Johanna Vehkoon tuomio pysyi hovioikeudessa

Vehkoota voi perustellusti kutsua rikolliseksi toimittajaksi.

Rikos

Johanna Vehkoo ja Junes Lokka.

”Faktantarkastaja” sekä ”toimittaja” Johanna Vehkoon kunnianloukkaustuomio piti hovioikeudessa. Tuomio tuli Vehkoon kutsuttua kansalaisaktivisti Junes Lokkaa ”natsipelleksi” ja ”rasistiksi”, sekä valheellisesti vihjailemalla Lokan yrittää väijyttää Vehkoo. Vehkoon tuomio on 15 päiväsakkoa, minkä lisäksi maksettavaksi tulee reippaat oikeudenkäyntikulut.

Toisin kuin yleensä rikostapauksissa Suomessa, valtamedia asettui jo ennen tuomiota yksimielisesti syytetyn puolelle ja jopa osoitti ihailua Vehkoon suorittamaa rikosta kohtaan. Mediat eivät ole suostuneet haastattelemaan rikoksen uhriksi joutunutta Lokkaa, vaan kaikki lehdet ovat toimineet osana Vehkoon henkilökohtaista propagandakoneistoa. Lisäksi Journalistiliitto tarjoutui maksamaan Vehkoon oikeudenkäyntikulut veronmaksajien rahalla.

Vehkoota voi jatkossa hyvällä syyllä kutsua rikolliseksi toimittajaksi, sillä hän on saanut kahdessa oikeusasteessa vahvistetun rikostuomion kaupunginvaltuutetun valheellisesta kunnian loukkaamisesta, vaikka hän esiintyy julkisuuteen faktantarkastaja. Käytännössä tuomio meinaa arvovaltatappiota Vehkoolle sekä lisää kulttuurimarxisteista tehtäviä rikosilmoituksia tulevaisuudessa.

Lue lisää:

Ylen Johanna Vehkoon asianajaja: Vain äärioikeisto voi maalittaa!

Hovioikeus Johanna Vehkoo Junes Lokka Kotimaa Kunnianloukkaus Oikeudenkäynti Politiikka Rikos Toimittaja Valtamedia Yhteiskunta

Keskustelu

4 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Tämä tekee Lokasta vain entistä kestävämmän ja Vehkoo taas heikkenee entisestään!

    Kuka muistaa parin vuoden takaa Vehkoon ja muutaman muun suvakin(mm. Brunila, Nyqvist)+PolPon yhteisprojektin, eli huhumyllyn? Siinä pyrittiin vaientamaan matujen aloittaman seksirikosepidemian aiheuttama kansalaiskeskustelu, mutta todellisuudessa ketään kiinnostanut ja huhumylly-projekti floppasi täydellisesti.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Nyt on faktat tarkistettu erittäin tarkasti ja todettu, ettei herra valtuutettu Lokka olekaan natsipelle. Natsipelleilemättömyystuomio on lainvoimainen. Yle ei olekaan luotettava media.

    Vehkoo voi jo tänään uhata tappavansa Lokan, sillä se menee veronmaksajain piikkiin sekin rikos, eli te muut olette rikollisia, ei hän. Mikään vihapuheteko ei maksa hänelle senttiäkään.

    Minulla on syytä epäillä Vehkoota rasistiksi, koska Lokka on äärimmäisen etninen henkilö. Se on koventamisperuste ja sitä olisi tullut myös käyttää.

  • Kaarina

    Vastaa

    Ainakin nyt oli oikealle henkilölle tullut tuomio; Oikeus toimi oikein nyt.

  • kari k

    Vastaa

    oikeus on voittanut taas sanoo hassisen kone kokoelma albumilta tarjolla tänään.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi