Ylen Johanna Vehkoon asianajaja: Vain äärioikeisto voi maalittaa!

Tuomarin päätettäväksi jää, onko vasemmiston harjoittama maalittaminen "parempaa maalittamista".

Poliittiset viholliset

Johanna Vehkoo.

Yleisradion eli suomalaisten veronmaksajien rahoista nauttiva kulttuurimarxistitoimittaja Johanna Vehkoo istui tänään hovioikeudessa vastaajan penkillä. Ironista kyllä, ”vihapuheen” asiantuntijaksi itsensä brändännyttä Vehkoota syytetään vihapuheesta.

Hovioikeudessa käsiteltiin Oulun kaupunginvaltuutettu Junes Lokkaan kohdistuvaa loukkausta, josta Vehkoo sai jo rikostuomion käräjäoikeudessa. Vehkoo oli väittänyt Facebookissa, että täysin rauhanomaisesti käyttäytynyt Lokka olisi vaarallinen ”natsi”, joka olisi yrittänyt ”väijyttää” Vehkoon.

Toisin kuin yleensä rikostapauksissa Suomessa, valtamedia on asettunut jo ennen tuomiota yksimielisesti syytetyn puolelle ja jopa osoittanut ihailua Vehkoon suorittamaa rikosta kohtaan. Mediat eivät ole suostuneet haastattelemaan rikoksen uhriksi joutunutta Lokkaa, vaan kaikki lehdet ovat toimineet osana Vehkoon henkilökohtaista propagandakoneistoa. Lisäksi Journalistiliitto tarjoutui maksamaan Vehkoon oikeudenkäyntikulut veronmaksajien rahalla.

Vehkoo vetosi äärivasemmiston nettikirjoitteluun

Lokka ja varakaupunginvaltuutettu Tiina Wiik raportoivat tänään hovioikeudesta. Vehkoon puolustus teki itsestään naurunalaisen käyttämällä ”todisteina” muun muassa anonyymia anarkistisivu Takku.netiä sekä väkivaltafantasioistaan tunnetun juutalaisen äärivasemmistolaisen Dmitry Gurbanovin Twitter-viestejä. Äärivasemmiston mielipidekirjoituksiin tukeutuen Vehkoo tahtoi ”todistaa”, että kirjoittelu ”natsiväijytyksestä” olisi ollut perusteltua.

Vehkoo on kirjoittanut Ylelle usein artikkeleita ”verkkovihasta” ja ”maalittamisesta”. Oikeudessa hänen tuli kuitenkin yrittää selittää parhain päin se, että hän itse oli aloittanut maalituskampanjan Lokkaa vastaan, vaikka Lokka ei vielä tuolloin edes ollut mukana politiikassa julkisuuden henkilönä.

Vehkoon puolustus päätti ratkaista maalitusdilemman vähintäänkin omintakeisesti: Asianajajan mukaan termi ”maalitus” liittyy vain ”äärioikeiston” toimintaan! Toisin sanoen Vehkoo ei kulttuurimarxistina edes voisi maalittaa ketään. Tuomarin päätettäväksi jääkin nyt, onko vasemmiston harjoittama maalittaminen ”parempaa maalittamista”.

Lähteet: Junes Lokka, Tiina Wiik

Dmitry Gurbanov Faktantarkastus Johanna Vehkoo Journalistiliitto Junes Lokka Kotimaa Maalittaminen Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Tiina Wiik Yle

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Etsi työtä vehkoo

    Vastaa

    Vehkoo etsiköön itselleen sopivas työtä. Ei ole toimittajaksi. Toimittelijat ei pärjää.

  • Tari Jervo

    Vastaa

    Artikkelin lopussa oleva kysymys on tietysti retorinen, tottakai vasemmiston tekemänä mikä tahansa on parempaa. Tähän toimii matemaattinen malli, miinus kertaa miinus on plus.

    Kommunistit kuten muutkin nistit, demaristit, viheranarkistit ovat negatiivisia, vihamielisiä vihaajia eli miinus merkkisiä. Jos he tekevät jotain mikä itsessään olisi negatiivista muuttuu kokonaisuus positiiviseksi em. säännön seurauksena.

  • Marjatta H

    Vastaa

    Eräänlaista maalittamista on täälläkin käyty kampanja Sillanpään keikkailun vastustamiseksi. En ota millään tavalla kantaa Sillanpäähän tai kampanjaan, mutta haluan kiinnittää yhteen seikkaan huomiota. Nimittäin
    – kampanjan keinot ovat täsmälleen samat, mitä äärivasemmisto käyttää.
    – Me ikään kuin pelaamme heidän kotikentällään
    – ja heidän valitsemillaan aseilla.

    Voiton hurmassa juhlimme taistelun voittoa, kun valittu strategia on varma tie siihen, että sota tullaan häviämään.

    Erityisesti tuon esille asetelman kansa vastaan valtio (keskushallinto). Tässä tapauksessa se tarkoittaa, että
    – kun konserttijärjestäjä saadaan perumaan esitys (ravintola perumaan varaus, yms)
    – on saatu aikaan tilanne, että kansalaiselta on evätty mahdollisuus edes suorittaa harkintaa, tehdä moraalinen valinta sen suhteen tukeeko hän keikkailijaa ja konsertinjärjestäjää.

    Ikään kuin ajamme yhteiskuntaa, jossa moraaliset kysymykset ratkaistaan keskushallinnossa ja kansalaisen tehtävä on sitten vain totella rangaistuksen uhalla.
    – Totteleminen ei ole moraalinen arvo.

    Eikö meidän aatteemme mukaista ole siirtää valta kansalle ja vähentää sitä hallinnolta?

    Millainen sitten olisi oikein toteutettu kampanja? En tiedä, mutta sanoisin, että
    – kampanjan ensisijainen viesti kansalle pitää olla, että puolustamme hänen oikeuttaan ja mahdollisuuttaan tehdä moraaliset valinnan itsenäisesti oman harkinnan mukaan. – Vaikka nuo valinnat olisivatkin sitten vääriä.

    Tietoa pitää jakaa ja kansalaisiin pitää vaikuttaa. Kyllä. Mutta ketään ei pidä hakata totuudella päähän.

  • Luusalmi

    Vastaa

    Kuka tää asianajaja oli, tää on yksinkertaisesti täysi idiootti nimittäin..

  • Tekijämies

    Vastaa

    Eikös tämä ”maalitus” ole suvakkien keksimä termi? Joten siinä mielessä he ovat oikeassa, että vain ”natsit maalittavat”.
    Suvakit haluavat itse määrittää termit ja tätä he ovat tehneet ties kuinka kauan. Esim. suvakismi on heille vain ”intersektionaalista feminismiä” ja pervojen ylivaltaa ajava Pride on vain ”seksuaalista tasa-arvoa”!

    Mutta mitä tämä ”maalitus” todellisuudessa on? Ainakaan se ei ole juridinen termi.

  • Ei kun virkkaamaan

    Vastaa

    Ei Vehkoolla ole mitään mahdollisuuksia voittaa. Jos mennään oikeusperiaatteiden mukaan. Mutta eiköhän se saa sakkorahat kasaan kun se aloittaa taas virkkuutyöt. Niitä kun myy turuilla ja toreilla niin kyllähän kansa käsitöitä ostaa.

  • Puolueeton

    Vastaa

    Hovioikeuden päätöksestä voisi veikata.
    Ennen sanottiin, niin on lain luku, kuin on ystävät ja suku. Voisiko sanonnan nykyään muokata muotoon, niin menee päätös tuomion, kuin lehdistö painaa huomion.

  • Aksu

    Vastaa

    Vasemmiston maalitus on perättömiä laatensuojeluilmoituksia ja työpaikkojen menetyksiä

  • Kansalainen

    Vastaa

    On tuo Veh…uora ruma akka…Hyi sentään…Kuka mies tuollaiseen koskis…

  • ANTTILA Juha

    Vastaa

    Minusta kaikkia tällaisia asioita tulisi tulkita seuraavankaltaisilla lauseilla:
    jos X teki Y niin siitä seuraa Z
    ja Y:n ”arvo” ei saa vaihtua X:n mukaan.
    Tässä tapauksessa lause voisi olla vaikkapa
    X (Vehkoo) lokasi Y (Lokan) –> maksaa sakot pyytää anteeksi eikä enää tee
    X(partisaani) lokasi Y(Sillanpään –> maksaa sakot, pyytää anteeksi eikä.…..

    Vasta sitten kun lauseet toimivat samalla lailla vaikka X ja Y tilalle vaihdetaan mitä vaan , vasta sitten voimme lakata katsomasta peiliin ja alkaa kivittäämään muita.

    • se tukee joka ei tuomitse

      Vastaa

      Ei Partisaani ole syyllistynyt mihinkään rikokseen Sillanpää-uutisoinnissa, vaikka parikin lukijaa kommentissaan niin väittää. Mitään paikkansapitämätöntä sisältöä ei ole julkaistu, pelkkää faktaa. Se että Partisaani on kattavasti kirjoittanut Sillanpään rikostuomiosta, on erityisen tärkeää, koska valtamedia on hieman valikoiden uutisoinut asiasta. Pedofiili on aina pedofiili, eikä niitä sovi puolustella.

  • Rahaa tyhjästä

    Vastaa

    ”Ironista kyllä, ”vihapuheen” asiantuntijaksi itsensä brändännyttä Vehkoota syytetään vihapuheesta.”
    Lause kuvaa käsitettä ”vihapuhe” täydellisesti. Lokka toimi harkiten. Hän varmaan selvitti ensin tilanteen mahdollisen ratkaisun oikeudessa ja sitten syytti. Ei suinkaan syvästi loukkaantuneena, vaan halusi paljastaa suurelle joukolle meidän turmeltunutta kulttuuria. Tuskin Lokalla oli mitään henkilökohtaisia syitä. Ei tervejärkinen jostain FB-kirjoituksesta välitä ja tuskin FB touhuun edes osallistuu. Sehän on yritys, joka kerää osallistujien tietoja ja myy niitä tarvitseville.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi