Video: Somalit saavat selkäänsä valkoiselta mieheltä Japanissa

Somalit käyttäytyvät Japanissa yhtä huonosti kuin Suomessakin.

Ulkomaat

Johnny Somali ‑nimellä livestriimejä Aasiassa tekevä somalialainen aiheuttaa vihaa paikallisväestöissä kansallensa ominaisilla käytöstavoillaan. Hän on muun muassa aiemmin kuvannut videon, missä hän kävelee japanilaisella metroasemalla ja soittaa kaiuttimista voihkintaa pornoelokuvasta.

Uudemmalla videollaan hänellä tulee jotain riitaa seurueen kanssa, jossa on japanilaisten ohella myös valkoinen mies. Johnny Somali ja hänen mukana oleva kaverinsa somaleille tuttuun tapaan syyttelevät heidän käytöksestään tuohtuneita paikallisia rasisteiksi. Valkoisella miehellä palaa lopulta hermot somaleihin jolloin tämä kumauttaa kumpaakin nyrkillä. Älämölöä pitäneet somalit hiljenevät kummasti tämän jälkeen.

Japani Rappiokulttuuri Rotu Somalit Ulkomaat

Keskustelu

25 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Schlageter

    Vastaa

    Sitä saa, mitä tilaa. – Luulin, että Aasia on niin onnellisen kaukana Afrikasta, että siellä somaleja ei olisi. Erehdyin. Surullista.

    • Nimetön

      Vastaa

      Olipa sydäntä lämmittävää. Somalit on Afrikan vihatuin kansa ihan syystä. Niistä ei ole mitään hyötyä kellekään. Voisin laivata vittuun joka ainoan ja ottaa kolme ukrainalaista jokaista somppua kohden.

    • Nightsource

      Vastaa

      Japani saastuu samalla tavalla kuin Norja, Sveitsi, Suomi ja jokainen paikka tällä pallolla. Japani on yhtä velkaantunut kuin Hollanti, joten EU, NATO ja muut isot klubit ovat suunnittelleet näille tulevaisuuden jo 100 vuotta sitten.

    • Realisti

      Vastaa

      Japanilainen ystäväni kertoi, ettei afrikkalaiset ole tervetulleita maahan. Eikä muslimit, jotka meluavat kuten nuo viidakon sankarit. Japanilaiset arvostavat omaa rauhaa ja harmoniaa.

  • Heinrich

    Vastaa

    Tällä videolla näkyy tilanteen loppu toisesta kuvakulmasta: https://www.youtube.com/watch?v=X6hykISKTn8

  • Turhautunut Kansalainen

    Vastaa

    Täysin oikein toimittu. Kun äärirasistinen somalineekeri ei sitä muuten tajua, niin ainoa mikä toimii on lätyttää niitä oikein kunnolla nekkuun. Ja voisin kuvitella että Japani tulee noi neekerit karkottamaan kunhan poliisi siellä ensin ehtii tutustua niiden äärirasistiseen toimintaan. Siellä kun ei hirveästi noiden ääliönekrujen touhotuksista muutenkaan tykätä.

  • John Wick 2.0

    Vastaa

    No kukas tuommosta rääkymistä jaksaa kuunnella? Hienosti toimittu

    • Rasisti-huutelijat

      Vastaa

      Taas kerran vanha sanonta piti paikkansa:”Väkivalta lopettaa vittuilun”. Siinähän lökäpöksyt keräilivät itseään ja tavaroitaan sekä kummastelivat että mitä ihmettä oikein tapahtui.

  • Jorma

    Vastaa

    Tämähän todisti sen, mitä viherkommunistit jaksavat hokea vähän väliä vihapuheesta. Siis, että puheet voi muuttua teoiksi. Nyt kävi juuri niin, että somalirasistin puheet muuttuivat teoiksi vähän niin kuin vastapuolelta.

  • Mies

    Vastaa

    Hyvin tehty! Somaliapina ei matalan älykkyysosamääränsä takia ymmärrä alkeellisimpiakaan käyttäytymistapoja, joten on vain armeliasta opettaa hänelle niitä, sillä taktiikalla minkä hän ymmärtää.

  • Minä

    Vastaa

    Huutelee rasistiksi kaikkia, jotka eivät pidä hänen showstaan. Ei ole rasismia olla pitämättä toisenrotuisen häiritsevästä mölinästä, mutta somali yrittää hiljentää toiset huutelemalla taikasanaa, jonka on suvakeilta oppinut. Suvakkien myös suvakkien mielestä on rasisti, jos ei pidä jonkun somalin esityksestä. Tällä kertaa taikasana ei toiminut.

    • Siniristilippu

      Vastaa

      Somalivajakki ei ymmärrä rasismin määritelmää. Siksi nämä, ja vihervasemmisto, huutelevat rasistiksi jokaista, joka vain on vaikkapa eri mieltä vajakin kanssa. Rasismin konsepti on ilmeisesti liian kompleksi vajakille, vaikka rasismin määritelmä ei ole mitään kvanttifysiikkaa tai kuolleilla kielillä kirjoitettuja vieraiden kulttuurien käsikirjoituksia nähnytkään.…

      • Suomen soturi

        Vastaa

        No paljon tiukemmin rajattua se politiikka siellä ainakin on, mut kyllä sielläkin silloin tällöin jokunen neekeri saattaa kävellä vastaan. Olikohan vielä että helpommin lentää maasta ulos, jos ei sinne sopeudu? Mut taitaa nyt lähiaikoina valitettavasti tulla siihenkin muutos.

  • Suvakki123

    Vastaa

    Voi kun minä olen suunnitellut Japania tulevaksi kotimaakseni, niin joko sinnekin näitä apinoita päästetään.

    • Uranus Hertz

      Vastaa

      Kannattaa kuitenkin ensin kysyä itseltä ennen muuttoa, että aikooko olla itse samanlainen apina, vaiko nöyrästi maan tavoille oppiva. Isosuiset jenkit ja haisevat britit eivät paljoa jää jälkeen somaleista käytöstavoiltaan.

  • Suvakki123

    Vastaa

    Japanilaisilla on kaunis kulttuuri; itsekurillinen ja työtätekevä. Kun Suomessa on vaikea työskennellä kannabiksen käytön ympäristöön tuottamien harmien vuoksi, tai alkoholin samoin (riippuvaisia selkärangattomia matoja vaan viranomaisten toimesta taputellaan päähän ja haitoista kärsivät ahkerat ihmiset ovat niitä pahiksia), niin Japanissa sentään vielä saattaisi saada yhteiskunnallisen jäsenen täysimääräisen arvon työtä tekemällä ja olemalla ahkera.

  • Totuus tulee julki

    Vastaa

    Väkivalta on yleensä huono ratkaisutapa. Mutta tässä tapauksessa hyvä. Tyhmä ei puhetta ymmärrä. Turpaan pitäisi vetää niitä, jotka tämän väestönvaihdon suunnittelevat, toteuttavat ja sallivat.

  • Turhautunut Kansalainen

    Vastaa

    Toi nimimerkki Heinrichin jakama video näyttää erinomaisesti että ääliöt sai oikeen kunnon knock outit. Täysin oikein! Tollasia ääliöitä pitääkin lätyttää niin pitkään kunnes ählämit lopettavat ählämöintinsä. Nyt eivät tarvinneet kuin yhden tyrmäysiskun. 😁

  • Salomon

    Vastaa

    Mikä se läski neekeri vihreissä on.. Diarrhea FatFat, vinkui jollain tunnilla jostain rasismista ja syytti suomalaisia. Maksa läski neekeri ne rahat takas ja painu lihoamaan jonnekki muualle

  • Andreas

    Vastaa

    Ihmmetelen vain, että miksi Japani ottaa tuollaisia lukutaidottomia alkuasukkaita maahansa. Japani on Asian talous mahti, ilmeisesti aasiassa ei seurata mitä euroopassa tapahtuu.? Kyllä myös me eurooppalaiset, koulutetut kansalaiset olemme kusessa näitten aliravittujen, ja ylimielisten neekerinen kanssa. 

    Haluan vain kysyä teiltä.! Miten joku lukutaidoton Somali osaisi oppia aasian kirjoitustaidon.?

    • Herrenvolk

      Vastaa

      Somaleille pitäisi järjestää ns. lopullinen ratkaisu!

  • kostya88

    Vastaa

    Mistä noilla neekereillä on rahaa olla tuolla? Etteivät vain olisi saaneet joltain taholta matkakassan. En usko hetkeäkään, että ovat omalla ahkeralla työnteollaan hankkineet budjetin elää tuolla.

  • tymä

    Vastaa

    Voi vittu neekereitä tungetaan ihan joka paikkaan ei missään ole turvassa tältä paskalta. Mars takaisin savimajoihinne apinat.

  • Nimetön

    Vastaa

    On kyllä neekeröintiä jokaiselta osapuolelta.

  • Musta ase

    Vastaa

    Johny Somalin nimellä häiriköineen tyypin ovat japanin viranomaiset ottaneet kiinni ja on selvinnyt ettei klowni edes ole somali vaan eritrealainen. Somalien on helpompi siirtyä maasta toiseen ja turvapaikan saajina myös joten eritrea unohtui pellen muistilokerosta kokonaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi