Suojelupoliisi haluaa eroon kotirauhasta ja salausteknologiasta helpottaakseen vakoilua

Supon salaiset keinot ovat jo nyt käytettävissä ilman konkreettista rikosepäilyä. Supo haluaa silti vielä lisää oikeuksia tiedustella salaa.

Poliittiset viholliset

Helsingin Sanomien mukaan Suojelupoliisi (Supo) pitää esimerkiksi ihmisten kotirauhaa oman työnsä tehokkuuden kannalta ”ongelmallisena”. Supon mielestä kotirauha eli pysyväisluontoiseen asumiseen käytettävän tilan ehdoton suoja on ongelmallinen ensinnäkin sen vuoksi, että sitä ei saa tiedustella kuten salakuunnella tai ‑katsella. Ongelmia on Supon mukaan myös poliisilaissa, joka ei salli laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamista kohteeseen kotirauhan suojaamalla alueella, vaikka näitä käytettäisiin tiedusteluun kodin ulkopuolella. Supon päällikkö Antti Pelttarin mukaan muutkin poliisiorganisaatiot ovat toivoneet ehdottomasta kotirauhasta luopumista.

Supo on myös huolestunut salausteknologian kehityksestä. Tällä Supo tarkoittaa internetissä toimivia viestintäpalveluja kuten Signalia, joka salaa viestin tehokkaasti lähettäjän laitteelta vastaanottajan laitteelle asti. Supo toivoo, että Euroopan unioni löytää ratkaisun, jolla toimivaltaiset viranomaiset pystyisivät käyttämään tiedusteluvaltuuksiaan salausohjelmistoista huolimatta.

Huvittavana yksityiskohtana Supo möläyttää lausunnossaan, että ”Sosiaalihuollon asiakastiedot ovat potentiaalisesti erittäin tärkeitä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi sekä terrorismirikosten ja muiden valtion turvallisuutta uhkaavien rikosten estämiseksi ja paljastamiseksi”. Vihjaako Supo, että terroristit ovat yliedustettuina sosiaalihuollon piirissä?

Lähde: HS

Lue myös:

Poliisi haluaa lisää oikeuksia – pakkokeinoja käyttöön ilman rikosepäilyä

Suojelupoliisi vihainen – ei saa toistaiseksi asentaa kameroita suomalaisten makuuhuoneisiin

Kansallismielisen liikkeen strategia, osa 12: Tietoturva

Tietoturvamanuaali, osa 1 – Esittely, OS, VPN ja sormenjäljet

Tietoturvamanuaali, osa 2 – Suojattu tietoliikenne

Tietoturvamanuaali, osa 3 – Jälkien poisto ja exif-data

Tietoturvamanuaali, osa 4 – Veracrypt

Tietoturvamanuaali, osa 5 – Salasanat, MAC ja yhteenveto

1984 Euroopan unioni Helsingin Sanomat Kotimaa Kotirauha Kryptaus Poliittinen poliisi Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Politiikka Salakuuntelu Signal Sionismi Suojelupoliisi Teknologia Terrorismi Uutiset Vakoilu Yhteiskunta Yksityisyys

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Hullua olisikin kotia kytätä. Kyllä rikokset ja niiden tekemiset ovat kai kodin ulkopuolella. Ainakin suomalaisilla. Koti on sen verran pyhää aluetta kai rikollisillakin että tekevät tekonsa muualla?

    • TT

      Vastaa

      Kotona ajatellaan väärin. Ja nettiaikana väärät ajatukset leviävät maailmalle ja toimivat hallitusten propagandan tehoa vastaan. Et kai halua olla toimimassa hallitusten ja suuryritysten mielenhallintapropagandaa vastaan ja näin vaarantaa orjuutesi?

  • p.grandell

    Vastaa

    jaahas, on se kommunismi nyt sitten jo näin pitkällä, ddr touhuja, eikö supon hölmöläisillä ole nyt tarpeeksi tekemistä kaikkien päivi negrin tuntemien karva-ranteiden ja yön-timojen valvonnassa? pitää vaan tutkia pottunokkia, huh, huh, tätä sosialismin sikailua.

  • Viha Voittamaton

    Vastaa

    Pitäisi saada Valpon kohtalo tälle firmalle ja tiedustelulaki nurin ikuisesti. DDR ei ole kaukana enää kuten ylempänä mainittiin

    • rellinen

      Vastaa

      Suposta tehtiin stasi jo kekkosen aikana. Pelkkä äärivasemmistolaisten mokuttaja-punikkien laitos. Suomen märättäjä.
      Ja tasan tarkkaan kaikki konstit ovat jo käytössä, erityisesti suvakkimielisairauden levittämisestä venäjää syyllistävien kurmottamisessa.
      Jälkijättöisesti haetaan jo käytössä oleville konsteille, osalle niistä lain hyväksyntää.

  • Olli

    Vastaa

    Kuluneena syksynä yksi poliisi onkin jo jäänyt kiinni lapsipornon säilyttämisestä omalla tietokoneellaan. Luulisi etteivät olisi ihan heti kehdanneet vaatia lisämahdollisuuksia vakoilla normikansalaisia, mutta röyhkeydellä ei nykyisin tunnu olevan rajoja.

  • Kaarlo Laine

    Vastaa

    Tolkun kansalaisen ei tarvitse pähkäillä salausteknologioita, kun on puhtaat jauhot pussissa. Sopii tulla käymään kodissani, minulla ei ole mitään salattavaa. Ymmärrän täysin Suojelupoliisin tarpeen, jos on ennakoitava mahdollisia terrori-iskuja. Parempi ennakoida kuin katua, vai miten sanonta kuuluu?

    • Rohmar

      Vastaa

      Kaarlon kommentti taitaa olla trollaamista. Siltä varalta ettei se ole: Kaikkien kansalaisten on syytä pitää tietoturva- ja kansalaisoikeusasioissa puoliaan nimenomaan omaa yhteiskuntaansa vastaan. Tämä johtuu siitä, että jos päättäjille annetaan välineet ja mahdollisuus diktatuuriin, tilaisuus tekee varkaan. Kyse on siis kansalaisyhteiskunnan suojelusta. 

      Sitten vielä yleisemmin tästä SUPO:n tarpeesta: Koteja massavakoillaan jo nyt lähes täysin kattavasti älylälaitteiden läpi. Tiedustelutieto on siis saatavilla, mutta sitä ei voi käyttää oikeudessa todisteena. Käytännön sovelletuksena nykyisessä ilmapiirissä taitaisi olla se, että jos käytät N‑sanaa ruokapöydässä, Raija Toiviainen lähettää haasteen.

  • Suomalainen mies Jkl

    Vastaa

    SUPO servaa ja jauhottaa kansallissosialistit. Voi teitä NSDAP ressukoita…

    • Nationalisti

      Vastaa

      Tuollainen taliaivo tuskin kykenee edes ajattelemaan, että mihin tällainen kehitys johtaa.

      • TT

        Vastaa

        »Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut sosialisti.
        Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysaktiivit, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistysaktiivi.
        Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen.
        Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.»

        Osuva runo, mutta nykyisin ryhmät on käännetty päinvastoin. Juutalaiseliitti on nyt se ryhmä, joka Polpoakin kaiken taustalla vetelee naruista.

    • Vitun daiju

      Vastaa

      ”tämä kyttäysyhteiskunta ja vakoilu ILMAN RIKOSEPÄILYÄ ei koskaan tule koskemaan minua”
      koska 1) olen aivan vitunmoinen idiootti 2) minulla ei ole selkärankaa eikä periaatteita ja mitä tahansa järjestelmä päättää uudeksi ”normaaliksi” tavaksi ajatella, minä hyväksyn.

      Saappaidennuolijoiden olympialaisiin sinut tulisi lähettää

  • Nationalisti

    Vastaa

    PolPolla on nyt kova vauhti päällä, jotta saavat mahdollisimman paljon murrettua kansalaisten yksityisyydensuojaa, sen kyllä arvaa keitä he pyrkivät vakoilemaan ja vainoamaan.
    Vahvasti kohti poliisivaltiota tässä ollaan menossa, kansalaisten pitäisi ymmärtää, että yksityisyydensuoja on arvokas asia ja siitä täytyy pitää kiinni viimeiseen saakka.

    PolPo valehtelee kaikenlaisilla ”argumenteilla”, jotta he saisivat tämän mielisairaan ehdotuksen läpi.

  • rellinen

    Vastaa

    Tolkun ihmiset ovat punamafialle peruskauraa. Nahjuksia ja ohjailtavissa olevia. Äärivasemmistolaisen vallankumousaktivistin märkä uni.

  • Reiska

    Vastaa

    Supo vihjaa, että sosiaalihuollon asiakkaista löytyy paljon muslimiterroristeja, ja miksei se niin olisikin? Oikeista töistä nimittäin harvemmin löytyy.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi