Junes Lokka: ”Aion tehdä lisää rikosilmoituksia vihapuheesta”

Lokka tottelee oikeusministeriön ohjetta kuten kunnon kansalaisen kuuluu.

Rikos

päivitetty

Kaupunginvaltuutettu Junes Lokka odotti oikeudenkäynnin alkamista tehden nettilähetystä Oulun käräjäoikeudessa 20. maaliskuuta 2019.­

Kansalaisaktivisti, faktantarkastaja sekä kaupunginvaltuutettu Junes Lokka sai keskiviikkona iloisia uutisia: Hänen kunniaansa loukannut valtamedian paapoma ”faktantarkastaja” Johanna Vehkoo sai hovioikeuden vahvistaman tuomion Lokan kunnian loukkaamisesta.

Tuomio oli 15 päiväsakkoa, mistä Vehkoolle tuli maksettavaa 150 euroa. Lisäksi maksettavaksi tuli yhteensä noin 50 000 euroa omia sekä Lokan oikeudenkäyntikuluja. Tosin ainakin osa kuluista luvattiin jo käräjäoikeuden jälkeen maksaa veronmaksajien pussista käyttämällä hyväksi sisäministeri Maria Ohisalonkin kaunistelemaa kaverikapitalismia eli korruptiota.

Partisaani haastatteli Junes Lokkaa esittäen muutaman kysymyksen

Oletko tyytyväinen tuomioon ja sen asiaperusteisiin?

”Osittain. Muutamia epätarkkuuksia siinä on. Esimerkiksi väitetään että [minun suorittama] häirintä Vehkoota kohtaan olisi yksi puhelu, jonka soitin Vehkoolle. Lisäksi vaatimani korvaus oli 1500, mutta sain vain 200. Käräjäoikeus laski korvausta noin alas, sillä se katsoi, että olisin itse provosoinut Vehkoota. Hovi ei kuitenkaan näin nähnyt joten korvauksen olisi pitänyt olla suurempi. Toisaalta se korvausasia ei ole tämän tuomion pointti, vaan se, että vihapuheesta pitää ilmoittaa. Onneksi tämä kuitenkin meni näin, sillä muuten suvakit juhlisivat.”

Valtamedia on esittänyt syytetyn roolissa olleen Vehkoon uhrin asemassa. Lisäksi se on pyrkinyt perustelemaan Vehkoon juridisen oikeuden loukata sinua sillä perusteella, että he kokevat sinun loukanneen jonkun kolmannen osapuolen tunteita muussa asiayhteydessä. Logiikka on sama kuin että henkirikoksesta tuomitun tappaminen olisi juridisesti oikein tämän tekemän rikoksen vuoksi. Suomen laki ei kuitenkaan mene näin, mutta valtamedian toimittajat sekoittavat omat moraaliarvonsa tahallisesti Suomen lain kanssa hämmentääkseen suurta yleisöä. Samaan aikaan valtamedia ei ole kysynyt sinun omaa näkemystäsi tapahtumien kulkuun vaan ainoastaan rikoksesta tuomitun Vehkoon tulkinnan. 

Mitä olet mieltä valtamedian avoimen puolueellisesta toiminnasta? Entä onko nyt hovioikeuden jälkeen tullut yhteydenottopyyntöjä valtamedialta?

”Aamulla Helsingin Sanomien Susanna Reinboth soitti. Sanoin, että olette valemedia. Se oli ainoa yhteydenotto. Yle teki pitkän jutun aiheesta, mutta eivät kysyneet minulta mitään.

Valtamedia on valemedia. Se on puhdasta propagandaa. Se on sama juttu kaikkien juttujen kanssa. Jos ulkomaalainen pahoinpitelee suomalaisen tai antifa tekee mitä tahansa, niin tästä ei kirjoiteta, mutta jos äärioikeisto kävelee päin punaisia, niin tule hätätila ja pitää kieltää järjestöt. Valtamedian niin sanotut toimittajat ovat antifa-aktivisteja, jotka eivät tee mitään muuta kuin valehtelee ja sumuttaa Suomen kansaa. Heille ei tule antaa yhtäkään klikkausta. Helsingin sanomat ilmeisesti julkaisi haastatteluni sellaisenaan lehdessään.”

Mikäli tuomio pysyy lainvoimaisena, tarkoittaako se jatkossa lisää rikosilmoituksia sinuun kohdistuneista kunnian loukkauksista?

”Kyllä, aion tehdä joitakin tässä. Nyt on meneillään rikosilmoitus toimittaja Tommi Parkkosta vastaan hänen sanottuaan minun olevan ihmiskunnan loppusijoitussaastaa. Olen tästä tehnyt ilmoituksen noin puolitoista vuotta sitten, mutta poliisin mukaan tutkinta on kesken. Pitää hoputtaa poliisia, sillä huhtikuussa rikos jo vanhenee.

Nämä ihmiset pitää saada vastuuseen. He väittävät olevansa puolueettomia ja luotettavia medioita, mutta he käyttäytyvät kuin Piffiläiset. Heidän silmissään kaikki ovat natseja. Heidän käyttäessään tätä termiä ei se edes tarkoita, että olet kansallissosialisti vaan sitä, että olet eri mieltä heidän kanssaan.

Oikeusministeriö on tehnyt videon, jossa kehotetaan ilmoittamaan havaittu vihapuhe, joten siitä kannattaa aina ilmoittaa.”

Lue aiheesta:

Johanna Vehkoon tuomio pysyi hovioikeudessa

Ylen Johanna Vehkoon asianajaja: Vain äärioikeisto voi maalittaa!

Johanna Vehkoo Junes Lokka Kotimaa Rikos Valtamedia Vihapuhe Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • El Jefe

    Vastaa

    Täyttä asiaa. Itse lopetin hesarin tilaamisen/ lukemisen 30 vuotta sitten, kun lehden kirjoitukset alkoivat olemaan täyttä kuraa. Tyyliin: 16v suomalaismies hakkasi viattoman 26v somalipojan…

    • Ylivaltiollinen kansanmies

      Vastaa

      (((Erkko)))(han) kertoi biografiassaan, kuinka HS luo todellisuutta, ei siis miten todellisuudezta raportoidaan.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Pieni korjaus: Junes Lokka on kaupunginvaltuutettu, ei kunnanvaltuutettu. Nämä ovat käytännössä samoja asioita mutta kaupungeissa kunnanvaltuutettuja kutsutaan kaupunginvaltuutetuiksi.

    • Petsinalle

      Vastaa

      Suomessa ei ole muuta kuin yksi paikallishallinnon yksikkö ja se on kunta. Kaikki suomalaiset ns. kaupungit ovat lain edessä ja kirjaimessa kuntia. Vain joissain vanhoissa lakipykälissä on erikseen mainittu ns. vanhat kaupungit, joista Lahti taitaa olla nuorin. Kunnanvaltuutettu on siis oikea termi. Vanhat kaupungit on perustettu käskykirjeellä ja koska ajat muuttuvat ja samoin hallinto, kaupungiksi saa kutsua nykyään itseään mikä kunta tahansa. Vaikka Lieksa, joka nyt varsinaisesti ei ole edes lähellä kaupunkimaista rakennetta.

  • kari k

    Vastaa

    ASYL tekee kaiken oikein se on selvää. Tiina ja Junes selviää vastaisuudessakin näistä vaikeista tilanteista.

  • ss

    Vastaa

    Suosittelisin Junesta tarkkaan valitsemaan kestä teet esim. se Oula Silverhän on käyttänyt ties mitä lie kakkamaja termejä jotka ovat erityisesen selviä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi