Ajatuksia ulkoparlamentaarisen toiminnan strategiasta

Pitkään kansallismielisen liikkeen ideologisena taustavaikuttajana toiminut konkari vastaa muutamaan ajankohtaiseen kysymykseen siitä, miten voimme voittaa kulttuurisodassa.

Lukijan mielipide

päivitetty

Vapaudenpatsaan paljastustilaisuus Tampereella vuonna 1921.

Partisaanin Lukijan mielipide ‑osiossa tarjoamme sensuroimattoman alustan perusteellisille kannanotoille olennaisista aiheista.

Ruokkimalla suorapuheista keskustelua tahdomme kehittää kansallisradikaalia ajattelua Suomessa. Jos tahdot kirjoittaa vastineen, tai artikkelin täysin toisesta aiheesta, ota yhteyttä: [email protected]

Kun katsomme maailmaa nyt, kesällä 2020, oliko tämä kaikki nähtävissä kolmekymmentä vuotta sitten?

Asioiden kulku on ollut aina nähtävissä, sillä sitä ei voi olla huomaamatta tarkasteltaessa mitä tahansa monikulttuurista yhteiskuntaa. 1990-luvulla olin kuitenkin hyvin toiveikas asioiden suhteen. Kun monet kysyivät, että enkö ole huolestunut maahan vyöryvistä pakolaisista ja toisaalta ihmisten tiedostamattomuudesta asian suhteen, oli vastaukseni aina selvä. Koska meillä ei ennen 1990-lukua ollut juuri lainkaan maahanmuuttajia alikehittyneistä maista, eivät kaikki suomalaiset voineet tietää, mitä monikulttuurisuudesta seuraisi. Mutta mitä enemmän tulijoita on ollut, sitä enemmän on tullut ryöstöjä ja raiskauksia, yhteiskunnan taloudellisesta hyväksikäytöstä puhumattakaan. Ja sitä mukaan yhä useamman silmät ovat avautuneet näkemään mitä tämä niin sanottu monikulttuurisuus tarkoittaa: suomalaisten ajautumista muukalaisiksi omassa maassaan. Alikehittynyt ihminen ei pärjää omillaan kehittyneessä yhteiskunnassa: hän joko elää muiden kustannuksella tai tekee laittomuuksia. Tämä on luonnon laki, joka tekee monikulttuurisesta yhteiskunnasta lopulta mahdottomuuden. Tällainen yhteiskunta, mikäli kehityksen suunta ei käänny, sortuu ennen pitkää taloudelliseen ja sosiaaliseen kaaokseen.

Olemmeko kulttuurisodassa ja miten voimme voittaa sen?

Kyllä, ehdottomasti olemme, ja viimeistään tämän kesän tapahtumat ovat tehneet asian harvinaisen selväksi jokaiselle. Kulttuurisota on termi, jota Yhdysvalloissa on käytetty tarkoittamaan arvoliberaalien ja arvokonservatiivien taistelua yhteiskunnan hallitsevasta narratiivista. Meidän ei välttämättä tarvitse käyttää näitä nimikkeitä, vaan voimme yhtä hyvin puhua vasemmistosta ja oikeistosta, globalisteista ja lokalisteista, tai kahdesta erilaisesta ihmiskäsityksestä, jossa toiset näkevät ihmisen vain yksilönä, toiset osana kansaa sekä kulttuurista ja etnistä perimää. Joka tapauksessa kulttuurisota on ainoa järkevä termi sellaiselle historian uudelleenkirjoittamiselle, joka tällä hetkellä on käynnissä patsaiden kaatamiseen ja katujen uudelleen nimeämisineen. Tavoitteena tässä sodassa on kansallisten narratiivien täydellinen hallinta, eli valta sanella keitä me olemme, olemme olleet ja tulemme olemaan. Tätä me emme tietenkään voi sallia, vaan meidän tulee taistella sitä vastaan viimeiseen hengenvetoon asti. Voittaaksemme tämän sodan, jota meitä vastaan nyt käydään täysin avoimesti, meidän tulee hyödyntää sekä parlamentaarista että ulkoparlamentaarista toimintaa sekä niin sanottua akselerationistista strategiaa.

Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan akselerationistisesta strategiasta?

Akselerationismi on tapahtumien kulun kiihdyttämistä, ja sitä voidaan hyödyntää tavoiteltaessa poliittista valtaa yhteiskunnassa. Sen avulla yhteiskunta voidaan suistaa kuilun partaalle, jopa romahdukseen asti. Tämän jälkeen syntyvä valtatyhjiö on helpompi täyttää kuin esimerkiksi vallankumouksen tekeminen. Näyttää siltä, että Yhdysvallat saattaa tällä hetkellä olla tällaisen kuilun kynnyksellä. Pitää kuitenkin muistaa, että romahduksessa syntyvää valtatyhjiötä ovat täyttämässä monenlaiset ryhmät, eikä kansallismielisten tulo valtaan romahduksen jälkeen ole mikään itsestäänselvyys. Lisäksi valtatyhjiötä täyttävät toimijat ovat käytännössä eri tahoja kuin ne, jotka toteuttavat akselerationistista strategiaa käytännössä. Radikaaleja tekoja tekevät ihmiset, puhummepa sitten sanojen tai tekojen radikaaliudesta, uhraavat tavallaan itsensä tässä prosessissa, sillä he eivät voi olla niitä, jotka romahduksen jälkeen nousevat valtaan. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että levottomuuksien jälkeen ihmiset kaipaavat rauhaa ja stabiiliutta. Tapahtumien kulkua kiihdyttävät toimijat ovat aikamme muutosvoimia, jotka toimivat ilman oman edun tai kunnian tavoittelua.

Onko tällä strategialla roolia Suomen olosuhteissa?

On, mutta eri tavalla kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Suomessa emme ole onneksi siinä tilanteessa, että mustien aseelliset ryhmät marssisivat kaduillamme. Siten esimerkiksi aseellisten iskujen tekemisestä olisi tällä hetkellä liikkeelle enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä sitä käytettäisiin heti meitä vastaan. Mikäli nykymeno jatkuu, on tilanne tulevaisuudessa tietenkin toinen. Mutta me voimme toteuttaa strategiaa toisella tavalla: eräänlaisena informaatiopsykologisena taktiikkana, jossa vastakkainasettelua lisätään jatkuvasti keskustelua kärjistämällä, kunnes jokainen kansalainen joutuu valitsemaan puolensa kahdesta vastakohdasta. Kaikki BLM-hössötys jugurttipurkeista alkaen patsaiden kaatamisiin palvelee tässä mielessä meidän päämääräämme, sillä se pakottaa ihmiset tekemään valintansa: ”olenko minä niiden puolella, jotka muuttuvat hysteerisiksi tuotepakkauksen kuvasta tai vanhasta viihdeohjelmasta, vai olenko minä heitä vastaan?” Tämä taktiikka on erittäin hyvä, sillä se pakottaa vihollisemme toimimaan meidän puolestamme. Mitä enemmän he yrittävät toimia meitä vastaan, sitä enemmän he toimivat puolestamme. Yhdysvalloissa tilanne on siinä mielessä hyvä, että kulttuurisotaa käyvä vasemmisto on nyt avoimesti julistautunut virkavallan viholliseksi. Se taho, joka saa valtiollisen väkivaltakoneiston ”omalle puolelleen” on luonnollisesti vahvoilla taistelussa narratiiveista. Vastakkainasettelu poliisin ja vasemmiston välillä olisi siten erittäin hyvä taktiikka myös Suomessa. Suurin osa tavallisista ihmisistä kaipaa elämään turvallisuutta, joten turvallisuustoimijoiden viholliseksi julistautuminen merkitsee tavallisen työmiehen ja perheenäidin viholliseksi julistautumista.

Mikä on ulkoparlamentaarisen kansallisradikaalin liikkeen rooli osana Suomen kansallismielistä tulevaisuutta?

On oltava erittäin huolellisia siinä, että parlamentaarisia ja ulkoparlamentaarisia toimijoita ei käytetä toisiaan vastaan, sillä juuri tähän vastustajamme pyrkivät. He pyrkivät jakamaan liikkeen rivit kahtia ja saamaan parlamentaariset toimijat ”sanoutumaan irti” ulkoparlamentaarisista toimijoista. Näiden kahden ei tule kilpailla keskenään, vaan täydentää toisiaan. Ulkoparlamentaarisella liikkeellä ei luonnollisestikaan ole mahdollisuutta vaikuttaa suoraan poliittiseen päätöksentekokoprosessiin, mutta toisaalta sillä on vapaus sanoa asioita, joita parlamentaarisilla toimijoilla ei ole. Parlamentaarinen toiminta on aina tasapainottelua erilaisten äänestäjäryhmien suosion tavoittelemiseksi, ja niin tulee ollakin, sillä jokaisen poliittisen puolueen tulee pyrkiä maksimoimaan kannatuksensa. Ulkoparlamentaarisen toiminnan päätavoitteena tulee mielestäni olla kansallismielisen, jopa kansallisradikaalin, ideologian levittäminen ja juurruttaminen yhteiskunnassa. Käytän termiä kansallisradikaali, sillä maamme tilanne on niin huono, että sen korjaamiseen tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä. Tässä levittämisessä voidaan hyödyntää suoraa poliittista viestintää, kuten julkaisuja, puhetilaisuuksia ja mielenosoituksia, mutta tärkein työkalu ovat niin sanotun metapoliittisen viestinnän keinot. Metapoliittisen viestinnän tulee jopa olla ulkoparlamentaarisen oikeiston ydintehtävä.

Tuleeko ulkoparlamentaarisen toiminnan olla maanalaista?

Kyllä ja ei. Maanalainen toiminta ei voi koskaan olla päämäärä itsessään, sillä se on hyvin epäkäytännöllistä. Maanalainen toiminta syntyy yhteiskunnan pakottamana siten, että ne asiat, joita me haluamme sanoa tai tehdä, kriminalisoidaan. Siten on luonnollista, että osa toiminnasta on maan alla. Se antaa myös tiettyjä toiminnanvapauksia, kuten varautumista meitä vastaan kohdistettuun väkivaltaan. Kukaan ei voi kiistää, etteikö meillä olisi oikeus harjoitella itsemme puolustamista, aseetta tai aseellisesti. Kuitenkin tällainen toiminta voidaan vihollistemme puolelta tulkita tahallisesti väärin, joten sitä voi olla parempi harjoittaa maanalaisesti. Poliittisen väkivallan lisääntyessä tällaiselle toiminnalle tulee yhä enemmän tarvetta. Mikäli vihollisemme saavat tahtonsa läpi, kansallismieliset ovat lähitulevaisuudessa yhä enemmän ahtaalla vihapuhelakien ynnä muun seurauksena, mistä syystä maanalaisen toiminnan merkitys tulee koko ajan kasvamaan.

Lukijan mielipiteet ovat Partisaanin lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita Partisaanin toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen julkaisun yleiseen sähköpostiin.

Aktivismi Fenrir Filosofia Kolumnit Kotimaa Lukijan mielipide Politiikka Ulkoparlamentarismi Yhteiskunta

Keskustelu

8 kommenttia

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Olen eri mieltä kohdasta ”aseellisten iskujen tekemisestä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.”

    Väkivallan käyttö pakottaisi yhteiskunnan ottamaan iskun tekijät huomioon, ainakin estääkseen iskut. Mikäli iskuilla onnistutaan olemaan todella häiriöksi, yhteiskunta joutuisi neuvottelemaan iskijöitten kanssa ja suostumaan myönnytyksiin.

    Esimerkiksi käyvät palestiinalaiset. Vasta laajamittaiset aseelliset iskut saivat Israelin neuvottelemaan terroristien kanssa. Israelin/Palestiinan konflikti ei aina ole ollut kansainvälinen kriisi. Sellainen siitä tuli, kun palestiinalaiset alkoivat toimia kansainvälisellä tasolla ja häiritä eurooppalaisten ja amerikkalaisten elämää ja liiketoimia.

    Paha kello kuuluu kauas, ja aseelliset iskut pakottavat ottamaan huomioon. Kiltit toimijat jätetään huomiotta. Vihreitten nousu valtaan alkoi sekin Koijärven ja Talassodan suorasta toiminnasta. Demokratiassa kansallismieliset neutralisoidaan ja muutetaan harmittomiksi.

    En kirjoituksellani kehota aseelliseen toimintaan, mutta sanon vain miten näen asioitten olevan.

    • Kouluampujat uuniin

      Vastaa

      Pitää kuitenkin muistaa että random kouluampujat ja esimerkiksi palestiinalaisten vastarinta on monessa suhteessa aika merkittävän erilainen asia.

    • Fenrir

      Vastaa

      Mikäli aseellisilla iskuilla, teoreettisesti puhuen, haluttaisiin olevan todellista vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon, tulisi tällaisia iskuja tapahtua toistuvasti ja lyhyin väliajoin. Käytännössä tämä edellyttäisi isoa joukkoa motivoituneita ja oikealla tavalla koulutettuja henkilöitä, joilla olisi taustallaan erilaisia tukiverkostoja. Nykysuomen kaltaisessa, vielä kohtuullisen vakaassa yhteiskunnassa tämä olisi erittäin vaikeaa, sillä yhteiskunnan olisi helppo suunnata resursseja tällaisten henkilöiden etsimiseen ja neutraloimiseen, minkä lisäksi valtaapitävien olisi helppo voittaa ”suuren yleisen” mielipide puolelleen. Ainoastaan tilanteessa, jossa maassamme tapahtuisi jokin merkittävä tragedia kansalaisiamme kohtaan, voisi olla mahdollista voittaa informaatiosota aseellisten vastaiskujen hyväksyttävyydestä. Näin siis teoreettisesti ajatellen.

  • Ammattimies

    Vastaa

    Mitä vasemmistoanarkistit voittivat polttaessaan bussivarikon ? Eivät tasan mitään vaan hävisivät eikä tällaiset iskut ole yleistyneet. Yhteiskunnallinen tilanne ei vielä toistaiseksi vaadi tällaisia mielenilmaisuja mutta poliittisen terrorin lisääntyessä isänmaallista kansanosaa kohtaan on tällaisiakin toimia harkittava. Jos tarve tulee, keinoja on monia, sähkökatkot, liikenteenohjauksen häirintä, palohälyttimien laukaisut julkisissa tiloissa, tietoliikenteen häirintä, vesivahingot, hajuhaittojen aiheuttaminen jne. jne. Uhrittomia tekoja mutta huomioarvo on taattu ja arjen muuttuminen sietämättömäksi varsinkin suuremmissa asutuksissa aiheuttaa pohdintaa, missä vika on. Kohdistus ja ajoitus on aina harkittava tarkkaan, ettei tule tarpeettomia ylilyöntejä. Avointa konfliktia on syytä välttää viimeiseen asti.

  • Just sayin

    Vastaa

    Tässä artikkelissa mainitaan, että aseelliset iskut tekevät aatteelle enemmän hallaa kuin hyötyä. Myöhemmin myös todetaan vihollisten tulkitsevan asioita tahallaan väärin.

    Samaan aikaan älypuhelinaktivisti en twitterissä: wööö natsit yllyttää breivikmäiseen terrorismiin wööö.

    Vassareiden käyttäytymisen ennustaminen: helppoa.

  • Ilkan Jaska

    Vastaa

    Tämä hulluus loppuu vain kohdistamalla aito agressio poliittisiin päättäjiin, poliisin ylimpään johtoon, sekä tietyin osin syyttäjiin perheineen, kyllä perheineen.
    Lähteä liikkeelle ajatuksesta ”Teette päätöksiä ja tekoja, jotka vaikuttavat minuun ja läheisiini, joten oikeutetusti minä teen tekoja, jotka vaikuttavat teihin ja perheisiinne”

    Suomessa on ollut vallalla naiivi ”reilun pelin” henki, jossa ei kajota sivullisiin. Ovatko he sivullisia, entä jos omien kansalaisten pelko on ainoa tapa saada päättäjät lopettamaan kansallinen itsemurha?

  • Pitää olla selkeä agenda

    Vastaa

    Ompas mukavan paljon kommentteja. Se tarkoittaa että aihe on ajankohtainen.

    Mutta ennenkuin ruvetaan suurempaan kansannousuun niin sitä ennen pitää olla selkeä tavoite ja etapit sen saavuttamiseksi. Suomalaiset eivät lähde mukaan ”kohti parempaa Suomea” joka menee sloganina, mutta jonka takaa pitää löytyä vaihe vaiheelta olega agenda.

    Mihinkään ”päiväkirjat” tyyliseen könyämiseen ei kannata ruveta jossa vaan rikotaan paikkoja, pommitetaan ja räjäytellään sekä murhataan. Ja sitten muka yks-kaks olis yhteiskunta kunnossa. Sama juttu on rahan ja tarvikkeiden kanssa. Alussa muka kaiveltiin kolikoita taskuista ja sitten olikin painokoneet käytössä ja väärää rahaa leviteltiin ympäriinsä. Todella kökkö ja korni romaani.

    Joten, kun on selkeä agenda niin kyllä kansa seuraa. Sellainen agenda joka tarjoaa paremman turvan elämiseen ja asumiseen kuin nyky-yhteiskunta. Jotenkin tuntuu että elämän perusasiat, jotka on esitetty Masslowin tarvehierarkiassa, ovat unohtuneet ryhmältä kuin ryhmältä. Jostain syystä se kaikkein alin porras, itsensä ilmaisu, korotetaan kerta toisensa jälkeen tärkeimmäksi asiaksi. Ei ihmisen mene kuuntelemaan musikkia tai seuraa johtajia jos heidän vatsansa ovat tyhjät tai ei ole asuntoa. Se joka pystyy korjaamaan tilanteen, heitä seurataan.

    Muistakaa, aika ei ole tärkeä. Vain päämäärä on. Ja vastustajat ovat käyttäneet tätä loistavasti päästäkseen omaan määränpäähänsä. Tämä agenda näkyi jo silloin kun Suomelle myönnettiin itsenäisyys. Jos silloin valtaapitävät halusivat päästä maamme mineraalirikkauksiin käsiksi.

  • sotatila

    Vastaa

    Päämäärä/tavoite: vapauttaa Suomi ja länsieurooppa takaisin kantaväestölle.

    Miten tämä tehdään.

    Karkoittamalla pois matut. Tätä päättäjät eivät salli. Johtaa konfliktiin.

    Päävastustajina/vihollisia ovat siis maanpetturi päättäjät(poliitikot,suuryhtiöiden johtajat, ylikansalliset järjestöt kuten YK jne)

    Yhä enenevässä määrin vihollisia ovat myös invaasio ja valloitushaluiset matut. Vokit ovat vihollispesäkkeitä.

    Operatiiviseen toimintaan ei liity mukaan kuin muutama sata, tuhat aktivistia/taistelijaa. Poliisivaltion on vaikea löytää ja saada kiinni pieniä sissiryhmiä.

    Poliisi ja oikeuslaitos ovat politisoituneet kuten myös koulut jotka ovat poliittisia aivopesu keskuksia. Viestintävirasto on aivopesu ja propagandan ohjauskeskus.

    Kun sotatila eskaloituu se myös vääjäämättä muuttuu rumemmaksi.

    Järjestelmässä on paljon heikkoja ja haavoittuvia osia jotka on mahdollista tuhota varsin pienellä kiinni jäämisen riskillä.

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi