Mitä tapaus Tingander kertoo äärivasemmistopiireistä?

Kuinka houkuttelevalta nämä sosiaaliset piirit sinun mielestäsi kuulostavat?

Kolumnit

päivitetty

Antifasistiset aktivistit Tuomas Tingander, Leona Kotilainen ja Dimitri Ollikainen.

Partisaani paljasti viime viikolla tamperelaisen antifasismin nousevan tähden Tuomas Tinganderin likaisen taustan, johon kuuluu raiskaussyyte, raiskauksen uhrin kiristämistä rahalla, naisten pahoinpitelyitä, parisuhdeväkivaltaa, petoksia, eläinrääkkäystä ja tietenkin antifasismia.

Vaikka hänen historia on ruma ja hän itsekin myönsi Partisaanin paljastukset oikeiksi sosiaalisessa mediassaan, ei äärivasemmisto lähtökohtaisesti ollut katkaisemassa välejään häneen. Sen sijaan he ryhtyivät eheyttämään tätä mustan rasisti-feministin tuottamalla kirjallisuudella!

Kikkelikuva-Ollikaisena tunnettu näkyvä anarkisti-aktivisti nimittäin ehdotti, että kaikki Tinganderin teot annetaan anteeksi, kunhan hän lukee Gloria Watkins ‑nimisen mustan naisen kirjoittaman opuksen. Watkins tunnetaan feminismin lisäksi rasistisista kannanotoistaan, joiden mukaan hän muun muassa haaveilee satunnaisen valkoisen miehen murhasta.

Eli siis yksi Suomen tunnetuimmista anarkisteista on tehnyt johtopäätöksen ja sen myös julkisuuteen ilmoittanut, että kaikki naisiin kohdistuva sadistisia piirteitä saava toiminta annetaan anteeksi, kunhan luet kirjan.

Tämä siitä huolimatta, että vain paria päivää aikaisemmin Ollikainen uhosi Partisaanin haastattelijalle suorassa lähetyksessä, että ”raiskarit vittuun.”

Kuulostaa siltä, että sua pedarius kiinnostaa ja raiskaukset kiinnostaa, ei kiinnosta mua. Pedarit vittuun ja raiskarit vittuun”, vastasi Ollikainen haastattelijalle tämän kysyttyä vasemmiston pedofilia-ongelmista. Tarkoittaako ”raiskarit vittuun” vasemmistolaisittain ilmaistuna ”raiskarit kirjallisuuden ääreen ja sen jälkeen tervetuloa takaisin”?

Myöskään toinen tunnettu anarkisti, Varisverkosto-aktiivi Leona Kotilainen ei automaattisesti ollut häätämässä raiskaajaa antifasistien sosiaalisesta piiristä. Hänen mukaan vika ei ole yksilössä, vaan patriarkaatissa. Tingander onkin esimerkki valkoisen heteromiehen ominaiskäyttäytymisestä, ei yksilön luonneviasta.

Paljastukset olivat kuitenkin niin kiusallisia itse Tinganderille, että vaikka hänen toverit eivät olleet sulkemassa tätä yhteisön ulkopuolelle, vihelsi hän itse pelin poikki: oman ilmoituksensa mukaan hän jättäytyy pois antifasistisesta toiminnasta ”määrittelemättömäksi ajaksi”. Se, tarkoittaako tämä eheytyshoidon pituutta vai koko loppuelämää, jää nähtäväksi. Julkinen paluu toimintaan varmasti aiheuttaa kysymyksiä myös tulevaisuudessa.

Mutta mitä tapaus kertoo vasemmistopiireistä yleisellä tasolla? Mikä yhteisö ei automaattisesti sulje ulkopuolelleen ihmistä, joka tuntuu suhtautuvan naisiin sosiopaattisella lämmöllä? Nyt on kyse vieläpä feministisestä yhteisöstä.

Tunnetut anarkistit puolustavat aatetoveriaan, joka nyt vain sattui ajautumaan tilanteeseen, jossa 25-vuotiaana työntää peniksensä 16-vuotiaan liikuntarajoitteisen lapsen suuhun ja kiristää tältä rahaa sekä uhkailee jengiläisillä. Eikö sinulle muka ole ikinä käynyt näin?

Ilmeisesti äärivasemmiston aktivistipiirit ovat sen verran lamautuneita tänä päivänä, että kun kerrankin löytyy aktiivinen henkilö, hänet halutaan pitää mukana kynsin ja hampain. Vaikka hän nyt sattuu olemaan ihmisenä vähän mitä sattuu.

Lamaantumisesta kertoo jotain esimerkiksi Tampereella vappuna nähty parinkymmenen hengen ”vastamielenosoitus”, vaikka vasemmistopropagandan mukaan Tampere on punaisen aktivismin hotspot. Itsenäisyyspäivänä järjestetyissä kansallismielisissä kulkueissa kukaan ei edes nähnyt vastamielenosoittajia. Myöskään Sinimusta Liike ei ole avoimesta kampanjoinnistaan huolimatta kohdannut vastarintaa äärivasemmiston toimesta.

Piirien sisäisestä menosta kertoo myös se, että jotkut pitkäaikaiset anarkisti-aktivistit ovat valitelleet nykyaktivistien lyhyttä kestävyyttä. Pontus Purokurun ja Veikka Lahtisen Mikä meitä vaivaa ‑podcastissa on useampaan otteeseen vihjailtu, että etenkin transaktivistit aiheuttavat sisäisiä riitoja. Myös esimerkiksi Partisaanin viime syksynä paljastama väkivalta-ihannoija Matias Heino vihjaili Varjokirjamessut-tapahtumassa kuvatulla videolla, että monet vasemmisto-”aktivistit” ovat oikeasti patalaiskoja, eivätkä todellisuudessa tee mitään oikeaa aktivismia länkyttämisen lisäksi.

Toisin sanoen vasemmiston sisäinen koheesio on pisteessä, jossa transujen aiheuttama sisäinen riitely lamaannuttaa toimintaa niin paljon, että jopa raiskarit ovat tervetulleita, kunhan he ovat aktiivisia ja kiinni jäädessään lukevat rasistin kirjoittaman kirjan.

Äärivasemmisto Antifa Dimitri Ollikainen Eläinten rääkkääminen Kiristys Kolumnit Kotimaa Leona Kotilainen Matias Heino Petos Poliittiset viholliset Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Transut Tuomas Tingander Valeoppositio Varisverkosto

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Vihaan vasemmistovammaisia

    Vastaa

    Vasemmisto vinkkarit ruttuun.

  • Nimetön

    Vastaa

    Leonalla ja Tuomaksella on molemmilla gmail-osoitteet.
    Päivittäinen tervehdys nostaa mielialaa🥂
    Jos Bandidoksella uhkailu on totta, tulisi Tampereen jaostoa infota asiasta. He eivät tykkää, jos kerhon brändiä käytetään luvatta.
    Heidän sivuillaan ei vaan ole mitään yhteystietoa.

    • Louhi

      Vastaa

      Bandidos MC:n Tampereen osaston yhteystiedot löytyvät heidän Facebook-sivuiltaan. Siellä on käyntiosoite ja puhelinnumero, joiden lisäksi yhteyden saa myös Messengerin välityksellä.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Artikkeli antaa uskoa sydämeen. 😀

  • Tekijämies

    Vastaa

    Tapaus Tingander kertoo taas sen tosiasian, että nämä äärivasemmistolaiset ovat pelkkiä sekopäitä. 

    Toivottavasti eivät tee jälkikasvua.

  • ansiolista

    Vastaa

    Tinganderilla on loistava tulevaisuus internationalistisena poliitikkona tai virkamiehenä.

  • Eila

    Vastaa

    Äärivasemmisto sortuu omaan kaksinaismoralismiin seksuaalivähemmistöjen puolustajana.

  • Rasmus Nalle

    Vastaa

    Nuohan on vitun säälittäviä ihmisiä. Poliittinen valta joka heillä on, houkuttelee ihmisiä noihin jengeihin. Yksilöinä kynäniskoja, porukkana saattavat pystyä tekemään oikeaa tuhoa. Tohon voisi soluttautua ihan vain nähdäkseen että mitä ne päivisin touhuaa. Merkittävää fyysistä vaaraa nuo ei aiheuta. Tollasta pedarirottaa vois kouluttaa yön hiljaisina tunteina jotta se ymmärtäisi miltä naisesta tuntuu kun sitä kohdellaan huonosti.

  • Louhi

    Vastaa

    United Brotherhood ei ole enää virallisesti toiminnassa, mutta keskeiset hahmot saattavat olla kiinnostuneita Tinganderin toiminnasta. Nämäkin löytyvät verrattain helposti.

  • Eikka

    Vastaa

    Jos syö rotan ruokaa, on rotta.

  • Tamperelaiset pervoja

    Vastaa

    Sellainen äijä joka toimii varovaisesti piilossa julkisuudelta Ollikaisen ja Tinganderin taustalla vasta pervo onkin joten ymmärrystä ja sympatiaa Tinganderia kohtaan varmaan löytyy. Yhteiset harrastukset, pervoilu ja persoona yhdistää.

  • Salomon

    Vastaa

    Jumalauta!!

  • Kaikki vasurit ovat pedofiileja

    Vastaa

    Dimitri näyttää ihan pedofiililta. Sen taustalta paljastuu varmasti jotain.

  • sekavaa ja sairasta toimintaa

    Vastaa

    Tuollaisen sekoilun jälkeen on ihan aiheellista kysyä, että kenenkä etuja tuo porukka oikein ajaa?

  • Rankaisija

    Vastaa

    Tuomaksen videoita ei pysty kuuntelemaan. Kolmekymppisellä ei ole vieläkään äänenmurros ohi, puhe kuulostaa vanhalta Aku Ankka-piirretyltä. Siihen vielä päälle paskoille vitseille nauraminen.

  • Nimetön

    Vastaa

    Kun Dimitri Ollikaiseen viitataan aina ”kikkelikuvana”, niin mistä tämä on lähtöisin?

    Onko hänen siitinkuviaan jossain nähtävillä? Ylilaudalla?

    Jos ei ole, selittää hyvin sen, miksi Junes Lokka kutsuu häntä aina pyörälukkojäbäksi, joka tulee siitä, että muutama vuosi sitten jossain miekkarissa rikkoi Lokan kuvauslaitteiston pyörälukolla.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi