EUROPA: Viimeinen taistelu (engl. Europa: Last Battle) on ruotsalaisen Tobias Brattin ohjaama dokumentti, jossa kuvaillaan yksityiskohtaisesti esimerkiksi juutalaisten roolia kommunismissa, systemaattisessa lännen rappeuttamisessa, rahanluonnissa ja mediassa sekä Hitlerin Saksan politiikkaa, nousua ja kukoistusta. Lisäksi dokumentti tarkastelee toisen maailmansodan johtohahmojen motiiveja ja salajuonia sekä päätyy yksityiskohtaiseen analyysiin esimerkiksi ”holokaustin” totuusperäisyydestä. Dokumentti kertoo tarkemmin myös Euroopan unionin ja YK:n motiiveista sekä perustamisesta.
Dokumentti on kansainvälisissä valkoisten nationalistien piireissä perinpohjaisen tunnettu ja arvostettu, usein jopa kehuttu The Greatest Story Never Toldin ylitse. EUROPA: Viimeisen taistelun on todettu olevan ”puhdas, väärentämätön totuus, joka saa vahvimmat ihmisistä kyyneliin ja heikoimmat raivon partaalle”.
Dokumentti on 12 tuntia pitkä ja kymmenenosainen, alkaen kommunismin juurista kulkien Saksan taloudellisen ja kulttuurillisen nousun kautta toisen maailmansodan jälkimaininkeihin. Se valistaa katsojia ”holokaustin” yksityiskohdista lopuksi päätyen nopeaan oppituntiin nationalismin ja kansallismielisyyden ydinkysymyksistä.
Dokumentti sensuurin kohteena
Dokumentin kiistanalaisen ja huomiota herättäneen sisällön vuoksi monet sosiaalisen median alustat ovat sensuroineet kaikki käyttäjät ja tilit, jotka jakavat klippejä siitä. Jopa Wikipediaan on perustettu kirjoitussuojattu artikkeli, jossa ei kuitenkaan pystytty kumoamaan ensimmäistäkään dokumentissa esiintuotua väitettä tai sitaattia.
Dokumentti sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kommunismin, kansallissosialismin, sionismin sekä globalismin alkujuurista, määränpäistä ja toimintatavoista. Se on saanut IMDB:ssä satoja positiivisia arvosteluja, ja tällä hetkellä se omaa 7.3 / 10 tähden arvosanan, vaikka negatiivisista arvioista merkittävä osa on luonnollisesti masinoitu esimerkiksi Redditin ja muiden liberaalien somearmeijoiden toimesta.
Voit katsoa dokumentin Telegramissa [t.me/ELB_FIN], ladata sen Megasta [https://mega.nz/folder/kK9HAZjL#aFhBpPblDlud3tp73rPz2A], tai ladata siihen tekstitykset itse ja asettaa ne näkyviin esimerkiksi VLC Media Playerillä ladattuasi alkuperäisen dokumentin archive.orgista [https://archive.org/details/watch_europa].
Totuus ei pelkää tarkastelua!
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Lord Mystery
Tämän mun saisi DVD:llä tai Blu-raylla Kiellettyjen kirjojen listalle. Tilaisin.
general
Todella ”totuus ei pelkää tarkastelua” ja siksi juutalaisten omistamat mediat pyrkivät kaikin keinoin estämään totuuden tarkastelun. Hitlerin valtaan nousu oli luonnollinen seuraus Ensimmäisen Maailmansodan aiheuttaman syvän trauman vuoksi ja Versaillesin ns. rauhansopimus oli suoraan isku Saksan talouteen.
Ensimmäisen Maailmansodan voittaja olisi ollut Wilhelm II Saksa ellei juutalaisten salaliitto eli marraskuun lakot ja sodan vastaisuus olisi aiheuttanut tappiomielialaa tuhoten voiton mahdollisuuden. Bolsevismi oli kokonaan juutalaisten luoma ja melkein tuhosi Euroopan ja siksi jokaisen valveutuneen suomalaisen tulee muistaa. että nykyinen EU on myös juutalaisten luomus.
Arska
https://odysee.com/@suomiarkisto:4/EuropaViimeinenTaisteluOsa1:0 siinä suomiteksteillä
jep
Eihän tuossa ole kuin ekat 2 jaksoa.
Seppo Lehto
Niin Suomi ei ollut liittoutumaton jatkosodassa. Kiittäkäämme Saksaa 😉
Puolueeton 😉 maa on totalitarismia 😉 Paradoksia esitetyissä vaatimuksissa?
Sodassa ja rauhassa ei tunneta puolueettomuutta, eikä sellaista ole ollut käytännössä kuin Sveitsillä, mutta silloinkin vastakkain olevien rahanpesujen takia + Sveitsi luonnonmaantieteellisesti erittäin hankala kohde.
Seppo Lehto eurovaaliehdokas Tampere
https://eurovaaliehdokas-Seppo-Lehto.blogspot.com
YaGo
Mainitaanko tässä, että Vatikaani (ns. ”punainen papisto” eikä Jesuiitat, kuten yleensä ajatellaan) oli Hitlerin takana ja että ne ovat (m.m.) ensimmäisen ja toisen maailmansodan pääarkkitehtejä?
Jos ei, niin se on harhaanjohtavaa. Voit saada 98% totuudesta, ne 2% johtavat sinut väärään suuntaan.
Jos Michael Tsarion ei ole tuttu nimi, sen pitäisi olla. Hän selittää sinulle, kuinka asiat menivät noin vuodesta 10 eKr. alkaen tähän päivään.
WW 2 ja kaikki muut ohjatut sodat eivät ole niin yksinkertaisia asioita, miltä se näyttää. Yksi toisen maailmansodan tärkeimmistä syistä oli tappaa mahdollisimman paljon saksalaisia ja sodan jälkeen asettaa ankaria veroja niille, jotka selvisivät. Ja loppu on ”historiaa”.
Loppu on lähellä
Suomessa ei ole ollut kuuteentoista vuoteen aitoa talouskasvua, sanoi presidenttikin tänään. Tarvitsemme siis lisää maahanmuuttoa? Voisiko siinä olla ratkaisu? Eiköhän sitä kokeilla vaivaan kuin vaivaan. Maahanmuuton aiheuttamat ongelmatkin ratkaistaan sitten maahanmuutolla.
köppelssi
https://www.quora.com/Can-someone-refute-this-anti-Semitic-and-neo-Nazi-film-Europa-The-Last-Battle