Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Tynkkynen: Homoparit tulevat hankkimaan lapsia

Aiemmin Tynkkynen on kannattanut esimerkiksi pikkulapsia seksualisoivia "drag-kuningattarien satutuokioita".

Valeoppositio

Sionistisen valeoppositiopuolue perussuomalaisten varapuheenjohtajistoon kuuluva homoseksuaali ja roturutsari Sebastian Tynkkynen ottaa rajusti kantaa lasten oikeuksia vastaan. Tynkkysen mukaan homot tulevat hankkimaan lapsia ”perheisiinsä” Suomessa.

Perussuomalaisjohtaja nosti aiheen esiin lesboaktivistin perustamassa Twitter-ketjussa, jossa kysyttiin puolueen jäseniltä, kannattavatko nämä ”tasa-arvoista avioliittoa homoille ja lesboille”. Tynkkynen kertoi olevansa ehdottomasti sen kannalla, että homoilla on samat avio-oikeudet kuin aidoilla pariskunnilla.

”Niidenkin, jotka pitävät homosuhteita vastenmielisinä, kannattaa muistaa: omat mieltymykset eivät vaikuta todellisuuteen. Näitä suhteita tulee olemaan ja pareilla on lapsia. Lastenkin vuoksi vahva oikeudellinen asema on tärkeä,” Tynkkynen kirjoitti.

Aiemmin Tynkkynen on kannattanut esimerkiksi pikkulapsia seksualisoivia ”drag-kuningattarien satutuokioita”. Lisäksi hän on koko puolueen suulla ilmoittanut perussuomalaisten olevan homoliittojen kannalla. Tynkkynen on merkittävimpiä yksittäisiä syitä sille, että yhä useampi entinen perussuomalainen on päättänyt hylätä puolueen ja siirtyä Sinimustan liikkeen riveihin.

Lue myös:

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen antaa tukensa drag-pervojen ”satutuokioille”
Sebastian Tynkkynen: Perussuomalaiset eivät vastusta sukupuolineutraalia avioliittolakia

Lähde: Sebastian Tynkkynen

Drag queen Homoadoptio Homolobby Homoseksuaalisuus Homot Kotimaa Lasten seksualisoiminen Lasten seksualisointi LGBT Perussuomalaiset Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rodunsekoitus Rotu Sebastian Tynkkynen Transut Valeoppositio

Keskustelu

28 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tässä taas hyvä osoitus niille, jotka ovat kyselleet ”miksi SML ja Persut eivät tee yhteistyötä?”

    Persut ovat vuosi vuodelta menneet yhä liberaalimpaan suuntaan ja kääntäneet takkinsa niin monesti, ettei tuollaiseen puolueeseen voi luottaa mistään näkökulmasta.
    Kansaa harhauttavaa populismia heidän politiikkansa on.

    Olihan Tynkkynen taas peukutellut drag queen-satutuntien puolesta, että sellainen ”muutoksen tuova vaihtoehto” tuo puolue on…

    • Sinivihreä liike

      Vastaa

      Unohtui kertoa, että sinivihreäliike kannattaa samoja ilmastoälyttömyyksiä kuten SDP, Kokoomus ja Vihreät. Tukevat veronmaksajien rahojen haaskaamista ”vihreään siirtymään”, sekä idioottimaista hiilineutraalius 2035 tavoitetta. Sinivihreäliike ei tajua, että viimeisin NASAn mittaus hiilidioksidipäästöistä vei pohjan heidän ilmastouskonnoltaan. Samalla tavalla sinivihreäliike haluaa kurjistaa autoilijoita jakeluvelvotteilla ja metsät luonnonsuojelualueiksi. En äänestä yhtään puoluetta joka uskoo tähän ilmastopropagandaan ja sinivihreäliike kuuluu niihin.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Juu ja puolueohjelmatkin näyttävät täysin samoilta, kohta SML varmaan sulautuu johonkin näistä suurpuolueista…
        Ihan vakavissaan, en minäkään kannata autoilijoiden kurittamista yhtään enempää, esimerkkinä tiemaksut, enkä mitään ylimääräistä ilmastohumppaa, terveitä luontoarvoja ja luonnonsuojelua sen sijaan kannatan (niin kuin jokaisen kansallismielisen pitäisi), esimerkiksi mitä tulee kaivoslakeihin, niin ne asiathan ovat olleet aivan retuperällään.
        Eipä sekään Persuja pahemmin ole kiinnostanut.

        Tästä huolimatta SML on ainoa vaihtoehto tuomaan tarvittavan muutoksen tähän globaaliin rappioon.
        Puolueohjelmassa on paljon kannatettavia asioita, joten olisi täysin naurettavaa edes harkita jotain muuta puoluetta.

        • Nimetön

          Vastaa

          Niin, ja olisi myös mielenkiintoista kuulla, mikä on se vaihtoehto SML:n äänestämistä harkitsevalle?

          Sitä ei ole kuulunut, vaikka kysyin: https://www.partisaani.com/news/enemies/2023/03/20/tiedatko-maahanmuuttokriitikoiden-vaalimainoksia-sotkevan-transunarkomaanin-nimen/#comment-62061

          • Suomen soturi

            Tuo Vapauden liitto vaikuttaisi minusta olevan kanssa hyvä vaihtoehto, ainakin vielä tällä hetkellä. Kun luet tuota heidän puolue-ohjelmaa, niin on ainakin hyvin lähellä Sinimustaa liikettä. Suosii perinteisiä perhe-arvoja, välittää ympäristöstä, vastustaa Natoakin jne.

        • Sinivihreäliike

          Vastaa

          Kyllä tuo, että SML kannattaa ruuhkamaksuja ja muita autoilijoiden kiusaksi olevia ilmastotoimenpiteitä karkoittaa äänestäjät todella tehokkaasti. Minkä ihmeen takia pitää tuolla tehdä Vihreät ja pilata kannatuksensa vaaleissa. Vaikka olisi muita hyviä ideoita puolueohjelmassa, niin tällä ilmastoutopiaan uskomisella menee mahdollisuudet. Tämä on fakta. Todellakin tämä Nasan mittaus on vienyt pohjan näihin ilmastoutopiaan uskovilta puolueilta.

          • Nationalisti

            En minäkään sitä allekirjoita, että autoilijoita kuritetaan yhtään enempää, autoilijan maksut ovat todella kalliit vuoden mittaan ja harvapa sitä huvikseen ajelee.
            Siitä huolimatta SML:n puolueohjelmassa on huomattavasti enemmän kannatettavia asioita kuin sellaisia, mitä ei voisi missään tapauksessa puoltaa.
            Esimerkiksi väestöpoliittiset linjaukset, samoin terveydenhoitoa ja EU:ta koskevat linjaukset ovat sellaisia, mistä ei todellakaan voi olla eri mieltä ja katsonkin asiaa monesta eri näkökulmasta todeten, että SML on se ainoa puolue, mikä on riittävän radikaali ja tinkimätön tuomaan muutoksen, jolla saadaan kansallisvaltio takaisin kaikkine itsemääräämisoikeuksineen.
            Muut puolueet eivät ole mistään tulokulmasta katsottuna yhtä vakavasti otettavia vaihtoehtoja.

  • Mr.AG

    Vastaa

    *Perus Homot. Saat mitä tilaat

  • Kalle Ville Helena

    Vastaa

    Homot ovat ikävä kyllä ei-normaaleja vaikka yrittävät opetella käyttämään normaalia puhetta haaliakseen ääniä eri tahoilta eri puolueille. Homoudessa on kuitenkin tunne-elämän ja omakuvan pirstaloituminen ja pahimmassa tapauksessa jopa mielenvikaisuus. Homopareille ei saa missään nimessä antaa adoptio-oikeutta.
    Pedofilia on yleistä mieshomojen keskuudessa tilastollisestikin – tällaiset eivät ole kelvollisia kasvattamaan lasta tasapainoiseksi ihmiseksi.
    Tilastollisesti homoparit eivät ole turvallinen kasvupaikka, homokodissa lapsista tulee usein mielenterveysongelmista kärsiviä.

  • Että näin

    Vastaa

    Tässä mennään metsään että ryskää, avioliitto ja lasten kasvatus on kaksi eri asiaa.
    Avioliitto on kauppalain/sopimuslain määrittelemä sopimus kahden (täysivaltaisen) aikuisen kesken, siihen ei sisälly lasten asiat. Poikkeus on silloin, kun toisella tai molemmilla on ent. suhteesta biologisia lapsia.
    Homppelit ja lepakot ovat juuri sen vuoksi yhdessä, ettei heillä ole aikomustakaan lisääntyä keskenään, koska tämä on myös biologinen mahdottomuus ja se on tiedostettu valinta. Olisi lasten oikeuksien mukaista että heitä ei sijoitettaisi lainkaan em. parien huostaan, vain sen vuoksi koska nämä haluavat leikkiä ”perhettä”.
    On paljon normaaleja pareja, jotka eivät voi saada lapsia syystä jos toisesta, mutta näille ei juuri suoda mahdollisuutta saada adoptoitua esim. suomalaista lasta, vaan on monasti pakotettu kääntymään ihmiskauppiaiden puoleen ja ottamaan lapsi kolmansista maista, koska byrokraattisesti (myös poliittisesti) tämä on tehty helpommaksi.

  • Snif

    Vastaa

    Persujen kannattaisi siivota puoluettaan, sillä tuollaiset sekopäät kuten hintti tynkyttäjä syö puolueen kannatusta kuin viemärirotta.

    • Nimetön

      Vastaa

      Kaiketi ovat toistaiseksi laskeneet, että se päinvastoin nostaa sitä.

      Tynkkynenhän on suosittu poliitikko somessa. Youtube-videoillansakin lyhyessä ajassa kymmeniä tuhansia näyttökertoja, riippuen toki aiheesta.

      -19 ek-vaaleissa sai n. 9200 ääntä. Veikkaan, että tulee selvästi nousemaan tuosta, kun lipiraaleja mokutukseen entistä enemmän vittuuntuneita wokeemuksesta ja kepulista siirtyy äänestämään häntä.

      Ruotsin SD:ssa varmaan käynyt samoin? Viime kesänä taisi antaa tukensa viimein hinttimarsseille, mutta ainoana puoluejohtajana Åkesson ei niihin osallistunut? Jopa KD oli siellä tukemassa.

  • TT

    Vastaa

    Yksin Tynkkynen riittää jo syyksi vältellä persuja. Tynkkysen eräs klassisin typeryys oli ulkonaliikkumiskieltojen vaatiminen koronaplandemian alkuvaiheessa. Homot ovat hysteerisiä ja tämä yhdistettynä persumaiseen typeryyteen säteilee tuhovoimaisesti kauas. Myös heteropersut(?) ovat hysteerisiä akkoja, mikä ilmenee liioitelluissa Venäjä-peloissa ja siinä, että maapuolustus piti ulkoistaa Natolle.

    • Topi

      Vastaa

      Jokainen aivastus voi tappaa hintin. Siksi niillä on flanellipaidat, kaulaliinat ja silkkihuivit kesähelteilläkin.

  • Nimetön

    Vastaa

    Homot tekee homoja juttuja. Eipä yllättänyt. Eipä yllättäisi, vaikka ne raiskailisi tuota muksua.

  • Laki henkilötietojen käsittelystä

    Vastaa

    Sebastian Tynkkynen joutuu samaan henkilötietorekisteriin kuin Oula Silvennoinen.

  • A

    Vastaa

    Nykyinen Persujen äänestäjä on tuleva Sinimustien äänestäjä. Näen tulevaisuudessa kaksi eri blokkia: vihervasemmisto muodostaa ”Antifasistisen Yhteisrintaman” (estääkseen Persuja tulemasta vaalivoittajiksi äänestämällä taktisesti Demareita ja ajan mittaan heistä tulee entistä epätoivoisimpia kun SML kasvaa) ja tähän vastanapana on Sinimustat, jakolinjana on rotu josta kukaan muu ei suostu puhumaan.
    Sitten on porvaripuolueet jotka väittävät vastustavansa vihervasemmistoa vaikka lopulta muodostavat sinipuna-hallituksia (Holkeri, Lipponen I&II, Kataisen ”Sixpack” sateenkaarihallitus).

  • pöh

    Vastaa

    Persut nostannu taas maahanmuuttoteemat esiin ennen vaaleja, koska sillä he saavat hölmöjen ääniä kerättyä.
    Todellisuudessa persut ei eroa tämänhetken hallituspuolueista mitenkään.
    Olisi kiva tietää mitä Halla-ahon vuosikymmeneksi salatussa kirjeessä lukee?

    • Nationalisti

      Vastaa

      Jep, tässä olet täysin oikeassa.
      Persujen puheet kovenee aina juuri ennen vaaleja, näkisivätpä ihmiset tuon kusetuksen lävitse.

    • Tapiola

      Vastaa

      Ehkä sinä Pöh teet niin paljon töitä, että et ehdi näkemään totuutta kuten Marin juuri väitti Purran puhetta valheeksi ulkomaalaisten hoitajien kuormittavuudesta. Kyllä Purra sitten vaan kuitenkin puhui totta.
      Mitä tulee tuohon maahanmuuttoasiaan, olet väärässä. Persut ovat puhuneet vuosia asiasta ihan joka viikko tulee uusia ulostuloja. Tässä yksi esimerkki viime vuoden puolelta https://www.youtube.com/watch?v=Rt-dRHmL8Cw vai onko liian lähellä vaaleja.

      Mitä tuohon Tynkkyseen tulee. Kyse on lillukanvarsista, kun olemme todella suuren uhan edessä, jos demakot/ marin saa tuhotöitään jatkaa. Sitähän sinä taidat halutakin?

  • Minä

    Vastaa

    Kun homopari sanoo hankkivansa lapsia, he tarkoittavat sitä, että ottavat toisten lapsia oman perhekuvitelmansa jatkeeksi.

    Aito perhe tuottaa omia lapsia ja joissain poikkeustapauksissa adoptoivat lapsia. Mahdollisesti eivät pysty saamaan omia lapsia, mutta ovat silti luonnon kannalta katsoen normaali perhe.

    Homoperhe ei ole luonnonmukainen, sillä miespari tai naispari ei tuota lapsia. Siksipä niiden parien luonnollinen oleminen ei sisällä lapsia.

  • Julli

    Vastaa

    Homomiesten kasvattamat lapset ovat varmasti yhteiskunnan eliittiainesta. 🤢🤮

  • Salainen rekisteri, Lex Liberta

    Vastaa

    Vielä muutaman päivän pääministerinä, Sanna Marin hehkuttaa täysillä tällaisten perversioiden puolesta. Marin jäi kiinni valehtelusta taas, kun torilla sanoi ettei tiedä mitä Great reset, Suuri nollaus tarkoittaa. Tietysti hän tiesi kun on nuollut Maailman Talousfoorumin johtajan Klaus Schwabin saappaita, ja ehkä vielä imenyt hänen munaa.

    Marin joutuu henkilötietorekisteriin.

    Tässä on yksi ehdokas joka on oivaltanut että hän on vähintään yhtä pätevä pääministeriksi.

    https://tokentube.net/v/1815146345/Huumoria-politiikkaan-BONO—PIR-No-98

    • Nimetön

      Vastaa

      ”Vielä muutaman päivän pääministerinä, Sanna Marin”

      Pääministeri vaihtuu sinusta 3.4. ? Kyllä tuo kesäkuuhun asti ainakin vielä hilluu.

  • Perusrotupetturit

    Vastaa

    Perussuomalaisethan ovat tunnettuja mokusuhteistaan: Tynkkynen, Hakkarainen, Immonen ja Vallin. Oli varmaan muitakin, joita en nyt muista. Edes kovimmin luokan suvakkipuolueiden edustajilla ei ole samanlaista ennätysmäärää ulkomaalaisia puolisoja, vaan on menty naimisiin valkoisten kanssa ja saatu jopa valkoisia lapsia.

    Eihän Perussuomalaiset enää erotu millään lailla Vihreistä. Ero Perussuomalaisiin tosin on se, että Vihreää puoluetta äänestämällä saa sentään mitä tilaa. Vihreitä voi kiittää rehellisyydestään toisin kuin takkiaan kääntäviä perussuomalaisia.

    • Nimetön

      Vastaa

      Olli Immosen akka Fija Immonen unohtuu helposti.

      ”Ero Perussuomalaisiin tosin on se, että Vihreää puoluetta äänestämällä saa sentään mitä tilaa. Vihreitä voi kiittää rehellisyydestään toisin kuin takkiaan kääntäviä perussuomalaisia.”

      Mitä rehellistä on jossain ”luontoarvoja” ja ympäristöasioita ajavassa puolueessa, jonka tavoite todellisuudessa on hävittää oma maansa ja kansansa?

      Miellän viherperseet ja vassarit samaksi puolueeksi. Vassareissa samaa saa (ainakin pääosin) ilman ulkokultaisuutta ja elitismiä.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Kansallismielisille näyttää jäävän vaihtoehdoiksi vain SML ja Vapauden Liitto.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi