Merkelin Saksassa 2 joukkoraiskausta päivittäin – puolet epäillyistä maahanmuuttajia

Saksa ei kuitenkaan tilastoi rikoksia rodun perusteella, joten tarkkaa lukua mustien ja arabien osuudesta teoissa ei ole saatavilla.

Ulkomaat

Saksan poliisin julkaisemien lukemien mukaan vuonna 2020 maassa suoritettiin 704 joukkoraiskausta, mikä tarkoittaa miltei 2 tapausta päivässä.

Puolet epäillyistä tekijöistä on tilastojen mukaan ulkomaiden kansalaisia, kuten esimerkiksi afganistanilaisia, irakilaisia ja syyrialaisia. Erityisesti afganistanilaiset ovat yliedustettuja, heidän ollessa vain 0,3 prosenttia maan väestöstä samalla kun 6 prosenttia kaikista epäillyistä joukkoraiskauksista oli afgaaneja.

Saksa ei tilastoi rikoksia rodun perusteella, joten tilastoista ei saa tarkkaa lukua siitä, miten moni joukkoraiskaaja on Saksan kansalaisuuden omaava musta tai arabi, ja mikä määrä joukkoraiskauksista todella on etnisten saksalaisten, tai ylipäätään valkoisten tekemiä.

Lähde: Breitbart

Joukkoraiskaus Maahanmuutto Poliittiset viholliset Politiikka Raiskaus Rappiokulttuuri Rikos Rotu Saksa Tilastot Tilastotiede Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Peekeri Nadka

    Vastaa

    Saksalaismiehet asialla ja tilastot valehtelevat koska kohonnut ilmoitusherkkyys ja muuttuneet raiskauksien määritelmät – noin asia selitetään svedustanissa, maa joka on euroopam vaarallisin naisille jotka eivät halua ottaa osaa ulltusseksiin suorituspartnerina.

  • Että näin

    Vastaa

    Sekin vielä hieman vääristää tilastoa, että mistä maasta todella on peräisin. Nythän on mediaseksikästä sanoa olevansa afganistanista; aiemmin oli iran, irak ja syyria, mutta ota näistä paperittomista selkoa.
    Tässä se jutun juoni piileekin, osa on maissa tunnettuja kriminaaleja joita eivät halua takaisin, ja toiset jotka väittävät tulleensa em. maista eivät ole koskaan olleetkaan niiden kansalaisia, joten miksi ottaa roskaa maahansa kun on kerran päästy eroon.

  • TT

    Vastaa

    Nykyajan kommunistit eivät jaksa itse raiskata (vrt. puna-armeija v. 1945) ja laittavat tuoreet voimat eli murjaanit asialle.

  • Late

    Vastaa

    Puolet on maahanmuuttajia ja toinen puolet saksalaisia neekereitä ja rättipäitä

  • Suvaitsevainen Täti, kukkia hattu täynnä

    Vastaa

    Heiko, Hans ja Uwe on aina harrastanut kimppaväkisinmakuuta muita enemmän ja imbesilli- oikeistonazzet syyttää nyt sotaa ja sortoa paenneita, ja siksi ilmoituskynnys on madaltunut samassa suhteessa maahanmuuton kasvun kanssa. Aina Persut tulee ja valikoi tai vääristää tilastoja tulkiten ne aina oman edun tavoittelun tarpeisiinsa. Missä on teidän solidaarisuus?

  • etuoikeutettu turvattu poliittinen* yksilö*

    Vastaa

    ei se mitään kun ketään merkelin tytärtä ei olla raiskattu k
    oska hän on etuoikeutettu ja henkivartioiden suojelema yksilö
    esim sen taviksen verorahoilla
    jonka tytär on raiskattu Merkelin politiikan ansiosta

  • ei kuulu kulttuuriin

    Vastaa

    Mietityttää tuo toinen 50%. Luetaanko ne saksalaisiksi joitka ovat syntyneet Saksassa mutta joilla on esim. Turkin passi? Itse tunnen monta turkkilaista jotka ovat syntyneet Saksassa ja heidän isänsäkkin ovat syntyneet Saksassa mutta he itse pitävät itseään turkkilaisena. Ja ainakin luonne on säilynyt siitä huolimatta että ovat olleet koko ajan Saksalaisessa yhteiskunnassa. Kaikki haaveilevat viettävänsä eläkepäivänsä Turkissa. kysyinkin yhdeltä että mikä estää muuttamasta sinne vaikka heti. Vastaus oli: sielä ei ole töitä. 

    Uutinen on sikäli kummallinen että raiskaukset eivät kuulu saksalaiseen luonteeseen eivätä yhteiskuntaan. Mutta lähi-idän ja afrikan kulttuureissa se on jokapäiväistä.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi