Iranilaismies surmasi 2 ja haavoitti 21 Oslossa – teon motiiviksi epäillään homovastaisuutta

Miestä syytetään murhasta, murhan yrityksestä ja terroriteoista. Teko ajoittui keskelle Pride-viikkoa.

Pohjoismaat

firearm, pistol, weapon

Kaksi ihmistä kuoli ja ainakin 21 loukkaantui Oslon keskustassa tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Joukkoampuminen tapahtui homobaari London Pubin ja Per på Hjørnet ‑baarin ulkopuolella. Oslo Pride perui kaikki viralliset tapahtumansa iskun johdosta.

Ampujalla on pitkä rikoshistoria ja kytköksiä ääri-islamiin

Helsingin Sanomien mukaan tekijä oli ”norjalaismies”, mutta jo samana päivänä tekijän oikea etninen tausta tuli ilmi: hänen nimensä on Zaniar Matapour, hän on 42-vuotias ja hän on syntynyt Iranissa. Hänet on tuomittu aiemmin törkeästä pahoinpitelystä ja huumausaineiden hallussapidosta.

Iltalehden mukaan Matapour sai vuonna 1999 kymmenen kuukauden tuomion sekaannuttuaan puukotukseen. Mies kuitenkin vapautettiin tuolloin, koska ei pystytty todistamaan, että hän olisi kantanut veistä. Hän sai kuitenkin 30 päivän tuomion hakkaamisesta ja potkimisesta. Hovioikeus otti huomioon miehen nuoren iän ja ”ilmeiset mielenterveysongelmat”.

Norjan poliisin turvallisuuspalvelu (PST) oli kuulustellut Matapouria viimeksi toukokuussa, koska ”hän oli osoittanut kiinnostusta merkintöihin ja lausuntoihin, joita pidetään islaminvastaisina”. PST ei kuitenkaan ”osannut yhtään odottaa” Matapourin toimivan näin. Matapouria on tarkkailtu PST:n toimesta jo vuodesta 2015.

Monikulttuurisuus ja sateenkaariliike

Iskun jälkeen Norjan kuningas Harald julisti, että norjalaisten on seisottava yhdessä puolustaakseen vapautta, monimuotoisuutta ja toisten kunnioittamista. Onkin ironista, että juuri sateenkaariliikkeen edustajat ovat itse aina ajamassa ”monimuotoisuutta”, joka mahdollisti Oslon iskun.

Erittäin tiukkojen aselakien Norjassa sattunutta joukkoammuntaa ei voi pitää yllättävänä, koska maahanmuuttokriitikot ovat varoittaneet juuri tällaisesta skenaariosta jo vuosikymmenien ajan. Pelkkä maalaisjärki sanoo, että primitiivisen islamin kannattajat ovat valmiita äärimmäisiin tekoihin irstasta ja ylimielistä sateenkaariliikettä vastaan. On perusteltua kysyä, miksi sateenkaariliike edes kannattaa homovastaisen uskonnon harjoittajien vastaanottamista?

Homolobby Islam Kulttuurimarxismi LGBT Maahanmuutto Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Norja Pohjoismaat Pride Rappiokulttuuri Rotu Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • GLGL

    Vastaa

    Pride ja monikulttuurius eivät sovi samaan yhteiskuntaan. On vielä ihmisiä, jtoka luulevat toisin. Osa heistä on päättävissä asemissa. Eivät tule koskaan kantamaan vastuuta päätöksistään.

  • Pervot

    Vastaa

    Vassokuu👍 En tunne mitään empatiaa tuota sateenkaariväkeä kohtaan, sillä tätähän he haluavat!

  • Alexander stubb

    Vastaa

    Monikulttuuri on rikkaus, ei mulla muuta

  • Nationalisti

    Vastaa

    No, ainakin pridekulkue peruttiin julkiselta paikalta, antoivat sittenkin pelolle vallan.

    Pride-väki itse lobbaa avoimia rajoja, todella ironista, että nyt kävi noin.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Matu syyllistyy terroriin homoja vastaan, ja yllätys yllätys: valtamedian mukaan syynä ovat mielenterveysongelmat, ei islam.

  • Louhi

    Vastaa

    Saman sairauden eri ilmenemismuodot hyökkäävät toisiaan vastaan. Oikein hyvä, kaunista, ihanaa, kannatan.

  • puolueeton

    Vastaa

    Tässä on kaksi tekijää, jotka johtivat draamaan länsimaassa. Luonnottomuuden salliminen normaaleissa oloissa ja väkivallan avulla ongelmiaan ratkovien maahanmuuton salliminen.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Ei saa antaa pelolle valtaa! Kaikki sateenkaari aktivistit äkkiä järjestämään pride tapahtuma Iraniin. Siinä opitte monikulttuurisuutta.

  • Schlageter

    Vastaa

    Vaikka en olekaan muslimi, vaan katolilainen, kunnioitan islamin suhtautumista hintteihin. Ainakin siinä mielessä ryhdikäs uskonto, jota samaa ei voi luterilaisuudesta sanoa.

  • S.V.

    Vastaa

    Iranissa ja Afganistanissa poliittinen kommunismi on kiellettyä, joten EU on saanut sieltä kyllä kaikenlaista kelpo porukkaa SDP:n jäsenistöön jo vuosikymmenten ajan. Mitkä mahtavat olla Pekka Haaviston viimeiset sanat, kun hänet sitten piakkoin viskataan Helsingin suurmoskeijan minareettitornista alas?

  • Rautaturisti

    Vastaa

    Tulee mieleen ne videot joitakin vuosia sitten kun heittelivät homoja katolta. Yksi ainakin oli vielä hengissä pudotuksen jälkeen, ja mitä tekivät nämä rauhanuskontolaiset, no totta kai kivittivät hengiltä. Kivaa porukkaa. Olisi erittäin hupaisaa kun menisivät järjestämään pride-marssin jonnekin ählymaahan, saattaisi lopultakin se sinisilmäisyys loppua. Siis niiltä jotka mahdollisesti jäävät henkiin.

    • Paavo

      Vastaa

      Aakkosporukka ummistaa silmänsä tuollaiselta täysin. Ei niille ole olemassakaan naisten tai hinttien huonoa kohtelua. Siksi tahtovat Suomenkin täyteen ääri-islamisteja, sillä mitään pahaa ei tapahdu heidän itsekeskeisessä ja ‑riittoisessa maailmassaan, jossa kaikki pyörii oman navan ympärillä.

  • Johtava Asiantuntija

    Vastaa

    Nyt täytyy vain suvaita monikulttuurista rikkautta eikä saa antaa pelolle valtaa. Pitää myös muistaa että tämä oli yksittäistapaus, ei kaikki muslimit tapa homoja.

  • Julli

    Vastaa

    Neekerit yms. kehitysmaalaisten ovat maailman syöpä.

    Vihervassarit 💚❤️☮️🌈 edesauttavat tämän ihmiskunnan syövän leviämistä. Vihervassarit ovat osa ongelmaa.

    Ongelmat ja niiden edistäjät pitää eliminoida.

  • AK

    Vastaa

    Sitä saa mitä tilaa. 🤪

  • Anonymous

    Vastaa

    Monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta. Poliitikot ja pride sodomiitit mahdollistavat omalla toiminnallaan tälläiset tapahtumat. Irvokasta.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Sionistille tämäkin on, tietenkin, voitto.

    Jos joku luulee, että sionisti välittää paskan vertaa homoista, tai arabeista, tai neekereistä, ajatelkoon uudestaan.

    Sionisti tähtää kaikkien valkoisten yhteiskuntien balkanisointiin ja onnistuu siinä loistavasti. Jokainen kansallismielinen/sosialistinen ihminen luonnollisesti raivostuu tästä homokulttuurista ja toisaalta tästä arabien, afgaanien ja neekereiden massarahtaamisesta maihimme. Tottakai, koska me näemme yhteiskuntiemme tuhoutuvan.

    Silti, niin helvetistä kuin se onkin, ainoa vihollinen, joka pitää tuhota on se voima ja idologia, joka on tämän balkanisoinnin takana. Ja se on sionismi. Arabien islam, neekereiden barbarismi ja afgaanien brutalismi ovat vain sionismin käsikassaroita. Sionisti tarvitsee näitä julmia aseita tappaakseen. Sionisti itse on, kuten tiedämme, aina vain ”hyvän asialla”. Se onkin helppoa, sillä meidän tuhomme on ”hyvä asia” heille, sionisteille. Ei ole muuta kysymystä, ei ole muita arvoja. Kysytään vain ja ainoastaan: Onko se hyväksi juutalaisille? Onko se ja se ”arvo” (monikulttuurisuus, homojen palvonta, miesten ”raskaudet” ja kaikki muu sonta) hyväksi juutalaisille? Jos se on, se on arvo, joiden edessä meidän pitää nöyrtyä.

    Aivan lähitulevaisuudessa sionisti pyrkii, ja itse asiassa toteuttaa sitä mm. WEF:n toiminnalla jo nyt. luomaan Uuden Kommunismin. WEF:n julkisissa suunnitelmissa visioidaan jo yksityisasunnoista luopumista ja silloin asumme kaikki soluasunnoissa ja me kaikki sanomme, että ”en omista mitään ja olen onnellinen”. Käsi sydämelle, kansallismielinen, olen varma, että meidänkin joukoistamme löytyy katkeroituneita (syystäkin katkeroituneita) ihmisiä, joille ajatus ei aina vastenmielinen. Juutalainen totisesti osaa satujen kerronnan ja hän maalaa taitavasti unelmia paremmasta…

    Jos tämä demoniporukka saa tahtonsa läpi, jokainen asunto on 247 avoinna tälle jengille. Ei ole muuta kuin julkinen tila (paitsi tietysti sionistille, joka omistaa sen kaiken, mitä me emme enää omista). 

    Eli viha pitää kääntää oikeaan osoitteeseen. Kun tauti on hoidettu, oireet häviävät joko luonnostaan, tai ne hävitetään. Kyllä terve ihminen nuhat hoitaa itsekin, kunhan syöpä on leikattu pois.

  • juha II

    Vastaa

    Ylälaidan Twiitti tyhjentää pajatson!!!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    firearm, pistol, weapon