Suomen oikeuslaitos: tuomio holokaustin kiistämisestä, vaikka se ei ole Suomessa laitonta

Toisin sanoen kuka tahansa, joka osallistuu mielenosoitukseen, jossa yksi henkilö tekee rikoksen, joka ei rikoslain mukaan ole rikos, voidaan tuomita tästä. Ainakin, kun kyseessä on juutalaiset.

Sionismi

Suomen oikeuslaitos pistää taas parastaan suojellessaan erästä erityisvarjeltua vähemmistöä. Kesäkuussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 2 miestä sakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kansanryhmänä oli tässä tapauksessa juutalaiset.

Käräjäoikeuden mukaan miehet syyllistyivät holokaustin kiistämiseen. He osallistuivat vuonna 2020 mielenosoitukseen, jossa pidettiin puhe, jossa kiistettiin holokaustin tapahtuneen sellaisenaan kuin se on sodan voittajaosapuolen kertomana väitetysti tapahtunut. Kyseisen tapahtuman kriittinen tutkiminen ei Suomessa ole laitonta. Moni muu maa on ”jostain syystä” kieltänyt tarkemmat tutkimukset aiheesta, vaikka kyseessä on kuulemma kiistämätön fakta.

Kumpikaan tuomituista ei ollut puheen pitäjä, mutta osallistuminen tapahtumaan riitti tuomioon. Toisin sanoen kuka tahansa, joka osallistuu mielenosoitukseen, jossa yksi henkilö tekee rikoksen, joka ei rikoslain mukaan ole rikos, voidaan tuomita tästä. Ainakin, kun kyseessä on juutalaiset.

Oikeuden mukaan oli selvää, että miehet ymmärsivät, että paikalla pidetty puhe solvaa juutalaisia. Tuomion mukaan miehet osallistuivat mielenosoitukseen yhteisymmärryksessä muiden kanssa ja saattoivat yleisön keskuuteen lainvastaisen puheen ja viestin.

Tuomio oli molemmille 40 päiväsakkoa.

Lähde: MTV Uutiset

Holokausti Kotimaa Rikos Rotu Sionismi

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ei huh huh tätä toimintaa, oikeuslaitos on poliittisesti kantaaottava laitos, tuossa ei ollut mitään rikoslaissa mainittua tapahtunut.

    Jos kyseessä on niin kiistaton ”fakta”, miksi vaaditaan yhä kovempia rangaistuksia niille, joiden tekemistä tutkimuksista koskien kyseistä aihetta selviää isoja aukkoja valtavirtaan levitetyssä tarinassa?

    Tämä Maikkarin tekstistä:
    ”Viestissä julistettiin, ettei ryhmä katso vierestä, kun ”siirtolaismassat” tekevät lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia ja myös väitettiin, että poliisi pyrkisi piilottamaan rikoksia julkisuudelta.”

    Mutta niinhän Polpo teki esim. Oulun tapauksessa ja myös tämän jälkeen.
    Tuo ei ole mikään ”väite”, se on kylmää faktaa.

  • Henriksson sinhogs Nurenbergin hirteen

    Vastaa

    Tallmudderien vääryyslaitoksella taas syyt ja seuraukset sekaisin… 🙄 Jos tuomitut eivät ole etukäteentienneet puheen sisältöä, eiväthän he tietenkään loogisesti ole voineet toimia puhujan kanssa yhteisymmärryksessä.
    Moiset vääryyslaitoksen oikeuskaarta ja tuomarinvalaa rikkovat korruptoituneet, nepotistiset ja antisuomiittisen, antikristityn kansanmurhaiset tallmudbergit tulisi vetää Nurenbergin oikeuskäytännön perusteella hirteenn ilman pidempiä prosesseja.
    Lähettäkää tuhkat Nurenbergin saippuakauppiaalle.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Oikeutta jaetaan poliittisin, ei juridisin perustein.

  • Topi

    Vastaa

    ”Kumpikaan tuomituista ei ollut puheen pitäjä”

    Kai ne nyt siellä jotakin ovat puhuneet kansanmikrofoniin sitten tjmv.? Eihän nyt pelkästä kuuntelemisesta voi antaa tuomiota. Milloinkohan, muuten, ilmastovaihdoksen kieltäminen kielletään? El Niñokin on taas aktivoitunut, sillä verottamalla ja metaanipäästöjä pienentämällä ei saatukaan lämpötilaa heilahtamaan suuntaan tahi toiseen. (Kukapa olisi uskonut.) Nyt on keksittävä siis uutta tarinaa selittämään asiaintolaa, ettei koko satutunnilta romahda pohja. Toisaalta jos nyt alkaisi lämpötila laskea vuosi vuodelta, niin sitten olisi pakko rummuttaa mediassa ilmastotalkoiden toimivuutta. Nyt niillä on kuitenkin aikalailla sormi suussa, kun massiiviset toimet eivät tuotakaan tuloksia. Pitäisi myöntää olleensa väärässä: ettei ilmastomuutosta ole tai ettei siihen ainakaan ihmisen päristely vaikuta. Tai sitten pitäisi tajuta, että Suomen touhuaminen ei vaikuta siihen mitä Kiina, USA, Intia, Venäjä, Japani ja Saksa touhuavat tehtaanpiippujensa varjoissa hyörivien miljardipäisten massojensa kera. Saasteet ovat ainoa aidosti globaali ilmiö vailla rajoja.

  • Salomon

    Vastaa

    Holokausti on valhe. paskainen, likainen valhe.

  • Totuuden soturi

    Vastaa

    Holohöpinällä muka-valitut ylläpitävät uhritarinaa ja arvostelun yläpuolella olemista. Nosebergien saastuttamat valtiolliset elimet pitää puhdistaa ja palauttaa poliittinen,taloudellinen ja militaarinen valta suomensukuisille, jotka ajavat kansamme ja maamme parasta.

  • Reiska

    Vastaa

    Toivottavasti löytyy tahoja, jotka pystyy taloudellisesti tukemaan syytettyjä jotta nämä saavat hyvät asianajajat jotta he voivat valittaa tuomiosta menestyksekkäästi.

    Kenties voisimme perustaa jonkinlaisen rahaston keräysvaroilla, joka tarjoaisi lakiapua juutalaisten vainon uhreille. 

    Juutalaisen Herrakansan Uhrien Rahasto voisi kerätä rahaa paitsi isänmaan ystäviltä myös muslimeilta jamuilta Israelin ja juutalaisen herrakansan vihollisilta.

    Hitlerikin oli palestiinalaisten ja suomalaisten puolella viime sodissa. Me ei oltu juutalaisten ja amerikkalaisten ystäviä ja liittolaisia vaan niiden vihollisia. 

    Koska me hävittiin sodassa juutalaisille ja amerikkalaisille juutalaiset ja amerikkalaiset määrää siitä mistä me saadaan puhua ja mistä meidän pitää vaieta.

    Suomi on USA:n imperiumin periferiaa, eikä imperiumien periferioissa koskaan nautita samoista vapauksista ja oikeuksista joista imperiumin ytimessä imperiumin kansalaisilla on. Amerikkalaisilla on sananvapaus, mutta meillä ei ole. Amerikkalaisilla on oikeus aseistautua ja muodostaa sotilasosastoja suojaamaan vapauksiaan, meillä tälläistä oikeutta ei ole. 

    Suomessa on pakko noudattaa juutalaisten ja amerikkalaisten tabuja, vaikka meillä ei ole juutalaisten ja amerikkalaisten oikeuksia. Tämä johtuu siitä, että elämme amerikkalaisten ja juutalaisten miehityksen alla sen takia että hävisimme ensin sodan ja kun Neuvostoliitto romahti, niin kukaan ei pystynyt torjumaan amerikkalaisia ja juutalaisia ottamaan Suomea omaan valtapiiriinsä EU/NATO jossa valta on siirretty Suomesta USA:n etuja palveleville ylikansallisille byrokratioille kuten WTO, WHO, EU, NATO, Maailman Pankki, OECD jne. vaaleilla valittavilta kansallisilta ”päätöksentekijöiltä”.

  • Reiska

    Vastaa

    Buddhalaisuuden symdoli on juutalaisten vihaama ”hakaristi”.

    Buddha opettaa, että holokausti on juutalaisten karmaa ja että juutalaisten harjoittama sadistinen psykologinen kidutus levittämällä holokaustipornoa ja tekemällä sananvapaudesta etuoikeuden joka sallitaan vain juutalaisille on puolestaan suomalaisten ja saksalaisten karmaa.

    Ainoa syy sille, miksi juutalaiset pystyy alistamaan ja sortamaan meitä on se että ne saa meidät häpeämään itseämme. Tämän meidän kokeman häpeän takia me ei pystytä puolustamaan itseämme juutalaisten hyväksikäytöltä. 

    Mun mielestä Buddhan lääke häpeään, opetus karmasta, on jotain mitä meidän tulee opettaa suomalaisille ja saksalaisille. Kun suomalaiset ja saksalaiset oppii näkemään holokaustin buddhan silmin juutalaisten karmana, niin suomalaiset ja saksalaiset herää juutalaisten luomasta transsista ja vapautuu juutalaisten vallasta.

    Juutalaiset on aseistaneet holokaustin ja hallitsee maailmaa holokausti häpeän voimin. Apartheid Israel ja USA:n imperiumi romahtaa mikäli suomalaiset ja saksalaiset vapautuu holokaustihäpeästä.

    Om swasti!

  • Suomimies

    Vastaa

    Se holokausti on oikeasti olemassa. Lukekaa kasi luokan historiaa.

    • Plääh

      Vastaa

      No ainakin se miljoonien saksalaisten murhaaminen, suurin osa sodan jälkeen sekä idän että lännen juutalaismafioiden toimesta jamääräyksestä

  • perussionistit

    Vastaa

    Persut äänestää joka vuosi lisää ja lisää rahaa polpolle ja sitten he itkevät kun polpo käyttää kaikki resurssit kansallismielisten vainoamiseen.

    Aika olisi kansallismielisten lyödy hynttyyt yhteen vassareiden kanssa ja alkaa ajaa ”defund the police” ideologiaa. Kun poliisi saadaan tuhottua niin suojeluskunnat putsaavat Suomen kuntoon kuukaudessa max

  • dorka

    Vastaa

    Niin siis sitä samaa historiaa missä todetaan että MITÄÄN fyysisiä todisteita holohoaxille ei ole olemassa? Ei ole suunnitelmia, ei pohjapiirrustuksia massamurhalle, ei puheita, ei kemikaaleja, ei ruumiita, ei kuvia, ei videoita, ei materiaaleja (100 tonnia hiiltä krematoriolle), ei kirjaimellisesti MITÄÄN todisteita.

    Lueppa itse vähän historiaa niin aukeaa silmät

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi