Verotiedot: Luksusvaatteilla mediassa ylpeilleillä maahanmuuttajilla ei laillisia tuloja nimeksikään

Kuinka Suomen kalleimmassa kaupungissa elävät maahanmuuttajat kustantavat pröystäilevän elämäntapansa verotettavilla nollatuloilla?

Rotu

Shafi Ahmed, Abra Bakkali, Wendy Kasongo ja Kieran Richardson. Kuvamuokkaus: Partisaani.

Helsingissä on kohistu viime kuukausina maahanmuuttajajengeistä, jotka ryöstävät väkivaltaisesti valkoisia saadakseen kallita luksusvaatteita. Partisaani on taustoittanut rikostrendiä aiemmin artikkelissa ”Taponen & Ohisalo Helsingin maahanmuuttajarikollisuudesta: Syinä korona ja asuntopolitiikka”.

Viranomaistietojen mukaan pääkaupungin kaduilla liikkuu ainakin 100–150 kappaletta 13–20-vuotiaita maahanmuuttajataustaisia saalistajia, jotka ovat valmiita tappamaan ihmisiä muun muassa merkkivaatteiden vuoksi. Rikollisten tunkeutujien elämäntapa on vahvasti sidoksissa huumausaineisiin ja satunnaiseen väkivaltaan.

Mielenkiintoista kyllä, Helsingin Sanomat (HS) päätti ruokkia pinnallisuuden trendiä entisestään julkaisemalla hiljattain artikkelin ”Nuoret tavoittelevat nyt hyperluksusta ja jopa tuhansia euroja maksavia vaatteita – ’Jos sä et tiedä, mikä on LV, sä et tiedä mitään’ ”. Artikkelissa pääkaupunkiseudulla asuvat mustat nuoret ylpeilivät äärimmäisen hintavilla vaatteillansa ja antoivat vähintäänkin epäilyttäviä selityksiä rahojensa alkuperästä.

Nyrkin kokoisia timanttisormuksia

Samalla kun esimerkiksi lääkäreiksi ja juristeiksi opiskelevat, iltaisin palkkatyötä tekevät ahkerat suomalaisnuoret valittelevat usein Helsingissä asumisen huikeita kuluja, kaupungilla norkoilevilla maahanmuuttajilla on HS:n mukaan varaa ostaa esimerkiksi ”nyrkin kokoisia timanttisormuksia” täydentämään luksustason asukokonaisuuttaan. Edistääkseen väestönvaihtoa HS kutsui esimerkiksi 1 700 euron takkiin pukeutunutta haastattelemaansa 19-vuotiasta Abra Bakkalia ”suomalaisnuoreksi”.

”Samaa mieltä ovat helsinkiläiset Abra Bakkali, Kieran Richardson, Wendy Kasongo ja Shafi Ahmed. Heille kelpaavien talvitakkien merkkilista on lyhyt: Canada Goose ja Moncler. Nuoret ovatkin valmiita maksamaan talvitakista jopa 1 000–2 000 euroa. Mitä jos takkiin ei yksinkertaisesti ole varaa? Vastaus on ryhmän mukaan yksinkertainen. ’Mene töihin!’ ”, HS kirjoitti yrittäessään hälventää lukijoiden epäilyksiä maahanmuuttajien rehellisyydestä.

Kaupunginvaltuutettu Junes Lokka päätti kuitenkin tehdä sen, mikä HS:n toimitukselta oli unohtunut – faktojen tarkastamisen. Lokka julkaisi tällä viikolla artikkelissa haastateltujen siirtolaisten julkiset verotiedot vuodelta 2019, jotka kuka tahansa voi saada haltuunsa paikallisesta verovirastosta.

Nollatuloilla jetset-luokkaan

Louis Vuitton‑, Canada Goose- ja Moncler-brändien vannoutunut kannattaja Kieran Richardson ansaitsi ansio- ja pääomatuloja koko vuonna yhteensä 0 euroa. Tuhansien eurojen asukokonaisuuksia suosivan Bakkalin tulot olivat niin ikään 0 euroa. ”Kuukaudessa vaatteisiin jopa 2 000 euroa käyttävä” Wendy Kasongo (joka kuvaa itseään sanoin ”the hardest working teenager out here”) tienasi ansiotuloja 140 euroa ja pääomatuloja 0 euroa.

Samaan jengiin kuuluva, HS:n toimittajalle kiireisen näköisenä puhelin kourassa poseerannut Shafi Ahmed puolestaan ansaitsi koko vuonna alle 2 000 euroa ansiotuloja. Muista ”nuorista” poiketen hän on jo lähes 30-vuotias.

Partisaani ei väitä, että artikkelissa mainitut maahanmuuttajat olisivat ansainneet rahojansa rikollisesti. On kuitenkin paikallaan selvittää, miten Suomen kalleimmassa kaupungissa elävät maahanmuuttajat kustantavat pröystäilevän elämäntapansa verotettavilla nollatuloilla.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Junes Lokka

Afrikkalaiset Arabit Asyl Helsinki Junes Lokka Kulutuskulttuuri Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sosiaalituet Talous Väestönvaihto Valtamedia Veronmaksajat Verotus Yhteiskunta

Keskustelu

32 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lars

    Vastaa

    Paska on paskaa, paketoi sen sitten kuinka kalliisti ja komeasti tahansa.

    • Al Cemisty

      Vastaa

      Mutta suvakeille sen voi myydä kultana.

    • Mikähän motiivi?

      Vastaa

      Näin se ikävä kyllä on. Eräs opettajani toisti aina että ”Paska ei punnitsemalla muuksi muutu”. 

      Tarinan tekijällä, Elinalla, saattoi olla muut motiivit mielessä kuin totuuden kertominen. Taisi olla kiihoittunena.

    • Minna

      Vastaa

      Vapaamuurarit nauttivat suomalaisten nöyryytyksestä! Kapiset maanpetos paskiaiset

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä Hesarin juttu oli kyllä sen luokan tarina, että heti arvasi kyseessä olevan jostain muualta saadut rahat.
    Hesarin toimittaja on kyllä todella typerä, kun tällaiset jutut menee läpi ja niistä koostetaan artikkeli. Hesarin toimittaja olisi ihan itse voinut tehdä faktantarkistusta ja tarkastaa näiden Puhoksessa hengailevien tunkeutujien tulot verotiedoista, ilmeisesti oli liian haasteellista tai sitten pelkäsi sortuvan ”ennakkoluuloihin”.

    Veikkaan näiden tyyppien laskevan ”työnteoksi” myös huumekaupan ja katuryöstöt.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Ei hyysärin toimittaja ole edes typerä, ikävä kyllä, vaan vain epärehellinen agenda-”journalisti” joka tekee propagandaansa ihan tietoisesti ja tietäen mikä on totuus sen takana.

  • Eikka

    Vastaa

    Ministeri Ohisalo ja jonkinlainen poliisi Taponen ovat vieraantuneet täysin todellisuudesta, heidän ulostulojaan ongelmien suhteen voi verrata jonkinlaisen psykoosin vallassa olevien harhaluuloihin. 

    Jos ihmisellä ei ole lainkaan tuloja ja pystyy hankkimaan tuhansien eurojen arvoisia vaatteita, niin ei liene vaikeaa päätellä mistä rahat tulevat jos ei persettä saa kaupaksi. Luulisi poliisin jo kiireen vilkkaa tutkivan näiden ”varakkaiden” ansaintamenetelmät, onhan kyse vuoden aikana kyse jopa kymmenistä tuhansista euroista per henkilö.

    Hesarin toiminta on uskomatonta propagandaa, seuraavaksi raiskareista leivotaan ihannevävyjä ja väkivaltaisista jengiläisistä sivuraiteille eksyneitä äidin pikku palleroita. Kyseessä on täysin moraaliton vasemmistolaista schaissea suoltava julkaisu.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      ”seuraavaksi raiskareista leivotaan ihannevävyjä ja väkivaltaisista jengiläisistä sivuraiteille eksyneitä äidin pikku palleroita.” – Pahoin pelkään että on tainnut tapahtua jo…

  • Matti M

    Vastaa

    Piristää kuulla että suomalaisnuorilla menee hyvin. Ovat kauniita hyvinvoivannäköisiä ja osaavat pukeutua asiallisesti ja muita kunnioittavasti. Tämä on sitä parasta syrjäytymisen ja oireilun ehkäisyä. Näitä menestystarinoita on ilo lukea. Tätä tarvitaan Suomeen lisää.

  • Maturealisti

    Vastaa

    Jos valkoihoinen tekisi saman vaikkapa Irakissa, roikkuisi tämä valkoihoinen tolpassa seuraavana aamuna, ehkä vain osa hänestä.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Hesari saisi nyt haastatella näitä nuoria ja antaa heidän kertoa, kuinka rahoittavat kalliit elämäntapansa.

    Kävi tuossa mielessä, että kalliita muotivaatteita olisi ostettu sossun harkinnanvaraisilla. Hesari voisi selvittää asian..

  • Se voi ollakkin ahkerin

    Vastaa

    No, ehkä tuo 140e tuloilla kunkuksi tullut ON se ahkerin työntekijä. Muut maahanmuuttajat ovat sitten laiskempia. Tämä voi olla se totuus.

  • 421 god bless

    Vastaa

    Yleensä nämä työllistyvät rikollisuuteen ja saavat huumeilla äkkiä tonnit kasaan. Huumesota on epäonnistunut. Ne pitää laittaa verolle, niin noikin pojat alkavat veroja maksamaan

  • Antti Tifa

    Vastaa

    Hyvät suhteet sossuun takaavat voutserin palttookauppaan ja sieltä napsahtaa koska muutoin syrjäytyisi, saisi huonon itsetunnon ja radikalisoituisi. Tietty kaman diilaus on työtä kun pitää postata ja soitella ostorinki läpi ettei ostajat ota muilta. Sossussa ruikuttaminenkin käy työstä koska sinne pitää vaivautua menemään ja ottaa naamalle säälittävän keharin ilme. Työstä käy myös jerkulla uhaten evakuoida jonkun uusi merkkipalttoo. Sen pituinen se ja sosioekonomiset tekijät sekä kaupunkirakenteen musta persereikä.

  • ·Ð£,4†╟╢

    Vastaa

    Pahinta tässä on melkeinpä se että on olemassa ihmisiä jotka lukevat Iltakakkaa tai Helsingin Sionisteja.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Sossu maksaa kuten mustalaisille hameet?

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    ”Mitä jos takkiin ei yksinkertaisesti ole varaa? Vastaus on ryhmän mukaan yksinkertainen. ’Mene töihin!’ – Siinähän se on suoraan sanottuna; suomalainen veronmaksaja, mene töihin että me neekerit saamme ostaa tonneja maksavia merkkivaatteita!

  • Seli seli sanoi vasemmistolainen

    Vastaa

    Nyt vasemmistolaiset selittelevät somessa kuinka Juneksen tiedot ovat vanhentuneita koska ne on otettu vuodelta 2019, eli kaikki nämä huippuosaajat ovat vasemmiston mukaan vuonna 2020 nousseet vuoden 2019 nollatuloista suoraan yläluokkaan yhdessä vuodessa, yhtäaikaa.

    Jokainen tervejärkinen tosin tietää että on olemassa vanha kunnon ”harkinnanvarainen sosiaalituki” jonka myöntäminen on aina tapauskohtaista (ihonvärin mukaan) ja jota ei lasketa tuloksi…

    • just pisnes

      Vastaa

      Toinen selitys on se että ovat yrittäjiä, eikä näin ollen tulot näy palkansaajille näkyvällä ruudulla.En kyllä tiedä onko asia näin.Kuitenkin ensin yrittäjänä tarvitaan alkupääomaa ja myytävä tuote varastoon jotta saadaan firma pyörimään.Ei osinkoa voi holtittomasti jaella heti alkujaan taloudellisesti vakaalta pohjalta.Jos voi, ja näillä tosiaan on näin menestyvä yritys ollut heti alusta asti, niin olisin kyllä itse ollut utelias toimittajana kuulemaan lisää heidän nerokkaasta strategiastaan.Matuilla olis ollut myös tuhannen taalan paikka saada ilmaista lisämainosta firmalleen, (jos heillä sellainen on) joten miksi ihmeessä jättivät tilaisuuden käyttämättä? Se ei ole ollenkaan linjassa heidän oletetun häikäisevän bisnesälynsä kanssa.

  • White noise

    Vastaa

    Milläpä muullakaan kun huumekaupalla kehitysmaalaiset joka puolella maailmaa hankkivat luksusvaatteita ja autoja. Hesari tietysti ihailee näitä, mutta samalla suomilammasten pitäisi ostaa vaikka muovipulloista tehtyjä vaatteita tai vallan kirpputorilta kaikki, jotta ”maailma pelastuisi”.

  • Immanuel Rima

    Vastaa

    Hesari on täysin valtaapitävien työväline, hesarilla pyritään täysin aivopesemään ihmisiä. Minulla on halpa tavis auto, olen alkanut miettimään, että jos alan kirjoittamaan autoni kylkeen iskulauseita asioista, joita ihmiset oikeesti ajattelevat. Me emme sivisty siitä, että me tiedämme maahamme muuttavan koko ajan ihmisiä, jotka eivät tule tekemään mitään hyödyllistä. Suurin osa Suomalaisista tuntee tulevansa hyväksikäytetyiksi maahanmuuttopolitiikan takia. Rikkailla on Suomessa helppoa ja politikoilla on helppoa, heidän ei tarvitse KELASSA jonottaa ja rikkaat ja politiikot juoksevat koko ajan kalliissa lääkäreissä, tottakai he saavat pitkän elämän ennusteen tämän takia, taudit pysäytetään heti alkuunsa. Köyhät joutuvat jonottamaan kuukausia lääkäriin ja koko ajan köyhien terveysturvaa pyritään leikkaamaan. Maahanmuuttajat saavat asunnot, rahat ja takuu hyvinvoinnin, terveydenhuollon, hyvät laatuvaatteet, mitään työtä ei tarvitse tehdä, mitään työ tai elämän historiaa ei tarvitse heidän todistella, jopa ikä ja henkilöllisyys voidaan todentaa kuulustelemalla. Kenenkään edunmukaista ei ole tälläinen kansojen sotkeminen, onko tämä uusi rotu-oppi, että systemasttisesti aletaan tuoda täysin erinlaisia ihmisiä vastaavasti täysin erinlaisten ihmisten sekaan. Eläinkunnassakin lajit pysyy lajeina, ei ole mitään tarkoitusta alkaa sekoittamaan ihmisiä keskenenään, joilla on täysin erinlainen kulttuuri ja täysin erinlainen uskonto, sehän on järjenvastaista. Aseteollisuutta on alettava ajamaan alas, jotta saadaan rahaa paikalliseen auttamiseen, eli on alettava järjestää alikehittyneihin maihin auttamiskeskuksia, siis näihin kolmansiin maihin. Vain näin saadaan nämä ihmispakolaisvirrat pysähtymään. On mentävä paikan päälle Afriikkaan, minne vain, missä asiat ovat huonolla tollalla, on tarvittaessa puolustetettava ihmisoikeuksia Ameriikkalaisten ja Venäläisten nykyaikaisilla menetelmillä. Nämä Kolmansien maiden mätäpesäkkeet on määrätietoisella ja pitkäjännitteisellä työllä puhkaistava ja hoidettava. Maailman sotateollisuuden rahat on ohjattava kulttuurien suojelutyöhön, eli pysäytetään nämä kolmansien maiden maastalähtiät kotimaihinsa, tekemällä näistä kolmansista maista turvallisia paikkoja elää ja olla. Ei ole tarkoituksen mukaista sotkea maailman kansoja keskenään, kulttuurit ja kultturiperimä on suuri kansan rikkaus. Kulttuuriperimä on ihmisen ihmistunnon perusta, saa olla oman maan ylpeä kansalainen. Meidän rikkaiden maiden vastuulla on järjestää köyhiin maihin olosuhteet, jossa oman maan kultturiperimä saa kasvua. Voimaa kyllä löytyy Usalta ja Venäjltä, Eurooppakin antaa tähän Kolmansien maiden saneeraustyöhön tukensa, kun vain yhdessä aloitetaan. Rikkautta on olla erinlainen, rikkautta on erinlaiset kulttuurit, älkäämme antako politikoiden ja muiden tyhmien sotkea tätä jaloa ajattelua. Kääntäkäämme yhdessä polittinen ajattelu ympäri tässä asiassa ja alkakaamme systemaattisesti korjata Kolmansien, alikehittyneiden maiden asioita heidän omissa maissaan, jotta vältytään tulevaisuuden kultturi-sekamelska-kaaokselta, joka tullessaan aiheuttaa mielenosoituksia, aseellisia yhteenottoja, itsemurhapommi-iskuja, erinlaisia vastalauseita, tekoja, jotka hajoittavat yhteiskunnan perusrauhaa ja turvallisuutta. Auttakaamme isolla vahvalla suojelevalla kädellä Kolmansien maiden elintiloja, jotta näiden maiden kansalaiset pysyvät kotimaassaan ja oppivat sitä kautta kehittämään omaa maataan, jota voivat sitten rakastaa ja olla maastaan ylpeitä. Pienenä nyänssinä mainittakoon Afriikan sissiliikkeet, heidät on sinne viidakkoon tuhottava, he juuri esim. ovat pelon aiheuttajia, murhaajia, raiskaajia, ryöstelijöitä. Afriikan sissiliikkeitä vastaan on aloitettava päättymätön sota, Usa osaa mämä hommat, vapaaehtoisia tähän puhdistustyöhön löytyy myös ympäri maailmaa, esim. nuoret miehet rakastavat leikkiä viidakon Ramboa. Jostain Afriikan puhdistustyö on aloitettava, meidän maailman kansojen, varsinkin Euroopan kansojen on kysyttävä itseltään, että haluamme täydellisen kultturisekamelskan konflikteineen vai alammeko toimia pysäyttääksemme suuret elintasopakolaisvirrat, jotka pitkässä juoksussa tulevat muuttamaan Euroopan maiden kulttuurien, jopa uskonnon suuntaa. Esimmäinen maa Afriikassa, joka täytyisi kauniilla kädellä palauttaa järjen ja oman maan kehittämisen tielle, on Libyä. Libyä on tällä hetkellä vapaaportti Eurooppaan, sieltä pääsee kiertoteitse joillakin tuhansilla dollareilla veneeseen, jonka toivoi satama on Eurooppa. Huomatkaa muuan seikka, todellisilla Afriikan köyhillä ei missään tapauksessa ole noita tuhansia euroja, saati dollareita. Nämä veneessä oliat ovat ihan muunlaisia ihmisiä, sillä esim. tuo keskiverto venelippu Eurooppaan on hinnaltaan siinä 2000 – 5000 tuhannen euron tai dollarin paikkeilla. Joten ketä me Eurooppalaiset sieltä veneistä pelastamme, rikkaampia Afriikkalaisia, rikollisia, terroristeja. Köyhällä Afriikkalaisella voi olla säästössä 10 euroa, sekin on ja olisi iso raha. Pelastetaan jäljellä olevat Afriikan kansojen kulttuurit siellä Afriikassa, paikan päällä ja aletaan ihan uusilla voimilla kehittämään Afriikan valtioita ja jos on tarpellista, niin lähetetään miljoonia erikoisjoukkojen sotilaita valvomaan riisin ja muun elintarpeiden jakelua Afriikassa, jotta Afriikan korruptoituneet politiikot ja sadistiset sissipääliköt eivät pääse lahjoituksina tulevia ruoka-apuja ryöstämään ja omimaan, saati estämään sitä järkityötä, joita Usalaiset, Venäläiset, Kiinalaiset, ynnä muiden maiden insinöörit tulisivat siellä ilmaisesti jakamaan, jotta alikehittynyt Afriikan valtion saa taas oikeesti mahdollisuuden päästä kehityksen tielle. Yksi Afriikan valtio on kerrallaan pelastettava, siis näillä mainituilla opeilla. Lisäksi pelastettua valtiota on myös pysyvästi suojeltava, jotta saadaan Afriikkaan useampi pelastettu valtio, jotka yhdessä muodostavat ns. ’hyvien Afriikan valtioiden liiton’, joka valtioliitto voi sitten itse puolustautua näitä vielä jäljejellä olevia kehittymättömiä Afriikan valtioita vastaan. Tunnettu tosiseikka on, että osassa Afriikkaa vallitsee edelleen vahva korruptio tai sissiliike, eli vahvemman oikeus siis viidakonlaki. Aseella uhaten saa Afriikassa asioita, jopa tappaen, saa ottaa sen, joka ei minulle kuulu.

  • SRA

    Vastaa

    Eihän hapon myyntiä tartte ilmoittaa verottajalle sehän on samaa kuin käpyjen keräily kun myy vaan kavereille ja samaan kuntaan kuuluville…

    • Jones

      Vastaa

      Onko ne kaverit tymiä suomalaisia, jotka ovat maalta tulleet ja päässeet kansainväliseen seuraan? Jos ei ole asiakas, niin ei kaverikaan.

  • Raaka-Jorpe

    Vastaa

    Sossusta pari tonnia kuukaudessa ja siihen päälle huumeiden myynnistä saadut rahat. Kyllä mutiaisten kelpaa Hölmölässä.

  • Hertsigan Piällikkö

    Vastaa

    Itte epäilen että ovat syksyllä käyneet marjastamassa ja myyneet puolukkaa ravintoloihin,
    on ne niin perkeleen rehellisen näkösiä että ei niitä voi rikollisiksi uskoa.

    • Fatwantarkistaja

      Vastaa

      Muuta vaihtoehtoa ei ole, paitsi käpyjen keräily. Et vain pysty veroja maksamatta tienaamaan muuten 24 000€ vuodessa vaatteisiin tuhlattavaksi.

      Olisikohan millainen sankaritarina pimeä duunari, joka ryyppää kolme tonnia kuussa, eikä maksa siitäkään veroa.

      Joku koru tai vaate voi tietysti olla kaunis päällä, mutta voin myydä halukkaalle vaikka ämpärin tonnilla.

  • juha.

    Vastaa

    Hesaria ei sitten kiinnosta tehdä juttua Hurstin leipäjonoista, joissa kantasupomalaiset larppaavat köyhyyttä repaleisissa takeissaan ja nyrkin kokoisissa rei’issä housuissaan ilman ”muotikysymytä”.
    Sikäli turha juttu vääntää ”nuorista”, jotka elävät KELA Gold Cardilla herrroiksi eli kärsivät ”rakenteellisesta rasismista”, koska mainittu ”jumalointi” on jo niin onttoa. Ellei sitten katsota koko juttua silkkana vittuiluna koronan ja jo päällä olevan taloudellisen romahduksen lisänä!
    Tyypllistä suvakki-idiotismia, joka on Ruotsissa jo oma taitolajinsa olipa ”lemmikkien” edesottamukset millaisia hirveyksiä tahansa. Kaikkein makaabereintä ovat sääli-jutut SVT:ssä ja valtalehdistössä olipa kyse sitten millaisesta elävältä nylkemisistä hyvänsä. Turhaa mainita, mutta mainitsempa kuitenkin, että täysijärkisten ajateltuna uhri on tietenkin kantaruotsalainen nuorimies. Kulttuurimarxistien uhri(t) ovat tietenkin uusruotsalaiset ”lihanerottelijat!

  • Jaakko

    Vastaa

    Kiitos taas kerran Junes kun selvitit tämänkin asian.

  • Pamela Possu

    Vastaa

    Oma 17-vuotiaani tekee kahta työtä verokortilla ja opiskelee 5 pv/vko,eikä hänellä silti ole varaa luksusmerkkivaatteisiin.Vadelma,että välillä kettukarkittaa tanakele!!

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Epäilen vahvasti ettei Helsingin keskusta-alueilta verovapaita karpalonpoimintatuloja tule, eikä ulkomuotokaa anna ymmärtää, että kukaan seuralaispalvelustakaan maksaisi 😉
    Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampere, Tampereen kansallismielisin kuntavaaliehdokas. Valitettavasti PS-Tampereessa stalinistisia demariperseen nuolijoita joiden mukaan en sovellu kuntavaaliehdokkaaksi. Hakivat asialle jopa erikseen Jussi Halla-ahon lausuman viime kesänä
    https://Kuntavaaliehdokas-Tampere-2021.blogspot.com

  • Heikki Kaasinen

    Vastaa
  • Neurologi Nykänen

    Vastaa

    Miten aivoton voi Hesarin toimittaja olla? Epämääräisen ja hämärän näköistä porukkaa kuluttaa tyhjän täyttämää aikaansa jossain kauppakeskuksen kattoterassilla ja väittää toimittajalle olevansa ahkerimpia työntekijöitä Länsi-Saharan pohjoispuolella ja vieläpä ansaitsevansa työssään niin paljon, että parin tonnin talvitakit ei tunnu juuri missään. 

    Eikä hälytyskellot soi? En uskoisi edes Hesarin toimittajia näin tyhmiksi, ellen itse omin silmin näkisi: lapsikin näkee, että tuollaisen roskajoukon rahat tulee huumeiden myynnistä, ryöstelystä, varastamisesta ja muusta ”ahkerasta työnteosta”.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi