Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen antaa tukensa drag-pervojen ”satutuokioille”

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja antaa tukensa drag-pervojen pitämille lasten satutunneille. Tynkkynen on itse mustan miehen kanssa seurusteleva homo, joka haaveilee lapsen adoptoinnista perheeseensä.

Valeoppositio

Sebastian Tynkkynen ja hänen poikaystävänsä Alan Da Silva marraskuussa 2018.

Drag-satuhetkien konseptit on kopioitu Amerikasta, jossa niiden pitäjät ovat useasti jääneet kiinni pedofiliasta. Yksi tapahtumien suurimmista rahoittajista jäi myös kiinni lapsipornon hallussapidosta.

Nyt konseptia halutaan myös tuoda jostain syystä Suomeen. Tämä on herättänyt vastustusta ja inhoreaktiota normaaleissa kansalaisissa. Kuitenkin Suomen suurimpiin puolueisiin lukeutuvan ”konservatiivisen” Perussuomalaisten varapuheenjohtaja on täysin tapahtumien kannalla.

Hän osoittaa kunnon homomiehen tavoille uskollisena sosiaalisessa mediassa tyrmistyksensä siitä, että kansalaisaktivistit vastustavat pedofilian normalisointia. Tynkkynen olkiukkoilee, että kyse on pelkästä pukeutumistavasta, mikä on ilmiselvä valhe.

Joillain aikuisilla oli pokkaa mennä häiritsemään lasten tapahtumaa. Minun Suomeni ei ole sellainen maa, jossa lapset kuuntelevat satuja vartioiden turvaamana.

Naisten vaatteissa tai meikkaamisessa ei ole mitään pahaa. En ole vielä kuullut yhtään pätevää argumenttia, miksi tietty vaatekappale, väri tai hiusten mitta miehillä olisi väärin.

Itseasiassa kuvittelen elämäni tärkeimmän miehen näyttävän hieman hennolta, pitkähiuksiselta ilman housuja kaapumekon näköiseen vaatteeseen pukeutuvalta”, Tynkkynen avautuu selvittäen samalla märkiä uniaan kansalaisille.

Homot Kotimaa Pedofilia Perussuomalaiset Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rotu Sebastian Tynkkynen Sionismi Uutiset Valeoppositio

Keskustelu

25 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Jokainen poliitikko on myynyt sielunsa paholaiselle rahanahneuden takia tällä planeetalla. Helvetti tulee olemaan heidän asuinpaikkansa.

    • reppuli

      Vastaa

      Jokainen poliitikko on myynyt sielunsa paholaiselle rahanahneuden takia ; hyvin sanottu. Joukkoon kuuluu toki muitakin kuin poliitikkoja. Kaikenkaikkiaan raha näyttäisi olevan voima helvetistä, jolla aiheutetaan työttömyyttä ja sotaa. Niin ikään kulttuurinen perimä voidaan tuhota rahan takia. Kuinka monta tärkeää osaamisaluetta on kuollut pois, mutta esim. maailman katastrofin sattuesssa olisivat tuiki tärkeitä, vain tuottaviempien raha koneiden vuoksi. Ihmisen on opittava olemaan köyhä, Oltava köyhä, vaikka olisikin rikas – ei saa sielullisesti liimautua keinotekoiseen ja hengettömään rahaan.

  • Sami

    Vastaa

    Mitä muuta voi odottaa natottajalta, ei mitään paitsi lisää tuhoa sisältäpäin ja ulospäin.

  • Minä

    Vastaa

    Saisivat jättää lapset rauhaan. Vähän yllätti, että Tynkkynen ei ymmärrä tuota.

    • E.R

      Vastaa

      Vaikuttaa siltä että Tynkkysen näkemykset ovat muuttuneet radikaalisti sen jälkeen kun ilmoitti julkisesti seurustelevansa miehen kanssa. Taitaa pride ja lgbt liikkeet aivopesseet tämänkin poliitikon.

      • Nimetön

        Vastaa

        Entistä enemmän varmasti.

        Aiemmin Tynkkysen hyvä puoli oli nimenomaan se, ettei politikoinut näillä asioilla lainkaan – kuten vasemmalla laidalla tapana ollut. Piti vain nämä omassa henkilökohtaisessa elämässään.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Tai sitten se on vaan ollut tuollainen aina, ei se miksikään ole muuttunut.
        Tarvitseeko minkään lgbt-liikkeen aivopestä tapausta, joka on homo ja seurustelee neekerin kanssa?

        • E.R

          Vastaa

          Muistan kun se BB talossa ollessaan käänsi selkänsä kun siellä oli joku pehmostriptease esitys tai jotain ja vielä jälkikäteen perusteli ettei halua katsoa tai osallistua sellaiseen millään tavalla koska se on hänen (uskonnon?) mielestä väärin.
          Hän tosiaan vaikutti aidosti oikein uskovaiselta ja konservatiiviselta, siksi epäilen vahvasti että se usko ja elämän tapa on vaihtunut tyypilliseen pridepervoiluun. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen selityksensä siitä miksi lasten seksualisoiminen ja lgbt ideologian tyrkyttäminen lapsille on ok, mutta aikuisille tarkoitetun esityksen katsominen ei ole.

        • Nimetön

          Vastaa

          Soinin aikaan oli vielä bi, ja seurustelikin jossain vaiheessa naisen kanssa.

          Mestarin aikakaudella, mutta erityisesti aivan muutaman vuoden sisällä (2019 ek-vaalien jälkeen) muuttui hintiksi.

          Kaipa tämä eduskuntaan edelleen suurella äänimäärällä valitaan. Suuri, tiettyyn puolueeseen ja/tai ehdokkaaseen käsityksensä sementoinut yleisöhän (massalammaslauma) ei tästäkään mitään tiedä…

    • Nimetön

      Vastaa

      Niin minustakin, mutta lopulta ei yllättänyt.

      Mutta tuskimpa Tynkkynen persuissa edes mitään huomautusta tästä saa. Sellainen on nykypersut.

  • TT

    Vastaa

    PS:n synnit: koronapanikointi, Nato, LGBT-tynkkystely, etnonationalismin torjunta. Hyvästi roskapuolue.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Minun Suomeni on sellainen maa, jossa pedopervot eivät pidä satutunteja lapsille. Tynkkynen on aivan turha BB-julkkis, sopii hyvin persuihin.

  • Teeperi

    Vastaa

    Ja tuokin pelle kutsuu itseään ”isänmaalliseksi”. Sebastian tynkkynen on niin munaton vajakki kun voi olla.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tässä näette jälleen loistavan esimerkin siitä, minkälaista saastaa Persut on.
    Jos joku kuvittelee Persuja äänestämällä saavansa muutosta tähän touhuun, niin silloin on ihan hemmetin väärässä ja täysin pihalla kaikesta.
    Ensi vaaleissa on vaihtoehto – anna äänesi Sinimustalle Liikkeelle!

    • Puolueeton

      Vastaa

      Äänestin alussa vihreitä puolueen syntyessä. Kun älyköt jättivät vihreät, se oli merkki luopua puolueesta.
      Kun älyköt alkavat jättää persut, on syytä jättää persujen tukeminen. Ilmeisesti näin on jo tapahtumassa.
      Nyky ajan poliitikot näyttävät yhä enemmän koostuvan narsisteista, joille oma minä on maailman tärkein tapaus.

  • Mr.AG

    Vastaa

    Homous on sairaus ja se on syntiä.

  • Snif

    Vastaa

    Nimensä mukainen vajaapää joka on sairaimmasta päästä.
    Eli tuo luulee että lapsille kotona luetut sadut on samaa mikä oodissa oli, ei helvetti.
    Saisi hukkua mustaan paskaan koko sairas hintti.

  • pöh

    Vastaa

    USA:ssa mekkoon pukeutuva poika taiskasi alaikäisen tytön koulun ”unisex” vessassa.
    Koulu kielsi asian puolivuotta ja media tarttui siihen kuinka tytön isä oli mennyt ”häiriköimään” kouluun, jopa Obama väitti vaalipuheissaan että se on oikeiston keksimää disinformaatiota.
    No se oli kuitenkin ihan totta ja poika joutui vaihtamaan koulua, jossa sitten raiskasi toisen tytön..

    Briteissä ”drag satutunnin” pitäjä heilutteli isoa dildoa pienten lasten edessä jne jne..

  • Anonymous

    Vastaa

    Perusjuntit, eiku siis PS on AITO KANSALLISMIELINEN PUOLUE JOKA AIDOSTI PUOLUSTAA SUOMALAISIA!! Hyvä Sebu! Jee! Oot niin rohkee kun uskallat perussuomalaisena homona puolustaa lapsien oikeuksia. Mitä väärää siinä on jos joku mielisairas pedofiili transu haluaa viettää aikaa lasten kanssa?? Tai lasten seksualisoinnissa tai pedofiliassa yleensä? Teistä tulisi ihana perhe neekeri Alanin kanssa! Kumpi synnyttää? Ihanaa pride viikkoa kaikille!

  • Schlageter

    Vastaa

    ”Tynkkynen on itse mustan miehen kanssa seurusteleva homo, joka haaveilee lapsen adoptoinnista perheeseensä”.
    Ei kaksi hinttimiestä voi koskaan muodostaa perhettä. Ennen homoseksuaalisuus määriteltiin sairaudeksi. Onko sen olemus muuttunut? Ei. Se on sairaus edelleenkin, mutta sananvapautta on pyritty rajoitettamaan. Korostan sanaa pyritty, sillä viime kädessä me itse päätämme, millä nimellä perversioita kutsumme.

  • nahkatakki

    Vastaa

    sanattomaks meni.

  • Nimetön

    Vastaa

    Sebastian Tynkkynen nousi eduskuntaan mielistellen ja näyttää nyt oikean karvansa.🤨

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Todella kuvottava ajatus, että tuo Tynkkysen pelle ja sen kanssa asuva afrikkalainen adoptoi jonkun lapsen maailmalta. Hyi helvetti!!!!!! Se lapsi joutuu ihan pienestä asti täysin sairaan aivopesun uhriksi!

  • Late

    Vastaa

    Pidin sebastian tynkkystä hyvänä poliitikkona joka oikeasti puhuu ja tekee lasten turvallisuuden puolesta. Ja ny tää sit paljastuu pedofiili transuja puolustelevaks juustopääks. Ei vittu mitä touhua

  • Veli-Matti Lähteenmäki

    Vastaa

    Kutsukaa Jari Sillanpää ja Teuvo Loman lapsenvahdeiksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi