Valtamedia mustamaalaa ilman todisteita Pekka Katajan vihaamaa mieskaksikkoa

Kataja kertoi medialle juhlistavansa vihamiehensä tutkintavankeutta ryyppäämällä tänä viikonloppuna.

Pääkirjoitukset

Talousrikoksista tuomittu Pekka Kataja on profiloitunut ”äärioikeistoa” vastustavana perussuomalaisena.

Valtamedia julkaisi tänään näyttävästi Perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Katajan murhan yrityksestä epäillyn kahden miehen nimet. Toistaiseksi julkisuudessa ainut miehiä vastaan esitetty ”todiste” on Katajan oma sana.

Juutalaisomisteinen Helsingin Sanomat (HS) kertoi tänään julkaisevansa Tero Ala-Tuuhosen ”nimen jo rikosepäilyn aikaan, sillä hän on julkisuudessa profiloitunut äärioikeistolainen vaikuttaja”. Menettelyssä ei sinänsä ole mitään uutta, sillä HS on esimerkiksi 2015 syyttänyt nimeltä mainittuja kansallismielisiä perusteettomasti ”väkivaltaisesta mellakoinnista” Jyväskylässä sekä 2016 henkirikoksesta Helsingin asema-aukiolla. Molemmat väitteet kumottiin myöhemmin oikeudessa. Kun epäilty on ”äärioikeistolainen”, suomalaisjournalistit antavat julkisen tuomion jo ennen esitutkinnan päättymistä.

Tällä hetkellä Keski-Suomessa on poliisin epäiltynä esimerkiksi afgaani, jonka virkavalta katsoo syyllistyneen törkeisiin raiskaus- ja pedofiliarikoksiin. Media ei harkitsekaan hänen nimensä julkaisemista. Samoin media suojeli Oulun maahanmuuttajapedofiiliringin jäseniä viimeiseen asti, vaikka syyttäjän esittämät todisteet näitä vastaan olivat aukottomat. Kuten HS uutisessaan myöntää, ”syytön kunnes toisin todistetaan” ‑periaate ei päde, kun kyseessä on ”äärioikeistolainen vaikuttaja”.

Kataja on tunnettu aasialaisista seuralaisistaan.

Perussuomalaisten puoluejohto liittyi mustamaalausoperaatioon

Valtamedian ja vanhojen puolueiden ohella myös Perussuomalaisen puolueen johto päätti tänään lynkata Ala-Tuuhosen sekä toisen epäillyn, Teemu Torssosen. Kataja on vihannut Torssosta avoimesti jo pitkään sekä osallistunut tämän savustamiseen ulos puolueesta. Katajaa ei voida siis pitää lainkaan objektiivisena tahona hänen syyttäessä Torssosta nyt murhan yrityksestä.

Poliisitutkinnan alussa Kataja kertoi medialle, että raa’an pahoinpitelyn suorittivat ulkomaalaiset. Kun häntä kritisoitiin ”rasistisesta” lausunnosta, alkoikin hän yllättäen syyttää ”äärioikeistoa” rikoksesta.

Tänään hän puolestaan väitti medialle pitäneensä Torssosta ja Ala-Tuuhosta alusta lähtien syyllisinä. Kataja kertoi myös juhlistavansa vihamiehensä tutkintavankeutta ryyppäämällä tänä viikonloppuna. Katajan uskottavuutta syö entisestään se, että hänet on Jämsän käräjäoikeudessa tuomittu useista talousrikoksista ehdolliseen vankeuteen ja liiketoimintakieltoon. Pahoinpitelyn yhteyttä talous- ja velkasotkuihin ei julkisten tietojen perusteella ole tutkittu.

PolPon ja median valheita vastaan

Partisaani on saanut tietoa PolPon (poliittinen poliisi) esitutkinnasta niin ennen kuin jälkeen Ala-Tuuhosen ja Torssosen kiinnioton. PolPo on käyttänyt tapausta tekosyynä paitsi katupartioaktiivien ahdisteluun myös kansallismielisten keskusteluryhmien vakoiluun. Tutkintavankeuden varjolla PolPo pyrkii entistä paremmin kaivamaan epäiltyjen tietokoneista ja älylaitteista tietoa kansallismielisten toiminnasta ja verkostoista. Kannustammekin tietoturvan ehostamiseen esimerkiksi Telegramissa.

Kansallismielisten tulee myös kieltäytyä kaikesta yhteistyöstä PolPon kanssa. PolPo on toiminnallaan tuhonnut jälleen kahden kansallismielisen maineen. Vaikka objektiiviset todisteet eivät tällä hetkellä sido epäiltyjä rikospaikkaan, on poliitikkoon kohdistunut murhan yritys niin suuri maineriski PolPolle, että tapaus ollaan valmiit ”ratkaisemaan” tarvittaessa vangitsemalla kansalaisia huhupuheiden perusteella. Tapausta on alettu käyttää myös poliittisena keppihevosena, sillä keskustapäättäjä käynnisti tänään eduskunnassa toimenpidealoitteen Soldiers of Odinin kieltämiseksi.

Kansallismielisten tulee välttää valtamedian lietsomaan hysteriaan liittymistä. Tällä hetkellä ei ole mitään syytä uskoa, että epäillyt olisivat syyllistyneet mihinkään rikokseen. Selkäänpuukottamisen ja julkisten irtisanoutumisten sijaan kansallismielisten tulee tutkia tapahtumia objektiivisesti sekä torjua valtamedian valheet järjestelmällisesti. Nykytiedon perusteella Suomessa on tapahtumassa poliittisesti motivoitunut oikeusmurha.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Kansalainen, Jämsän käräjäoikeus, Savon Sanomat, Perussuomalaiset

Lue lisää:

Kansallismielisten liittouman tiedote liittyen yhdistyksen puheenjohtajan vangitsemiseen

Esitutkinta Helsingin Sanomat Keskusta Kotimaa Murhan yritys Pääkirjoitukset Pekka Kataja Perussuomalaiset Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Talousrikos Teemu Torssonen Tero Ala-Tuuhonen Tutkintavankeus Valtamedia Yhteiskunta

Keskustelu

20 kommenttia

  • White noise

    Vastaa

    Vähän vaikee sanoo kun ei tiedä onko olemassa esim. dna-todisteita vangituista jotka yhdistää heidät Katajan asuntoon.

  • Vittu mikä jätkä

    Vastaa

    ”Poliisitutkinnan alussa Kataja kertoi medialle, että raa’ an pahoinpitelyn suorittivat ulkomaalaiset.Kun häntä kritisoitiin ”rasistisesta” lausunnosta, alkoikin hän yllättäen syyttää ”äärioikeistoa” rikoksesta”.

    Ihan peruspoliitikon suoraselkäistä toimintaa!

  • Kyllä kansa tietää

    Vastaa

    Tämä Pekkahan on ollut jo pitkään alkoholisoitunut henkilö joka soittaa suutaan ja haastaa riitaa aina kun ottaa alkoholia. Eli siis poikkeuksellisen usein.

    Mutta mikäs oli se jupakka Pekan osalta ennen viime vaaleja? Silloinhan oli joku huumetutkinta joka taisi Pekan osalta vaientua kokonaan, jos muistelen. Muistaakos kukaan paremmin?

  • pelle

    Vastaa

    Artikkelissa kuvataan vallapitäjien tarkoitusta, kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

    Suomalaiset ovat perimältään myötätuntoisia ja luottavaisia toisiinsa, joten suurin osa kansasta luottaa vallanpitäjiensä toimintaan ja uskoo median viesteihin. Valtaan on median avulla päässyt joukko poliitikkoja ja virkamiehiä. Näiden nupissa on pahanilkinen aivomutaatio, joka uhkaa Suomen tulevaisuutta. Mutaation johdosta tällä vähäisellä joukolla on palava hinku olla määräävässä asemassa, vaikka älyllien kapasiteetti ei siihen riitä. Suomalaisten etnisyys, luottavaisuus ja tunnollisuus on sallinut tämän joukon päästä valta-asemaan.
    Kannattaa lukea Edward Duttonin kirja ”Suomen vaiennettu raiskausepidemia”. Vahinko että kirja on Suomessa pannassa, mutta onneksi sitä voi tilata amazon.de kirjakaupasta. (Jotakin hyötyä on EUstakin.) Kirjassa on maininta poliisiakatemian tutkimuksesta vuodelta 2018, joka vahvisti, Suomessa vuonna 2016 tehdyistä raiskauksista 93% oli muslimientaustaisten tekemiä. Virkamiehistö pitää tämän visusti salassa. Tosuus kerrottuna tekisi vallassaolon kyseenalaiseksi.
    PolPo on syntynyt tältä pohjalta, päälliköksi on nimitetty arka syvästi poliitikkoihin luottava suomalainen, joka sallii rikosten salailun. Nyt lisäksi rikospoliisin päälliköksi ehkä nimitetään, ei arkaa, vaan vallanpitäjille myötämielinen aivomutaation omaava henkilö.

  • Plääh

    Vastaa

    Jari Aarnio tuomittiin stalinistisissa näytösoikeudenkäynneissä ja lisää on tulossa. Siten ei olisi ihme, vaikka nämä miehet tuomittaisiin ilman mitään näyttöä

    • Puolueeton

      Vastaa

      Ihmetyttää, että taitava huumepoliisin päällikkö piiloittaisi huumeitten myynnistä saamansa rahat edes kovassa kiireessä on tulevan talonsa läheisyyteen ”Toukokuussa 2014 Aarnion talon rakennustyömaalta löytyi 64 800 euron rahakätkö”. Joku kuitenkin piilotti suuren summan paikkaan, joka varmasti tutkittaisiin.

      • Plääh

        Vastaa

        Kirjailija Tamminen pitää kätköä selkeänä KRP:n lavastuksena. Monia todistajia painostettiin tunnetusti valhtelemaan Aarniota vastaan pienemmän tuomion toivossa. Todisteita siis tekaistiin ja syyttäjä salasi Aarniolle edulliset todisteet

  • Totuuskomissio

    Vastaa

    PT media sensuroi tämän kommentin joten jätän sen tähän

    Ensin oli arabit jotka puhuivat murtaen suomea jopa viikkoja myöhemmin annetuissa haastatteluissa mutta nyt Kataja sanookin että on ”ALUSTA ASTI pitänyt Ala-Tuuhosta varmana tekijänä” sekä ”Torssosta todennäköisenä”. Koko keissi kuulostaa täydeltä skeidalta ihan kuin joku erottaminen olisi riittänyt motiiviksi vuotta myöhemmin ja mikäli olisikin toisella syytetyllä ei ole mitään motiivia. Jopa tekotapa on täysin absurdi. Vasaralla on hakattu 21 kertaa mutta ei olla ”älytty” viimeistellä hommaa veitsellä tms, on vain poistuttu jättäen hengittävä uhri selviämään ja myöhemmin tunnistamaan tekijät vaikka on väitetty että tarkoitus oli murhata. Kataja sanoo että epäillyt tulivat ilman maskeja ja hän tunnisti heti epäillyn sekä ovensilmästä että oven avattuaan. Tarina jatkuu että Kataja joka on ollut henkilökohtaisissa tekemisissä molempien kanssa ilmeisesti uskoi että syytetty JONKA HÄN TUNNISTI HETI ja jonka erottaminen oli Katajan itse ajama oikeasti olikin puoleessa toimiva lähetti jolle ilmeisesti kohteliaisuudesta(?) hän jopa haki henkilöllisyystodistuksensa oven avauksen jälkeen paketin hyväksymiseen. Tämä sama Katajahan on saanut tuomion petoksesta väärentäessään kirjanpitoa ja poliisin löytäessä osittain poltettuja asiakirjoja hänen lähimetsästään hän ei silti myöntänyt tehneensä mitään. Asiakirjat vain lensivät itsestään kassakaapista ulos, ikkunan kautta ulos ja random nuotion kautta hänen lähimetsäänsä piiloon. Kaikki tämä ja samaan aikaan valtio koittaa väkisin nuijia läpi uusia ”terrorilakeja” joiden asianajajaliito on todennut tekevän ”vääristä” mielipiteistä laittomia, jopa terrorismia.

    Koko keissi on täysin mätä ja epäuskottava alusta loppuun

    • O

      Vastaa

      Hyvä kommentti ja vastaavaa pohdintaa kuin itselläni.
      Sääli ettei P.T. sallinut, mikähän siinä on taustalla? Ainakin kyseisen sivuston vakiolukijat ovat voittoisasti aika perusnormoja ja kommentteja sekä kommentoijien sisälukutaitoja katsoessa niin harvemmin siitä saa mitään muuta kuin turhautumista sen suhteen, minkälaisten laumojen kanssa joutuu tekemään töitä.
      Joka tapauksessa erittäin relevanttia pohdintaa sinulta.

      • Totuuskomissio

        Vastaa

        Update
        Kun laitoin uudestaan paria päivää myöhemmin viesti pääsi julkaisuun ehkä Tajukangas vahingossa oli laittanut hylkäävän hyväksynnän sijaan, tiedä sitten. Tajukangas yleensä antaa lähes kaikkien kukkien kukkia jossa ei laittomuuksiin syyllistytä joten oletan inhimillisen virheen käyneen.

        Kiinnostaa oikeasti nähdä mitä poliisin tutkinnassa selviää. Itse oletan ettei polpo saa yhtään mitään selvitettyä. Muutama vuosi takaperin oli jo valtamediassa ettei poliisi selvitä kuin 7 VITUN PROSENTTIA rikoksista joissa syyllistä ei tiedetä etukäteen. Uuskommarit vassareiden kanssa tanssivat jo kuin homma olisi selvitetty ja puhuvat jopa että MURHA on tapahtunut vaikka Kataja antaa haastatteluja jokaiselle kuka suostuu kuuntelemaan.

        Tajukangas kirjoitti kanssa uuden hyvän artikkelin aiheesta jossa pohti mm riittäisikö keskivertomiehen (joita epäillyt heidän tuttujensa mukaan ovat) kantti kylmään murhaan omin käsin. Myös se että osumia on tullut vain pään laelle eikä esim ympäri koko päätä on aika uskomaton sattuma mikäli olisi ns summamutikassa vain hakattu kättä pidemmällä. Näin ainaki keskivertotallaajalle tuntuu aika lottovoitto tasoiselta todennäköisyydeltä että on sattumanvaraisesti koitettu hakata hengiltä mutta kaikki vaurio on tullut samalle alueelle. Tähän vielä päälle että vaurio on nimenomaan päänlaella joka 1) paksuin ja kovin luu koko kehossa 2) on aika outo paikka mätkiä maassa makaavaa ihan jo pelkän lyöntikulman takia. Ylhäältä alas lyöntisuunnan sijaan pitäisi lyödä ihmeellisissä jopa epämukavissa kulmissa että osumakohta olisi päänlaki esim kasvojen tai takaraivon sijaan riippuen missä asennossa Kataja on maannut tajuttomana. Jopa ensimmäiseksi lyönniksi päänlaki tuntuu aika oudolta kohdalta koska käsittääkseni kumpikaan epäillyistä ei ole huomattavasti Katajaa pidempi.

  • EV

    Vastaa

    Odotellaan nyt kuitenkin sitä tutkinnan lopputulosta ja tuomiota, tässä taas kaikki ovat tuominneet ihan miten sattuu ja kieltohankkeita on taas vetämässä. Tämä touhu on mennyt ihan sairaaksi, jengiä (nimenomaan kansallismielisiä) tuomitaan ja lynkataan mennen tullen ilman tutkintaa, oikeudessa esim. kunnianloukkakset, väkivallantekoihin ja murhiin yllyttämiset eivät tuota tuomiota, jos satut olemaan ”oikeaa” mieltä asioista. Vihapuhelait koskevat vain kansallismielisiä ja valkoisia. BTW. Kunnianloukkauslaki tulee kiristymään siten, että epäilty saa rikossyytteen, vaikkei asianomistaja sitä nostaisikaan, tämä koskee siis virkaatekeviä henkilöitä, kuten esim. poliitikkoja ja poliiseja.

    Mm. omaisuusrikokset esim. tuhopoltot jäävät poliisilta selvittämättä, jos kohde on ”oikea”. Median ei tarvitse ottaa mitään vastuuta siitä, minkälaista tuhoa aiheuttavat, kuka näitä on tuomitsemassa??? Journalistiliittoko? Voi jumalauta. Mitäs sitten, jos nämä miehet saavatkin vapauttavan tuomion syytteistä ja tekijät ovat edelleen vapaana? Media on jo tuhonnut näiden kahden miehen elämän ja persut ovat ”hämmästelemässä” mukana. Tietää kyllä mitä media tarkoittaa, kun puhuvat näin: ”julkaisemme normaalista poiketen epäiltyjen nimet jo tutkinnan vaiheessa yhteiskunnallisen merkityksen takia.” Niimpä niin… Lähipiirissäkin olevat maahanmuuttokriittiset tyypit olivat jo tuominneet nämä kaksi miestä, vaikka tutkinta on edelleen kesken.

  • Zero Tolerance

    Vastaa

    Tässä on nyt väärät miehet tuomiolla, käsittämättömästä teosta.

    Jotain piti selvästi keksiä, että saadaan kansallismielisiä taas vankilaan. Media on tuominnut heidät jo etukäteen. Että kannattaa siellä mediassa jatkaa myös koronapelon rummuttamista 247 uutismediassa kun valehtelu käy luonnostaan. Kyllä maski teidät varmasti pelastaa.

    Toinen yhtä ”selkeä” tapaus on nk. ruotsalaisveljesten ja poliisin yhteenotto Porvoossa.

    Menee tietenkin täydestä läpi normilampaille.

  • Anu Palosaari

    Vastaa

    Onhan tämä kertakaikkisen mielenkiintoinen sotku. Itse sain 16.3.2019 tekstiviestitse tappouhkauksen tuntemattomalta henkilöltä, joka väitti, että ”uhmaan” PVL:tta, ja tämän vuoksi saan potkun rintaani, kuten Karttuselle kävi. Eilen julkaisin nämä tekstiviestit viimein omassa blogissani tämän Katajan tapahtuman kontekstissa. Minulle on tähän päivään mennessä täysin epäselvää, että kuka on tuon minuun kohdistuneen uhkauksen takana. En ole ”uhmannut” PVL:tta, päinvastoin tuen sitä. Tuo tekstiviestissä käytetty retoriikka on täysin järjetöntä kohdallani, sikälikin, kun siinä väitettiin, että ”paapon somaleja”. Siis WTF? En ole ikinä sanonut mitään hyvää somaleista, sori nyt ne suvakit, jotka sattuvat tämän lukemaan.

    Suomessa näköjään tapahtuu nyt pinnan alla jotain, mitä pitäisi tutkia ja syventyä paremmin ymmärtämään. Onko tämä polpon omaa toimintaa, jotta saadaan rivit hajotettua ja tilit urkittua ja liattua kansallismielisten maine?

    • Ohikulkija

      Vastaa

      Voisitko ottaa yhteyttä Partisaaniin tuosta asiasta.
      Koska tuo ei selvästikään liittynyt sinuun ja oli kalastelua, sokkoammuntaa niin noita on takuulla enemmänkin.

      Pyritään hämmentämään ja luomaan skandaalien aineksia.
      Niitä aineksia (sokkoampujan porukat) pystyy sitten kääntämään omaksi edukseen, esim. nustamaalaamalla ja langettamalla epäilyksen varjoja.

      Kirjoittamasi liittyy ehdottomasti tähän juttuun ja myös persujen toimintatapoihin.
      Minusta on käsittämätöntä kuinka persukenttä laajastikin uskoo mitä tahansa ja vaikka selitykset muuttuvat niin silti uskovat aina uudestaan ja reagoivat myös tunteella. Kertoo todella suuresta älyn puutteesta ja sokeasta auktoriteetti-tarpeesta.

  • MeY

    Vastaa

    Jos aikuinen mies hakkaa 21 kertaa astalolla päähän, luulisi tulevan paljon vakavammat vammat kuin Katajalla oli. Eihän hänellä ollut kuin päänahka rikki ja vähäinen murtuma kallossa.

    Vammat vaikuttavat pikemminkin siltä, että kiukkuinen nainen vähäisillä voimilla olisi mätkinyt.

  • Zero Tolerance

    Vastaa

    Itsekin naisena totean, että Ohisalolle pitäisi vihdoinkin antaa turvapaikka, jossa ns. äärioikeisto ei koskaan enää häiritse. Ohisalosta saisi esim. hyvän kokoospähkinöiden poimijan sopivalla koulutuksella.
    https://yle.fi/uutiset/3–11541634

  • Plääh

    Vastaa

    Poliisi epäilee yhä useampien henkilöidenolevan teon takana. Ei ihme, onhan juuri lakivalmistelu aloitettu ”äärioikeiston” kriminalisoimiseksi ja rinnastamiseksi terrorismiin. Myös Kataja ja hänen siipensä ersut ovat olleet täysillä mukana ”äärioikeiston” suitsimisessa ennenkin

  • lereviri

    Vastaa

    Epäilen että poliisi kiristää Pekkaa syyttämään Teroa jotta poliisi pääsisi kyttäämään kämyjä, vastapalveluksena Pekan mahdolliset talousrikokset katsotaan läpi sormien. Teroa siksi koska se sopii hyvin ”arabin näköinen mies” väittämään ja koska se on kuulunut odineihin ja nykyään kuuluu liittoumaan. Mediamyrskyn ja poliisitutkinnan etanamaisen tahdin avulla näiden järjestöjen kiellolle saadaan hyväksyntä jo ennen kuin epäillyt julistetaan syyllisiksi/syyttömiksi. Näin saadaan tapettua kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

  • Pedotero

    Vastaa

    Julkaiskaa ne teron pedofiilitaustat. Taitaa partisaanilla olla siihen liian pienet munat.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Jaa, olisko sinulla antaa jotain tarkennusta tuohon vai huviksesiko huutelet?

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi