Marinin hallitukselle ”ääriliiketutkimusta” tehnyt rotumuukalainen iloitsee poliittisen toisinajattelijan kuolemasta

Sami Eerola teki Marinin hallitukselle "ääriliiketutkimusta" sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkisen ja Helsingin yliopiston tutkija Leena Malkin alaisuudessa.

Politiikka

Sami Eerola.

Sanna Marinin hallitukselle 2020–2021 ”ääriliiketutkimusta” tehnyt helsinkiläinen Twitter-aktivisti ja rotumuukalainen Sami Eerola iloitsee sosiaalisessa mediassa poliittisen toisinajattelijan kuolemasta. Tapaus on yksi lisäesimerkki siitä, että Suomessa ”ääriliiketutkimus” on käytännössä huonosti naamioitua vasemmistopropagandaa.

Eerola juhlisti Twitterissä saksalaisen Udo Walendyn kuolemaa. Eerola piti kuolemaa positiivisena uutisena, koska Walendy oli radikaali kansallismielinen, jonka mukaan juutalaisten ”holokaustista” ei ole olemassa uskottavia todisteita.

Eerola teki Marinin hallitukselle ”ääriliiketutkimusta” sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkisen ja Helsingin yliopiston tutkija Leena Malkin alaisuudessa. Mankkinen ja Malkki ovat tunnettuja kulttuurimarxisteja, minkä vuoksi punavihreä hallitus valitsi juuri heidät toteuttamaan hankkeen.

Kuin alleviivatakseen vinksahtanutta suhdettaan poliittisiin ääriliikkeisiin ja väkivaltaan Marinin hallitus nimitti tänä syksynä ”varjoviisikkoonsa” Dan Koivulaakson. Koivulaakso on jäänyt kiinni vasemmistonuorille lähettämistään salaisista viesteistä, joissa kannustettiin ”brutaaliin” marxistiseen väkivaltaan kansallismielisiä ja muita poliittisia toisinajattelijoita vastaan.

Etualalla pullo suussaan velkaongelmista kärsivä äärivasemmistolainen Matias Heino, oikealla väkivaltaa kannattava äärijuutalainen Dmitry Gurbanov, jonka vieressä vasemmistoraiskaaja Tuomas Tinganderin ystävä Leona Kotilainen. Mukana myös vasemmistolainen eduskunta-avustaja Taneli Hämäläinen ja Sami Eerola.

Lue myös: Väkivaltaa ihannoiva Dan Koivulaakso on vasemmistoliiton edustaja hallituksen varjoviisikossa

Lähde: Sami Eerola (arkistoitu), Sisäministeriö

Helsingin yliopisto Holokausti Holokaustihuijaus Kotimaa Kulttuurimarxismi Leena Malkki Poliittinen rikollisuus Poliittinen väkivalta Poliittiset viholliset Politiikka Revisionismi Rikos Rotu Sami Eerola Sanna Marin SDP Sisäministeriö Sosialidemokraatit Tarja Mankkinen Udo Walendy Vasemmisto Vasemmistoliitto Yhteiskunta

Keskustelu

21 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Samista voisi tehdä tutkimusta, aiheena olisi ”mies ilman seksiä”.
    Ps. Samista taitaa olla eräs kappalekin tehtynä, ihan kuuntelemisen arvoinen.

    • Weirdo

      Vastaa

      Poliisi voisi myös tutkia, kuinka paljon tämä on rahoittanut paikallisia huorataloja (kuitenkaan harrastamatta seksiä koska sami käy huorataloissa puhumassa tunteistaan huorille).

  • Hu ha antifa

    Vastaa

    Naurista kun tuo transu tai ainakin siltä näyttävä Leona on noiden vuoden soijaisimpien pikkujoulujen rotevin osallistuja

    • Sanna Mirella

      Vastaa

      Samaa katsoin. Jättiläis ”nainen”. On isompi kuin vieressä istuva vassari ja juutalainen yhteensä.

    • Nimetön

      Vastaa

      Pienet lapset kommentoimassa tuntemattoman ulkonäköä, kun ei muuta keksi 😀 

      senkin höpsöt nettikiusaajat

    • Vilhelm

      Vastaa

      tunsin ennen tuon leonan, pullamössösakkiin kuuluu kavereidensa kanssa, ilmeisesti punavuoren lukuisat bänditilat (huumeluukut) ovat tehneet tehtävänsä koko sakille.
      ei varmaan poliisikaan halua mennä luukuja sulkemaan kun verran vahinkoa tapahtuu vain rajatulle ja jo aivonsa sulattaneelle sakille.

  • TT

    Vastaa

    Ääriliberaalit ovat itse niitä pahimpia fasisteja, jos mielletään fasismi negatiiviseksi hirmuvallaksi siten kuin vasemmisto itse on sen perinteisesti tehnyt. NWO on kansainvälistä fasismia, jossa monikansallisesti linkittyneet hallitukset sekä jättiyritykset liittoutuvat kansoja vastaan ja orjuuttavat nämä erilaisilla mekanismeilla esimerkiksi rokotepassilla, globaalitunnisteella tai ohjelmoitavalla digirahalla. Kansoja huijataan karsinoihin erilaisilla valheilla kuten feikkipandemiat tai ilmastohätätila. Väestöjen sekoittamista suositaan kulttuurien tuhoamiseksi NWO:n tieltä. Tietenkin kulttuurimarxismi on tärkeä kansojen kulttuurin tuhon väline. Jokainen kulttuurimarxisti on ikäänkuin kansanmurhaaja ja suurrikollinen ja häntä tulee kohdella sellaisena.

  • Schlageter

    Vastaa

    Mikä tämän Sami Eerolan rotutausta on? Tulevaisuudessa suomalainen nimi voi olla vain suomalaisella. Ja viitaten käynnissä olevaan saamelaiskeskusteluun, ”suomalainen” tulee myös määrittää rodun ja isovanhempien äidinkielen perusteella. Vain suomalaisille kuuluu Suomen passi, sosiaaliturva ja muut oikeudet.

    • Heinrich

      Vastaa

      Sami on äitinsä puolelta brasilialainen.

  • Bella

    Vastaa

    No, valta voi hyvinkin vaihtua (vallan vaihtumisesta on maailmanhistoria esimerkkeja taynna), ja sitten on syyta alkaa syynaamaan lavitse kaikki vasemmistolaisten vihapuhe taannehtivasti kolmenkymmenen vuoden ajalta ja jakaa rangaistuksia, eika vahaisimmasta paasta.

  • Nimetön

    Vastaa

    Miten voikaan nimi johtaa harhaan. Sami on onkin mutiainen.

  • Nimetön

    Vastaa

    Turussa kerrotaan että Dan Koivulakso on pedofiili. En yllättyisi jos tieto pitää paikkansa.

  • juha II

    Vastaa

    Tuolla asenteella Marinin hallituksen käyttämä ”humanisti” syö ahmien oman uskottavuutensa loppuiäkseen sanoipa tai tekipä hän mitä hyvänsä! Se, että jättää jotain sanomatta kuin se, että ”sanoo mitä sylki suuhun tuo”. Osoittaa sanomatta jättäminen paljon suurempaa hengen lahjaa ja voimaa, joka on tulkittavissa selvänä erona ihmisen ja elämen välillä. Nykyika osoittaa sen, että aiemmin läntinen kulttuuri, jossa muiden kuin laitavasemmiston perushyveisiin kuului jo kotona ja ennen jopa koulussa opetettu vastapuolen kunnoittaminen ”on kuollut ja kuopattu”!!!

  • Ketku

    Vastaa

    Onpa tyhmännäkäinen kommunisti ei varmaan elä vanjaksi.

  • Ei yhtään hyypiö

    Vastaa

    Samin tunnetut saavutuksia, lista vain alustava:

    Ehti 30 vuoden ikään ilman seksikokemuksia, seuraavaksi olisi 40 vuorossa

    Käy huorissa puhumassa tunteista

    Sai 30v syntymäpäivälahjaksi legoja

    Joutuu värväämään kaverinsa (kuvassa näkyvä transu) vakuuttelemaan someyleisölle, että omaa seksielämän. Sami, märät päiväunet (jotka nukut äidin sängyssä) eivät ole seksielämää.

    Painaa max 50kg mutta väittää ihan pokkana omaavansa reilua lihaskuntoa. Kuvatodisteita ei jostain syystä tarjonnut…

    Piti kotibileet, laittoi seuraavana aamuna klo 6 twitteriin kuvan jossa siivoaa jäljet. Olikohan kuinka ankeat kekkerit? Iltayhdeksältä nukkumaan pitkän askarteluillan päätteeksi?

  • T. Hitler kääntyisi haudassaan

    Vastaa

    Vittu te ootte kyllä noloja pellejä nykyään. Te olette juuri julkaissut artikkelin missä iloitsette toisinajattelijan kuolemasta.

    • ?

      Vastaa

      Saako Partisaani siis veronmaksajien rahaa toimintaansa?

    • Hyypiöitä vastaan

      Vastaa

      Et vissiin ymmärtänyt, mikä tässä on pointti. Sisäministeriö tekee ”puolueettoman” ”tutkimuksen” ja ”tutkijoina” on Sami ”Eerolan Sami” Eerolan kaltaisia hyypiöitä, jotka iloitsevat väärämielisten kuolemasta. Voiko tällainen ”tutkimus” ”johtopäätöksineen” olla jotain, mikä tulisi huomioida poliittisessa päätöksenteossa?

  • Sitä parempaa väkivaltaa

    Vastaa

    Tuo ”Sami” taitaa olla jonkun aavikkokansan jälkeläisiä. Sen verran värikäs se on.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi