Kenialaispoliitikon epäillään kavaltaneen Suomeen tarkoitettuja rahoja yli puoli miljoonaa euroa

Tampereen ammattikorkeakoulu joutui ikävään tilanteeseen, kun kenialainen maakunta jätti opiskelijamaksuja maksamatta. Saamatta jääneet lukukausimaksut ovat koskeneet Kenian Uasin Gishun maakunnan alueelta Tampereelle opiskelemaan tulleita.

Talous

money, banknotes, euro

Tampereen ammattikorkeakoululla on parin viime vuoden aikana jäänyt maksuja saamatta tilauskoulutuksessa opiskelevilta kenialaisilta. Ensimmäinen opiskelijaryhmä tuli Suomeen vuonna 2020.

Vielä tämän vuoden alussa oli epäselvää, minne noin 200 000 euron lukukausimaksut ovat päätyneet ja miksi niitä ei ole sovitun mukaisesti suoritettu ammattikorkeakoululle.

Tamk on pitkään pyrkinyt selvittämään, minne opiskelijoiden maakunnalle maksamat maksut ovat menneet. Epäselvään tilanteeseen liittyen Tamkin edustajat kävivät myös tammikuussa 2023 paikan päällä Keniassa selvittämässä asiaa.

Yle ja useat kenialaismediat uutisoivat, että kenialainen oikeusistuin on antanut pidätysmääräyksen Tamkissakin vierailleesta Uasin Gishun entisestä kuvernööristä, nykyisestä senaattorista Jackson Mandagosta.

Syyttäjän mukaan Mandagon epäillään kavaltaneen Suomeen tarkoitettuja rahoja yli puoli miljoonaa euroa. Pidätysasiakirjan mukaan Mandago on kolmen viranhaltijan kanssa valmistellut lisäksi noin kahdeksan miljoonan euron kavaltamista kenialaisnuorilta, jotka opiskelevat Suomessa ja Kanadassa.

Maakunnan kanssa tehty sopimus irtisanottiin helmikuussa ja uusi sopimus tehtiin kenialaisen koulutusvientiyritys Max Globalin kanssa maaliskuussa.

Tamkin vararehtori Ari Sivula ei kommentoi sitä, kuinka paljon maksuja ammattikorkeakoululla on kaikkiaan saamatta ja kuinka monelta opiskelijalta, sillä maksuihin liittyvät tarkat tiedot ja summat ovat liikesalaisuuksia. Sivula vetoaa myös yksilön suojan piiriin. Sivula ei myöskään kerro, mikä maksujen tilanne tällä hetkellä on ja onko Max Global kuitannut maakunnan maksamatta jättämiä maksuja, kuten Aamulehti uutisoi maaliskuussa. Tällöin Aamulehti kertoi myös, että saatavia olisi yhteensä noin 200 000 euroa.

Sivula sanoo, että ulkomailla tehtävään liiketoimintaan liittyy aina riskejä, joten osaltaan niitä tulee myös sietää. Sivula sanoo, ettei ammattikorkeakoulu tee enää sopimuksia kenialaisten maakuntien kanssa, vaan kaikki koulutusvientiin liittyvä toiminta hoidetaan Max Globalin kautta.

Lähde: Aamulehti

Lue myös: Laurean kenialaisopiskelijoiden farssi jatkuu: Prostituutiota ja itsemurha, Keniassa kampanjoidaan: ”Elämä Suomessa on helvettiä – hoitakaa lapsenne pois sieltä!”

Afrikkalaiset Kenia Kenialaiset Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Rikos Rotu Talous Tampere Ulkomaat Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Me elämme jo sitä aikakautta, että sen pitäisi olla uutinen että jotain kehitysyhteistyörahoja EI OLE KAVALLETTU eikä muutenkaan käytetty vääriin tarkoituksiin kohdemaassa!

  • p.grandell

    Vastaa

    tosi, elämä suomessa on helvettiä, alkuperäis suomalaisille,

  • Hoh hoijaa

    Vastaa

    Koskas se neekeriltä ensimmäisellä kerralla onnistuisi…

    Tähänkin opinahjoon pitäisi soveltaa normaalia kaupan alan käytäntöä:

    - tilaus on vastaanotettu kun puolet kauppasummasta on maksettu
    – tilaus siirtyy toimitukseen kun koko kauppasumma on maksettu.

    Ei ole epäselvää tilannetta eikä tule ”luottotappioita”.

  • Afrikan Konsultti

    Vastaa

    Ihme rasismia alkaa afrikasta vaatimaan mitään hehän ovat suomen tulevien eläkeläisten hoivaajia ja veronmaksajia! minäkin olen saanut somalian keisarilta ja Nigerian prinssiltä yhteistyöpyyntöjä ja kuulemma kymmenien miljoonien potti olisi kuulemma ihan varmasti totta. (Vaatii vain pienen etukäteismaksun)

    tamk:lle vinkki että kannattaa ottaa se lukukausimaksu etukäteen täysimääräisesti niin ei tarvitse ottaa takkiin ja maksattaa meillä veronmaksajilla epäonnistuneita bisneksiä

  • anonyymi

    Vastaa

    Seuraava on kuvitelmaa järkevästä, ennakoivasta toiminnasta tällaisten estämistä varten.

    Maksut epävarmoissa tapauksissa tulisi ottaa ennakkoon. Olisi otettava myös huomattava maksu vakuudeksi, joka maksetaan takaisin vasta kun oppilaat ovat poistuneet maasta. 

    Siis opiskelijaa kohden tulisi ennen maahansaapumista olla maksettuna vaikkapa 200.000 euroa per aiottu maassaoleskelu vuosi. Summa kattaisi oppilaitos- ja majoituskustannukset. Oleskeluaikaa ei voisi pidentää. Maastapoistumisvakuus per opiskelija voisi olla esimerkiksi 2.000.000 euroa. 

    Edelläkuvaamani ennakkomaksut ovat luonteeltaan vakuuksia ja niistä maksettaisiin laskut. Jos rahaa jää käyttämättä, se palautettaisiin maksajalle opiskelijan poistuttua maasta. Vakuudet voitaisiin sijoittaa osakemarkkinoille, joilla vakuuksien arvo voisi jopa kasvaa.

    Halvemmaksi tulisi perustaa oppilaitoksia oppilaiden kotimaihin. Netin ansiosta oppimisen ei tarvitse enää välttämättä olla paikkaan sidottua. Tulisi miettiä uudenlaisia oppimisratkaisuja.

  • Manna Sarin

    Vastaa

    Afrikkalainen varas. Kukapa olisi arvannut?? Onneksi yksittäistapaus, sillä länsimaiden Afrikkaan syytämät jokavuotiset loputtomat biljoonat löytävät aina kohteensa ja menevät juuri sinne minne on tarkoitettu. Senttiäkään ei ole kadonnut varkaitten taskuihin.

  • Observer

    Vastaa

    Kaikki muu kuin suvaitseminen ja ymmärtäminen on rasismia joten, hiljentykäämme…

  • Tämäpä uutinen

    Vastaa

    Ai että taas on sinisilmäisiä hyödyllisiä idiootteja kustu silmään?

  • Tekijämies

    Vastaa

    Neekeri höynäyttänyt suvakkeja ja pistänyt rahat omaan taskuun, niin sitten kusetettu pääoma onkin ”liikesalaisuus”.

    Suosittelen vararehtori Sivulaa lähtemään välittömästi Keniaan perintätoimiin jo ihan senkin takia jos haluaa säilyttää kasvonsa.

  • Schlageter

    Vastaa

    Kavaltaminen kavaltamiseksi, ketä se kovin paljon kiinnostaa.
    Minua kiinnostaa sen sijaan se, kuka on ollut se ”hengen jättiläinen”, joka on keksinyt hankkia jotain viidakon lahjoja Suomeen ”opiskelemaan”? Se vasta on ollut ”kuningasajatus”.

  • GLGL

    Vastaa

    Vuoden 2024 budjetissa lupaillaan Ukrainaan jälleen läjäpäin rahaa. Siihenkin voisi aivan hyvin laittaa ehdoksi, että tukea maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun Ukraina putoaa pois kärkipaikalta luksusautojen myyntitilastossa. Kaipaisin Ministeri Purralta hiukan lisäperusteluja tuohon logiikanvastaiseen päätökseen.

    • Suomi on konkurssissa

      Vastaa

      Suomi on pohjoismaiden köyhin maa. Ja EU:n viidenneksi köyhin. Vain Portugal ja Albanian entiset maat ovat köyhempiä. Miksi meidän olisi tuettava ketään?

      Koko EU:n tulisi tukea meitä. Esim. sinä aikana kun Britit olivat EU:ssa, maksoivat ne vähemmän jäsenmaksua kuin Suomalaiset. Koska ”niiden talous oli tiukalla”. Siitä huolimatta, ne saivat ostaa ulkomaalaisia tuotteita ja myydä niitä EU:n sisämarkkinoille kuin omiaan. Siksi en osta briteistä mitään enkä tue ko. ”saarenmaata”.

      Tällä hetkellä Suomella on valtionvelkaa ~151 miljardia. Erilaisia yhteisiä lainakirjoja ja takuita Suomi on antanut EU:lle noin 230 miljardin edestä. Suomen kiinteistöjen arvo on noin 500 miljardia. Arvatkaapa mitä tapahtuu kun nuo kaksi arvoa kohtaavat? Pankkiirit tulevat ja realisoivat kiinteistöt itselleen. Vai kuka siinä kohtaa pystyy maksamaan sen 27 000 euroa jolloin pääsee vapaaksi?

      EU antoi jo Suomelle jo kauan aikaa sitten huomautuksen että julkinen velka ylittää 60% BKT:sta. Arvosta joka oli sovittu EU:ssa velkakatoksi. Mutta mitä teki Manna Sarin? Otti lisää velkaa ja paisutti julkista sektoria entisestään.

      Maksakaa kiinteistöjenne velat pois, älkääkä ottako uutta. Vaatikaa pankeilta panttikirjat itsellenne. Vain näin estämme valtiotamme ottamasta lisää ulkomaanvelkaa.

      • GLGL

        Vastaa

        Juuri noin. Hyvä neuvo lopussa.

        Jos Suomi haluaa tulea Ukrainaa, mielestäni se pitäisi tehdä kauppasopimuksella, eli Suomi antaa rahallista tukea, jos saa vastineeksi Ukrainaan rekisteröityjä luksusautoja. Miksi Suomen pitäisi tukea rahallisesti vastikkeetta maata, jossa autokanta on uudempaa, kuin Suomessa?

    • Ihme Nysväilyy

      Vastaa

      Rupeaa olemaan tulos tai ulos-tilanne. Ei suomen kansalla ole varaa kustantaa kymmeniä vuosia jatkuvaa ukrainan sissi/kaupunkisotaa loputonta ryssämassaa vastaan. Hyökätkää saatana! VOITTO TAI KUOLEMA!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    money, banknotes, euro