Tapaus Kataja: Taas yksi median lynkkaamista kansallismielisistä todettiin syyttömäksi ”murhanyritykseen”

Valtamedia leimasi tutkinnan aikana lukuisia kansallismielisiä syyllisiksi Pekka Katajan "murhanyritykseen", vaikka lopulta syytteet ovat kaatuneet.

Rikos

Pekka Kataja.

Partisaanin lukijoille kivuliaan tuttu poliittinen sketsihahmo, talousrikollinen, rodunsekoittaja ja rappioalkoholisti, perussuomalainen Pekka Kataja, on taas kokenut karvaan tappion niin sanottuun murhanyritykseen kytkeytyvässä oikeusfarssissa. Kokonaisuus liittyy väitettyyn pahoinpitelyyn, jonka kohteeksi Kataja kertoi joutuneensa heinäkuussa 2020.

Voit lukea rikostutkinnan ja käräjäoikeudenkäynnin taustoista artikkeleistamme ”Pekka Katajan murhayrityksen syyte kaatui oikeudessa” ja ”Pekka Katajan valheet kaatuvat – Teemu Torssoselle ei syytettä murhanyrityksestä!”.

Poliisitutkinnan alussa Kataja kertoi medialle, että häneen kohdistuneen pahoinpitelyn suorittivat ulkomaalaiset. Kun häntä kritisoitiin ”rasistisesta” lausunnosta, alkoikin hän yllättäen syyttää ”äärioikeistoa” rikoksesta. Tämä riemastutti PolPoa (poliittinen poliisi), joka on käyttänyt rikostapausta häikäilemättömästi lyömäaseena kansallismielisiä vastaan.

Katajan syytökset kohdistuivat hänen poliittisiin kilpailijoihinsa, joita kohtaan hänellä oli antipatioita. Syytteet kuitenkin kaatuivat oikeudessa, ja on todennäköisempää, että Katajan kimppuun hyökkäsi joku hänen suorittamiensa talousrikosten uhreista. Valtamedia leimasi silti tutkinnan aikana lukuisia kansallismielisiä syyllisiksi Pekka Katajan ”murhanyritykseen”.

Pekka Kataja.

Yrittääkö PolPo lavastaa vielä uusia kansallismielisiä?

Media julkaisi perättömien syytösten yhteydessä kansallismielisten aktivistien nimiä, valokuvia ja asuinpaikkakuntia varmistaakseen, että heidän maineensa olisi loattu loppuelämäksi rangaistukseksi heidän ”poliittisesti epäkorrekteista” mielipiteistä.

Jopa presidentti Sauli Niinistö pyrki manipuloimaan oikeudenkäyntejä väittäen, että ”murhanyrityksen poliittiset motiivit” oli jo todistettu. Kyse oli alusta lähtien poliittisesta ajojahdista, ei aidosta rikosoikeudellisesta prosessista.

Viimeisin syyttömäksi todettu kansallismielinen aktivisti on Juha Kalevi Lindroos, jonka hovioikeus tuomitsi tammikuussa kuudeksi vuodeksi vankeuteen ”avunannosta” Katajan ”murhanyritykseen”. Lindroos sai kuitenkin valitusluvan korkeimpaan oikeuteen (KKO), jonka tuoreen päätöksen nojalla vankeudessa vietetty aika loppui lyhyeen.

Nyt KKO on linjannut, että Lindroos on vapautettava: ”Täytäntöönpano sekä vankeusrangaistuksen että korvausten osalta on keskeytettävä, mutta korvausten osalta jo mahdollisesti suoritettuja täytäntöönpanotoimia ei peruuteta.” Nähtäväksi jää, yrittääkö PolPo lavastaa vielä uusia kansallismielisiä ”syylliseksi” paitsi pelastaakseen oman uskottavuutensa myös pelotellakseen isänmaallisia aktivisteja mielivaltaisten tuomioiden uhalla.

Lähde: Yle

Henkirikos Juha Kalevi Lindroos Korkein oikeus Kotimaa Murhan yritys Pekka Kataja Poliisin korruptio Poliittinen poliisi Poliittinen vaino Politiikka PolPo Rikos Sauli Niinistö Teemu Torssonen

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Katajalla on sangen värikäs tausta ja varsinkin pikku businesstoiminta joten eiköhän se saattaisi olla oikea osoite.

  • Salomon

    Vastaa

    Ni mikä se katajan bisnes olikaan? Lasten nuuskinta? Kaverissa ilmenee kaikki tarvittavat piirteet. Ilmankos salen kavereita

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä on kyllä niin omituinen koko homma, media julkisti heti alussa omasta mielestään syyllisten nimet, vaikka ketään vastaan ei ollut nostettu edes syytettä, noin vaan voidaan maine pilata ja aivan tarkoituksella!

    Kuten taannoin sanoin, kun tuli vilaistua MTV:n rikospaikkaohjelmaa, päälle päin näki, että Katajan jutuissa on jotain hämärää.

  • GLGL

    Vastaa

    Oikeuslaitoksen, valtamedian ja poliittisen johdon toiminta Torssosen tapauksessa oli täysin ala-arvoista ja häpeällistä. Kuinka kukaan tuomari kehtaa sen jälkeen edes tunnustaa olevansa tuomari (moni luultavasti valehtelee olevansa jääkiekkotuomari). 

    Torssoselle miehekkyyspisteet siitä, ettei lähtenyt isommalti uhriutumaan (eipä se olisi ollut mahdollistakaan ilman valtamedian tukea). 

    Demarien versio demokratiasta on fasismi.

    • Plääh

      Vastaa

      Miksi fasismi olisi jotenkin automaattisesti huonompi homma kuin tämä Euroneuvostoliiton ja WJC:n kommunismi? Fasismissa kuitenkin oman maan ja kansakunnan vannoutuneet ystävät ja jäsenet pitävät valtaa ja puolustavat kansakunnan asiaa. SDP edustaa juurikin kansainvälistä kommunistista valtaa, jossa vieraan vallan agentit hallitsevat näennäisdemokratiassa ja tavoitteet ovat kansakunnan tuhoaminen ja orjuuttaminen.

      Ja persut ovat myös vihollisagentteja

  • pöh

    Vastaa

    Toi Kataja on sen näkönen kaljasieppo että miksi kukaan sitä tappaisi? Se kuolee jo siihen kun kaljanhinta nousee 5 senttiä.

  • John L.

    Vastaa

    ”Täytäntöönpano sekä vankeusrangaistuksen että korvausten osalta on keskeytettävä, mutta korvausten osalta jo mahdollisesti suoritettuja täytäntöönpanotoimia ei peruuteta”

    Mitä tuo pilkun jälkeen alkava lause käytännössä tarkoittaa?

    • Nimetön

      Vastaa

      Valtio ei aio palauttaa jo ottamiaan ”korvauksia” takaisin eli se mitä valtio varasti Lindroossilta jää valtion omaisuudeksi.
      ”Joo oothän sä syytön ja maksoit korvauksia rikoksesta mitä et tehnyt mut me pidetään nää rahat silti” t valtio

  • Jupi

    Vastaa

    mielenkiintoinen keissi. mutta miten sen yhden miehen sormenjälki päätyi sen postilähetyksen teippiin? ihmisiä on tuomittu murhasta vailla noin hyvää todistusaineistoa. Mies siis on paketoinut sen paketin, eli tiesi sen olevan tyhjä, ja antanut sen tekijöille. ja Lindroos on luovuttanut autonsa tekijöille. on aika ihmeellistä ettei ole löytynyt tekijöitä.

    • Sakke

      Vastaa

      Ei mieleen sitten juolahtanut että Pirkka-olut-Pekka puhuu myös tästä yksityiskohdasta paskaa ja ettei mitään lootaa ole ovellensa tuotu?

      Onhan k.o. kapistus voinut ollut toki hallussansa ja tietoisena siitä että sitä on yks’ jos toinen vaaliteltalla tmv tilaisuuksissa näpelöinyt keksinyt hyvän lähteen mistä alkaa ”johtolankoja” eli vieraiden jälkiä etsimään tarinansa tueksi (ellei häntä tässäkin kohtaa tarinointia ole siis ”avustettu”).

      Jokatapauksessa operaatio on malliesimerkki siitä miten hyödyllistä idioottia ohjaillaan ja vedetään naruista samalla kun usemman väärinajattelijan elämät saadaan pilattua. Kuinka kauan samanlainen journalismi tulee jatkumaan seuraamuksitta?

  • Bill The Butcher

    Vastaa

    Tällaisen sirkuksen aikaansaamiseksi riittää että yksi läski talousrikollinen rupeltaa kännissä portaat alas ja keksi sen pohjalta tarinan murhayrityksestä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi