Haastattelussa Liettuan rajalla partioiva suomalaisvapaaehtoinen

"Tämä operaatio on hyvä harjoitus tulevaisuutta varten, ja malli voidaan siirtää sellaisenaan minkä tahansa valtion alueelle."

Aktivismi

Suomalainen vapaaehtoinen Liettuan rajalla.

Partisaani on uutisoinut tiiviisti Liettuan rajakriisistä sekä suomalaisista vapaaehtoisista alueella. Haastattelimme värväystoimintaan ja partiointiin osallistuvaa suomalaisaktiivia.

Millainen tilanne Liettuassa ja laajemmin Baltian alueella on maahantunkeutujavyöryn kannalta juuri tällä hetkellä?

Tilanne rajoilla alkaa hieman rauhoittua rakennettujen aitojen ja alueella partioivien sotilaiden myötä. Sekä Liettua että Latvia ovat ottaneet nyt tiukan linjan, ja pääsy rajan yli pyritään estämään. Kuitenkin Liettuaan ehti päästä tuhansia siirtolaisia, jotka turvapaikanhakijastatuksen myötä ovat saaneet jäädä säilöönottokeskuksiin odottamaan hakemustensa käsittelyä. Kielteisen päätöksen saatuaan moni yrittää varmasti jäädä EU-alueelle laittomasti.

Kuinka päädyit paikalle vapaaehtoiseksi rajavalvojaksi?

Eräs järjestömme (Black Order of Pan-Europa) jäsenistä asuu Liettuassa, ja hänen aloitteestaan alueelle päätettiin pyytää vapaaehtoisia Pohjoismaista, Puolasta ja muista Baltian maista. Tämän henkilön sukulaisilla sattui olemaan maatila Liettuan kaakkoisosassa, johon ryhmämme sai majoittua, ja jossa oli myös ruokailut ja muu huolto järjestettynä.

Oliko matkustaminen paikalle vaivatonta kansainvälisistä koronarajoitteista huolimatta?

Kyllä, matkustaminen edellyttää ainoastaan negatiivisen testituloksen myötä saatavan koronatodistuksen, tämä ei missään kohtaa muodostunut meille ongelmaksi.

Ovatko muut vapaaehtoiset kansallismielisiä aktivisteja vai onko paikalla myös poliittisesti sitoutumatonta kansaa?

Kaikki tuntemamme operaatioon osallistuvat ovat kansallismielisiä ihmisiä, joita yhdistää tahto turvata Euroopan rajoja alikehittyneiltä siirtolaisilta.

Millaista koulutusta vapaaehtoisille on tarjottu?

Valitettavasti operaatio eteni niin nopealla aikataululla, että koulutusta ei ehditty erikseen järjestää, vaan jokaiselta osallistuvalta edellytetään tietynlaista taustaa mm. turvallisuusalalta tai sotilaspuolelta. Esimerkiksi sotilaspoliisikoulutus on varsin hyvä tausta tällaiseen operaatioon.

Millaista vapaaehtoisen rajavalvojan työ ja toisaalta muu arki on tällä hetkellä?

Rajalla teemme työtä kahdessa vuorossa: kun toiset ovat lepovuorossa, toiset päivystävät kahdeksan tunnin jaksoissa. Maastossa mukana on vain juomaa ja kuivamuonaa, lämmin ruoka tarjoillaan lepovuoron aikana. Joskus menee tunteja väijyssä ennen kuin mitään tapahtuu. Homma vaatii kärsivällisyyttä eikä sovellu kaikille.

Tarjoaako operaatio hyvät puitteet kansallismielisten verkostoitumiselle?

Ehdottomasti, ja tästä syystä pyrimme laajentamaan operaatiota lähiaikoina, sekä siirtämään painopistettä rajoilta kyliin ja kaupunkeihin. Mm. Vilnaan on saapunut useita suomalaisia, ja Monokulttuuri FM taitaa myös olla paikalla.

Aiemmassa raportissa valotit hiukan konkreettisia kiinniottotilanteita. Kuinka usein vapaaehtoiset pääsevät tositoimiin?

Kyllä jokaisen väijyvuoron aikana tulee vähintään yksi tai kaksi tilannetta, jossa saadaan havainto epäillystä kohteesta. Kaikkia ei oteta itse kiinni, sillä usein tulijoiden perässä on jo viranomaisten koirapartio.

Onko kiinniottotilanteista aiheutunut vaaraa vapaaehtoisille rajavartioille? Käyttäytyvätkö tunkeutujat väkivaltaisesti?

Vaaraa ei ole aiheutunut, sillä kiinniottotilanteeseen pitää mennä sellaisella päättäväisyydellä, että lannistaa tunkeutujan tahdon pullikoida vastaan. Kuitenkin pitää myös ymmärtää, että voimaa ei pidä käyttää liikaa; tarkoitus ei kuitenkaan ole surmata tai vammauttaa ketään, sillä sellaisesta aiheutuisi merkittävää mainehaittaa ja vaikeuksia viranomaisten kanssa. Tästä syystä osallistujilta on vaadittu tietyntasoista osaamista, eivätkä ”ramboilijoita” ole päästetty mukaan operaatioon.

Tiedätkö, saavatko tunkeutujat taloudellista, juridista tai muuta apua ulkomaalaisilta kansalaisjärjestöiltä?

Alueella ja leireillä liikkuu paljon väkeä kansainvälisistä järjestöistä, joten olettaisimme näin, mutta emme ole tarkemmin perehtyneet asiaan.

Millaisia keskusteluita olette käyneet alueella toimivien liettualaisten viranomaisten kanssa?

Olemme sopineet viranomaisten kanssa yhteisistä pelisäännöistä ja tehneet selkeät vastuunjaot siitä, missä omat partiomme liikkuvat. Toisin kuin viranomaiset, me emme toimi aivan rajassa kiinni vaan hieman taaempana.

Onko vapaaehtoisten ydinryhmällä aikeita laajentaa toimintaa tulevaisuudessa myös muille Euroopan rajavyöhykkeille?

Tämä operaatio on hyvä harjoitus tulevaisuutta varten, ja malli voidaan siirtää sellaisenaan minkä tahansa valtion alueelle. Meidän osaltamme pääasiallisena kiinnostuksen kohteena on tietenkin oma kotimaamme, johon saattaa lähikuukausina suuntautua merkittäviä siirtolaisvirtoja Afganistanin tilanteen takia. Toivottavasti rajoja on silloin valmiina turvaamaan enemmänkin kansallismielisiä!

Venäjä-mieliset kommentoijat väittävät operaation olevan länsimaiden hyökkäys Vladimir Putinin kanssa hyvissä väleissä olevaa Valko-Venäjän hallitusta vastaan. Kuinka vastaat kritiikkiin?

Jotkut ovat tosiaan sitä mieltä, että kansallismielisten ei pitäisi ”häiritä” Valko-Venäjän operaatiota siirtolaisten työntämiseksi Eurooppaan, sillä tilanteen ajatellaan epävakauttavan EU:ta. Tällä logiikalla meidän tulisi päästää rajattomasti siirtolaisia EU-alueelle ja siten myös Suomeen, mikä on kieroutunutta ajattelua. EU ei horju pakolaisten takia, sillä koko unionin päämäärä on pikkuhiljaa korvata kantaväestö alikehittyneillä siirtolaisilla. Mikäli emme estäisi siirtolaisvyöryä, juuri silloin pelaisimme EU:n hyväksi.

Miten kuvailisit liettualaisia tai yleisemmin baltialaisia kansallismielisiä? Mitä voisimme oppia heiltä?

Baltiassa on skenen osalta paljon enemmän tekemisen meininkiä. Suomessa tykätään kokoontua viihtymään yhdessä kaljan ja musiikin äärellä, Baltiassa harjoitellaan liikkumista maastossa, taistelutaitoja, taktiikkaa ja erilaisten välineiden käyttöä. Aktivistit käyttävät myös rahaa erilaisten varusteiden hankkimiseen, jotta tällaisetkin operaatiot ovat tarvittaessa mahdollisia. Tältä osin Suomessa ollaan aika lailla lapsen kengissä.

Operaatiota on ehditty verrata 100 vuoden takaisiin heimosotiin. Mitä mieltä olet suomalaisten ja balttien välisestä yhteistyöstä?

Suomalaisia on mukana tässä operaatiossa vain muutamia, joten ei kannata myöskään liioitella asiaa. Tosin lisää vapaaehtoisia ollaan ilmeisesti organisoimassa alueelle muiden järjestöjen toimesta, joten kyllä tämä yhteisyökuvio voi vielä kasvaa merkittäväksi tekijäksi. Tarkoitus on, että myös baltit ovat tarvittaessa valmiita vastapalvelukseen, mikäli vastaava tilanne toteutuu Suomen rajoilla. Kuten tiedämme, Suomessa poliitikot ovat jo etukäteen ilmaisseet, että rajoja ei tultaisi sulkemaan, vaan jokainen siirtolainen päästettäisiin Suomeen ”ihmisoikeuksien” nimissä. Olemme kuitenkin nyt paremmin varautuneita kuin 2015, ja tällä kertaa Suomessa nähtäisiin varmasti muutakin kuin rajan sulkemiseen pyrkivä ihmisketju.

Vapaaehtoisten suuren määrän vuoksi värväystä alueelle on rajoitettu. Kuinka uskot tilanteen kehittyvän tulevina viikkoina? Mitä tahtoisit sanoa niille, jotka suunnittelevat alueelle matkustamista?

Meille on tullut paljon yhteydenottoja kiinnostuneilta lähtijöiltä, mutta rajan lähellä tapahtuvassa operaatiossa on osallistujille tiukat vaatimukset osaamisen ja taustan suhteen. Pelkkä intomielisyys ei riitä, vaan pitää olla osaamista erilaisten optisten laitteiden käyttämisestä, jäljittämisestä, huomaamattomana pysymisestä maastossa, voimankäytöstä kiinniottotilanteissa jne. 

Mikäli operaation painopiste siirtyy kaupunkeihin kuten Vilnaan, ja mukaan kuvioon tulee tavanomaisempaa katupartiointia, voi tämä tarjota osallistumismahdollisuuksia useammille. Tältä osin kannattaa seurata tilannetta, ja mahdollisuuksien mukaan hakeutua alueelle jo valmiiksi. 

Katupartioinnin voi aloittaa vaikka kaksin tai kolmistaan, ja siirtolaisen näköisiltä voi aina mennä kysymään papereita. Tietenkään emme ole viranomaisia, eikä meillä ole virallista oikeutta vaatia papereita, mutta mikään ei estä kysymästä niitä. Mikäli kohde sitten hermostuu, voidaankin jo turvautua itsepuolustukseen ja käyttää vaikkapa nippusiteitä, joita on aina hyvä olla taskussa mukana.

Partisaani kiittää haastattelusta ja toivottaa onnea operaatioon!

Aktivismi Baltia Black Order of Pan-Europa Elintasopakolaisuus Euroopan unioni Kotimaa Laiton siirtolaisuus Liettua Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Politiikka Rajavalvonta Rotu The Black Order Ulkomaat Väestönvaihto Venäjä Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Jännästi tulee mieleen jääkäri-liike, jossa vapaaehtoiset lähtivät Saksaan saamaan mielekästä sotilaskoulutusta, jonka saamisen miehittäjähallinto oli estänyt. Ei tule lainkaan väheksyä toiminnan pienimuotoisuutta. Taustalla on hyvinkin isojen massojen tahtotila sen suhteen, että jotain konkreettista tehdään Suomen pelastamiseksi.

  • Santeri

    Vastaa

    Ne tulee tänne TAPPAMAAN vääräuskoiset. Eikö meidän pirulauta ole ihan kristillisen perinteen mukaan tarttua miekkaan ja tappaa pois nämä Allahia palvovat paskahousut. Oletko mies vai miehen irvikuva?

    • Lemmu

      Vastaa

      Voit suosiolla lopettaa tollasen säälittävän larppaamisen. Yleensä ihmiset jotka tollasia puhuu ei ole itse koskaan tappaneet ketään tai mitään muurahaista isompaa tai olleet edes varsinaisissa väkivaltatilanteissa. Tuollainen säälittävän larppaajan huutelu on vain ja ainoastaan vahingollista liikkeelle.

      • TT

        Vastaa

        Juuri näin. Ristinritareille ja kaikenmaailman Don Quioteille naurettiin jo 1600-luvulla. Nykyaikainen sodankäynti on paljon hienovaraisempaa, ”hybridiä”. Täytyy operoida pitkään hienovaraisesti ja saada poliittista rakennetta pystyyn. Nykyistä vaihetta kuvataan herättelyn vaiheeksi. Suuri enemmistö kansasta nukkuu ruususen unta. Sitten kun se herää, on uusien tai uudistettujen instituutioiden aika. Väkivalta astuu kuvaan vasta aivan viimeisenä, jolloin se on saanut esivallan muodon. Pitää olla myös jonkinlainen oikeuslaitos hallitsemassa tätä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Onneksi joillain on munaa ja halua puolustautua! Paska osuu pian meidän kusettavien ”johtajille”! Vasta kun jokainen politikko on saatu keskitysleirille niin vapaus voi koittaa!

  • Amalek

    Vastaa

    ”Mikäli kohde sitten hermostuu, voidaankin jo turvautua itsepuolustukseen ja käyttää vaikkapa nippusiteitä, joita on aina hyvä olla taskussa mukana.”

    Haha, loistavaa!

  • Velkarahaa

    Vastaa

    Huvittavaa kun Neuvostoliitto ulisee kun joku ei halua päästää lastenraiskaajia omaan maahansa, ilmeisesti itse eivät juuri omasta kansastaan paskan vertaa välitä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi