Verkkomedia Kansalainen on aloittanut artikkelisarjan, jossa haastatellaan Suomessa toimivia kansallismielisiä järjestöjä. Aiemmin sarjassa on haastateltu esimerkiksi katupartioryhmä Soldiers of Odinia.
Viikonloppuna Kansalainen julkaisi haastattelun, joka toteutettiin Pohjanvartio-nimisen järjestön kanssa. Viime vuonna perustettu Pohjanvartio tuli Partisaanin lukijoille tutuksi itsenäisyyspäivänä. Lisäksi juutalaisomisteinen Helsingin Sanomat mustamaalasi järjestöä hiljattain perättömillä väitteillä.

Järjestö alkoi 2021 rakentaa perustuksia katutoiminnalle useissa Suomen kaupungeissa. Viime päivinä se on esimerkiksi kampanjoinut kansallismielisen legendan Elias Simojoen muiston kunniaksi. Pohjanvartio ilmoittaa olevansa kansallismielinen yhteistyöjärjestö, joka pitäytyy itse katutoiminnassa mutta tarjoaa tarvittaessa tukea esimerkiksi puoluehankkeille.
Pohjanvartion ideologiaa, taustoja ja suunnitteilla olevia toiminnan muotoja avataan monipuolisesti Kansalaisen pitkässä haastattelussa. Suosittelemme lukemaan koko artikkelin Kansalaisen sivuilla: https://www.kansalainen.fi/kansalaisen-sunnuntaiekstra-mika-on-pohjanvartio/
Vieraile myös Pohjanvartion kotisivuilla: Pohjanvartio.net

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
TT
Toivotetaan uusi järjestö tervetulleeksi. Kansalaiset on pyritty passivoimaan mm. koronalla tai lumedemokraattisia äänestyksiä järjestämällä. Tuloksena on median aivopesemän enemmistön diktatuuri, jossa kaikki toisinajattelu pyritään sensuroimaan tai jopa kriminalisoimaan.
Seppo Lehto
Elias Simojoen eli Vapaudenpatsaalla voisi olla kokoontumisia?
Seppo Lehto https://Ajan-Suunta.blogspot.com
Nationalisti
Ulkoparlamentaariselle suoraselkäiselle toiminnalle on tilausta, katuaktivismi on aina ollut tärkeä osa kansallismielistä toimintaa!