Aleksi Valavuori kutsui Anna Kontulan keskustelemaan isyyslaista – Kontula perääntyi

Kylä-Harakka pitää erikoisena, että kansanedustaja ei ole valmis keskustelemaan lainsäädännön epäkohdista julkisesti, mutta puolustaa kyseistä lakia Twitterissä. Toisin sanoen Kontula tietää itsekin olevansa aiheen suhteen kuopassa, jota ei voi kuin syventää.

Poliittiset viholliset

Anna Kontula.

Aleksi Valavuori kutsui kansanedustaja Anna Kontulan keskustelemaan kanssaan isyyslaista, joka on jälleen ollut tapetilla sosiaalisessa mediassa. Kontula puolustaa julkisesti nykyistä mallia, jossa huijatuksi tulleelta mieheltä voidaan kyniä elatustuet lapsesta, joka ei ole tämän oma.

Kutsu liittyy tapaukseen, jossa Jani Kylä-Harakka huijattiin pettävän ex-vaimonsa toimesta tunnustamaan isyys lapseen, joka ei ole hänen omansa. Sittemmin hän on DNA-testein osoittanut, ettei lapsi ole hänen, mutta oikeuden mukaan hänen tulee silti maksaa elatustukia ex-vaimolleen. Tilanne on lain mukaan korjattavissa vain, jos ex-vaimo, kokoomukseen kuuluva petostehtailija Paula Miettinen, hyväksyy huijatun ex-miehensä vaatimuksen peruuttaa isyyden tunnustus. Pettämisestään tunnettu Miettinen ei kuitenkaan suostu tähän, koska hän tienaa joka kuukausi rahaa nöyryyttämällä petoksensa uhria.

Valavuori haastoi Miettisen toimintaa ja nykyistä lakia julkisesti puolustavan Kontulan podcastiinsa keskustelemaan Kylä-Harakan kanssa lain epäkohdista. Tämä sopi Kylä-Harakalle, mutta Kontula ei tähän suostunut. Kontula vetosi siihen, että syyttäjä voi arvioida sen voivan olla myös lain vastaista. Hän myös syytti Valavuorta pikkulasten kiusaajaksi, koska tämä tuo esille räikeää oikeusmurhaa. Toisin sanoen Kontula tietää itsekin olevansa aiheen suhteen kuopassa, jota ei voi kuin syventää.

Kylä-Harakka vastasi Kontulalle pitävänsä ”erikoisena mikäli kansanedustaja ei ole valmis keskustelemaan lainsäädännön epäkohdista julkisesti, mutta puolustaa kyseistä lakia twitterissä – sivuuttaen faktapohjaisen argumentoinnin joka ei tue hänen narratiiviaan.” Kontula ei tapansa mukaan vastannut tähän mitään.

Lähde: Twitter

Anna Kontula Isyyslaki Jani Kylä-Harakka Kokoomus Kotimaa Paula Miettinen Poliittiset viholliset Talous Twitter Uutiset Vasemmistoliitto

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Terve sovinisti

    Vastaa

    Akkavalta ei varmuudella ala tinkimään saavutetuista etuoikeuksistaan, vaikka kuinka olisivat epäoikeudenmukaisia tai ‑tasa-arvoisia.

    Koska naisiin ei voi tippaakaan luottaa, tulisi jatkossa jokaisen isän vaatia DNA-testi välittömästi syntymän jälkeen.

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      ”Koska naisiin ei voi tippaakaan luottaa, tulisi jatkossa jokaisen isän vaatia DNA-testi välittömästi syntymän jälkeen.”

      Isyyden varmistaminen DNA:n perusteella tulisi tehdä virkatyönä automaattisesti heti syntymän jälkeen. Hinta alle 200 euroa per testi ja yhteiskunnan piikkiin.

      • Rautaturisti

        Vastaa

        Juurikin näin. Ei sitten tarvitse synnärillä vääntää ”etkö luota minuun kuin haluat isyystestin” juttuja, vaan testi olisi automaatio. Voi tosin olla että useita naisia alkaisi hikoiluttaa tuollainen käytäntö.. Mutta toteutuisi miesten oikeusturva. Ja onhan se miehelle kauheaa jos se oma lapsi ei sitten olekaan oma lapsi.

  • Snif

    Vastaa

    Kyllä näkee tuon ämmän naamasta jo kaukaa että elää jossain muualla kun tällä telluksella.

  • Leino Kimmo

    Vastaa

    Tämä Suomen ”isyylain” syrjintä on Valtakunnansyyttäjänvirastoa pyydetty selvittämään 9.12. 2005 !

    Syy ”isyylaki” 2002 – 2005 salainen muuttaminen .

    Tuolla aikavälillä aviomiehillä EI ollut haasteoikeutta mikäli joku ulkopuolinen taho oli ”selittänyt” isyyden . Isyyslaki muutettiin SALAISESTI kesällä 2005 Tarja Halosen ja Leena Luhtasen toimesta palauttamalla haasteoikeus ja näin mahdollistettiin Halosen toinen kausi ilman isyyslain julkista keskustelua .

    Tämä toimenpiden ”vaati” Johannes Koskisen eron ”henkilökohtaisiin syihin vedoten; vaikka todelinen syy oli presidentinvaalit !

    Eli haasteoikeus palutettiin 2005 mutta Suomen ”oikeusjärjestelmä” jatkoi samalla syrjivällä linjalla lakien vastaisesti.

    Asian salaaminen varmistettiin VALTIOPETOKSELLA !

    PL 118 § 3 momentti … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Suomessa siis tästä syystä keskustelu isyyslaista on TODISTEIDEN valossa kielletty !

    EIT on samaa mieltä EIT 2422106 / EOA kansliapäätös 1350/4/08 … jääviyksiä ei voida tutkia !

  • Olli

    Vastaa

    Puhutaan fenimistä, vaaditaab tasa-arvoa. Eihän siinä muuten mitään mutta kuka ajaisi miesten etua ? Ainakin näissä lapsen tapaamis asioissa tahtoo mies olla kovin heikoilla, juu on ihan omia kokemuksia.

  • GLGL

    Vastaa

    Erikoista on, että tuo kyseinen nainen nähtävästi myy oman maineensa 500:lla Eurolla kuussa. Pitäisi kyllä olla aika pahasti finanssitaloudellisesti kusessa, jotta ajaisi tekemään saman.

    Länsimaissa parjattua muhamettilaista kulttuuria pidetään itsestäänselvästi takapajuisena jäänteenä pimeiltä ajoilta. Niissä kulttuureissa tuollainen Miettisen vedätys ei oletettavasti onnistuisi. Olisiko syytä kysyä, ovatko muhamettilaiset meidän kulttuuria todellakin 500 vuotta jäljessä, vaiko sittenkin 30 vuotta edellä? Ehkä he ovat jo kokeneet sen, mikä meillä on vielä edessä tai parhaillaan tapahtumassa?

    • nimellinen

      Vastaa

      Olen miettinyt ihan samaa. Oliko ns. ”noitaroviot” sittenkään tuulesta temmattuja, meinaan vaan sitä että naiset osaavat olla helvetin säälimättömiä (itse saatania) kun sille päälle sattuvat.
      Hallituksessa myös muutama nimeltämainitsematon esim. Kiuru ja mariini.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Kontula on kyllä tyhmä ämmä, eikä pelkästään tämän asian suhteen.

  • juha II

    Vastaa

    Eipä ole tämän päivän kommunisteissa ole enää puhtia. Toki ei pidä unohtaa, että Anna Kontula äänesti NATO jäsenyyttä vastaan aivan omalla naamallaan, joka ”vuorattiinkin” NATO kiimaisten paskamyrskyllä! Eli kommunisti huomasi elävänsä kommunismissa, jossa eriäviä mielipiteitä EI sallita!!! Mikä sellainen kuorokaan on, jossa ei ole erilaisia äänilajeja? V: Lammaslauma!

    • TT

      Vastaa

      Jos kommunisti pitää härkäpäisesti kiinni näkemyksistään, niin hän saattaa olla joskus oikeassa kiivaasti muuttuvassa maailmassa. Aivan kuin pysähtynyt kello näyttää oikeaa aikaa kaksi kertaa vuorokaudessa. Naton suhteen Kontula oli oikeassa – ei järkevyyttään, vaan pitämällä kiinni omista periaatteistaan. Tästä on pakko myöntää hänelle pieni arvostus.

  • Hh1488

    Vastaa

    on kyllä niin mielenterveys pipipään näkönen lesbo.

  • Heikki Salama

    Vastaa

    Anna Kontula antaa itsestään sivistyneen kuvan. Hän ei käytä eduskunnassa kiellettyjä sanoja, eikä siis sano ketään valehtelijaksi. Riippumatta siitä, onko se totta vai ei. Kyllä onkin hienostunutta käytöstä. Silti Anna Kontula päästelee suustaan tuntemattomasta miehestä omia käsityksiään jonkun toisen sanomisen perusteella. Lisäksi tapa, jolla Kontula asiansa ilmaisee on jotakin muuta kuin hiehostunutta käytöstä. Yhdenvertaisuuden nimissä Kontula sanoo hänelle tuntematonta miestä saamattomaksi vinkujaksi. Näin siis sivistynyt yhteisten asioitten hoitaja. Johtopäätökseni on Kontulasta: Kaksinaamainen ämmä!

  • Ilmari

    Vastaa

    Mielestäni oikeuden päätös oli moraalisesti väärä. Kuitenkin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Kylä-Harakka nosti kanteen liian myöhään. Hänellä oli aikaa nostaa se ajoissa Isyyslaissa on määräajat kanteen nostamiselle.

  • Ilmari

    Vastaa

    Leinolta aivan järjetöntä jorinaa. Mitään lakia ei voi salaisesti muuttaa. Kaikki käsitellään eduskunnassa avoimesti

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi