Laiton maahanmuuttaja pahoinpiteli transun hengiltä Saksassa

Eurooppaan lennätetään valtavia määriä muslimeita, jotka suhtautuvat erittäin kriittisesti homouteen, ja samaan aikaan eurooppalaisia kannustetaan kaikenlaiseen julkipervoiluun ja perhearvojen vastustamiseen homouden muodossa.

Ulkomaat

Karkotuspäätöksen saanut tšetsenialaismies pahoinpiteli transun hengiltä Saksassa Pride-tapahtuman yhteydessä. Hänen olisi pitänyt poistua maasta jo aikapäivää sitten, mutta Saksan hampaaton karkoituspolitiikka mahdollisti tämän maassaolon.

Elokuun 27. päivä Münsterissa pidettiin Pride-pervoparaati, jonka liepeillä myös pahoinpitelijä oli. Hän ryhtyi kritisoimaan paikallaolleita lesboja, minkä vuoksi transu tuli tilanteeseen väliin. Maahanmuuttaja hyökkäsikin transun kimppuun ja hakkasi tämän tajuttomaksi. Hän sai aivoverenvuodon ja kuoli kuutta päivää myöhemmin sairaalassa.

Yhä useammin liberalismi syö omia lapsiaan etenkin Pride-tapahtumien yhteydessä. Eurooppaan lennätetään valtavia määriä muslimeita, jotka suhtautuvat erittäin kriittisesti homouteen, ja samaan aikaan eurooppalaisia kannustetaan kaikenlaiseen julkipervoiluun ja perhearvojen vastustamiseen homouden muodossa. Tämä synnyttää konfliktitilanteita, joissa pelkästään tämän vuoden aikana on kuollut useampi ihminen. Vain pari kuukautta sitten Oslossa islamisti iskivät Norjan tärkeimpään Pride-kulkueeseen terrori-iskussa, jossa kaksi ihmistä kuoli ja 21 loukkaantui.

Lähde: Kansalainen

Homot Kulttuurimarxismi Maahanmuutto Muslimit Pride Rappiokulttuuri Rotu Saksa Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Euroopan tuho on lähellä ja syy on suvakkien. Euroopan tuhon syyt:
    ‑Mielisairas maahanmuuttopolitiikka.
    ‑Mielisairas kulttuurisota perinteisiä arvoja vastaan.
    ‑Mielisairas kansanterveyspolitiikka, jossa poliitikot alkavat leikkiä lääkäriä ja määräävät koko kansan pakkoarestiin ja pakkolääkintään.
    ‑Mielisairas talouspolitiikka eli Modern Monetary Theory, jossa valtio voi muka ottaa määrättömästi syömävelkaa ja kuitata tämän painattamalla katteetonta rahaa. Tätä temppua kokeiltiin jo Weimarin Saksassa, jossa Saksa painoi hulluna markkoja niille kansalaisille, jotka oli määrätty yleislakkoon protestina puolestaan sille, että Ranska kaappasi Ruhrin alueen.
    ‑Mielisairas energiapolitiikka, nollapäästöjen tavoittelu huuhaa-teknologialla, joka ei edes toimi pohjoisissa olosuhteissa silloin, kun energiaa eniten tarvitaan. Pisteenä iin päälle Venäjälle ryttyily ilman omia tai korvaavia energian lähteitä. 

    Euroopan tuho on vain ja ainoastaan suvakkien syy.

  • kausaalisuus

    Vastaa

    Nooo… en nyt tiedä tapahtuiko tuossa mitään vahinkoa. Ehkä transujen ja muiden satenkaariväen on aika herätä siihen todellisuuteen että jos islamistit saa vallan niin ne tapetaan ensimmäisinä. Katoilta heitellään porukkaa alas oikein solkenaan. 

    Mutta ketkäs nyt islamisteja maahan haluaa ja niiden asemaa puolustaa. Silloin saa sitä mitä on ollut tukemassa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Win-win tilanne.

  • juha II

    Vastaa

    Nämä ”paatisotillat” itse kovsti melskaavat nk. maahanmuuton puolesta ja rasismia vastaan. Eivät kuitenkaan viehtyneenä pelkästään alapään käytöstä kykene ymmärtämään, että he puhuvat ITSEÄÄN vastaan!

  • Riku

    Vastaa

    Ei tämäkään nyt ihan hyvin mennyt. Saisivat ulkomaiset tappaa toisiaan kotimaissaan eivätkä Euroopassa. Outoa logiikkaa on ilakoida siitäkin, kun vaikka neekerit ja arabit/albaanit tappavat toisiaan huumesodissaan Euroopassa.

  • Julli

    Vastaa

    Mikä tässä on ongelma?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi