SML: Miksi rasismista ei kannata irtisanoutua?

Jaamme Sinimustan Liikkeen kannanoton.

Politiikka

Tuoreen hallituksen taipale on alkanut takkuisesti, kun vihervasemmistolainen oppositio sekä media ovat hiillostaneet perussuomalaisia kaivellen useiden ministerien vanhoja tekstejä ja tekemisiä. Pöyristymisiä on esitetty ja irtisanoutumisia vaadittu, kuten jo monta kertaa aikaisemmin. Sirkusesitys on jatkunut siten, että moni kohun kohde on taipunut selittelemään ja pyytelemään anteeksi edesottamuksiaan. Kuitenkaan, taaskaan, anteeksiantoa ei anteeksivaatijoiden taholta ole herunut. Esitys on nähty niin moneen kertaan, että siitä luulisi jo kaikkien kansallismielisten toimijoiden oppineen jotain. Mutta kuitenkin kovin moni tekee aina saman virheen ja alistuu samaan leikkiin uudestaan ja uudestaan. Kuvio noudattaa koulukiusaamisen logiikkaa: Tarkoitus ei ole selvittää asioita tai päästä yhteisymmärrykseen, vaan nöyryyttää vastustajaa. Nöyrtyminen puolestaan pohjustaa seuraavaa nöyryytystä.

Irtisanoutumiset, korulauseet ja varsinkaan rasismista irtisanoutumisen kaltaiset hyveliputuseleet eivät merkitse mitään oikeastaan kenellekään. Oikeistohallituksen vastustajat vastustavat oikeistoa joka tapauksessa ja kannattajat todennäköisesti jatkavat kannatustaan. Sinimusta Liike katsoo, ettei moiselle keskustelulle ole mitään tarvetta.

Ensinnäkin rasismi on maalittamisen ja vihapuheen ohella puhki kulutettu sana, joka voi tarkoittaa aivan mitä tahansa aina väkivallasta kansalliseen itsetietoisuuteen, siis valkoisten kansojen itsetietoisuuteen. Käytännössä rasismi-sana on epäkansallisen vasemmiston yleistyökalu hyökkäyksessä kansallismielisiä vastaan ja jostakin syystä tämän taikasanan annetaan vielä toimia. Oikeisto ei millään pääse eroon reilun pelin kuvitelmista ja sortuu olemaan vasemmiston sätkynukkena, vaikka siitä asemasta pääsisi helposti eroon. Vasemmisto puolestaan ei koskaan ole astunut samaan ansaan. Tämän puolen aktivistit eivät käyttäisi energiaansa väestönvaihdosta tai antivalkoisuudesta irtisanoutumisiin.

Rasismista keskustelu perustuu kaksoisstandardeihin, sillä käytännössä syytösten kohteena voivat olla vain valkoisen rodun edustajat. Se, mitä värillisten ja vähemmistöjen kohdalla pidetään voimaannuttavana ihmisoikeustaisteluna, on valkoisten kohdalla tuomittavaa rasismia. Tästä hyviä esimerkkejä ovat etnonationalistiset ajatukset tai Amerikasta rantautuneet liikehdinnät. Black Lives Matter on väkivaltaisenakin ihmisoikeustaistelu, mutta White Lives Matter pelkän lakanankin muodossa saa tuomion. Koko keskustelu rasismista ja niin sanottu antirasismi ovat siis käytännössä lyömäaseita valkoisia vastaan. Rasismikeskustelu on kuin peli, jossa säännöt muuttuvat sen mukaan, mikä on pelin keksijälle eduksi. Sellaista peliä ei muiden yksinkertaisesti kannata ryhtyä pelaamaan.

Eri kansojen ja rotujen välinen kosminen arvoasteikko on sen kaltainen filosofinen kysymys, ettei Sinimustalla Liikkeellä ole tarvetta ottaa siihen kantaa. Sen sijaan puolueemme kanta on selkeä sen suhteen, mikä on politiikkamme keskiössä ja edustamamme eturyhmä. Erilaisilla nettialustoilla fantasioimisen sijaan kehotamme kansallismielisesti ajattelevia tulemaan mukaan Sinimustan Liikkeen toimintaan. Meille on selvää, myös Suomen valtion tehtävä olla suomalaisten kansallinen koti myös tulevaisuudessa. Tällainen politiikka tulee edellyttämään toimia, joita vasemmisto ja muut epäkansalliset tahot kutsuvat rasismiksi. Me emme kuitenkaan siitä välitä, emmekä irtisanoudu mistään. Meille tämän ajan vierasperäinen ja tyhjä sanahelinä ei merkitse mitään, sillä me olemme rakentamassa tulevaisuuden kansallismielistä Suomea ja jatkamassa tuhatvuotisen sukupolvien ketjun työtä.

Lähde: Sinimusta Liike

Aktivismi Black Lives Matter Hallitus Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Maalittaminen Perussuomalaiset Politiikka Rasismi Rotu Sinimusta Liike Väestönvaihto Vihapuhe White Lives Matter Yhteiskunta

Keskustelu

31 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Luciferian Enlightment

    Vastaa

    SML on tässäkin asiassa oikeilla jäljillä siinä, että termit kuten rasisti, natsi, fasisti ja kommunisti ovat kokeneet totaalisen inflaation, mutta ei kuitenkaan näytä omaavan taktista pelisilmää käytännössä katsoen ollenkaan. Tarkoitan siis sitä, että jos tarkoitus on saada rivejä kasvatettua niin pelkästään rasismin ja fasismin apologia karkottaa joukosta lukemattomia sellaisia henkilöitä, jotka saattaisivat muuten lämmetäkin aatteelle. Sen sijaan, että ”puolustetaan rasismia” pitäisi pikemminkin osoittaa mikä sitä rasismia on ja mikä ei. Itselleni rasismia on vain ja ainoastaan jonkun ihmisen tai ryhmän vihaaminen tai alistaminen yksinomaan rodun / etnisyyden perusteella, ja tällainen itseisarvoinen rotuviha onkin halveksuttavaa roskaa, jonka esittäjällä ei usein ole mitään syytä olla ylpeä itsestään. Sen sijaan oman väestön ja kansan puolustaminen ja sen suojelu ulkopuolisilta uhilta, rakkaus omaa heimoaan ja sen kulttuuria kohtaan, terve raja- ja rotuhygienia, monikulttuurisuuskritiikki ja eri uskontojen primitiivisen käytäntöjen arvostelu yms. eivät ole rasismia vaan tervettä kansallishenkeä; tämä on se asia mikä tästä vellovasta rasismiulinasta näköjään on unohtunut kokonaan puolin ja toisin, ja mihin toivoisin SML:ltä asiallista ja juuriin saakka paneutuva kannanottoa siten, että hölmömpikin saattaisi ymmärtää asian. Nykyisillä kannanotoillaan SML vain maalaa itseään nurkkaan ja tuomitsee itse itsensä merkityksettömyyteen.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tässä on kannanotto, josta Persuilla on paljon opittavaa (mikäli siis vakaa aikomus on olla edes jokseenkin kansallismielinen puolue).
    Tällä hetkellä Persut ovat malliesimerkki siitä, miten vastustajan kanssa EI kannata pelata, aina keksitään lisää uusia ”kohuja”, joista pitäisi jälleen irtisanoutua ja pyydellä anteeksi, tämä on loputon tie.

    Toivottavasti tässä käy niin, että Persujen jatkuva polvistuminen sataa SML:n laariin.

    • Coil

      Vastaa

      Ei ole satamassa kenenkään laariin. Olen niin monta vuosikymmentä Suomea katsellut, niin monta kannattajakorttia täyttänyt, niin monen porukan nähnyt tulevan ja menevän, että tiedän, ettei mikään tule enää koskaan paremmaksi muuttumaan. Jos mietitte perussuomalaisia ja millaisen ihmeen he tarvitsivat silloin ja kuinka hidasta heidänkin nousunsa oli, niin tajuatte, ettei SML tai mikään muu tule koskaan nousemaan. Sinimusta liike sai koko maassa 2307 ääntä. Tuota voi nyt hetken miettiä ja makustella, kuten on tapana sanoa. Pitäisi saada sata kertaa enemmän ääniä, niin oltaisiin Vihreitä ja Vasemmistoa isompi porukka. Jos SML on seuraavissa vaaleissa ehdolla, niin ei tule edes kahtatuhatta ääntä. Jos hallitus nyt hajoaa, niin mikä on PS:n kannatus uusissa vaaleissa? Siinäpä mielenkiintoinen kysymys. Ja vaikka PS:llä olisi 101 edustajaa eduskunnassa, niin ei Suomi paremmaksi muuttuisi silloinkaan: jos täällä oikeasti alkaisi hallitus maata laittamaan raiteilleen, niin NATO/USA puutuisi kyllä jälleen kerran peliin.

      • Faktantarkistus

        Vastaa

        Ei Sinimusta Liike saanut koko maassa 2307 ääntä, vaan kyseessä on vasta neljän vaalipiirin äänet.

        • Teemu

          Vastaa

          Saihan se 2307 koko maasta. Ehdokkaita oli Uudellamaalla (500 000 äänioikeutettua jo vuonna 2011, 2023 lukema on taatusti korkeampi, mutta en nyt löytänyt tähän hätään), Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Pelkästään Uudeltamaalta tuo 2307 ääntä olisi alle 0,5 %:n potti.

          • Nimetön

            Neljä vaalipiiriä ei ole koko maa. Koko maan kannatus on mittaamatta.

          • Teddy McC

            Uusimaa miinus Helsinki: miljoona asukasta. Varsinais-Suomi 480 000. Pirkanmaa 520 000. Keski-Suomi 280 000. Yhteensä nuo neljä piiriä 2,3 miljoonaa. Äänioikeutettuja eli väh. 18-vuotiaita n. 1,2 miljoonaa. 1 200 000 äänestäjää, mutta ääniä tuli vain 2307. Toivottavasti menee ensi kerralla paremmin.

            ”Eduskuntavaalien 2023 ennakkoäänestyksessä annettiin alustavien tietojen mukaan yli 1 712 300 ääntä, joten ennakkoon äänesti noin 40 prosenttia Suomessa asuvista äänioikeutetuista.” Tuollaisen löysin. Tuosta laskien koko Suomessa on siis 4,28 miljoonaa äänioikeutettua. Tuolla innokkuudella suoraan mallaten saamme SML:n koko maan (kaikki vaalipiirit) hypoteettiseksi äänisaaliiksi 7217 ääntä. Tuo olisi neljäsosa vuoden 2023 vaalien Vapauden liiton potista, puolet Liberaalipuolueen saaliista ja reilut tuhat ääntä vähemmän kuin VKK:lla. Kristallipuolue, Eläinoikeuspuolue, Piraattipuolue ja Kommunistinen puolue olisivat kuitenkin jääneet taakse. Ehkä noillakaan pienpuolueilla ei ollut ehdokkaita kaikissa piireissä, mutta tästä nyt vähän osviittaa kuitenkin ajatusleikin tasolla.

      • Kuolema Usalle

        Vastaa

        Jep samoo mieltä. Säälittävää vaan nähä kun jotku ns kansallismieliset imeskelee Usaa ja Jewtoa (natoa) vaikka niitten ideologia on täysin päinvastanen meitä vastaan!

      • Nationalisti

        Vastaa

        2307 ei ole koko maa, vaikka kieltämättä suurempi äänimäärä neljästä vaalipiiristä oli henkilökohtainen odotukseni, siitä huolimatta, että tiedostin ihmisten äänestävän Persuja muun muassa siksi, ettei ”ääni mene hukkaan”, mikä on täysin väärä periaate.

        Hidasta se varmasti on, sitä ei käy kiistäminen.
        Tuskin kukaan mitään ennennäkemättömän suurta kannatusta odottikaan heti alkuun, mutta vaikka se olisikin hidasta, on silti parempi tehdä asioita kuin olla tekemättä mitään, eipähän jää sitten myöhemmin jossiteltavaa.

        Nyt vertaat Sinimustia ja Persuja keskenään, mikä on sinänsä jo heti alkuun virhe.
        Persujen politiikka on pohjautunut aina pelkkään populismiin, eikä heillä ole koskaan ollut sellaisia väestöpoliittisia linjauksia kuin Sinimustilla. Pelkästään siinä on jo iso ero näiden puolueiden välillä.
        On turha lähteä Persujen linjalle kalastelemaan ääniä sieltä ja täältä, eli leikkimään koko kansan puoluetta, siinä katoaa koko idea Sinimustien politiikalta.

        • Teddy McC

          Vastaa

          Ei, vaan siinä kirjoitettiin Perusuomalaisten noususta pienpuolueena. Ihan sama mihin se perustuu, SML:llä on silti valtavasti työtä tehtävänä.

    • Tapiola

      Vastaa

      Ei kannata hajoittaa mitään ennen aikojaan. Tässäkin voisi mukailla vanhaa lorua:
      Ensin he veivät persuilta sananvapauden, en tehnyt mitään koska en ole persu
      sitten he veivät VKK:n sanavapuden, en tehnyt mitään.…
      sitten he kielsivät Sinimustat ja takavarikoivat puolueen laarit…

  • Tapiola

    Vastaa

    RKP om tässä se mätä tomaatti, kannattaa muistaa.
    Tuolla tekstin alussa on aivan oikein ”kun vihervasemmistolainen oppositio sekä media ovat hiillostaneet perussuomalaisia kaivellen useiden ”, sitähän nuo tekevät.
    Raivo on varmaan valtava, kun kuulemma OM:n sivuilta on nyt poistettu jotain sateenkaarilogoja. RKP ja Henriksson olivat siellä ennen PS Leena Meren tuloa ministeriksi.
    RKP kävi neuvottelut ja hyväksyi hallitusohjelman. Tämän jälkeen aloittivat tämän ala-arvoisen persujen maalittamisen ja hyväksyvät sen.

    • GLGL

      Vastaa

      PS:llä olisi nyt loistava tilaisuus käydä kuppilakeskusteluja Kesustapuolueen alkiolaissiiven kanssa. Josko sieltä lohkeaisi sellainen ”sininen” porukka, jolla voisi korvata RKP:n. Ministeri Henriksson on jo näyttönsä antanut, eikä ole sen perusteella missään tapauksessa, tulevaisuudessakaan, ajamassa Suomen ja suomalaisten etua. Pääministeri Orpolle järjestely voisi käydä, mikäli kurviset pidetään kaukana ministeriaitiosta.

      Mites muuten se eduskunnan istumajärjestys? Vielä on muistissa se naurettava teatteri viime kerralta. RKP sinne oikeaan laitaan tällä kertaa? Vihernatsit siihen yläpuolelle.

      • CV

        Vastaa

        KOK 48, PS 46, KD 5 yhteensä 99 ilman RKPtä.

        Riittäisi että 3–4 keskustan kansanedustajaa siirtyisi perussuomalaisiin. Silloin olisi niukka enemmistö hallitus.

        Löytyykö pelisilmää. Nyt on nämä keskustalaiset houkuteltava siirtymään pois kepulipuolueesta.

        • Teemu

          Vastaa

          Voihan se olla, että kato käykin PS:stä Keskustan suuntaan.

      • Tapiola

        Vastaa

        Ja jos ei edes sinisiksi kutsuta, vaan että edes viiden isänmaan kutsua kuulevan päätös erota omaksi edusk.ryhmäksi, jos ei muuta. Kokemusta jos ja tietoa kellä on, niin, jopa pari ministerin paikkaa.

  • TT

    Vastaa

    Valtamedian toimittelijat ovat kuin hailauma ja anteeksipyyntö näiden edessä on kuin haavasta vuotava veri. On sulaa hulluutta lähteä irtisanoutumisen ja anteeksipyyntelyn leikkiin. Mutta varjoista on helppo antaa oikeaoppisia neuvoja niille, jotka ovat joutuneet mediasirkuksen keskelle. On ikävä tosiasia, että medialla ja sen taustapiruilla on Suomessa edelleen valtava ylivalta. Äänestystulos ja kansan tahto puolustaa aitoa suomalaisuutta ei merkitse näille mitään.

    Persuilla on toki aitojakin ongelmia, Yksi niistä liittyy puolueen heikkouteen suhteessa Kokoomuksen duunareita ja pienituloisia rankaisevaan politiikkaan. AY-vastaisuus on ottanut puolueessa ylivallan olkoonkin, että AY-liike nykyisellään on ajautunut surkeiden voimien käsiin. Tämän duunarivastaisuuden vasemmisto käyttää nyt hyväkseen. Moni persuja äänestänyt haluaisi persuilta keskustalaisempaa politiikkaa eikä pelkkää Kokoomuksen peesausta talous- ja sosiaalipolitiikassa.

  • Coil

    Vastaa

    Eli ei saa tilastoja ja faktoja enää tuoda julki? Miksi Suomi tahtoo aina lakaista kaiken maton alle? Ei se ole mikään ratkaisu ongelmiin. Islamiakin nämä suvaitsevaiset pitävät hyvänä asiana, vaikka se todistetusti on ihmisoikeusrikos, joka ei kuulu tänne. Miten femakot, homot ja muut voivat mitenkään allekirjoittaa islamin arvot? Minä kunnioitan muita kulttuureja ja kansoja, mutta jokaiselle on oma paikkansa. Siitä ajtuksesta en luovu. Suvaitsevaisten mielestä Afrikka kuuluu afrikkalaisille, Aasia aasialaisille jne., joten heidän täytyy myös hyväksyä eurooppalainen Eurooppa, suomalainen Suomi jne.

    On maita kuten Afganistan, Somalia, Saudi-Arabia, Jemen, Irak, Iran, Turkki, Pakistan, Marokko jne., jotka ovat 97–100 %:sesti islamilaisia. Ovatko ne rauhan tyyssijoja Maan päällä?

  • Ylpeä valkoinen

    Vastaa

    Mietitääs taas…

    Kun kerran neekerit ovat rotutietoisia verenperimästään niinkuin juutalaisetkin, niin miksi valkoiset eivät saisi olla??

    Neekerit käyvät siittämässä valkoisia vain huvin vuoksi tai siksi että valkoinen rotu saataisiin häviämään. Ja juutalaiset jotta saataisiin hyödyllisiä wannabe-juutalaisia jotka kuitenkin luetaan eläimiksi.

    Siis… miksei valkoinen voisi olla ylpeä valkoisesta rodustaan ja pitää perimän puhtaana? Miksi SE on rasismia?

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Näiden ”irtisanoutumisten” ainoa tehtävä on estää irtisanoutujalta kansallismielinen toiminta.

  • Jukka

    Vastaa

    Täysin samaa mieltä kuin kirjoitus.👍

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    ”Puoluepolitiikassa ei ole vaikuttava se, mikä on oikein ja tosi, vaan se, mitä ’yleinen mielipide’ luulee, pitää, katsoo oikeaksi ja todeksi. Sen vuoksi demokratiassa on ensin yleinen mielipide käännettävä oikean asian puolelle ja sitten vasta asia otettava esille. Haisteltava, mistä tuuli puhaltaa.”
    Näin kirjoitti valtiomies J. K. Paasikivi päiväkirjaansa vuonna 1928

    • Tapiola

      Vastaa

      Hyvää ajattelua Paasikiveltä kun noin on varmaan kirjoittanut. Sama asia soveltuu vaikka persujen tavoitteeseen EU erosta pitemmällä tähtäimellä. Nythän tämä yleinen keskustelu hallituksen ympärillä jo kertoo, ettei maaperä ole otollinen asian aktivoimiseksi.
      Puntit on liian tasan, tai ainakin olevinaan. Saarikolla lienee jonkinlaista kannatusta piirien johdossa, mutta mikä on tilanne niiden takana?

  • Salomon

    Vastaa

    Mutta ei maistunu medialle jahdata ohisaloa kun ensin luirutteli muutama sata miljoonaa tukia tuulivolttiin ja sittem päälle reilu 70 miljoonaa omaan taskuun

  • muukalaisviha on in, rasismi on out

    Vastaa

    Näin natsina mun on kyllä todettava, että kolmas valtakunta kaatui nimenomaan rasismin tähden. Me lähdettiin sotaan ryssiä vastaan varmoja omasta rodullisesta ja teknologisesta ylivoimastamme ja ryssät tuhosi meidät aivan totaalisesti.

    Rasismi johtaa vastustajien aliarvioimiseen ja vastustajien aliarviointi johtaa tappioon.

    Neekereitä, jutskuja, hurreja ja ählämeitä voi vetää turpiin vaikkei olisi rasisti. Kun ei ole rasisti niin säästyy itse selkäsaunalta kun tajuaa, että isolta neekeriltä voi saada turpaan koska ei ole järkevää laskea sen varaan että se kumihuuli ei osaa tai uskalla tapella. Kun ei ole rasisti, niin silloin sitä ottaa jotain kättä pidempää ettei joudu pulaan jos ei pärjää reilussa tappelussa.

    • Neula ja laakeri

      Vastaa

      Tuo mainitsemasi ”vastustajien aliarvioiminen” on pahimpia virheitä mihin ihminen voi sortua ja se on näköjään ehtymätön luonnonvara, se ei näytä loppuvan ihmisiltä koskaan. Jos pääkopan täyttää esimerkiksi jonkun aatteen fanaattinen kiihko, niin se kiihko helposti sumentaa aivot ja järjen ja siitä onkin sitten lyhyt matka vastustajan aliarviointiin ja siitä sitten vuorostaan totaaliseen tappioon. Surkeaa on ollut seurata esimerkiksi tuota valtamedian puolella tapahtuvaa uutisointia Ukrainan sodasta. Mikä kiihko ja sokea fanaattisuus!, Venäjä on muka mennyt vain tappiosta tappioon ja Ukraina on muka mennyt vain voitosta voittoon. Venäjä on se asia maailmassa, jota kaikkein viimeksi pitäisi mennä aliarvioimaan, sillä pelkästään öljyntuotannossa Venäjän osuus koko maailman tuotannosta on 12% luokkaa, joten siitä voidaan päätellä että polttoaine ei ainakaan Venäjän sotakalustolta tule loppumaan, jatkui sota sitten miten pitkään tahansa!

    • Anonymous

      Vastaa

      Et näköjään tiedä historiasta mitään paviaani. Ryssät ei kansallissosialistista Saksaa olisi ikinä voittanut yksin. He tarvitsivat avukseen USA:n, Englannin ja kaikki muut liittoutuneet. USA liittyi sotaan koska muuten kansallissosialistien Saksa olisi valloittanut koko maailman. Joten lopeta toi lässytys. Kansallissosialistien Saksa oli ylivertainen kaikin tavoin verrattuna keneen tahansa. Puhuttiin sitten tieteestä, taiteesta, kulttuurista, lääketieteestä, sodankäynnistä tai aseista, teknologiasta ym.

    • Plääh

      Vastaa

      Kuululostat Pietarin trollilta. Et natsilta. Hitler ei aliarvioinut N‑liittoa, vaan kyseessä oli vaikea päätös. Kuten hän Mannerheimille sanoi, muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin ennaltaehkäisevä hyökkäys

  • Kirjapaino Kursiivin tsuppari

    Vastaa

    Nyt olisi hyvä aika julkaista Tiitisen lista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi