Ben Zyskowicz varoittaa: Hitler tuhoaa urani!

Zyskowiczin jääkylmän talouspolitiikan vuoksi terveytensä menettäneet vähävaraiset suomalaiset eivät anna kansanedustajalle säälipisteitä.

Sionismi

Juutalainen kokoomuspoliitikko Ben Zyskowicz uhkaa (tai näkökulmasta riippuen pikemminkin lupaa) jättäytyvänsä pois eduskuntatason politiikasta lähitulevaisuudessa. Yllättäen hän vierittää vastuun päätöksestä Saksaa 1933–1945 johtaneen Adolf Hitlerin niskoille.

Zyskowicz kertoi ”synkistä ajatuksistaan” Ilta-Sanomille. Hän toteaa kärsivänsä mielenterveysongelmista ja migreenistä, joiden juuret ovat toisessa maailmansodassa. Zyskowiczin isä lukeutuu niin sanottuihin holokaustiselviytyjiin, joiden määrä on mystisesti nelinkertaistunut viimeisen neljän vuoden aikana.

Zyskowiczin mukaan hänen kärsimänsä vaivat ovat peräisin hänen isänsä ”holokaustikokemuksista”, vaikka tämä pelastui ”tuhoamisleiriksi” väitetyltä Majdanekilta kuin ihmeen kaupalla. Toisessa maailmansodassa kaikki siviileistä virkamiehiin, sotilaisiin ja myös vankeihin asti kärsivät huoltoinfrastruktuuria ja siviilikohteita pommittaneiden liittoutuneiden terrorista.

Ratkaisu ei lopullinen

”Hyvin todennäköisesti olen jättämässä tämän vaalikauden jälkeen eduskunnan, joten kerron näistä terveysmurheistani valottaakseni ratkaisuun liittyviä tekijöitä,” Zyskowicz summaa painottaen silti, ettei ratkaisu ole lopullinen.

Nähtäväksi jää, joutuvatko myös suomalaiset veronmaksajat tulevaisuudessa maksamaan korvauksia ”holokaustiselviytyjille” sekä näiden lapsille, lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille. Aseveljeys Saksan kanssa on viime vuosina noussut jälleen poliittiseksi kiistakapulaksi.

Varmaa kuitenkin on, että monet Zyskowiczin jääkylmän talouspolitiikan vuoksi terveytensä ja toimeentulonsa menettäneet vähävaraiset suomalaiset eivät suostu antamaan kansanedustajalle tämän kerjäämiä säälipisteitä. Heidän tarinaansa Ilta-Sanomat ei kuitenkaan kerro koskaan.

Lähde: Ilta-Sanomat

Adolf Hitler Ben Zyskowicz Historia Holokausti Kotimaa Politiikka Sionismi

Keskustelu

28 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • X

    Vastaa

    Niin, ilman saksaa Ben kuten moni muu Suomalainen suurella todennäköisyydellä olisi tapettu Siperiassa.
    Samanlaista kuin Hitlerin keskitysleirit tapahtuu tänäkin päivänä, daeshin toimesta.
    Sitä samaa porukkaa päästetään tännekin, käsittämätöntä

    • Jaaha

      Vastaa

      Ai että Daesh myös tarjoaa maailman parhaimpiin kuuluvia työolosuhteita ja järjestää työeireille teattereita uima-altaita? Huikeaa.

    • Velimies

      Vastaa

      Ööö tuota. Ben on syntynyt vuonna 1954, joten kuinka hänet olisi tapettu ilman Saksaa Siperiassa? 

      Hitler murhautti noin kuusi miljoonaa juutalaista. 6.000.000!

      Sellaista ei ole tapahtunut sen jälkeen siinä mittakaavassa. Ei vaan ole. 

      Ydinpommi tappoi Hiroshimassa ”vain” 140.000 syytöntä ihmistä. Daesh ei ole pystynyt mihinkään noihin verrattuna, joten ehkä lopetat valehtelun tähän, kiitos.

      • Jarkko-Olivia

        Vastaa

        Mitä teki toveri-Stalin?

        Vihervasemmistom yksi kantaisä…

        • Eke

          Vastaa

          ”Hitler murhautti noin kuusi miljoonaa juutalaista. 6.000.000!”

          T neuvostoliiton pravda, ainoa lähde

      • Fatwantarkistaja

        Vastaa

        Miksi Velimies kiistää holokaustin? Miljoonan juutalaisen tuhkat löytyneet vissiin jonkun vintiltä, koska 7 000 000 niitä meni. Ensi vuonna lukema voi olla 8 miljuunaa. Kaikki alle menevät luvut ovat antisemitismia, ettäs tiiät.

  • Jorma kivioja

    Vastaa

    Fuckthejews.com

    Vitun rotat valehtelijat!

  • rivien välistä

    Vastaa

    koko iltasanomien juttu on propagandaa jota näköjään aika iso joukko ei tajua

    1 kalastelaan kokoomukselle sääli kannatusta

    2 varoitelaan PS Puolueesta rivien välistä häikäilemätömällä oikeisto konsevatismin demonisoinilla

    taas vertaus hitleriin ja nazeihin ja että sihen se sitten johtaa
    eli leireihin jos äänestät sellaisia

    välittämätä realismistä mitä paskaa liberali demokratian aiheutanut lähiaikoina euroopalle millaisia korruptio konnia nuo liberaali poliitiset talousrikoliset edustavat
    jo ihan faktojen perusteella ja keile se hyvin vointi on valunut
    joka näkyy räikeinä tuloerojen kasvuna esim suomessa
    sosiaali shampanja sdp sossut vihreät ja vasurit eivät sitä oikeasti välitä
    he ovat kuin kokoomus sillä taiteen alalla eli miten ryöstät kansalaisten
    rahat oman lompakoosi vaikka ruon hinnan bensiinin
    ja asumisen kustanuksien nostamisella
    koska kaikki näitä kaupaavat ihmiset suurimat yritykset
    ovat kuin kokoomuksen ahneita globalisti riisto kapitalisteja 

    3 kuinka monen suomalasen vanhmmat ovat oleet nazien keslitysleirillä
    eli ben on marginaaliaj opa suomen nyt ikää 65v maahanmuutaja juutalaisissa 

    kun benin pää tulee kipeäksi *nazeista*

    3 kuinka monen ihmisen elämässä on tapahtunut vielä kamalampia tragedioita 

    menetyksiä perheidensä sisällä ystäväpiirissä *kuten oulussa* 

    ja he silti toimivat eläke ikään asti vaikka jätekuskeina joka on fyysisti raskasta
    että ben saa 10 000 eläkeensä kuin manulle illalinen 

    on aika huono homma jos ihmiten medianlukutaidola ei ymmäretä ilta sanomien oikeaa viestiä
    eli äänestä kokoomusta älälä nazi PS Puoletta benin pääkipu tilitys
    on vain aasin siltä sen pääasian aivopesu harhautus

    eli edeleen äänstä kokoomusta ennemekin tulevan holokaustin arkkitehteja pääkivun aiheutajia huom liberaali eu uskovaisille ääri matutaja
    maanpetturi kokoomukselle joille islam edustaa ennemän tasa arvoa näköjään
    kuin unkarin demokratia ja ihmisten huom ennemistön mielipide siellä poliitisesti
    ketkä he haluavat valtaan vaaleisaan
    jotka ovat eu vaali tarkailijoidenkin mielestä täysin lailliset
    vaikka Suomen SDP ja kokoomus muuta väittävät pokkana

    • Velimies

      Vastaa

      Surullista luettavaa.

    • Velimies

      Vastaa

      Hämmästyttävän sekavaa luettavaa.

  • Kai Ruonala

    Vastaa

    Intersektionaalisen feminismin säälipisteitä tienataan pigmentillä homoudella rumuudella islamilla tyhmyydellä vähäosaisuudella jne. Montakohan pojoa Ben saa?

    • Velimies

      Vastaa

      Öh tuota… ”pigmentillä homoudella rumuudella islamilla tyhmyydellä vähäosaisuudella”. Tarvitsetko apua?

    • Fatwantarkistaja

      Vastaa

      Ben saa nolla pistettä? Eipä ole juutalaisuus enää huudossa, kun on terroristihomomuslimeja, jotka ovat kristittyjä. Jutkut saavat mennä.

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Zysse se vaan parantaa (= pahentaa!) kuin sika juoksuaan. Alkaa vissiin höperyys ja ahneus
    ottaa yliotteen. Naurettavaa tuo migreenin selittäminen isän ns. kokemuksilla!

    • Häpeä!

      Vastaa

      Voit nauraa ihmisten sairauksille jos se itseäsi helpottaa. Minut kasvatettiin toisin. Oma migreenini on onneksi lääkkein hoidettavissa, mutta ei ollut nuoruudessani, jolloin olin halvaantuneessa tilassa jopa vuorokauden ja hirveissä kivuuissa. 

      En voi ymmärtää kuinka kehtaat halveksia ja vähätellä ihmisten sairauksia. Etkö ole saanut minkäänlaista kotikasvatusta? Häpeä!

      • Jarkko-Olivia

        Vastaa

        Taitaa ottaa koville, kun muut käyttäytyvät toisin kuin sinä toivot.

        Ahdistaako paljonkin, kun maailma ei toimi kuten toivot?

  • Lars

    Vastaa

    Voi Ben ressukkaa, hänen lausumiensa perusteella on helppo uskoa, että hän mitä ilmeisimmin kärsii mainitsemistaan psyykkisistä ongelmista. Omalle viiteryhmälleen tyypillisellä tavalla hän hallitsee uhriutumisen ”jalon” taidon täysin suvereenisti.

    • Häpeä!

      Vastaa

      Migreenille joko voi tai ei voi mitään. Olen kokenut ajan jolloin omalle migreenilleni ei voitu mitään ja se oli vuorokauden mittainen kipuhelvetti kun kohdalle sattui. 

      Kannattaisi olla pilkkaamatta ihmisten sairauksia. Jos kotikasvatuksellasi siihen kykenet.

  • Kovaa on ollut meno

    Vastaa

    On se kumma kun nämä isän ”haamut” eivät ole tähän asti vaikuttanet mitenkään ”Benin tallin” toimintaan. Menty on ja kovaa. Ja aina veronmaksajien rahoilla.

    Onkohan Benistä tulossa paljastuksia kohta julki jos se ei ymmärrä siirtyä sivuun?

  • Velimies

    Vastaa

    Kirjoittaja nostaa tikun nokkaan nimenomaan juutalaisuuden. Kokoomuslaista politiikkaa en itse kannata, mutta kirjoittaja osoittaa täydellistä sivistyksen puutetta väheksymällä leirin tarkoitusta mainitsemalla se ”väitetyksi tuhoamisleiriksi”.
    Kaikki me tiedämme, että tuhoamisleirit ovat totta ja että niissä murhattiin miljoonia ihmisiä. 

    Zyskowiczin kunniaksi on sanoittava, että hienoa kertoa terveysongelmistaan julkisesti. Migreenistään olinkin jo tietoinen. Se on sairaus, joka pahimmillaan halvaannuttaa ihmisen sängyn pohjalle jopa vuorokausiksi. 

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Majdanekin_keskitysleiri

  • Jokinen

    Vastaa

    Rotat jättävät laivan.

    Zyskowicz’in “ennakkoilmoitus” politiikan jättämisestä ei ole ainoa. Nyt on käynnissä joukkopako poliittista viroista suojatyöpaikkoihin. Kuka ensin ehtii saa viran. Virkoja on vähemmän kuin ottajia. Varsinkin, kun kaikki ryntäävät yhtä aikaa.

    Ex-ministeri ja nykyinen valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen hakee Ruokolahden kunnanjohtajaksi.

    – Tämä uutinen liittyy myös Keskustapuolueen romahdukseen ja tulossa olevaan puoluekokoukseen. Tiilikaisella on asiasta sellaista sisäpiirin tietoa, jota ei edes kaikilla KePun johtohamoilla ole.

    Zyskowicz’in ilmoitus on ennen kaikkea tarkoitettu viestiksi kokoomuslaisille: vaalipiirin jäsentenvälinen kilpailu eduskuntapaikasta on julistettu alkaneeksi.

    • Pitkänen

      Vastaa

      Normaaliolosuhteissa suojatyöpaikkoja on yhtä paljon kuin on ottajiakin, mutta nyt on meneillä ennen näkemätön tilanne, “koronan aiheuttama” politiikan romahdus.
      – Äkillisesti poliittisilta instituutioilta on karannut valta käsistä mutta kukaan ei vielä oikein tiedä minne.
      – Että mihin suuntaan pitää kumartaa saadakseen toimeentulon ja korotetun sosiaalisen aseman valtiollisessa hierarkiassa.

      Jopa monet valtiotkin romahtavat. Silti “pelastajista” ei ole puutetta. Käännä katseesi vaikka Libanoniin ja Ranskan Macroniin, joka miehittäjän ottein on tarjoutunut joko lähettämään sotajoukkoja maahan tai lietsomaan lisää mellakoita. Kaksi ja vain kaksi vaihtoehtoa hallituksen pöydällä.
      – Onneksi tällaista ei voi tapahtua Suomelle. Me saamme velkaantua ja heitellä rahoja tuuleen. Onhan se Suomen etu, koska jokunen noistakin seteleistä vääjäämättä putoaa Suomen alueelle ja näin kaikki tulemme rikkaiksi.

  • Tirautanpa kyyneleen

    Vastaa

    Mikähän siinä on, kun nämä kabinettien pukupellet heittää pyyhkeen kehään tai saavat monoa, niin joka kerta alkaa ihme selittelyt?Esim. Kun Kalervo Kummola erotti jääkiekon 2012 mm-kotikisojen pääsihteerin Kimmo Leinosen, niin tottakai tämä mies muka itse erosi ”terveydellisistä syistä”.(Kummolan Kääntöpiiri s.194).Vastaavia ”terveydellisistä syistä” lopettamisia on kuultu tämän tästä.Vihreiden Touko Aalto ”uupui” pian sen jälkeen kun kävi läpsimässä miesten perseitä Tukholmalaisessa homobaarissa.Nyt Bensteri puolestaan laittanee Aatun piikkiin oman laiskuutensa, kun ei enää jaksa nousta aamulla töihin.

    • Velimies

      Vastaa

      Oletpas sinä tietämätön.
      Aalto uupui median ahdistelusta eikä ehkä ihmisenä ollut paras mahdollinen julkisuuden ruoskan alla olijaksi.
      Tuskin sinäkään täällä omalla nimelläsi paljoa kirjoittelisit, koska voisit joutua ns maalitetuksi. Aalto joutui eikä kestänyt. Sitä on sivistymätöntä pilkata, jos edes ymmärrät. 

      BZ:lla on migreeni, joka halvaannuttaa ihmisen ellei juuri sen tyyppiseen migreeniin ole lääkettä. Hänellä ei ole. Migreeni on erittäin kivulias tila joka käytännössä estää nousemasta sängystä ylös. 

      Näin ollen ole hyvä ja mieti ensi kerralla edes vähän ennen kuin alat mollaamaan sairasta ihmistä. Et toivoisi migreenia etkä mollaamista omalle kohdallesikaan.

  • Tarza

    Vastaa

    Epäilemättä sosialisti Hitler teki karmeita tekoja.
    Mutta toinen sosialisti idässä pisti paremmaksi. Stalin tapatti monikertaisesti siviilejä, hänen rinnallaan Hitler on pyhäkoulupoika.
    Samaa joukkotuhonnan sosialistista tapaa on sittemmin jatkaneet lukuisat (jokaikinen) sosialistinen diktaattori.

    Nyt suomea johta sosialistinen diktatuuri ja voin jo kuulla uuninluukkujen kolinaa kun Sanna ja Maria jo poltattavat kirjoja. Seuraavaksi saavat kyytiä suomessa väärinajattelijat, heitä varten tai heidän metsästämiksekseen on jo perustettu poliittinen vihapuhepoliisi.

  • Jones

    Vastaa

    Olikohan Benin isä niinsanottu polttajajuutalainen?
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sonderkommando_(tuhoamisleiri)

  • Nazit servattu?

    Vastaa

    Jos poliitikko sanoo, että hänellä on migreeni, niin sen on tietenkin oltava totta.Eihän Zysse valehtelisi? Ei meillä töissäkään kukaan valehtele lääkärille, kun haetaan motivaatiosaikkua.Itse en ainakaan pilkkaa sairaita, ainoastaan sairaaksi tekeytyviä.Monet oikein ylpeilevät saikun haulla.Jos Benillä on migreeni, niin miksi ei vai sano että on migreeni ja sillä sipuli? Mitä se Aatua tähän sotkee? Ei tämä edustelija missään keskitysleirissä ole ollut.Sen vuoksi Benin avautuminen ei kuullosta uskottavalta kommentoijien mielestä.Jos minä alan ulista, että kärsin migreenistä ja syy on Haile Selassie Etiopian Keisarin, niin kuka uskoisi?Jengi nauraisi, ja sitten uhriudun että ”miksi sairasta pilkataan?”

  • tri

    Vastaa

    Peni Zyskovitsi ei ole eläissään tehnyt rehellistä työtä vaan aina elänyt huijaamalla kansalaisia.
    Luonnekylmyys, jota on kohdistanut vähävaraisiin, on osoitus psykopatiasta. Siitä voi myös tulla päänsärkyä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi