Valtamedian toimittaja jakoi Partisaanin uutisen Ohisalon perheen korruptiosta – kulttuurimarxistit pillastuivat

Veronmaksajien rahojen haaskaaminen ja "vihreään siirtymään" liittyvät petokset ovat aiheita, joista eliitti ei tahdo käydä julkista keskustelua.

Talous

Miika Johansson ja Maria Ohisalo.

MTV Uutisten politiikan toimittaja Vesa Kallionpää synnytti sosiaalisessa mediassa myrskyn jakamalla Partisaanin tutkivan artikkelin nykyisen ympäristöministerin ja aiemmin sisäministerinä toimineen Maria Ohisalon perheen tuulivoimakorruptiosta. Vihreät ja muut kulttuurimarxistit ovat vaatineet Kallionpäätä sensuroimaan uutisen, vaikka he itse eivät ole kyenneet kertomaan, mikä kirjoituksemme sisällössä on virheellistä.

Partisaani uutisoi Ohisalon puolison Miika Johanssonin tuulivoimakorruptiosta Suomen ainoana mediana kesällä 2021. Puoli vuotta myöhemmin Ilta-Sanomien toimittaja Olli Waris varasti uutisen mainitsematta Partisaania lähteenään, mikä on tyypillistä vaihtoehtomedioiden ja valtamedian dynamiikkaa. Nyt myös Kallionpää on tarttunut aiheeseen.

Partisaani selvitti, että suomalaiset veronmaksajat olivat tietämättään ostaneet Exilion Tuuli ‑nimisen yhtiön kautta kautta 73,2 miljoonalla eurolla useina vuosina tappiota tehneen tuulivoimabisneksen Tuulivoltti-yhtiöltä. (Valtiovarainministeriön ohjaama Valtion Eläkerahasto on yksi Exilionin omistajista.) Myyjäosapuolena toimi Tuulivoltin emoyhtiö St1, jossa ”vihreää siirtymää” ajavan Ohisalon puoliso Johansson työskentelee johtotehtävissä. Johansson istui myös Tuulivoltin hallituksessa.

Poliittista korruptiota

Tuulivoltti perustettiin sitä edeltäneen TuuliWatti Oy:n pohjalle. TuuliWatti on Suomen eniten tuulivoimatukia saanut yhtiö. Veronmaksajat ovat tukeneet Tuuliwattia yhteensä 283 miljoonalla eurolla, mistä huolimatta yhtiön tulos on useina vuosina ollut negatiivinen. Toisin sanoen kyseessä oli niin sanottu zombiyhtiö, joka pysyi hengissä ainoastaan valtiollisten tukien avulla.

Suomalaiset veronmaksajat ostivat Exilion-yhtiön kautta Ohisalon miehen edustamalta yhtiöltä bisneksen, joka ei selviäisi markkinoilla päivääkään omin avuin. Veronmaksajat lahjoittivat poliitikkoja voidelleille tuulivoimapohatoille kymmeniä miljoonia liiketoiminnasta, jonka todellinen arvo on 0 euroa. St1:n tilinpäätöksestä selvisi, että koko 73,2 miljoonaa euroa päätettiin jakaa osinkona Ohisalon puolison sisäpiirille.

Tänä kesänä Partisaani julkaisi myös jatkoselvityksen, jossa tutkittiin tarkemmin Exilionin taustalla olleen Valtion Eläkerahaston varojen käyttöä. Selvisi, että rahasto haaskaa jatkuvasti suomalaisten veronmaksajien säästöjä rahoittamalla esimerkiksi ulkomaalaista finanssieliittiä sekä kotimaisen vasemmiston ja jopa äärivasemmiston lypsylehmää, Tradekaa. Molemmissa Partisaanin selvityksissä lähdemateriaalina toimivat viralliset tilinpäätökset ja muu julkinen rekisteritieto, minkä vuoksi kukaan ei ole kyennyt kumoamaan teksteissämme esitettyjä argumentteja.

Poliittisesti kipeä aihe

Muutamien toimittajien esittämästä mielenkiinnosta huolimatta valtamedian ja suurten puolueiden edustajat ovat olleet pääasiallisesti raivoissaan selvityksistämme. Veronmaksajien rahojen haaskaaminen ja ”vihreään siirtymään” liittyvät petokset ovat aiheita, joista eliitti ei tahdo käydä julkista keskustelua. Tämä tuli jälleen selväksi, kun Kallionpää yritti herätellä aiheesta keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Esimerkiksi maailmanpoliittisten vainoharhojen riivaama Yle-toimittaja Janne Riiheläinen kutsui tekstiä ”uusnatsien disinformaatioksi” kertomatta kuitenkaan, miltä osin Partisaani olisi tulkinnut väärin St1:n, Valtion Eläkerahaston ja Exilionin tilinpäätöksiä. Uutinen oli Riiheläisen mukaan huijausta yksinkertaisesti siksi, että Ohisalo hyvä, natsit paha. Seinäjoen Vihreät ry:n johtoon kuuluva Taavi Horila jopa totesi, ettei Partisaanin uutisen argumentteja tule kumota siksi, että ”heidän juttujensa debunkkaaminen [eli kumoaminen, Toim. huom.] lähinnä antaa vaan näkyvyyttä propagandalleen”.

Paikalle saapui myös äärivihreä yrittäjä Tuukka Mård, joka tunnetaan poliittisten tuhopolttojen kannattajana. Mård ei säästellyt panoksia vaan valehteli suoraan, että Partisaani saa rahaa Vladimir Putinin hallinnolta, minkä vuoksi Ohisalon perheen tuulivoimakorruption tutkiminen ei kannata. Vihervasemmistolaisen konsensuksen mukaan viestintuoja täytyy ampua, kun kyseessä ovat ”vihreään siirtymään” liittyvät rumat faktat.

Lähteet: Vesa Kallionpää (1, 2), Janne Riiheläinen, Tuukka Mård, Taavi Horila

Exilion Tuuli Hallitus Janne Riiheläinen Korruptio Kotimaa Kulttuurimarxismi Maria Ohisalo Miika Johansson Olli Waris Poliittinen rikollisuus Poliittiset viholliset Politiikka Taavi Horila Talous Tradeka Tuukka Mård Tuukka Simonen Tuulivoima Tuulivoltti Tuuliwatti Valtamedia Valtion eläkerahasto Valtion tuet Vesa Kallionpää Vihreä siirtymä Vihreät Vladimir Putin Yhteiskunta

Keskustelu

28 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Varmasti monet valtamedian toimittajat lukevat Partisaania päivittäin, osa saattaa kateellisena myös ihmetellä todella laadukasta tutkivaa journalismia.

    • arrogance

      Vastaa

      Älkää nyt luulko itsestänne liikoja. Minäkin voisin kirjoittaa partisaanin taustavoimista samanlaisia artikkeleita. Ja olenkin tutkinut pvl:n perillisten kytköksiä äärioikeistolaiseen pienimuotoiseen liikehdintään.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Miten niin luullaan?
        Selkeästihän se näkyy.
        Missäs näitä ”tutkimustuloksia” voi ihailla?
        Laita linkki.

      • Vastaa pöljä

        Vastaa

        Niin ja onko ne huijanneet yhteiskunnan rahoja kymmeniä miljoonia?

  • anonyymi

    Vastaa

    ”St1:n tilinpäätöksestä selvisi, että koko 73,2 miljoonaa euroa päätettiin jakaa osinkona Ohisalon puolison sisäpiirille.”

    Mikähän oli Ohisalon perheen osuus?

  • pöh

    Vastaa

    Mutta hei, jos tää on jollekin yllätys niin ihmettelen suuresti.

    Lässytetään vaan lisää demokratiasta, oikeusvaltioperiaatteesta ja tietenkin siitä vihreästä siirtymästä.
    Ei korruptioa ole sillon kun sitä harjoittaa vasemmisto.

  • Kimmo Leino

    Vastaa

    Mutta se SUURIN korruptio tämän kaiken takana yhä odottaa tutkintaan.

    Hiljaisuus alkoi Iltalehden 19.2. 2013 artikkelin ”Miljoonien rahavirrat puolueille” ‑artikkelin jälkeen.

    Jorma Heikkistä ei ole haastateltu missään ? tuon artikkelin julkaisemisen jälkeen.

    Sisäpiiriläinen antoi kansalle tärkeää tietoa: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan”. ”Rahalla on saatu omanlaista lainsäädäntöä”.

    Vakuutusyhtiöiden keskusliiton kautta kierretty PUOLUELAHJONTA ohjaa koko Suomen ”lainsäädäntötyötä”; ja mm. EU:lle maan-/valtiopetoksella maksettu 6,6 miljardin summa oli tällaista lahjonnalla saatua ”lainsäädäntöä”; jonka kansa tulevaisuudessa maksaa; ellei RIKOLLISIA sitä ennen saada vastuuseen tästä JÄRJESTELMÄKORRUPTIOSTA !

    Syyteilmoitus tällaisen lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi on Valtakunnansyyttäjänvirastoon jätetty 9.12. 2005 ( odottaa yhä maanpetoksen purkua käsittelyn mahdollistamiseksi ).

    Suomen ”perustuslain” 118 § … Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Osa valtamedian toimittajista on ymmärtänyt, että mikäli he vielä jatkavat näiden petosten salaamista he ITSE ovat myös syytettyjen penkillä; ehkäpä vielä lähitulevaisuudessa ?

    Lahjontaa näet on siirtynyt verovaroista myös lehdistön suuntaan SUUNITELMALLISESTI !

    Suomen hallituksen 2005 tilaama tutkimus: ”Media ja demokratia / Kriittinen näkökulma”.

    Mielenkiintoista tekstiä: ”Ratkaisevassa roolissa tässä on YLE.” ”Tärkeää on myös pienten, mutta merkittävien lehditsötukien käyttö”.

    Lehdistö ja TV siis SUUNNITELMALLISESTI tuhottiin tiedonvälittäjinä DEMOKRATIAN tuhoamiseksi Suomessa hallituksen toimesta.

    Tämä TEHTIIN YLE-veron ja lehdistötuki-järjestelmän kautta; mukana ”lainsäädäntötyö”; EU-sensuuri ja Julkisen sanan neuvosto !

    EIT on MUKANA; sillä 2006 – 2008 sitä tiedotin Suomen demokratian ja poliisin surkeasta tilasta : EIT 2422106 Leino Versus Suomi ; aiheena mm. EOA päätös 876÷2÷05 … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.

    Syyteilmoitus siis jätetty 9.12. 2005 Valtakunnansyyttäjänvirastoon !

  • p. ragndell

    Vastaa

    muistan juu, kerroin siitä parille kaverille, eivät uskoneet. nämä pitäisi kyllä saada ”hirteen” uskomatonta perseilyä. puniikit taas vauhdissa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Tuskin suomalainen hikeentyy tästäkään vaikka sillä voideltaisiin päivittäin heidän naamaansa. Olen menettänyt kunnioituksen suomalaisiaa vätyksiä kohtaan. Tiedän syytänne on se että annatte vihreän rottalauman tuhota suomalaisten työllä ja tuskalla rakentama pesämuna. Vihaan tuota saatanan Ohisaloa ja kaikkea mitä vihreät ja vasemmisto edustaa. Tuukka Mård on suomenruotsalainen hiiri jonka piipitys katoaa tuulessa. Tähän samaan kastiin voin laskea tällä hetkellä koko poliittisen eliitin oppositiota myöten. Olette pettureita kaikki.

    • Snif

      Vastaa

      Vai että olet menettänyt luoton Suomalasiin, siis kerroit olevasi, ei suomalainen.
      Luuletko että sinua kaipaa kukaan vaikka häipysit tästä maasta lopullisesti pois?

      • Metsäkulman Murre

        Vastaa

        ”Tuskin suomalainen hikeentyy tästäkään vaikka sillä voideltaisiin päivittäin heidän naamaansa. ”

        Niinpä. Suomalaisissa on samoja piirteitä kuin venäläisissä. ”Inside Russia” youtube.kanavalla jaksossa ”Why Russia will have only one bank soon” sen vetäjä, etunimeltään Konstantin sanoi, että venäläiset alistuvat hallintonsa tahtoon. Ei vastusteta vaikka oma poika vietäisiin tapettavaksi sotaan. Kaikki siedetään, hiljaa ollaan.
        https://www.youtube.com/watch?v=d2c0vzrlpMs

        Jaksossa ”Snitching people out in Russia” Konstantin kertoo ilmiantokulttuurista. Jos sinulla menee hyvin, joku päättää vaikeuttaa elämääsi ja tekee sinusta valituksen. Viranomaisten on käsiteltävä paperilla tehdyt valitukset eli joudut kuulusteluun. Tässä vaiheessa tarjotaan mahdollisuutta ryhtyä ilmiantajaksi, jos tartut tarjoukseen pääset sillä kertaa kiipelistä. – Nyt sitten vain huolehdit, että ilmiannat muita.
        https://www.youtube.com/watch?v=Y6LWLqsND7M

        Nämä ovat siis tulkintojani Inside Russia videoista. Suomalaisena olen huomannut, että monet suomalaisissa on järjestelmäuskovaisia alistujia, jonkinlaisia Stasin pikku apureita. Viranomaiseksi päästessään noudattavat järjettömiä pikkutarkkoja määräyksiä. Kyttäävät. Noudattavat määräyksiä. Ei tule mieleenkään joustaa, katsoa toisaalle tai painaa villaisella. 

        DDR:n oloja kuvaa filmi The Lives of Others. Päähenkilö tosin tulee omantunnon tuskiin eikä raportoi kaikesta.

      • pöh

        Vastaa

        Heh sinänsä samaa mieltä mut mä en ole menettänyt kunnioitusta suomalaisia kohtaan, mutta uskoni oon menettänyt.
        Mutta yhtälailla täysin turhaa syytellä ”äänestäjiä” ei ole yhtään puoluetta joka edustaisi mitään muuta kun EU diktatuuria.

    • Joonas Jonne

      Vastaa

      Totta. Uusavuttomia vätyksiä ja tuilla ja kelan rahoilla eläviä ylipainoisia läskejä ja sisällä piileskeleviä äidinpoikia melkein kaikki, kuten Ylen Riiheläinen.

  • Teot puhuvat puolestaan

    Vastaa

    Noilla kummallakin on silmät päässä eri korkeudella ja muutenkin ihan alienien näköisiä.

  • Kaarle

    Vastaa

    Linnassa näiden pitäisi olla. Sama pätee Mariniin ja sen mieheen. Rottia eduskunta täynnä. On niitä ollut ennenkin: Lehtomäki, Vanhanen, Kaikkoinen, Pekkarinen, Lipponen, Aho. Paavolla & Eskolla on sellaisia idän-bisneksiä, että jos ne tulevat julki joskus, niin siinä on ihmettelemistä kansalla.

  • Pottumikko

    Vastaa

    Miksi ketään poliitikkoa ei saada vastuuseen mistään?.Mikä suoja heillä on?
    Ei demokratiassa asiat toimi näin.

    • Sakkeus Mattilainen

      Vastaa

      Niin kauan kuin työssä käyvillä menee riittävän hyvin tai edes kohtalaisesti ei väki rynni kadulle protestoimaan, jos hinnat jatkavat nousuaan tähän malliin ja inflaatio edelleen kiihtyy eikä liksan korotuksia saa mitenkään samalla vauhdilla niin silloin saattaa hermo mennä suomalaiselta työläiseltäkin.

      Ja miksi luulette että vasurit voitelee elämäntapatyöttömiä/narkkareita/muita lusmuja kaikilla mahdollisilla rahallisilla tuilla jne : niin kauan kuin alkoholistilla juomaa riittää ja narkkarilla huumeita ja laiskurilla suoratoisto ja pelipalvelu netissä toimii, ei vasemman laidan laitapuolen kulkijatkaan ala agrota kaduilla hallitusta vastaan – vasta jos heille jaettava ilmainen raha vähenee reippaasti niin alkaa tapahtua.

      Muutaman vuoden sisään siis ehkä saattaa alkaa kansalaisten hermo kireytyä koska en näe että tästä itse aiheutetusta energia toheloinnista / toimitusketju ongelmista / inflaation laukasta jne ihan heti päästään. 

      Poliitikot toki syyttää näistä kaikista venäjää jolla kätevästi väistyy se oma vastuu vuosikausien kehnojen päätösten ja linjausten aiheuttama nykyinen spiraalinomaisesti huononeva taloustilanne.

      Ja kätevästi unohdetaan Ohisalon lisäksi esim. demarit Lipponen, Rönnholm jne jotka ovat olleet niitä kaasuputkimiehiä ja muita venäjälobbareita , sen sijaan syytetään kansallismielisiä, naurettavaa touhua valtamedialta.

  • Mummo-75

    Vastaa

    Ei helvata. Naurettavinta tässä ”kaustissa” oli juuri tuo vasemmistolaisten tarve kertoa tahi moralisoida sitä että lähde on Partisaanista. Tuotahan näkyi jo vuosia sitten ja näkyy näköjään edelleenkin. On mielenkiintoista että ihmiset eivät lue uutisia sen vuoksi että ne ovat ns. vääristä lähteistä, vaikka asia on täyttä faktaa lähteineen. Mielestäni joku vuosi sitten jonkun oikeudenkäynnin yhteydessäkin on todettu ettei toinen sivusto levittänyt valheita, kertoi ne vain eri kantilta.

    • Bella

      Vastaa

      Itselleni tieteen opiskelijana se on aika valaisevaa ”suvaitsevaiston” lahdekritiikista ja itse asiassa siis ihan koulutustasosta: enhan minakaan voi historiantutkijana (viela ihan ei ole viralliset ”paperit” taskussa) eritella lahteita edes niita vilkaisematta, etta tuo joutaa roskakoriin, koska kannessa lukee jotain tiettya. Taytyy sanoa, etta kun eilen katsoin tata ketjua tuolla twitterissa, niin tulin suorastaan surulliseksi siita, etta meilla on tallainen nakyva (omasta mielestaan) hyvisten puolustajien ”eliitiksikin” nimitetty (muun muassa toimittajien lauma!), mika ei osaa edes yksinkertaisinta lahdekritiikkia. Laittoi hiljaiseksi kylla, vahan kuin jarkyttavien murhauutisten lukeminen.

  • anonyymi

    Vastaa

    Saajina olivat siis St1:n osakkaat. Keitä he tai ne ovat? Sana ”he” viittaa tässä luonnollisiin henkilöihin ja sana ”ne” oikeushenkilöihin.

  • Plääh

    Vastaa

    Viherterroristi onkin öljypohatan kanssa naimisissa. Silti väittää olevansa huolissaan hiilinieluista ja vaatii kok Suomea alasajettavaksi tällaisten satujen verukkeella. Osingot juoksevat kun on jakanut itselleen ensin korona- ym. tukia

  • jjt

    Vastaa

    janne rysky riiheläinen,on täysin vajaa antifa kekkuli.

  • TT

    Vastaa

    Joku kaunis päivä viherkommareiden hegemonia Suomessa murtuu. Rötöslistansa alkaa olla liian pitkä. Ikävä kyllä normojen herättelyyn tarvitaan raju romahdus. Punaviherterrori ajaa Suomen kaaokseen, kenties sotaankin ja vasta sitten saadaan uusi aika käyntiin.

  • Nimetön

    Vastaa

    Viher-oikeisto

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    St1 on monen yksityisomisteisen yhtiöin ryhmä eli konserni. Vaikuttaa monimutkaiselta. Maallikkona ajatelisin, että olisi selkeämpää muodostaa yksi yhtiö. Miksi moinen rakennelma. 

    https://www.st1.com/fi/st1-lyhyesti/tietoa-yrityksesta/tietoa-yrityksesta-ja-avainluvut

  • Jaska

    Vastaa

    Hauskaa kyllä nykyisin kun uutisissa kerrotaan ”energiasää”. Heikosti menee tällä kansalla. Milloinkohan suomalainen herää siihen hatutukseen, että meitähän on vedetty kölin ali tässä nyt jo tovin jos toisenkin.

  • Jysky Jiiheläinen

    Vastaa

    Suomea paskanistaniksi matutuksella ennätysvauhtia mädättävät vihreät siis kuppaavat myös veronmaksajien rahoja omalle lähipiirilleen tuulivoimavedätyksillä. No ei yllätä. Tuholaiset ovat tuholaisia.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi