SDP:n puoluelehti: Suomalaisten toisinajattelijoiden pankkitilit voitaisiin jäädyttää

Totalitaristisia ehdotuksia perustellaan luonnollisesti Vladimir Putinilla.

Poliittiset viholliset

Pääministeripuolue SDP:n puoluelehti Demokraatti esittää jälleen radikaaleja toimenpiteitä suomalaisia toisinajattelijoita vastaan. Heinäkuussa Demokraatin päätoimittaja ehdotti, että kansallismielisten suomalaisten vuokrasopimukset voitaisiin purkaa poliittisista syistä.

Tällä kertaa Demokraatti ”pohtii”, voitaisiinko esimerkiksi ”vale- ja vihamedioissa” toimivien suomalaisten pankkitilit ja maksuvälineet jäädyttää kansallisen turvallisuuden nimissä. Kyse ei ole vain teoreettisesta mahdollisuudesta, sillä Kanada teki juuri tämän muutamia kuukausia sitten koronarajoitusvastaisiin mielenosoituksiin osallistuneille kansalaisille.

Demokraatin mukaan ajatus on ”viehättävä”, mutta lehti ei usko sen mahdollisuuteen toistaiseksi ”yltiökorrektissa Suomessa”. ”Kantasuomalaiset vale- ja vihamediavaikuttajat voivat vielä pitkään ahkeroida Putinin infosodassa ilman seuraamuksia,” pääministeripuolueen pää-äänenkannattaja harmittelee.

Työnantajien puututtava palkansaajien ”väärinajatteluun”

Koska Demokraatti ei usko siihen, että Suomi tulee lähitulevaisuudessa lakkauttamaan ”vale- ja vihamedioissa” toimivien pankkitilejä, vierittää puoluelehti vastuuta ”väärinajattelijoiden” työnantajille: ”Sen sijaan heidän omien työ– ja taustayhteisöjensä on puututtava aktiivisesti vihan ja valeiden kylvöön – ja osoitettava selvästi missä kulkee sananvastuun, etiikan ja hyvien tapojen raja.”

Demokraatin mukaan työnantajien tulisi toisin sanoen puuttua lain vastaisesti palkansaajien vapaa-ajan toimintaan ja poliittisiin näkemyksiin. Pääministeripuolueen lehti kannustaa rikollisuuteen.

Totalitaristisia ehdotuksia perustellaan luonnollisesti Vladimir Putinilla. Myös Suojelupoliisi on viitannut Putinin uhkaan vaatiessaan, että ”valeuutiset” tulisi kieltää lailla. Valtaeliitin orwellilaisessa kielessä ”putinismia” ovat kuitenkin Venäjän nykyhallituksen kannattamisen ohella myös esimerkiksi Pride- ja maahanmuuttovastaisuus, EU-kritiikki sekä antisionismi.

Lähde: Demokraatti

Demokraatti Kanada Kotimaa Maahanmuutto Maksuvälineet Mielenosoitus Pankkitilit Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Politiikka Sananvapaus SDP Sosialidemokraatit Suojelupoliisi Supo Toisinajattelu Vaihtoehtomedia Vasemmisto Vladimir Putin Yhteiskunta

Keskustelu

44 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • "Kontula kortti"

    Vastaa
  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Onpa vastenmielinen nettijulkaisu tuo demokraatti.fi. Vielä tulee päivä, kun tuollaisten saastaisten julkaisujen aika on lopullisesti ohi!

    • Laitinen

      Vastaa

      Totalitaristi.com tai massamurhaaja.com sopisi paremmin demarilehden osoitteeksi.

      • suomi rakas

        Vastaa

        Kohta ei saa ajatella enää mitään.. 😐
        Miten jotkut voi edes haluta tällaista.. surullista

    • Seen Kyle?

      Vastaa

      Jos siellä kerran on Rysky Riiheläinen ja Seuran Petri2020 ex-päätoimittaja vouhottamassa nykyään, niin paljon sekopäisempiäkin tekstejä on lupa odottaa varmasti ihan lähutulevaisuudessa.
      Demokraatti tulee olemaan tärähtäneistön vinksahtanut keihäänkärki ja suurimpien aivopierujen esittäjä jatkossa, uskokaa pois.

      • Hybridijorma

        Vastaa

        Olen aina pitänyt Rysky Riiheläistä kokoomuslaisena, todisteita ellei ole.

    • Reiska

      Vastaa

      Aikanaan lehden nimi oli Suomen Sosialidemokraatti. Niihin aikoihin kun liityttiin EU:hun, nimi lyhennettiin Sosialidemokraatiksi. Mihinpä sitä Suomea enää tarvittaisiin? Myöhemmin, kun sosialismi alkoi jo olla taakka, nimestä jätettiin pois viittaus sosialismiin ja siitä tuli Demokraatti.

    • Ulf

      Vastaa

      Aiotko vaatia ihan lopettamista?

  • Hans Lankari

    Vastaa

    LGBT/Pride/suklaasilmäpaskaa pusketaan joka vuosi enemmissä määrin eri firmoissa ympäri Suomen. Käräytyslinjat ovat auki, jos sattuu ruma sana, väärä mielipide tai ilkeä katse pääsemään ilmoille. Pride ‑lippua vedetään ajoittain tankoon ja kaikkien on vastattava pakollisiin tentteihin ’oikein’. Onneksi palkka (vielä) avoimelle tilille euroina eikä taateleina.

  • Kyynikko

    Vastaa

    WEF/Bilderberger demarit ovat paljastaneet karvansa.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Näinpä tietysti. Pääministeripuolueen lehti yllyttää suomalaisia kiusaamaan toisiaan. Ihan kuin työpaikka‑, koulu- naapuri,- ja muuta kiusaamista ei olisi jo tarpeeksi.

  • T . T

    Vastaa

    Täytyykö jutun loppu kaneettia tulkita niin, että Partisaani on ruvennut venäläismieliseksi? En haluaisi näin tulkita, mutta pahalta näyttää. Minä kun luulin, että Partisaani on aidosti kansallismielinen media, mutta se sortuukin samaan kansanpetturuuteen kuin globalistit.

    • Kerro

      Vastaa

      No mitä siinä nyt sitten oli niin ihmeellistä? Omasta mielestäni ei mitään.

      • society

        Vastaa

        Venäjä on globalistinen persläpi vaikka Putinistit toisin väittää. venäjämielisyys on petturuutta.

        • Hh1488

          Vastaa

          eli jos gay jengi sanoo että olet venäjän mielinen, kun et kannata lapsille suunnattua homo pornoa julkisilla paikoilla. eli alatko silloin kannattaa,koska et halua sinua leimttavan putinin tukijaksi gay jengin toimesta?jos siis toimit näin ‚silloinhan sinä itse olet osa gay jengiä

    • Nationalisti

      Vastaa

      Ei täydy, enkä edes tiedä millä päätelmillä teet näitä tulkintoja.
      Lue se uudestaan ja sisäistä mitä sillä tarkoitetaan.
      Partisaani on ja tulee aina olemaan kansallisradikaali media, joka nostaa esille sellaiset aiheet, mistä moni muu mielellään vaikenee.

    • Jns. Man

      Vastaa

      ’Valtaeliitin orwellilaisessa kielessä ”putinismia” ovat kuitenkin Venäjän nykyhallituksen kannattamisen ohella myös esimerkiksi Pride- ja maahanmuuttovastaisuus, EU-kritiikki sekä antisionismi.’

      Olet käsittänyt väärin artikkelin lopun. ’Putinismi’ käsitteen alle yritetään työntää kaikki jotka vastustavat nykyistä rappiota. Vai onko sinusta esim. Setan päämäärien vastustaminen ’putinismia’?

  • Nationalisti

    Vastaa

    Huvittavaa kun kaikkia toimenpiteitä perustellaan tällä hetkellä ”Putin sitä ja tätä”.
    Vielä hetki sitten sanottiin vakavalla naamalla ”tämä kaikki johtuu koronasta”.
    Talouteen ja omavaraisuuteen liittyvät asiat on hoidettu vuosikausia ihan päin v*ttua, niin minkä syyksi suomalaisvastaiset poliitikot tämän kaiken laittaa?
    Jollain kummalla logiikalla he saavat siitäkin aasinsillan vedettyä nyt ”Putinin hinnoiksi”.

    Aina muistutetaan ”sananvastuusta”, kun joku valtaeliitille epäedullinen aihe nostetaan kriittisessä sävyssä esille, on kyllä ironista touhua.
    Demarit on yksi pahimpia suomalaisvihamielisiä puolueita, joten heillä itsellään olisi peiliinkatsomisen paikka, kun aletaan puhumaan ”vihanlietsonnasta”.

    Suomalaisten kasvoille sylkeviä päätöksiä tehdään systemaattisesti ja tahallisesti, sitten ollaan mukamas niin ihmeissään ja perustellaan työryhmiä selvittelemään, että ”mikä näitä suomalaisia radikalisoi?”
    Vastaus on, että suomalaisvastaiset poliitikot ihan itse, siihen ei tarvita mitään muuta ulkopuolista tekijää.
    Jatkakaa samaan malliin vaan, eiköhän kansallisradikaalien määrä lähitulevaisuudessa vain kasva.

  • Markku Heksamakkara

    Vastaa

    Sosiaalidemokraatit on täysiä stalinisteja, kun vähän vain pintaa raaputtaa.

  • TT

    Vastaa

    Ihmis- ja sivistysvastaisen Demokraatti-lehden julkaisemisen laillisuus tuli saattaa vakavan tarkastelun alle. On syytä lakkauttaa lehti, joka ei kannata perusoikeuksia kuten sananvapautta ja ajaa yhteiskuntaa kohti totalitarismia.

    Sossukommunistien tappolistalle joutui aikonaan mm. Ilja Janitskin. Tuolloin alkoi valeuutisointi kansallismielisten Venäjä-yhteyksistä. Siitä tuli kommunisteille ikuinen lyömäase isänmaallisia vastaan. Kommunistit kukkoilevat nyt mahtinsa huipulla, koska ovat saaneet ”hybridi”apua lännestä jo ties kuinka pitkään. Demarien CIA-yhteydet on jo vanha Kekkosen aikainen asia. 

    Valeuutisointi Ukrainan sodasta on nostattanut hysterian, joka on taitavasti ohjattu Suomen integroimiseksi lännen WEF-kommunistiseen yhteisöön. Pelotteena toimii Venäjä, joka on tietty ihan hyvä pelote. Suomen aidot itsenäisyyshaaveet on haudattu nyt syvälle ja koko maa vannoo nyt WEF-kommunismin nimeen osana läntistä ”arvoyhteisöä”. Ei ihme, että sossukommunistit ovat nyt kiimassa.

  • Hullut kusee omille kintuilleen

    Vastaa

    Kyllä noi vasurit on sairaita ja mädempiä kuin mädät kalat. valitettavasti tuo homma mahdollistuu, jos tulee digipassit ja ‑lompakot. Tässä saatetaan jopa jo muokata ajatuksia noita digijuttuja simällä pitäen.
    Vasemmistolaiset ovat totaalisia hulluja kun haluavat lorottaa oman maan ja kansan kintuille ja siitäkään ei saisi edes hiiskua mitään negatiivista.

  • Köyttä myytävänä

    Vastaa

    On kritiikkiä ja ”kritiikkiä”. Jälkimmäinen on Suomen romahduttaminen ja tuhoaminen muka suuremman ”vapauden” nimissä. Näiden mielestä on mieluisampaa kumartaa pelkurimaisesti itään kuin olla NATOn jäsen. Maailma muuttuu, mutta ei sellaiseksi kuin valekansallismieliset (lue: kommunistit) haluavat. Ei ole mitään syytä huoleen.

  • Kirjapaino Kursiivin tsuppari

    Vastaa

    Itse en ole rohjennut lahjoittaa PT-median ylläpitoon, kun olen ajatellut että jossain vaiheessa kaikkiin tällaisiin tehdyt tilisiirrotkin aiheuttavat ongelmia, olipa kohde koti- tai ulkomaisessa pankissa. Minulla ei ole mitään modernimpia maksumenetelmiä käytössä. Käteistä voisi lähettää kirjekuoressa, mutta ehkä sekin jossain vaiheessa kielletään rahanpesun nimissä ja lajittelukeskuksiin tulee setelintunnistusjärjestelmät.

    • Nimetön

      Vastaa

      PT media on kunnostautunut kertomalla hyvin ja seikkaperäisesti Ruotsin tilanteesta ruohonjuuritasolla tavallisen kansalaisen elämästä sekä mokumaahanmuuton vaikutuksesta yhteiskuntaan mutta muuten Paavon kannattaisi jättää kannanotot vähemmälle.

  • Nimetön

    Vastaa

    Putinilla perustellaan että voidaan toimia kuin Putin.. Eli oppi-isän jäljissä mennään!

    • Julli

      Vastaa

      Hienosti ilmaistu. 😃👌

      Vihervassarit nyt ovat mitä ovat. Täysin turhia, kuten kontula jo osoittikin.

  • Minä

    Vastaa

    Tuo on sitä vihervassujen ja muiden ns. suvaitsevaisten demokratiaa. Heille demokratia on heidän ”totuutensa” monopolia, vaikka tosiasiassa demokratian yksi tärkeimmistä kulmakivistä on ajattelun ja mielipiteiden vapaus sekä ehdoton sananvapaus.

    Hupaisaa on, että he pitävät Putinin diktaturiaa huonona asiana, mutta heidän omaa diktaturiaansa hyvänä asiana.

  • Bella

    Vastaa

    ”Tällä kertaa Demokraatti ”pohtii”, voitaisiinko esimerkiksi ”vale- ja vihamedioissa” toimivien suomalaisten pankkitilit ja maksuvälineet jäädyttää kansallisen turvallisuuden nimissä. Kyse ei ole vain teoreettisesta mahdollisuudesta, sillä Kanada teki juuri tämän muutamia kuukausia sitten koronarajoitusvastaisiin mielenosoituksiin osallistuneille kansalaisille.”

    Itse asiassa ainakin Nordea on tata jo kaytannossa tehnyt: viime maaliskuussa menin kiireellisen asian vuoksi vekkopankkiini, ja en paassytkaan asiaa toimittamaan siella, kun vastassani oli noin 4o:n kohdan kysely, jossa kysyttiin periaatteessa samoja asioita, mutta eri nakokulmista, joten siina kauan kaupan kassalla seisoessani ja Nordean verkkopankissa viraalisti ollessani tuli olo, etta olen ristikuulustelussa vastatessani kysymyksiin. Kysymysten pihvi oli Yhdysvallat: oli se perinteinen kysymys, etta onko suvussani tai olenko itse jotenkin vaikutusvaltainen henkilo, tai diolomaatti (monesta kulmasta aina uudelleen, aivan kuin ei olisi uskottu, etta en tunne/suvussani ei ole jne ketaan vaikutusvaltaista jne henkiloa), mutta sitten kysyttiin myos tosi hauska kysymys, jolle olenkin naureskellut pidemaan: ”oletko mielestasi Yhdysvaltojen kansalainen”. Eihan kansalaisuus voi olla mielipidekysymys. Olen faktuaalisesti Suomen kansalainen. 

    Mutta asia ei paattynyt tahan, silla kuukauden paasta yritin tilata itselleni kortin, ja sama toistui. talla kertaa puhelimessa virkailijan kanssa. puoli tuntia siina vierahti kysymyksiin vastatessa. Samoja kysymyksia, mutta tuo mielipidekysymys oli pois, tai virkailija jatti sen pois, ohitti sen itsekseen mutisten. 

    Tarkistin asiaa silloin Nordean sivuilta. Kyseessa on (tassa muistini mukaan, jokainen voi pikku nippelitietojen virheettomyyden tarkistaa Nordean sivuilta) Yhdysvaltojen oma laki (FATCA) joka koskee tiukkojen kriteerien kanssa vain Yhdysvaltojen kansalaisia, Yhdysvalloissa yli puoli vuotta asuneita, tms., Green Cardin omaavia tai yhdysvaltalaisen kanssa samassa osoitteessa asuvia. En ole mitaan naista, en ole KOSKAAN ollut, ja silti minua vaivataan, suorastaan kiusataan, talla FATCA lailla toistuvasti.

    Myoskin yksi Nordean tilini on talla hetkella ”jaadytetty”: en paase laittamaan rahaa sinne, silla pankki ilmottaa , etta ”virhe siirrossa, ota yhteys pankkiisi”. Useamman kerran olen yrittanyt, joten pakko uskoa, etta kyseessa on tilin lukitseminen. No en jaksa ottaa yhteytta pankkiin, koska edessani olisi todennakoisesti taas tama sama vasyttava kuulustelu.

    Taytyy sanoa, etta en ole myoskaan koskaan toiminut viha- tai valemedioissa.

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      Nordean tapa esittää Yhdysvaltoihin liittyviä kysymyksiä on vaikea nähdä järkevänä, kun kysymykset esitetään asiakkaille, joilla ei ole mitään tekemistä Yhdysvaltojen kanssa ja jotka asuvat Yhdysvaltojen ulkopuolella. 

      Yhdysvallat ei ole maailman napa. Sen väestö on noin 1.25 prosenttia koko maailman väestöstä ja osuus maailmantaloudesta noin 15 prosenttia.

    • Nimetön

      Vastaa

      Jos kyseessä todella yhdysvaltojen laki, asian voi sivuuttaa toteamalla ettei sen maan lait ole voimassa Suomessa

      • Bella

        Vastaa

        Voihan asian tietysti ohittaa (omassa mielessaan esimerkiksi), mutta tililleen ei paase, ellei kyselyyn vastaa, eika vaikka korttia tilatessa sita saa, ellei kyselyyn vastaa. pankin kayttaminen on siis loppu, ellei kyselyyn vastaa.

        pankin vaihtaminenkaan ei auta, silla sama kysely osoitetaan kaikissa pankeissa. Kun olin virkailijan kanssa puhelimessa, niin kysyin, etta miksi juuri minulta kysellaan tallaisia pitkia kuulustelun omaisia kyselyja toistuvasti. Virkailija vastasi iloisesti, etta ”kaikilta pankin asiakkailta kysellaan”. Enpa usko ollenkaan, silla kun asiaa tarkastelin myohemmin pankin nettisivuilta todeten, etta Yhdysvaltojen laki kyseessa (joka toki finanssikiemuroiden vuoksi vaikuttaa globaalisti, paitsi ei Venajalla), niin ajattelin, etta tuskinpa suinkaan ”kaikilta” pankin asiakkailta on varaa alkaa sulkemaan tileja ja kortteja rutiininomaisen kyselyn vuoksi. 

        pohdittuani asiaa olenkin tullut lopputulemaan, etta minulla taitaa olla esimerkiksi joku hyvin kaukainen sukulainen todellakin vaikutusvaltaisessa jne. asemassa Yhdysvalloissa, jonka ”jarjestelma” tietaa ja tunnistaa olevan olemassa, mutta minulla itsellani ei ole tasta mitaan tietoa.

  • Yrjö

    Vastaa

    Stasi.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Tsuppari kirjoitti:
    ”Itse en ole rohjennut lahjoittaa PT-median ylläpitoon, kun olen ajatellut että jossain vaiheessa kaikkiin tällaisiin tehdyt tilisiirrotkin aiheuttavat ongelmia,…”

    Hyvä huomio. Moni toiminee samoin ja vieläpä samoin perustein.

  • Salomon

    Vastaa

    Toiset saa ja toiset ei. Elämme Israelin kaltaisessa miehittäjä valtiossa, sinä ja minä olemme terroristeja kun laitamme hanttiin meitä ruoskivaa miehittäjää vastaa

  • Kimmo Leino

    Vastaa

    Pitäisi tutkia onko Demokraatti järjestäytyneen rikollisuuden pää-äänekannattaja; perustan väitteeni seuraaville faktoille : olivat mukana hyväksymässä ( valtiopetos ) Suomen mukauttamista ”koronaan” ja kansalaiten ihmisoikeuksien viemiseen:

    Julkinen lakitietokanta Finnlex: Suomen perustuslain 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. ( 3 momentti ).

    Perustuslain 6 § kuitenkin käskee kansalaisia kohtelemaan yhdenvertaisesti lain edessä.

    Tuollainen SYYTEILMOITUS jätetty Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9 12. 2005 ( rikosilmoitus Porin poliisille 8.9. 2005 )… Eoa ”päätös” 876÷2÷05 … poliisilla ei ole oikeutta suoritaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presiodentin- ja ministerinvastuuasiassa. ( näin suuren linjauksen antaminen kuuluu eduskunnalle; ei tavalliselle virkamihelle … siis PETOS kansaa kohtaan ”laillisuusvalvojalta ” ).

    PL 2011 sisältää muitakin kummallisuuksia: Perustuslain tarkastamiskomitean mietintö 9/2010 .. Poikkeusoloja koskevaa lainsäädäntöä TULEE muuttaa niin, että poikkeusolot voidaan sotatilan lisäksi julistaa kansainvälisen elimen ILMOITTAMAN pandemian seurauksena . ( ns. koronamukautus ”perustuslakiin” siis tehtiin jo 2010 .

  • Pete

    Vastaa

    Petri Korhonen Seura-lehdestä on siirtynyt Demokraatti-lehden päätoimittajaksi. Ylläri?

  • juha II

    Vastaa

    Punikki on punikki, ”vaikka voissa paistaisi”!!! Oman mielipiteeni perusteella viimeinen tosi presidentti Urho Kekkonen (1900−1986) presidentti J. K. Paasikiven (1870−1956) ohella on sanonut sosiaalidemokraateista: ”Sosialidemokratia ei ole demokratiaa!!!” Presidentti Kekkosesta vielä sen verran, että hän ei suuremmalti digannut juutalaisia. Kun Israelin puolustusministeri ”lappusilmä” Moshe Dyan tuli Suomen vierailulle. Kekkonen keksi parempaa tekemistä ja lähti Lappiin kalastamaan. Eräässä puheessaan hän sanoi maailman rauhan olevan helpompaa saavuttaa ellei maailman kroonista kipupistettä Lähi-idän ongelmaa olisi olemassa! Hän opiskeluaikoinaan Saksassa oppi näkemään sen ylimielisyyden ja omahyväisyyden siinä hostellissa, jossa asui. Näitä tuntojaan hän tilitti kirjeissään Suomeen vaimolleen Sylvi Kekkoselle (1900−1974). Eikä hänen mielensä siitä muuttunut, vaikka diplomaattisena herrasmiehenä ei näitä tuntojaan aikanaan julki tuonut. Kaikki varmasti ymmärtävät syynkin!

  • Ano Turtiainen

    Vastaa

    https://twitter.com/TurtiainenAno/status/1559481594477436928?cxt=HHwWgICzie2PsqQrAAAA

    Aug 16, 2022 ”Nyt sitten uhrataan oikein huolella suomalaisten elinkeinoja, varsinkin Itä-Suomessa. Samalla uhrataan naapurisuhteet ja leikitään vakavasti sodalla, vaikka meidän pitäisi pyrkiä rauhaan. Mitä muuta voi odottaa kansalta joka valitsee johtajikseen hinttejä.”

  • Nimetön

    Vastaa

    Iltalehti kauhistelee kuinka venäjän valtio on nostanut syytteen jollekin Suomessa asuvalle venäläiselle, koska tämä on järjestänyt sodan vastaisia mielenosoituksia. Kovasti näyttää myös vakiokommentoijat siellä tuomitsevan tämän, mutta kukaan ei näytä tajuavan että Suomessa tehdään ihan samaa, eli nostetaan syytteitä ulkomailla asuville kansalaisille ja vielä keksitään sellaiset rikosnimikkeet että varmasti myös luovutetaan Suomeen. Veikkaanpa ettei Iljaa olisi luovutettu jos syytteenä olisi ollut vihapuhe tai rahapelimainosten näyttäminen nettisivulla.
    Sitten tuommoiset SDPn roskalehdet saavat vapaasti yllyttää rikoksiin ilman mitään seurauksia.

  • GLGL

    Vastaa

    Artikkelista: ”.…pankkitilit ja maksuvälineet jäädyttää kansallisen turvallisuuden nimissä.”

    Tehdään vaan tuollainen laki. Sitä voi sitten soveltaa myös demokraatti-lehden toimittajiin sen jälkeen, kun valta on vaihtunut.

  • Ano

    Vastaa

    Demarin jutut ovat selvästi kansanryhmää vastaan kiihottamista.
    Miksei toiviainen ja kumppanit toimi?

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Siksi 😉 Aina käteisellä kaikki 😉
    Seppo Lehto https://valkoinen-eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com

  • Yrpä Otsas

    Vastaa

    Varmaan jossakin vaiheessa tulee hölmöläänkin. Briteissä mm. on suljettu kansallismielisten tilejä, esim. Laura Towlerin ttili suljettiin isänmaalisuuden takia.

  • Mikko Paldan

    Vastaa

    1918 täytyy toistua jotta päästään punikeista eroon

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi