Mikko Kärnä vaatii jälleen Soldiers of Odinin lakkautusta

Keskustan kansanedustaja ei mahdollisesti tiedä, mitä on vallan kolmijako-oppi.

Poliittiset viholliset

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii jälleen kansallismielisen Soldiers of Odin ‑järjestön kieltoa. Syynä asialle tällä kertaa on järjestön entisen jäsenen vangitseminen epäiltynä murhan yrityksestä. Vangittu henkilö ei ole yli vuoteen kuulunut järjestöön, joten poliitikon tekosyy asian lobbaamiselle on ontuva.

Kärnä ilmoittaa Twitter-sivullaan jättäneensä toimenpidealoitteen kansanedustajien allekirjoitettavaksi, jossa vaaditaan hallituksen ryhtyvän välittömiin toimenpiteisiin Odineiden kieltämiseksi. Kärnä ei tosin ilmeisesti tiedä, että vallan kolmijako-opin mukaan virallisesti hallitus ei voi moisista kielloista tehdä päätöstä, vaan se menee oikeuslaitoksen kautta, joka on (virallisesti) hallituksesta erillinen instituutio. Kärnän julkinen tunnustus, ettei asia todellisuudessa välttämättä olekaan näin, onkin lähinnä kiusallista niille, jotka uskottelevat kansalle jotain muuta.

Kärnä on aikaisemminkin vaatinut järjestön kieltoa. Noin vuosi sitten hän tuohtui yhdistyksen vaatimuksesta sulkea raja niin paljon, että vaati silloinkin kieltoa.

Myös puoluetoveri vaatii kieltoa

Myös Kärnän Keskisuomalainen puoluetoveri Joonas Könttä vaatii julkisesti yhdistyksen kieltoa. ”Soldiers of Odin ‑järjestö on vaarallinen ja uhka demokraattiselle Suomelle. Siksi järjestön toiminta pitäisi lakkauttaa”, Könttä vaatii Twitterissään.

Lue lisää:

Kansallismielisten liittouman tiedote liittyen yhdistyksen puheenjohtajan vangitsemiseen

Valtamedia mustamaalaa ilman todisteita Pekka Katajan vihaamaa mieskaksikkoa

Keskusta Kotimaa Mikko Kärnä Poliittiset viholliset Politiikka Soldiers of Odin Twitter Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Mikko Kärnä on suurimpia poliittisia pellejä. Aikaisemmin seurasin Kärnän juttuja, siitä sai hyvät naurut, kun huomasi kuinka tyhmä ihminen on kyseessä.
    Nykyään en seuraa enää millään lailla, tänä päivänä tuo aina vaan jatkuva typeryys lähinnä ärsyttää.

  • Minä

    Vastaa

    Moni murhaaja on ollut kirkon jäsen tai ehkä jonkin puoleenkin jäsen. Onko normaalia vaatia lakkautettavaksi jokin järjestö sillä perusteella, että jonkun tein tekijä on sen jäsen tai on ollut sen jäsen? Ei tietenkään. Siksipä tuo on tekosyy ja todelliset syyt halulle lakkauttaa on ihan muualla. Ilmeisesti se aito syy ei ole päivänvaloa kestävä syy, kun tarvitsee kieroilla tekosyillä.

  • 300 apinaa jos häkkiin saisin

    Vastaa

    Jos joku ryhmä tai yhdistys pitäisi kieltää sen vuoksi että joku sen jäsen tai entinen jäsen on syyllistynyt rikokseen, niin Suomessa ei olisi yhtään ainoaa nykyistä puoluetta toiminnassa. Jo pelkästään murhiin liittyviä tapauksia on niin monta että jokaisen puolueen jäsenet ovat niihin syyllistyneet. Petoksista tai rattijuopumuksista puhumattakaan. Ja jokaisen puolueen jäsenet ovat saaneet myös ehdottomia vankeusrangaistuksia. Joten, jo siltä pohjalta arvioiden, Mikon jutut ovat avopierun tasoa.

    Toisaalta, se mikä on vakavampi asia on se että vallan kolmijako muutettiin petturipresidenttimme Maunon aikana siten, että se alistettiin eduskunnan toimielimeksi. Seuraava lesbopresidenttimme Tavja, antoi presidentin määräysvallan pois jolloin vallan kolmijako saatiin tuhottua. Ja maailmanlaajuisestikkin Suomen edistyksellinen järjestelmä muutettiin EU:ta varten polittiste pellejen temmellyskentäksi. Ja sitten tuli EU.

    Suomen kansanedustajat voivat pukeutua pukuun mutta ei se tee niistä yhtään sen fiksumpia. Samanlaisia ne ovat kuin ennenkin.

  • Fatwantarkistaja

    Vastaa

    Poliisi pitää lakkauttaa pedofiilijärjestönä. Poliisi pitää lakkauttaa huumeliigana.

    Mitä **mmettiä noiden päässä oikein liikkuu! Ei ne kännissäkään voi olla, kun osaavat vielä kirjoittaa.

  • Jaaha

    Vastaa

    Länsimaisessa (((demokratiassa))) on keskeinen asia tämä pyhä vallan kolmijako ‑Mulle, sulle ja Penalle- oppi.

  • -

    Vastaa

    Kokoomusnuorten johtaja Jukka Romppainen murhasi 58-vuotiaan naisen raa’alla ja julmalla tavalla Helsingissä lokakuussa 2014. Vaatiiko Kärnä myös Kokoomuksen kieltämistä?

  • nahkatakki

    Vastaa

    jos sun lapses raiskattais olisitko vielä samaa mieltä.

    • Fatwantarkistaja

      Vastaa

      Ai pakolaiset tulisi lakkauttaa. Kärnä puhuisi vain tekijästä, ei ryhmästä.

  • Kräkä

    Vastaa

    Kärnä voi mennä kotiinsa kränä ämään. Naurettava tumpelo.

  • White noise

    Vastaa

    Odinit ei liity koko asiaan mitenkään, mutta jotenkin nämä poliittiset paskiaiset ja valemediat on saanu sen vedettyä taas mukaan. Ilmeisesti viha järjestöä kohtaan on niin valtava että on aina löydettävä jokin tekosyy vaatia senkin lakkautusta.

  • junnu

    Vastaa

    Juutalaisia pojan nimiä

    Tähän alle olemme koonneet ison listan juutalaisia pojan nimiä. Toivottavasti löydät alta mieleisesi juutalaiset nimet.

    Tabitha
    Tahlia
    Tal
    Talia
    Taliah
    Talitha
    Talor
    Talora
    Talori
    Talya
    Tam
    TAJUKANGAS

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi