Kanadalaispoliitikko haluaa poistaa juutalaiset maastaan

Nationalistipuolueen johtaja jakoi sosiaalisessa mediassa videon, jossa hän kuvailee juutalaisia ”loismaiseksi heimoksi”.

Ulkomaat

Kanadan nationalistipuolueen johtaja Travis Patron.

Kanadan nationalistipuolueen (CNP) johtaja Travis Patron jakoi puolueen virallisilla sosiaalisen median kanavilla videon, missä hän muun muassa kuvaili juutalaisia ”loismaiseksi heimoksi”.

Videolla Patron kertoo esimerkiksi: ”Kaikkialle, minne nämä ihmiset menevät, he soluttautuvat mediaan, he kaappaavat keskuspankin, ja he levittäytyvät valtiorakennelmaan kuin loiset.”

Ainoa vastaus on poistaa juutalaiset maasta

”Tämä on heidän maailmansa ja me olemme vain numeroita heille. Jos he saisivat päättää, he hävittäisivät koko elämäntapamme. He eivät pidä meistä. Itseasiassa, he halveksivat meitä siitä mitä me olemme. He eivät kykene elämään sovussa kanssamme.”

Videon lopulla Patron kertoo, että hän ei näe muuta vaihtoehtoa juutalaisten suhteen, kuin heidän poistamisen maasta.

”Mitä meidän pitää tehdä, on poistaa nämä ihmiset lopullisesti maastamme”, hän summaa.

Lähde: The Jerusalem Post

Kanada Politiikka Sionismi Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Anja Hakanen

    Vastaa

    Sen/kin jälkeen kun tuo henkilö häviää Kanadasta luonnollisen poistuman kautta, Israel ON ja juutalaiset OVAT!

    • Imperial Germans

      Vastaa

      Pitäisikö tuo tulkita niin, että olet universaalin loisen puolella? Tavallaan on totta, että loinen on maailmankaikkeuden pitkäikäisin elämänmuoto. Kun isäntäorganismi syntyy ja kuolee niin loinen jatkaa matkaansa. Tässä tulee kuvaan kristillinen etiikka, jonka mukaan on olemassa korkeampia todellisuuksia joissa ei tällaiset luonnolait päde. Valitettavasti monet pakanalliset ”uusnatsit” eivät oikein tahdo ymmärtää sitä.

      Mutta tuo ehkä pätee vain tässä Kali Yugan ajassa, joka tulee päättymään myös pian mikäli Raamatussa on mitään virkaa. Kolmannen tai oikeastaan neljännen valtakunnan nousu Antarktikalta ja Agarthasta tulee tapahtumaan kolmannen maailmansodan lopulla kun pedot idässä ja lännessä ovat syöneet toisensa. Israelin (Edomin) antikristillinen valtio ja sen kannattajat tulevat silloin palamaan ”iloisesti”.

      http://www.imperialgermans.com/
      https://www.bitchute.com/video/m3w5EiLNiSd0/

      Israelin valtiolla ei ole mitään tekemistä Raamatun Israelin kansan kanssa. Juutalaiset ovat kanaanilais-edomilaisia käännynnäisiä kun taas Israelilaiset olivat arjalaista sukua. Kadonneet hiemot tulivat Eurooppaan perustamaan uusia kansoja ja kieliä niin kuin Raamattu ennusti. 

      http://esau.today/100-reasons-israelites-are-white/

  • Martti L

    Vastaa

    Hyvyys ei lisäänny sillä, että poistetaan paha keskuudestamme. – Viime kädessä nuo pahat ihmiset pitää tappaa, että jäljelle jäävät vain hyvät. Tappajat.

    Itse näkisin, että valtion tehtävä pitää olla salliminen. Sen pitää varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus. – Viime kädessä tämä tarkoittaa, että jokaisella pitää olla mahdollisuus niin hyvään kuin pahaankin.

    Koska valtion tehtävä ei saa olla inhimillisen toiminnan estäminen, valtiolla ei voi myöskään saa olla monopolia tuomioistuimiin. – Tuomitseminen kuuluu yhteiskunnalle. Ei valtiolle.

    Käytännön esimerkki, mitä kieltämisestä ja estämisestä seuraa: Satojen vuosien ajan kirkko, mikä silloisessa yhteiskunnassa tarkoitti samaa kuin valtio, kielsi koron ottamisen rahan lainaamisesta. Kuitenkin noille samoille ihmisille, joilta kiellettiin koron ottaminen, sallittiin koron maksaminen. No, seurauksena oli, että pankkitoiminta siirtyi juutalaisten käsiin ja on niissä käsissä vielä tänäkin päivänä.

    Nykyisen ajan, informaation aikakauden, maksuväline on, niin, mikäpäs muukaan kuin informaatio, tieto. Tiedon suhteen meillä on tapahtumassa sama kehitys kuin keskiajalla kävi rahan kanssa: valtio kieltää tiedon käyttämisen vaurastumisen välineenä mutta ei kiellä vaurastuttamasta toisia maksamalla rahaa “tiedon käyttämättömyydestä”.

    Käytännön esimerkki. Valtio kieltää tiedolla kiristämisen. Siis aivan rauhanomaisen ilman väkivaltaa tapahtuvan ihmisten välisen rahastamisen, kaupankäynnin tiedolla. Se, mistä kiristäjä ottaa maksun kiristettävältä on kieltäytyminen oman sananvapautensa käyttämisestä. Valtio tuomitsee kiristäjän mutta ei kiristettävää; suostuu kiristettävän vaatimukseen toisen ihmisen sananvapauden rajoittamisesta rangaistuksen uhalla.

    Seurauksena tiedolla kiristämisen kriminalisoinnista on, että yhteiskunnan hallitseminen tietoa käyttäen siirtyy juutalaisten käsiin. Aivan samalla tavalla kuin rahalla hallitseminen on siirtynyt juutalaisten käsiin jo keskiajalta alkaen. – Nykyään ei edes ole mahdollista “saavuttaa” mitään merkittävää poliittista virkaa , ellei ensin suostu pedofiilileikkeihin tai vastaaviin menoihin videoitavaksi. Videot tallennetaan “herran” haltuun. Herra se on poliitikollakin.

    Ei vika ole juutalaisissa, että he ovat saaneet maailmanlaajuisen ylivallan tiedolla hallitsemisen markkinoilla, vaan meissä, jotka itse itsemme lakia avuksi käyttäen pakotamme uhreiksi (kieltämällä kiristämisen).

    Lakia on mahdoton poliittisesti muuttaa, koska poliitikot ovat niin korruptoituneita ja herkästi valmiita alistumaan kiristäjän edessä, pientä korvausta vastaan tietenkin – ja eihän alistumisessa mitään laitonta ole –, sillä poliittisesti katsoen mitään ongelmaa ei ole olemassa. Kysypä vain keneltä tahansa poliitikolta, kiristetäänkö häntä. Kuka myöntää ensimmäisenä?

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi