Kuka omistaa Helsingin Sanomat?

Lehti tunnetaan häikäilemättömästä vihasta suomalaisuutta kohtaan, homolobbauksesta, maahanmuuton kannattamisesta ja itsenäisyysvastaisesta globalismista.

Sionismi

Partisaani uutisoi perjantaina siitä, kuinka Kone Oyj:n pääomistajat eli Herlinin suku tukee ja rahoittaa suomalaisvihamielisiä sekä kulttuurimarxistisia liikkeitä. Herlinien rooli Helsingin Sanomien taustalla on jäänyt kuitenkin julkisuudessa vähälle huomiolle.

Helsingin Sanomat kuuluu pörssinoteeratulle Sanoma-konsernille. Se on Pohjoismaiden johtava sanomalehti, joka käytännössä sanelee julkisen keskustelun ja ”sallittujen mielipiteiden” rajat Suomessa.

Lehti tunnetaan häikäilemättömästä vihasta suomalaisuutta kohtaan, homolobbauksesta, maahanmuuton kannattamisesta ja itsenäisyysvastaisesta globalismista. Vaikka periaatteessa kuka tahansa voi ostaa Sanoman osakkeita, pieni joukko sisäpiiriläisiä on hallinnut yhtiötä jo pitkään.

Sanoman kotisivujen mukaan vain neljällä taholla on yli viiden prosentin osuus yhtiön osakkeista. Nämä ovat yhtiön ja siten myös Helsingin Sanomien toimituksellisen linjan varsinaiset vallankäyttäjät.

Tärkeimmät omistajat

Listan ensimmäisenä 24,35 prosentin omistusosuudella on Jane ja Aatos Erkon säätiö. Internetissä käytiin 2000-luvun alussa kiivasta keskustelua siitä, oliko Helsingin Sanomien silloinen päätoimittaja ja Sanoma-konsernin toimitusjohtaja Aatos Erkko todella juutalainen vai ei.

Keskustelu päättyi viimeistään 5.9.2008, kun MTV Uutiset julkaisi kotisivuillaan Pertti Nybergin artikkelin, jossa Erkon juutalaisuus vahvistettiin. Asia vahvistettiin toistamiseen 2014 Magneettimedian oikeudenkäynnissä. Tuolloin Erkon juutalaisuuden toi esiin Sanoma-konserniin kuuluvan Ilta-Sanomien entinen päätoimittaja Martti Huhtamäki. Hän puhui myös Helsingin Sanomien ja juutalaisen rappiotaideyhtiö Guggenheimin epäilyttävän läheisistä väleistä.

Juutalaisen Erkon sisäpiiriin kuuluu myös valtaosa muista Sanoman pääomistajista. Robin Langenskiöld (7,5 prosentin osuus) on Erkon sisarenpoika ja Rafaela Seppälä (6,28 prosenttia) on Erkon sisarentytär.

Heidän lisäkseen tärkeimpien omistajien listalle yltää ainoastaan Antti Herlin 12,08 prosentin omistuksella. Helsingin Sanomat on toisin sanoen yhden juutalaissuvun sekä yhden äärivasemmistoa ja kulttuurimarxismia rahoittavan suomalaissuvun omistuksessa. Tämä voi selittää lehden toimituksellisen linjan.

Lähteet: Sanoma, Magneettimedia, MTV Uutiset

Aatos Erkko Erkon suku Globalismi Guggenheim Helsingin Sanomat Herlinin suku Homolobby Ilta-Sanomat Juutalainen lobby Kotimaa Kulttuurimarxismi Martti Huhtamäki Pertti Nyberg Poliittiset viholliset Politiikka Rafaela Seppälä Rappiokulttuuri Robin Langenskiöld Sionismi Suomalaisvastaisuus Suomen juutalaisyhteisö Talous Valkoisiin kohdistuva rasismi Valtamedia Yhteiskunta

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Leino Kimmo

    Vastaa

    Siksi minä lakkakin lukemasta ”pravdaa” jo vuosia sitten; silloin kun lehdessä vapaa keskustelu osaltani kiellettiin.

    Osallisuus Suomen hallitusten valtiopetosten salailuun on ollut hyvin merkittävä !

    Seuraavia asioita ”pravda” ei koskaan ole kertonut kansalaisille:

    Mauno Koivistoa vastaan nostettu syyte valtiopetoksista; jotka ”oikeus” otti käsittelyyn 2 viikkoa ennen kuolemaa; samalla kun ilmeisesti saattohoito oli aloittettu ?

    2 ”eduskunnan” tekemä ja oikeuksien takautuvana käsittelemä ”laki” ( uusi valtiopetos ) … Julkinen lakitietoknat Finnlex: PL 118 § …”Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.”

    Rikoslakimuutos He 552007 ja sitä 2008 seurannut ”sopimus” kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa”.

    Suomi MAKSAA ja pitää Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaan kuuluvia sotarikos-oikeudenkäyntejä, kunhan Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi käsittelemään Suomea koskevia ”yksittäistapauksia”. ( kaikki PL 118 §:n mukaiset kansallisesti syyteoikeudettomat jutut ).

    Eduksunnan suorittama varkaus: Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”.

    Tai iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille”.

    Näistä Suomen historian kannalta tarkeistä tapahtumista ”pravda” on jostakin syystä täysin vaiennut vuosikymmeniä.

    Olisiko syynä ”lehdistötuki”; jota konserni on vuosikymmeniä nauttinut avokäsisesti ?

    Tämän yksipuolisen tiedottamisen ja SALAAMISEN seurauksena Suomi-laiva on nyt vaarassa upota kokonaan !

    Minullekkin on jo kertynyt julkista; mutta Suomen lehditsön salaamaa aineistoa jo noin 10 kirjan verran; moni on jo kirjoittanutkin: Olli Pusa / Renkien kaappaus; Jorma Jaakkola ( vielä kotisivuilla 90-luvun valtiopetokset ); Kalevi Kannus / Rahan ja vallan pelurit.

    Suomea siis näiden faktojen mukaan johdetaan PUOLUELAHJONNALLA vakuutusyhtiöiden keskusliiton kautta OHI VAALITULOSTEN !

    Tätä materiaallia Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sai pöydälleen 2006 – 2008 toistakymmentä kiloa .. jo tuhosi kaiken !

    Eoa kanslaipäätös 1350/4/08 … EIT tuomarin jääviyksiä seuloa pois käsittelystä Suomen työpaikaansa koskevaa aineistoa ei voida tutkia, vaikka kysymyksessä olisi Suomen valtion valitsema henkilö.”

    Suomen lehdistön asioiden salaamien siis VIIMEISTELLÄÄN Euroopan ”ihmisoikeustuomioistuimessa.”

    Suomi demokaraatisena valtiona lakkasi olemasta 90-luvulla, mutta todellinen rikollisuus aloitettiin Eoa päätöksellä 876÷2÷05 kieltämällä poliiisilta esitutkinta kansalaisten ilmoittamista rikoksista !

    Moni kansalainen on KUOLLUT tämän kehityksen seurauksena; sillä He 552007 ( ja sopimus 2008 ) mukaiset sotarikolliset TUODAAN Suomeen maahanmuuttoaallon joukossa; ja mm. viimeinen epäiltu ( Tampereen oikeudenkäynti ) ehti olla Suomessa vapaalla jalalla 10 vuotta .

    Se, mitä Turussa tapahtui ( joukkomurha ) oli Suomen hallitusten tietoinen riski ”sopimuksesta” Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa !

    • Vieraskynänä

      Vastaa

      Näistä ja muista vastaavista toivoisin lukevani ”Vieraskynä”-kirjoituksia tällä sivulla. Ne ovat asioita joiden valossa historiasta selviää miksi olemme nykypäivänä siinä missä olemme. Sinulle (ja ehkä minullekkin) nämä asiat ovat selviä. Mutta suuri joukko suomalaisia ei näistä tiedä.

      Itse kirjoittaisin mutta energiani menee kahteen muuhun rintamaan.

  • Ei kullaksi vaan...

    Vastaa

    Juutalaisia tai ei mutta ennemminkin siionisteja. Varmasti muistetaan että jos tätä Aatoksen kuoleman aikoihin tehtyä säätiötä ei olisi perustettu niin Suomen valtio olisi saanut (muistakseni) 380 miljoonaa euroa perintöveroa. Mutta Aatos vihasi suomaalaisia niin paljon ettei halunnut antaa heille pennin jeniä vaikka oli saanut omaisuutensa heiltä. Viimeistään tässä kohtaa olisi suomalaisten tullut lopettaa näiden ”bonnier” julkaisujen tilaaminen. 

    Saksassakin oli yksi tutkivaa journalismia harrastanut julkaisu joka tuotti ilmaiseksi (mainostuloilla) vuosikausia laadukkaita artikkeleita. Mm. Panaman paperit kokonaisuudessaan. Mutta sitten Bonnierin veljekset meni ja osti julkaisun ja sen jälkeen tuli ane mainokset sivuille sekä ”ollaan köyhiä” valitukset. Ja parissa päivässä julkaisun totuusarvo romahti ja siitä tuli yksi lässytyslehti lisä. Tutkiva journalismi katosi kokonaan eikä esim. pankkiirien ”itsemurhista” puhuttu sen jälkeen. Ja jos nyt katsoo DWN:ää, niin se on mitäänsanomaton oligarkkien sähköinen lobotomia.

  • Juna Tuska

    Vastaa

    Valitun kansan uskonnon tehtävä on lietsoa tuhoa vääräuskoisten joukkoihin. Mossad osaa ohjailla sekaannusta, sortoa ja väkivaltaa todella taitavasti muihin maihin. Kiristäminen ja lahjonta toimivat.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hesarin toimituksellinen linja on äärimmäisen suomalaisvastainen, mutta se ei tule yllätyksenä, kun tosiaan katsoo ketkä omistaa kyseisen roskalehden.
    Hesarin ”uutisissa” totuuden kertominen on monesti täysin sivuseikka, kun aiheena on kansallismieliset ihmiset ja järjestöt, ilmeisesti heidän mielestään keksityt tarinat myy hyvin ja samalla saadaan mustamaalattua heidän paljon vihaamaansa pääkohdetta: kansallismielisyyttä.
    Muistanko väärin, mutta silloin kun Suomessa oli kansanäänestys Euroopan Unioniin liittymisestä, niin eikö HS lobannut täysiä EU:n puolesta?

    • Pilke Kekkosen linssissä

      Vastaa

      Kaikki suurimmat mediat lobbasivat täysillä EU:n puolesta yhteisellä päätöksellä. Tämä on julkisesti myönnetty jälkikäteen.

  • Juha

    Vastaa

    Aaros Erkko osallistui Bilderberg kokoukseen v 1994, ko. vuotena kokoukseen osallistui ennätysmäärä maanpettureita ja pian tämän jälkeen Suomi menetti valuuttansa ja itsenäisyytensä.

    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Bilderberg-kokouksiin_osallistuneista

    Tuskin kenellekkään (jolla hiukankin älyn valo pilkahtaa) on epäselvää kenen agendaa Sodoma Oyn mediahuoratalot ajavat..

  • Plääh

    Vastaa

    Onkohan Herlin oikeasti suomalaissuku? Onko kaikki naimakaupat selvitetty?

  • TT

    Vastaa

    ”G***m are mentally inferior to J**s and can not run their nations properly. For their sake and ours, we need to abolish their governments and replace them with a single government. This will take a long time and involve much bloodshed, but it’s worth of good cause. Here is what we need to do:
    Place our agents and helpers everywhere.
    Take control of the media and use it in propaganda for our plans.
    Start fight between different races, classes and religions.
    .…”
    Loput voi lukea Siionin Viisaiden Pöytäkirjoista, jotka Hesarikin tietää nimetä väärennöksiksi.

  • Kyynikko

    Vastaa

    ”Massa Herlin”, suuri valkoinen mediapäällikkö, teki Paavin kanssa diilin. Katolinen kirkko on planeetan suurin yksittäinen kiinteistöomistaja. Vyöryttämällä mamuja, Paavi pääsee taas verottamaan ihmisiä ja viimeiset 500 vuotta pyhällä hengellä ylläpidetyt rakennukset saneerataan veroeuroilla tarpeeseen. Arvatkaa kuka toimittaa hissit ja saa ikuisen huoltosopimuksen? Näitä vastaavia miljardöörejä löytyy lähes joka EU maasta ja noudattavat kilpaa vanhaa hajoita ja hallitse periaatetta viedäkseen mielenkiinnon pois omista liiketoimistaan. Nyt olisikin aika kansallismielisten lanseerata ”Kiitos Massa/Bwana Herlin” postikortteja niin, että aina kun matutuksen lieveilmiöt räiskyy silmille KONE OY:n pääkonttoriin saadaan muutamankymmentätuhatta ”Karin-piirros tyylistä” KIITOS-korttia! Kyllä kansallismielisetkin voisi ryhtyä psykologiseen painostukseen. Miettikääs, että lukisitte ”omasta Hesaristanne” Suurena Mediapäällikkönä kauheuksista ja ovellesi kipataan kuutiometreittäin kiitoskirjeitä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tapahtuipa kerran ostarilla.. :
    Nuori tyttö (anteeksi oletukseni) kysyi joko meille tulee Hesari. Vastaus oli 99% itsesensuurin valtaama koska jälkikasvu seisoi vieressä (ja vain ja ainoastaan sen takia): ”meille EI tule vihervasemmistolaista potaskaa!!” johon tyttö näytti peukkua! Ilmeisesti tyttö rukka oli samaa mieltä koska peukutti, mutta lienee pakotettu arvatenkin jonkun voimistelujoukkueen taholta keräämään pennosia joukkueelle mainostamalla oikeita arvoja ja kaupittelemaan prav… hesaria! Tiedä häntä.….

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    Hesaria en käyttäisi edes kalojen kääreksi. On se painomuste niin myrkyllistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Langenskiöld on ruotsalainen suku.

    • Oswald.

      Vastaa

      Porvoosta alunperin.

    • Plääh

      Vastaa

      No onko siihen esim. naitu juutalaisia?

      • Julius Streicher

        Vastaa

        On, Aatos Erkon sisar, kuten jutusta kävi ilmi. Kannattaa lukea nämä jutut ennen kommentoimista!!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi