Saksalaiset muuttavat joukolla Etelä-Amerikkaan – pakenevat koronarajoituksia ja muslimeja

Valkoisten tulisi taistella, eikä paeta.

Ulkomaat

Etelä-Amerikan Paraguayssa on kasvavia saksalaisten yhteisöjä maahan muuttaessa yhä enemmän saksalaisia, jotka kertovat pakenevansa omaan maahansa tulvivia muslimeja, sekä hallituksen koronatyranniaa.

”Meillä on ongelma muslimien kanssa Saksassa. Islam ja rokotteet ovat erittäin suuri ongelma tässä maailmassa,” eräs nimetön saksalainen maahanmuuttaja kommentoi.

Samoilla linjoilla olivat myös saksalainen Stephen Hausen perheineen.

”Islamilaisen maahanmuuton ohella jatkuvat sulkutilat olivat viimeinen pisara.”

Myös eräs nimettömäksi jäänyt nainen, joka auttaa saksalaisia sopeutumaan uuteen elämään Paraguayssa, kertoi saksalaisten ”haluavan suojella lapsiaan,” ja että heidän kotimaassaan tytöt joutuvat jatkuvasti raiskatuksi ja ahdistelluksi julkisilla paikoilla koska he eivät käytä hijabia.

”Saksalaisnainen ei ole heille minkään arvoinen,” hän sanoi, mihin BBC:n haastattelija oli kysellyt todisteita tämän väitteille. ”Ei, tämä on vain se mitä saksalaiset kertovat minulle,” nainen oli vastannut.

Valkoisten tulisi pakenemisen sijaan liittyä paikallisten kansallisradikaalien riveihin ja ottaa maansa kadut takaisin rotumuukalaisilta!

Lähde

Islam Koronakommunismi Koronarajoitukset Maahanmuutto Paraguay Rokotteet Rotu Saksa Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Valkoinen pako

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Saksa on ollut miehitetty maa vuodesta 1945 ja koko turvallisuuspalvelu Saksassa on toiminut USA:n ehdoilla! Käsitys saksalaisten mahdollisuudesta vaikuttaa maansa tulevaisuuteen on vielä huonommalla tasolla kuin suomalaisilla joita samat globalistit hallitsevat.

    Saksa ei voi nousta ilman vallankumousta!

    otto suni

    • sota on jo käynnistetty

      Vastaa

      Näinhän se on. Liittoutuneet määräävät tasan tarkkaan mitä Saksassa saa tehdä ja mitä sielä saa sanoa. Siksipä TAZ:n lehden seinälle ilmestyi karikatyyri sananvapauden rajoituksista, saksoittumisesta:

      https://withberlinlove.com/2015/10/27/giant-penis-relief-sculpture/

      https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0c/Kreuzberg_Rudi-Dutschke-Stra%C3%9Fe_Friede_sei_mit_Dir-001.JPG

      jälkimmäistä pääsee katselemaan lähemmin suurennuslasilla.

      Mutta asiaan… Hemut Kohl oli liittoutuneille kova pala. Se pisti ne aina väittelemään keskenää ja nyökytteli kokouksissa. Mutta kun kokous oli ohi, niin Saksassa tehtiin niin kuin oli hyvä Saksalle ja saksalaisille. Ei paljon pokkuroitu.

      Helmut Kohl piti D‑markkaa viimeiseen asti päävaluuttana. Mutta sitä kiristettiin ja se joutui allekirjotittamaan paperin jossa Saksa ottaa Euron päävaluutakseen. Helmut näki mihin kurjuuteen rahanvaihto johtaa. Maa ei enää itse säätele rahajärjetelmäänsä vaan sekin luovutettiin littoutuneille. Ja silloi Helmut romahti. Siionistisen tarinan mukaan Helmut olisi ajanut Euroa D‑markan tilalle, mutta se on sionistien normaalia tapaa väärentää historiaa.

      Saksassa ei ole mielipidevapautta, ei liikkumisen vapautta, ei yrittämisen vapautta ja maatalouskin on ahdistettu sateliittivalvontaan. Normaalikansalaisen turvallisuudesta puhumattakaan. Ehkä ne ihmiset jotka sinne jäävät, ovat onnellisia Stasin ja DDR:n kehittämien metodien puristuksessa. Monikansallisessa värinässä.

      Jo 10 vuotta sitten Sturgartissa oli kokonaisia kaupunginosia jonne ei ollut valkoisella miehellä mitään asiaa. Ei poliisilla, ei postilla, ei ambulansseilla. Ei edes päivällä. 

      Kyllä minäkin lähtisin kelkkomaan sellaisesta maasta. Mutta että käynistetyn kolmannen maailmansodan jälkeen itä-saksassa olisi alppimaisemissa varmasti paljon hienoja asuinpaikkoja. Meitä leppeämmällä ilmastolla. Jos vain ensin selviää NATO-hyökkäyksestä.

  • Suomen soturi

    Vastaa

    Paitsi, mites ne jotka ei ihan omaa kansallissosialista/fasistista maailmankuvaa? Voiko nekin noin vaan liittyä?

    • Nationalisti

      Vastaa

      Jos olet kansallismielinen, vastustat oman maasi muuttumista etnohelvetiksi ja avoimeksi basaariksi, niin miksi ei?

    • Juha Pekkala

      Vastaa

      Eiköhän tosipaikan edessä poliittinen katsantokanta ole lähinnä semantiikkaa. Se että ylipäänsä olisi valmis taistelemaan kansansa ja rotunsa puolesta, osoittaa että on ihan kyllin lähellä ”kansallissosialista/fasistista maailmankuvaa”

    • Hh1488

      Vastaa

      Miks paeta jos ei omaa, eikö silloin voi sitten laittaa hiiappia päähän. Kansallisosialistinen maailman kuva, suosittelen tutustumaan siihen muualta kun valeen(Yle) sivuilta, saatat yllättyä

  • TT

    Vastaa

    Ukrainassa nähdään kuinka hyvin toimii kansallismielinen radikalismi. Ajaudutaan juutalaishallinnon alaisuuteen ja lähdetään itsetuhoisesti taistelemaan venäläisiä vastaan, jotka hekin ovat valkoisia. Rodullisesti ukrainalaiset eivät juurikaan poikkea venäläisistä. Molemmat ovat slaaveja. 

    Valkoinen rotu ei pysty olemaan hetkeäkään tappelematta itsensä kanssa. Puolet rodusta on kommunisteja, jotka terrorisoivat ja tuhoavat normaaleja kansalaisia. Saksassahan tämä toteutuu moni eri tavoin: rokotteet, sulkutilat, LGBT:n tuputus, muslimien vyörytys, hiilijalanjälkien tarkkailu ja uusimpana Ukrainan sotaan osallistuminen, minkä vuoksi perussaksalaisen elintaso romahtaa. Tämä ei saisi käydä edes lämpimässä suihkussa. Talvella 2022–23 moni kuolee kylmyyteen tai nälkään globalistisen ilmasto- ja sotakommunismin uhrina. Onko valkoinen rotu Jumalan kiroama? Rotua vaivaa geenivirhe, jonka vuoksi sen keskuuteen syntyy harvinaisen paljon rotupettureita eli verenhimoisia kommunisteja eli näitä vihervasemistolaisia roskaläjiä, jotka tuhoavat koko rodun edellytykset terveeseen elämään.

    • Frenologiaa

      Vastaa

      Mistä tää kaveri ponnahtaa aina pinnalle kuin korkki meressä. Se ei vieläkään ymmärrä vaikka sille on monella foorumilla sanonut että ukarinalaiset eivät ole valkoisia eivätkä ne ole slaaveja. Ne ovat kasaari-juutalaisia tai ortttooksi-juutalaisia. Mutta ne ovat kasaarien jälkeläisiä.

      Nillähän on ihan eri kallonmuotokin. Johan se näke sokea Reetta. Miten voi olla noin hidasälyinen kaveri, jollei se vain koita provota joka paikassa.

  • Nationalisti

    Vastaa

    ” Valkoisten tulisi pakenemisen sijaan liittyä paikallisten kansallisradikaalien riveihin ja ottaa maansa kadut takaisin rotumuukalaisilta!”

    Tämä olisi tietysti ihanne, mutta kun valitettavan suuri osa valkoisista ei välitä pätkääkään ja he jopa äänestävät oman asuinympäristönsä muuttamisesta ei-valkoiseksi.
    Jos ja kun sitten tapahtuu ikäviä asioita, tämä keskiverto demariäänestäjä toteaa ”ei ne kaikki” ja ”tämä oli yksittäistapaus, on niitä hyviäkin maahanmuuttajia”, niin kyllä siinä alkaa väkisin miettiä sitä maisemanvaihtoa, kun asuu tuollaisten idioottien kanssa samassa asuinympäristössä.
    Pk-seudulta on todella monet lapsiperheet muuttaneet ihan viime aikoina pois, syyt ovat samat kuin tässä artikkelissa, pakkomonikulttuurisuus.

  • Nils Langson

    Vastaa

    Deutschland ist kein völkerrechtlich anerkannter Staat. Die ”Bundesrepublik in Deutschland” ist somit kein ”Staat”, sondern immer noch eine besetzte Zone der Alliierten seit 1945. Davon abgesehen ist die BRiD pro Israel eingestellt. Die Strafverfolgung für Nationalsozialisten ist extrem in diesem jüdischen System. Man kann also nicht verallgemeinern, dass Deutsche, welche auswandern, ihr Land verraten, wenn sie sich nach Südamerika absetzten. Und es sind nicht nur Deutsche, sondern viele andere europäische Nationen, welche durch diesen Schritt ihre Kinder schützen wollen und somit die weiße Rasse erhalten wollen…langfristig gesehen. Und übrigens sind die Nationalfarben der Flagge schwarz-weiß-rot, Nicht (!) schwarz-rot-gelb.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Kristinusko ja liberaalit alistuvat Islamin alle. Ilmiö tuttu jo historiasta. Turkki ja lähi-itä aikoinaan kristitty.

  • Juha

    Vastaa

    Suomessakin 99.9 %a kansasta haluaa monikulttuurisen islamilaisen Suomen ja pitää naiset, lapset ja vanhukset pois kaduilta. Tai jos lähtevät ulos niin näiden on pukeuduttava säkkiin ja oltava holhoojan talutettavissa.
    Vain n. 5000 äänestäjää vastusti EU itsemurhaa viime vaaleissa. Loput haluavat puukkojen heiluvan ja pommien räjähtelevän Ranskan ja Ruotsin malliin.

  • Salomon

    Vastaa

    Joku sanoi geenivirhe, syntyy pettureita… Kyllä ne vitun petturit luikertelee jostain ihan muualta.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Tätä suvakistit haluavat: valkoiset poistuvat ja jättävät maansa matuille.

    Kansanmurha/ etninen puhdistus on käynnissä.

  • juha II

    Vastaa

    Osa lähtee ja antaa lähteä. He menevät pitämään yllä geenenejää ja jatkamaan sukuaan turvalliseen ympäristöön. Korona on hyvä syy löhteä helvettiin. Korona ja depopulaatiota ei voi pysäyttää eikä taistella.
    Ketkä taistelevat matuja vastaan? Missä ovat ne puolisotilaalliset joukot, jotka esittää niille, joita sanotaan pelkureiksi. Ellei ole edes tinasotilaita. ”Tuuleen on turha kylvää”! Ja tyhjällä muiota ojentaa!!!
    Saksan valtio ja koko EU kaikkine rahoineen ja organisaatioineen polpoa myöten ovat valjastetut vainoamaan, sortamaan ja kiusaamaan Euroopan alkuperäistä valkoista lahjakasta ja tavoiltaan sivistynyttä väestöä, jota nuo saatanan pahuudesta voimansa saaneen sairaat sadistiset yksilöt ammentavat voimansa vain tuhotakseen ja murhatakseen pois sen kaiken eurooppalaisen kulttuurin, historian ja uskonnon, joka täällä on vallinnut aina Rooman Valtakunnan päivistä saakka!!!

  • EV

    Vastaa

    Saksalaisia vielä on, mutta Saksaa ei enää ole, koko valtio tulisi perustaa uudelleen. Ikinä en aio paeta Isänmaastani Suomesta, täällä on synnytty ja tänne sitä myös kuollaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi