää puuttuu ja sitten… BANG!

        Ihmiset ovat muistaneet pomppia ja kumartua milloin rikollisten, mustien narkomaanien ja milloin downinsyndroomaisten ilmastoprofeettojen tai flunssan edessä, mutta mikä kumma siinä on että nyt valkoista kansallismielisyyttä (Ukraina) ei pidetäkään enää takaperuisena, nolona, rasistisena, fasistisena, vaarallisena, haitallisena ja suorastaan typeränä konseptina? Jos avoimesti kansallissosialistisia pidetään hyväksyttävinä täälläkin, niin jokin on hullusti. Mitä Israel sanoo tähän? USA:han tunnetusti tukee vaikka vanhoillisia ääri-islamistejakin (kuten esim. Afganistanissa), jos vastassa on kommunismi. Mutta entä nyt 2022: valitaanko kansallissosialismi kun vastassa on Venäjä & Putin?

    • Nationalisti

      Vastaa

      Maanpetturuutta on kannattaa kulttuurimarxismia edistävää globalistijärjestöä (Natoa), joka vastustaa nationalismia.

  • Ville

    Vastaa

    Jaaha.. Kommentit osoittaa taas sen mitä Nato-kiihkoilijoista jo ennestään ajattelin. Eli kaikki jotka eivät kannata Natoa ovat mukamas Venäjä-mielisiä ja muuta kamalaa. Jo vuosia ennen tätä Ukrainan tilannetta olen huomannut miten Nato-kannattajat kaikkein kiihkeimmin vastustavat kansanäänestystä Natosta. Perusteluna että meillä on jo vaaleilla valitut kansanedustajat tekemässä päätöksiä. Vaan moniko tuleva kansanedustaja viime vaaleissa kertoi äänestäjilleen Nato-kantansa?

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    https://ajan-suunta.blogspot.com/2022/04/ilmeisesti-erilaiset.html?spref=tw
    Julkaisin tuolla kun aamupäivän kirjoitustani ei täällä näy vieläkään:

    Ilmeisesti erilaiset ”neuvostopartisaanitahot” eri palstoilla Natovastaiset kirjoittajat haluavat Natovastaisena puolustuksemme alasajajana katunäkymämme ja ympäristömme samaksi kuin Mariupolissa, Hersonissa, Kiovassa jne?

    Ei neekerit, somalit matuinvaasioina pysy vastaavaan tuhoon kuin imperialistinen Ryssä, se vain on raaka fakta. Siksi Natojäsenyys Suomelle. Itsestään selvää on toki että Afrikan popula voi pysyä Afrikassaan ja ko populan palautumista kotikonnuilleen pitää edesauttaa aina, kuten Ryssä suksimista hevonvittuun loisimasta alueiltamme.

    Herran siunausta jakava apostolinen patsas suojattiin Kiovassa

    Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa
    https://Eduskuntavaaliehdokas-Tampere.blogspot.com

    Terve sielu terveessä kehossa eduskuntavaaliehdokas Lehto Seppo Tampere 2.4.2022 Slava Ukraini All occupied territories back to nations

    https://occupied-territories-back.blogspot.com

    Ajan Suunta somejulkaisu kansakunnallinen linjamme: Imperialisten miehittäjä-Ryssä helvettiin kaikilta miehittämiltään alueiltä Jäämereltä Länsimereltä (Itämeri) Mustalta merelta Tyynelle merelle vyöhykkeellä, Laatokan rantoja unohtamatta.

    https://Ajan-Suunta.blogspot.com/

    • Zardex

      Vastaa

      Isänmaallisuus, oikeusvaltioperiaate, vallan kolmijako. Miksi nämä liittyvät toisiinsa? Tiedätkö?

      Kansallinen itsenäisyys on luonnollisesti kansakunnalle elintärkeää, koska kansallisen tason etujen ajaminen tätä vaatii. Kuitenkin kansallissen edun hahmottaminen käy aina mahdottomaksi, jos totuuden valo ei valaise yhteiskuntaa ja yhteiskunnasta puuttuu jossain määrin toimiva oikeusjärjestelmä. Roistojen on helppo kaapata hallinto maasta kuin maasta, kun oikeusvaltio heikkenee, koska keinot vastustaa kansallisien tavoitteiden kannalta vaarallisia päätöksiä voidaan oikeudettomasti estää sensuurin, valheiden ja tyrannian avulla.

      On ihan sama luottaako ryssään pitkällä tähtäimellä, Suome itsenäisyys menetetään koko ajan kasvavasti, mitä enemmän annetaan valtaa valheelle, ja rappeutetaan oikeusvaltioperiaatteiden kulmakiviä. Syyttäjän todistustaakka ja syyttömyysolettama ovat tässä sodassa Venäjän puolella. Valheet ja emotionaaliset tarinat ovat ”Lännen” puolella.

      Tästä syystä totuus on Venäjän ase ja valheet osuvasti Venäjän ”Valheen imperiumiksi” kutsuman ”lännen” ase.

      Jos haluamme itsenäissen Suomen, on vahvistettava totuuden valtaa.

      Se tarkoittaa, että henkisesti, tässä sodassa me kansallismieliset olemme Venäjän puolella. Ne jotka eivät ole, ovat hävinneet taistelun ja antautuneet, ne on peloteltu uskomaan valheisiin. Sinäkin aikuinen ja älykäs mies vaahvoat kuin lapsi ryssävihaasi. Teet itsestäsi pellen ja häpäiset länsimaisen ihmisen geeniperimäsi juuri niin kuin valheen imperiumi on sinun tarkoittanutkin tehdä.

      • Plääh

        Vastaa

        https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1290089#p1290089

        Venäjän valtion lehti RIA on kyllä melkoisen viusion julkaissut siitä, mitä Venäjn mielestä Ukrainalle olisi tehtävä. Kaikesta päätellen tämä on sodan syy eikä mikään”lännen falseflag” tms

        Koko ajan paasataan denatsifikaatiosta. ILmesiesti Venäjä ei pidä natseista. Lehden mukaan natsismi tarkoittaa kaikkea ukrainalaista. Ilmesisti myös kaikkea suomalaista

        • Antiputkostelija

          Vastaa

          Niin tuo on juuri vain täsmälleen sitä mitä neuvostoliitto teki koko olemmassa olonsa ajan jota kauniisti kutsutaan venäläistämiseksi, jota muualla kutsutaan ihan muilla nimillä, esim. kansanmurha, pakkosiirrot, miehitys, raiskaukset ym…

          Venäjä jatkaa täsmälleen sitä mitä neuvostoliitto teki ja mitä venäjä on tehnyt omassa maassaan pieniä kansoja tuhoten ja raiskaten.

          No zardex desanttiensa kanssa kertoo että tämä on russofobiaa jos olisi eri hommissa kertoisi islamofobiasta tai jostain muusta paskasta. Ehkä sen mielestä olen paskafobiikko kun en niele sen tekstejä vaan oksennan päälle..

  • Leila69

    Vastaa

    ”Unkarilla on nyt historiallinen tilaisuus antaa Suomen johdolle ja Nato-kiimaisille kansallisvaltioita vastustaville ”potut pottuina”, eli meillä kansallismielisillä on toivoa saada myös Turkki vastustamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. ” 

    Näin juuri. Itse elättelen toivetta, että myös Erdoganin johtama Turkki vastustaisi Suomen NATO-jäsenyyttä. Erdoganin johdolla on käyty viime päivät rauhanneuvotteluja ja pientä edistystä on tullut. Onneksi eduskuntavaalit pidetään kohta. Tuo kaamea kaakattaja Sanna pitää saada pois pääministerin pallilta. Se akka kirjoittaa liian tunnekuohuissa Twitteriin sellaisia asioita, etten ihmettelisi jos venäläiset sen kostaisivat Suomelle jossain välissä. Ihmettelen miten kauas Marinin Venäjä linja on mennyt Haloskan aikaisesta pragmaattisesti ja hyvin hoidetusta suhteesta itä-naapuriin. Nyt Suomi kaivaa kirjaimellisesti verta nenästään Marinin ja Niinistön johdolla. Ikävää, että tavallinen kansa maksaa huonon valtionjohdon toilailut yhä mm. kallistuvana sähkönä ja bensan hintana.

  • Nauraja

    Vastaa

    Muka isänmaallinen sivusto!
    Paikanmarjat, Putinin trolliporukka kirjoittelee paskaa!

    Suomi Natoon, ai nii, ei siitä kourallinen luottotiedottomia natseja päätä. 🙂

  • Hh1488

    Vastaa

    Orbanille pitäis kirjoittaa suomesta jonkunlainen kansan mandaatti, että torppaisivat tarvittaessa suomen Nato hakemuksen. Unkari on kyl harvoja hienoja maita, eläkkeellä muutan varmasti unkariin,jos se vielä 40 vuoden päästä on mahdollista. Täytyy nyt alkajaisiksi opetella unkarin kieli

  • Nationalisti

    Vastaa

    Partisaani on ehdottomasti vaihtoehtomedioiden ykkönen, kansallisradikaali media, joka osaa ja uskaltaa ottaa aiheisiin kantaa.
    Tuollaiset vinkujat niin kuin sinä, jätetään ihan omaan arvottomuuteensa.
    Jauhat kommunisteista ja putineista tajuamatta itsekään mitä se sellainen käytännössä edes on.

    • Anonyymi

      Vastaa

      Kyllä, Partisaani on hyvä sivusto. Ikävä kyllä tänne on pesiytynyt UMV-lehden paskasakkia yrittäen luoda tilaa omille ”kansallismielisille näkemyksilleen” (SIC) kuin syöpä näitä sinun kaltaisia ryssän saappaan nuolijoita, jotka toistaa samaa vanhaa öyhötystä: Jauhat täällä suu vaahdossa kuinka ”Venäjä on maailman paras maa ja länsi on niin paha, koronarokotteet on myrkkypiikkejä ja läpäläpä”. Suoraan UMV-lehdestä noi sun toistamat sadut. Voisitko ”nationalisti”
      kertoa vähän koronasta ja rokotteista ja kuinka mahtava maa Venäjä on? Myötähäpeä.

  • Reformisti

    Vastaa

    Riipuko se älyllisetä rehellisyydestä vai onko se kynnyskysymys, että kansallissosialismin pitää kiihkoilla tiettyjä yhteiskunnan ryhmiä vastaan? Eikö kansallissosialismia voi saavuttaa niin, että se on vaan objektiivisesti oikea tapa elää? Kansallissosialismia on nyky-maailmassa länsimaissa mahdoton saavuttaa jos se perustuu logiikkaan jossa tietyille yhteiskunnan ryhmille voi tapahtua pahasti. Tämä on fundamentaalinen este. Jos sellaista fundamentaalista estettä ei ole, niin yhteiskunnallinen keskustelu voi jatkua joka vie kansallissosialismin nyky-yhteiskunnassa aivan uudelle tasolle.

  • juha II

    Vastaa

    Kylläpä Orban on melkoinen kiusankappale melkeimpä aivan kaikille tahoille.
    Joka tapauksessa olipa tästä miehestä mieltä mitä hyvänsä. Hän ”on kuin kanto kaskessa”, jossa EU:n maitokynsillä on repimistä irti maasta. Jos Suomen valtamedia ja sitä avustava presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marinin hallitus inhoaa yli kaiken. Silloin Orbanissa täytyy olla jotain ajatuksen tynkää!
    Ja, jos Unkari Suomen NATO-jäsenyyden floppaa… silloin pumpulia korviin!!!

  • EV

    Vastaa

    Alexander Stubb ja Jyrki Katainen, ovat kyllä pitkään kilpailleet röyhkeimmän ja vastenmielisimmän maanpetturin paikasta. Mikä saa ihmisen vihaamaan omiaan noin paljon? Toki ainakin Alexin kohdalla herää epäilys, onko kyseessä laisinkaan yksi omistamme.

  • Tomi

    Vastaa

    Sairas maa kun ei salli ABCDEFGHIV-lobbausta. Kulkee vaarallista tietä; Venäjän tietä.

  • Tuula

    Vastaa

    Siis uskomatonta, miten täälläkin näkyy olevan puten nuolijoita ???.
    Olen jo vanha akka ja en minkään puolueen jäsen enkä minkään aatteen kannattaja, mutta käyn välillä lukemassa noita uutisia, joita haittamaahanmuutto aiheuttaa kansallemme 🙂.
    Siis ihmetyttää mikä teillä on NATOa vastaan, koska raaka tosiasiahan on, että Suomi ei pärjäisi millään Russianille, jos se päivä koittais !!!. Nyt ei ole vaihtoehtoja, joko mennään NATOn ja voidaan jopa saada apua tai joku päivä putte voi alkaa denazifioida myös Suomea.
    Olennyli 60 vuotta katsellut tuota itänaapurin ja meidän valtiovallan toimintaa: ”Kyllä herra, kyllä herra ”. Eiköhän tuo jo riitä ???
    Hyvää kevättä 🙂🙂🙂🙂.

  • Aki

    Vastaa

    Venäläiset diplomaatit potkitaan maasta pois ja samaan aikaan kielteisen päätöksen saaneet irakilaiset, afganistanilaiset, somalialaiset, sudanilaiset jne. raiskaritkin saavat Kelalta rahaa ja saavat olla maassa kenenkään heitä häiritsemättä.

  • Niin se totuus....

    Vastaa

    Mites teillä jää tälläiset pikku asiat mainitsematta? Eikö faktat sovi teidän agendaan? Olisiko vaarallista jos nuoret tietäisivät totuuden ketkä myös ajavat ”sattumalta” teidän politiikkaa´, noita kommentteja kun katsoo niin saattaa olla vaikka aleksanteri insituutista nuo ”nationalistiset ja kansallismieliset kommentit” :

    ”Aleksanteri-instituutti on Helsingin yliopiston erillislaitos, ”jonka tehtävänä on koordinoida Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimusta ja opetusta”. Vuonna 2017 Kremlin peitejärjestö Rauhanpuolustajia johtava Marx-seuran stalinisti Markku Kangaspuro nimitettiin johtajaksi salaa. Edeltäjä Markku Kivinen oli myös Putin-mielinen, sosiologi.

    Aleksanteri-instituutin työntekijöistä suuri osa ovat tunnettuja vasemmistolaisia jopa äärivasemmistolaisia, mikä on herättänyt laajalti arvostelua. Instituuttia on pidetty nepotistisena vasemmiston suojatyöpaikkana veronmaksajien rahoilla, mutta kyse voi tietenkin olla sattumista ja hakeutumisesta. Ilmeisesti kaikki tutkijat eivät ole vasemmistolaisia.

    Esimerkiksi instituutin tutkimusjohtaja Vesa Oittinen on ollut ainakin vuodesta 2001 asti Karl Marx ‑seuran puheenjohtaja.

    Varajohtaja Markku Kangaspuro on Suomen Rauhanpuolustajat ‑järjestön puheenjohtaja ja on ollut 2000-luvulla Karl Marx ‑seuran hallituksen jäsen ja varajäsen. Rauhanpuolustajat on Kremlin lanseeraama kommunistien peitejärjestö, joka on yhä taistolaisten käsissä ja vetoaa Leniniin ja joka tuki Neuvostoliiton hyökkäystä Tšekkoslovakiaan 1968.

    Koulutuspäällikkö Tapani Kaakkuriniemi on ollut ainakin vuodesta 2002 asti Karl Marx ‑seuran hallituksen jäsen tai varajäsen. Kaakkuriniemi moitti sitä, kun Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä erotti 30.6.2011 [äärivasemmiston] Markus Mustajärven ja Jyrki Yrttiahon jäsenyydestään.

    Muistakin instituutin tutkijoista moni on tunnettuja vasemmistolaisia tai Suomen kuuluisimpien vasemmistosukujen edustajia, tunnetuimpana Tarja Halosen tytär, maisteri Anna Halonen.

    Näin äärivasemmisto pääsee mediaan vähättelemään putinismia ”puolueettomina asiantuntijoina”. Tämä ei tarkoita jokaisen instituutin tutkijan olevan vasemmistolainen tai epäobjektiivinen. ”

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi