Helsinki pakottaa lapset Setan homolobbauskursseille – taustalla ”oikeistohallituksen” opetussuunnitelmauudistus

Opetussuunnitelmauudistuksen takana oli "oikeistolainen" Perskeko-hallitus eli perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen yhteenliittymä.

Rappiokulttuuri

Helsingin kaupunki yrittää pakottaa kaikki 6.–9.-luokkalaiset lapset kulttuurimarxistisen Setan homolobbauskursseille siitä huolimatta, että suuri joukko vanhempia vastustaa ajatusta. Kaupunki on uhonnut osallistumisen olevan pakollista kaikille lapsille näiden perheiden arvomaailmaan katsomatta.

Osana hanketta veronmaksajat pakotetaan myös kanavoimaan kymmeniä tuhansia euroja Setalle, joka on aiemmin ilmoittanut kannattavansa jopa 8‑vuotiaille suoritettavia sukupuolenvaihto-operaatioita. Lisäksi Seta on vaatinut, että transuiksi aivopestyt lapset voitaisiin kidnapata sukupuolenvaihdoksia vastustavilta vanhemmiltaan.

”[Homo- ja transutyöpajat] ovat osa opetussuunnitelmaa, eivätkä huoltajat voi kieltää lastensa osallistumista niihin,” juutalaisen Erkko-säätiön omistama Ilta-Sanomat painottaa. Pääkaupunkiseudun peruskoulujen henkilökunta myöntää, että hanke on kohdannut jo vastustusta, vaikka kurssit eivät ole vielä edes alkaneet.

Opetussuunnitelmassa on ollut vuodesta 2016 lähtien vaatimus siitä, että suomalaiset koulut opettavat lapsille kulttuurimarxistista pseudotiedettä ”sukupuolten moninaisuudesta”. Uudistuksen takana oli ”oikeistolainen” Perskeko-hallitus eli perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen yhteenliittymä, joka päästi valtakaudellaan Suomeen myös ennätysmäärän laittomia maahantunkeutujia.

Helsingin kaupungin pedagogisen asiantuntijan Heidi Halkilahden mukaan Perskeko-hallituksen opetussuunnitelmalinjaus on yksiselitteinen: Kaikkien Suomen koulujen on pakko osallistua homolobbaukseen.

Lähde: Ilta-Sanomat

Aatos Erkko Heidi Halkilahti Helsinki Homolobby Keskusta Kokoomus Kotimaa Kulttuurimarxismi Lasten seksualisoiminen Lasten seksualisointi LGBT Opetussuunnitelma Pedofilia Perussuomalaiset Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Seta Transut

Keskustelu

20 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Mummo

    Vastaa

    Odotan islamistihallitusta.… tulisi tähän joku roti. 🤬

  • TT

    Vastaa

    Missä persu, siellä juutilaisten agenda etenee.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Toivottavasti fiksut vanhemmat ymmärtävät olla laittamatta lapsiaan kouluun niinä päivinä, kun tuollaista mielisairasta aivopesumädätystä tuputetaan lapsille.
    Jos tuollaisista homolobbauskursseista ei ilmoiteta vanhemmille etukäteen, niin ohjeistakaa lapsenne lähtemään pois koulusta kesken päivän ja käytte asian läpi kotona terveiden näkemysten kautta.

    En yhtään ihmettele, jos kiinnostus kotiopetukseen kasvaa, kun katsoo tämän päivän opetussuunnitelmaa.

    • Joonas Jonne

      Vastaa

      Mielisairaiden kasvatuslaitos tuo maailman parhaaksi mainostettu marxilsinen koululaitos. Itä-Saksasta muuten kopioitu ja sen takia kaikki menee tässä maassa päreiksi.

  • pöh

    Vastaa

    Ainoa ns. järkevä puolue on KD, kaikki muut ajattelee puolueen ja omaa etua, välittämättä mikä on totuus.
    Sukupuoli ei ole mikään valintakysymys.
    Onhan se tietysti ikävää jos Pirkko tuntee itsensä pojaksi, ja Paavo olisi mielummin tyttö.
    Biologia ei kuitenkaan ole mikään valinta tai ilmoituskysymys, ja ylipäätään maailmassa ei kaikki asiat ole niin kuin haluaisi.

    • Ranu

      Vastaa

      Mädältä sekin näyttää, sielläkin on (J)essayah…en tiedä mistä päin härmää tällainen nimi on alkujaan

    • Jahas

      Vastaa

      KD:n Päivi Räsänen nuiji läpi nämä ”vihapuhelait” joten jos haluat lisää (((kommunismia))) niin siitä vaan äänestämään KD.

      Toisaalta olisi Sinimusta Liike joka ei tuo Suomea täyteen kuukereita, eivät kannata pedarimädätystä eivätkä anna (((globalistejen))) tuhota Suomea

    • Nationalisti

      Vastaa

      Äänestetäänkö eduskuntaan ensi vaaleissa se kaikista järkevin puolue? Sinimusta liike.

  • Snif

    Vastaa

    Ei sitten voitu kertoa että noilla tuohon aikaan olevilla persuilla ei ole mitään tekoa nykyisten kanssa. Eli kannatatte sitten mv ryssää ja jotain ryssän vkk pelleä.

    • Nationalisti

      Vastaa

      ”Ei ole mitään tekoa”, samoja naamoja siinä puolueessa istuu kuin istui silloinkin. Miksi ei ollut näkyvää vastustusta? Aivan, koska he hyväksyivät nämä linjaukset.
      Nyt sitten on taas tuo oppositionäytelmä meneillään.

      ” Eli kannatatte sitten mv ryssää ja jotain ryssän vkk pelleä.”
      Mistä tällaiset johtopäätökset?
      Oletko oikeasti noin saatanan tyhmä vai trollaatko huviksesi?
      Kun tuota ulosantiasi katselee, niin on pakko todeta taas se kliseinen asia, miksi kaikilla on äänioikeus…

  • Snif

    Vastaa

    Niin varmaan juu, se roti olisi mitä, naiset orjina, lapset raiskattu 5 vuotiaasta lähtien 3 maailman ei ihmisille. Puhumattakaan siitä että kaikki ei islamin uskoiset olisi tapettu.

  • Lurssi

    Vastaa

    Siinähän lähtee itähelsingin puikula-päille opettamaan sexuaali valistusta, saattaa opettajalla olla hiukan heikot yö unet ennen opetuspäivää.. siinä saattaa bongorummut soida ja Tanner tömistä

    • JFK

      Vastaa

      🙂

      Oikeastihan tässä on takana se, että helsingin kaupunki varautuu jo tuleviin muutoksiin PISA-mittauksissa.

      • Topi

        Vastaa

        Vasemmisto vaatii lisää rahaa koulutusjärjestelmään, sillä PISA-tulokset ovat tippuneet. Li Andersson järkeili asian niin tuossa männäviikolla, että rahalla saa PISA-tuloksen nousemaan. Kakka on jo housussa – ei silloin tarvitse enää vessaan ehtiä.

        • Teemu

          Vastaa

          Yle uutisoi tänään, että luottamus takseihin on tippunut Suomessa. Voi-voi. Raavitaan nyt sitten taas päätä ja mietitään, että mikä mahtoi mennä pieleen.

  • Joonas Jonne

    Vastaa

    KD on ihan samanlainen ilmastouskovainen massaliike kuin muutkin. Kaikki puolueet ovat valtion asettamia puolueita, kannattavat yhteisiä ns. demokraattisia valtiolähtöisiä arvoja. Valtio ei hyväksy puolueeksi rekisteröitäväksi muita kuin valtion etuja ajavia puolueita. Mikä on kansanvalta? Ei sitä ole. Eihän kansalla ole omaa armeijaakaan eikä omaa rahaa.

  • Snif

    Vastaa

    En tiennykään että vasemmisto kommunisti li on persu, äläkää nyt naurattako.
    Voisitte hiukka ehkä paremmin paneutua asioihin ennen niitä tänne pierette,

    • Nationalisti

      Vastaa

      Kenen käsialaa se opetussuunnitelman päivitys oli?
      Pieni vinkki, Li ei ollut silloin ministerinä.
      Voisit hiukan paremmin paneutua asioihin, ennen kuin auot naamaasi.

  • Konservatiivi

    Vastaa

    Voi p‑le, jos olisi lapsia niin nostaisin sellaisen äläkän lapsen pakottamisesta seta-työpajaan, että maailma raikuisi ja kaikuisi hetkenkin verran!! Vanhemmat älkää alistuko tähän! Kannattaa pohtia kotikoulun mahdollisuutta vaikka muutaman saman aatemaailman omaavan perheen kesken. Per(u)skoulu on myrkyllinen laitos!

  • Viherkomukat hirteen

    Vastaa

    Kukaan normaalijärkinen suomalainen ei enää halua asua viherkommunistien hallitsemassa matuhelvetissä nimeltä Helsinki sen paremmin kuin Espoossakaan vaan muuttaa näistä pois. Tappakoot matut näitä ideologian sokaisemia jotta saavat mitä ovat tilanneet!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi