Saksa työntää jälleen kerran lisää veronmaksajien rahaa holokaustihuijareille – tällä kertaa 647 miljoona euroa

Holokausti on juutalaisille ehtymätön lypsylehmä.

Sionismi

Israel järjestää vuosittain "holokaustiselviytyjien missikisoja", jotka ovat irvokas osa saksalaisvastaista propagandakoneistoa.

Juutalaisten materiaalisten vaatimusten konferenssi Saksaa vastaan on taas saanut lypsettyä saksalaiselta veronmaksajalta satoja miljoonia euroja holokaustihuijauksen varjolla. Tällä kertaa korvausten määrä on 647 miljoonaa euroa, joka väitetysti menee ikääntyvien ”holokaustiselviytyjien” kotihoito- ja tukipalveluihin.

”Olemme ylpeitä julistaessamme tämän merkittävän varainjakamisen tänä aikana, milloin rahoitus on kriittistä johtuen iästä, köyhyydestä ja lisääntyvästä invaliditeettisydestä vähenevän holokaustiselviytyjäväestön keskuudessa,” järjestön presidentti Gideon Taylor julisti tyytyväisenä.

Kyseinen järjestö nyhti Saksalta vasta viime joulukuussa yli 180 miljoonaa euroa holokaustihuijareille, vedoten meneillään olevaan koronakriisiin.

Lähde

Historia Holokaustihuijaus Rotu Saksa Saksan juutalaisyhteisö Sionismi Talous Ulkomaat Uutiset Veronmaksajat Verotus

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Teeperi

    Vastaa

    Koukkunokilla on aina pelkästään raha ja oma etu mielessä. ”Holokaustista” ei ole vieläkään annettu ainuttakaan todistetta, se on vain myytti jonka avulla juutalaiset sai oman valtionsa.

  • miljardit Suomesta

    Vastaa

    Ja merkittävä osa noistakin rahoista on nyhdetty suomalaisilta.

    Kyllä maakunta maksaa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Yhtään teknistä todistetta (ruumiinavausraportti) ihmisten kaasuttamisesta Saksassa ei ole vielä tähän päivään mennessä löytynyt, vaikka neuvostopropagandisti Ilya Ehrenburg muuta aikoinaan väitti. Samaa kommariryssien propagandaa kuten ”Ukraina denatsifikaatio” ja ”rauhanoperaatio” nykypäivänä.

  • Jones

    Vastaa

    Kaiken huipuksi holokausti oli juutalaisten itsensätekemä rotupuhdistus, koska he eivät huolineet Israeliin valkolaisiin sekoittuneita juutalaisia.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sonderkommando_(tuhoamisleiri)
    Hannu Rautakallio kirjoittaa kirjassaan ”Holokaustilta pelastetut” näin:
    “Mitä holokaustilla sitten tarkoitetaan? Holokausti (eng. Holocaust) on peräisin kreikan kielestä “holocauston”, joka merkitsee polttohautausta. Termi on peräisin kreikankielisestä Vanhasta testamentista, ja sillä on uskonnollinen merkitys, koska holokaustissa poltetut ihmiset uhrattiin Jumalalle.”
    http://www.kolumbus.fi/gematria/ep13_polttouhri.htm

    Viides Mooseksen kirja:
    23:2 Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.
    Esra:
    9:1 Kun tämä oli suoritettu loppuun, astuivat päämiehet minun tyköni ja sanoivat: ”Ei kansa, ei Israel eivätkä papit ja leeviläiset ole eristäytyneet maan kansoista ja niiden kauhistavista teoista – ei kanaanilaisista, heettiläisistä, perissiläisistä, jebusilaisista, ammonilaisista, mooabilaisista, egyptiläisistä eikä amorilaisista.
    9:2 Sillä näiden tyttäriä he ovat ottaneet itsellensä ja pojillensa vaimoiksi, ja niin on pyhä siemen sekaantunut maan kansoihin. Ja päämiesten ja esimiesten käsi on ollut ensimmäisenä tässä uskottomassa menossa.”
    9:3 Kun minä tämän kuulin, repäisin minä vaatteeni ja viittani, revin pääni hiuksia ja partaani ja istuin tyrmistyneenä.
    10:3 Niin tehkäämme nyt Jumalamme kanssa liitto, että me Herran neuvon mukaan ja niiden neuvon mukaan, jotka pelkäävät meidän Jumalamme käskyä, toimitamme pois kaikki ne vaimot ja heistä syntyneet lapset; tehtäköön lain mukaan.
    10:11 Mutta antakaa nyt Herralle, isienne Jumalalle, kunnia ja tehkää hänen tahtonsa: eristäytykää maan kansoista ja muukalaisista vaimoista.”

    Juutalaisuus ei myöskään periydy äidiltä, vaikka meille näin valehdellaan.
    Nehemia:
    10:30 Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi.
    13:3 Kuultuaan lain he erottivat kaiken sekakansan Israelista.

    Kaikenlisäksi juutalaiset eivät ole koskaan joutuneet vastaamaan niistä rikoksista joita he tekivät keskitysleireillä, polttamalla puhdasrotuisia valkolaisia. Päinvastoin nämä valkoiset uhrit on tyystin unohdettu ja polttajista on tehty märttyyreja.

    • Anonyymi

      Vastaa

      Sekoitat valheita (juutalaisen taru joukkotuhosta) tuohon raamatulliseen lässytykseen, valehtelet siis.

      Painu ”herrasi” ja raamattusi kanssa sinne mistä ne tulivatkin.

  • TT

    Vastaa

    Mistä uusi holokausti? Vanhasta alkaa jo puhti loppua.

    • Lord Mystery

      Vastaa

      Uuden version mukaan holokausti periytyy ja kauan sodan jälkeen syntyneet ovat oikeutettuja korvauksiin. 

      Tästä kai juuri Partisaanissa vuosi tai pari takaperin.

    • Nimetön

      Vastaa

      Täyttä hönkäähän nykyinenkin puksuttaa. En epäile hetkeäkään etteikö myös tulevaisuudessa löydettäsi jotain tapaa pitää narratiivia yllä. Jotain nikottelua varmaan syntyy siinä vaiheessa kun ei ole enää ainuttakaan natsia tai holokaustisen läpikäynyttä hengissä 2045 + 16 vuotta (sodan päättymisestä 100 ja ikäennätyksen määrä)

  • Salomon

    Vastaa

    Miss holocaust… Ehhhh ei helvetti! Olin tänään kirppiksellä katsomassa jos löytäisin kengät, no sama se ei löytynyt… Mutta! mielenkiintoisen kirppari asioinnista teki kahden vanhuksen keskustelu, jota aloin kuuntelemaan puoli huvittuneena. Keskustelu pyöri koronassa ja sen ”uhreissa” eikä kerennyt kissaa mielessäni sanoa kun kuulin sanat, kuusi miljoonaa ja Hitlerin keskitysleirit, lyhykäisyydessään korona uhreja on nyt laskettu heidän mukaansa maailmalla kuusi miljoonaa ja sitten saatiinkin jo Aatu siihen hommaan mukaan. Aatu on haudan takaa syypää koronaan, hinnan nousuun ja sotaan itä- euroopassa..??

  • Schlageter

    Vastaa

    Täytyy muistaa, että nykyinen valtio alueella, joka muodostaa vain osan Suur-Saksan valtakunnasta, ja joka ei ole Suur-Saksan valtakunnan oikeusperillinen, on ainoastaan sodan voittajien muodostama vasallivaltio, jossa on edelleen amerikkalaisia miehitysjoukkoja.
    Itsenäistä Saksaa ei tällä hetkellä ole. Päätökset tehdään juutalaisten käskyjen mukaan. Nämä juutalaiset johtavat tietysti palestiinalaisilta ryöstettyä maata Israelia, mutta myös Yhdysvaltoja ja jostain syystä Saksaankin on jäänyt lypsyhommiin huomattava määrä juutalaisia (jos holokausti olisi totta, olisiko joku juutalainen todellakin jäänyt Saksaan asumaan? Silloinhan maailman typerinkin henkilö olisi ymmärtänyt, että saksalaiset eivät pidä juutalaisista). Täytyy vain toivoa, että Saksa herää jälleen, jota seuraa Saksan puhdistuminen ja saksalaisten alueiden palauttaminen saksalaisiin käsiin.
    Jos tämä tapahtuu, eurooppalainen Eurooppa pelastuu.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi