NRA:n puheenjohtajan sananvapausoikeudenkäynnistä lisätietoa

Syytteeseen johtaneen rikosilmoituksen taustalla on poliisihallituksen ylitarkastaja Reima Pensala, joka tunnetaan voimakkaista poliittisista motiiveistaan.

Yhteiskunta

Runo Kurko.

Partisaani sai tällä viikolla anonyymiltä lähteeltä lisätietoa Suomen Kansallisen Kivääriyhdistyksen NRA:n pitkäaikaisen puheenjohtaja Runo K. Kurkon sananvapausoikeudenkäyntiin liittyen. Vaikka Kurkon syyte onkin ollut valtakunnallisen median otsikoissa, on tapauksesta ollut saatavilla vain niukalti tietoa.

Kuten aiemmin uutisoimme, syyttäjän mukaan Kurkon julkaisemat faktapitoiset kirjoitukset loukkaavat afrikkalaisten ihmisarvoa. Kurko on kirjoittanut kivääriyhdistyksen sivuilla roduilla olevan merkittäviä eroja.

Kurko esimerkiksi totesi, että musta väestö ei ole kyennyt eikä koskaan kykene ”käyttämään tehokkaasti suotuisaa lämmintä ilmastoa kasvattaakseen edes tarvitsemansa viljan ja ravinnon itselleen sekä karjalle”. Syyttäjä ei väitä kirjoitusten olevan valheellisia. Sen sijaan syyttäjän mukaan ne ovat ristiriidassa lain kanssa, koska ne ovat poliittisesti epäkorrekteja.

Helsingin Sanomat syyttäjän äänitorvena

Kurko on toiminut pro bono ‑periaatteella vuosikymmenten ajan suomalaisten asevapauksien puolesta. Hän toimi NRA:n puheenjohtajana 7.7.2006 lähtien aina viime kevääseen asti, jolloin hän irtisanoutui tehtävästään kuultuaan saamastaan syytteestä. Tietoa hän ei saanut kuitenkaan syyttäjältä itseltään vaan hän luki syytteen nostamisesta ensimmäistä kertaa Helsingin Sanomista (HS).

Kurkolle toimitettiin haastehakemus vasta useita päiviä HS:n artikkelin julkaisemisen jälkeen. Vaikuttaakin siltä, että syyttäjä pyrkii voittamaan oikeudenkäynnin käyttämällä valtamediaa röyhkeästi omana äänitorvenaan.

Vaikka HS on osallistunut Kurkon-vastaiseen kampanjointiin ennen oikeudenkäyntiä, ei aihetta seurannut toimittaja Lasse Kerkelä saapunut käräjäoikeuteen seuraamaan oikeudenkäyntiä. Lehteä ei siis kiinnostanut lainkaan se, mitä puolustuksella oli sanottavaa aiheesta. Valtamedia on asettunut tapauksessa tukevasti syyttäjän puolelle.

Taustalla poliisihallituksen katkeroitunut viranomainen

Kurkon kirjoitus perustui tieteellisiin lähteisiin, kuten emeritusprofessori Tatu Vanhasen ja tohtori Richard Lynnin tutkimuksiin rodun, älykkyyden ja yhteiskunnallisen menestyksen yhteydestä. Lisäksi Kurko viittasi muun muassa Yhdysvaltojen oikeusministeriön rodullisiin rikostilastoihin. Koska syyttäjä ja HS eivät kyenneet kumoamaan puolustuksen argumentteja, ovat nämä päättäneet vaieta Kurkon esittämät todisteet kuoliaiksi.

Kurko itse tunnetaan kansainvälisenä matkailijana, jolle myöskään Afrikka ei ole vieras alue. Syyttäjän mukaan Kurkon olisi kuitenkin tullut vaieta omista kokemuksistaan, Amerikan oikeusministeriön tilastoista ja akateemisista rotututkimuksista, koska hänen kokemuksensa ja johtopäätöksensä olivat ”vääriä”. Suomessa afrikkalaisia on sallittua ainoastaan ylistää.

Syytteeseen johtaneen rikosilmoituksen taustalla on poliisihallituksen ylitarkastaja Reima Pensala, joka tunnetaan voimakkaista poliittisista motiiveistaan. Pensala on usein ollut häviäjäosapuolena oikeustapauksissa, joissa todistajat ja asianajajat ovat olleet NRA:n järjestämiä. Syyte vaikuttaakin katkeralta kostoyritykseltä.

Afrikka Afrikkalaiset Helsingin Sanomat Kotimaa Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Musta rotu Poliisihallitus Poliisin korruptio Poliisivaltio PolPo Reima Pensala Richard Lynn Rotu Rotuerot Runo Kurko Sananvapaus Tatu Vanhanen Yhteiskunta

Keskustelu

18 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Täysi tuki Kurkolle tässä oikeudenkäynnissä, asioista pitää pystyä puhumaan faktapohjaisesti, vaikka jotkut siitä loukkaantuvatkin.

    Jälleen rimanalitus PolPolta, Pensalan toiminta vaikuttaa poliittisesti motivoituneelta.
    Onko tietoa kyseisen ylitarkastajan poliittisista mielipiteistä?

    • John

      Vastaa

      Jos en ole aivan väärässä, Pensala on se tyyppi kuka masinoi Teräasekeskuksen oikeusmurhan. Sekä lukuisissa aseasioissa toiminut oikein agitaattorina, lakia rikkoen. Idealistinen asevastainen globalisti, on minun arvioni.

      • Lelu love

        Vastaa

        https://www.hs.fi/kaupunki/tuusula/art-2000006371131.html

        Kyllä tuo pensala oli ihan oikeilla jäljillä starttiase jupakassa, mutta auttamattomasti myöhässä, ilmeisesti havahtunut? Kurkon asiassa, ylhäältä tulleeseen painostukseen„

        • Kyynikko

          Vastaa

          Niin, siis joku rikollisryhmä, jolla on oma metallipaja sorveineen käytti starttipistoolien runkoja, kun ei viitsinyt ”puutöitä harrastaa”. Piipun, rullan, liikkuvien ja lukon valmistaminen vaatii sellaista asiantuntemusta, että saman voisi käytännössä tehdä suurelle osalle replica aseita. Se, että jotkut oli laiskoja ja oikaisi turhahkon työvaiheen ”lelun” osia käyttämällä, ei ole uhka. Samalla ammattitaidolla olisi helposti valmistettu, esim. Ingram Mac-10 konepistooleja, jotka kehitettiin alunperin CIA:n toimesta tahallisesti äärimmäisen yksinkertaisiksi. Eli karkeaa politisointia ja julkisuushakuista toimintaa.

          • Lelu love

            Niin siis, olet hakoteillä, asiantutemus on tässä tapauksessa sitä, että osaa puristaa 9mm para patruunan ruuvipenkissä 9mm short mittoihin, että patruuna sopii lelun lippaaseen, osaa porata ”piipun” auki, tai vaihtaa sen rihlattuun piippuun, en jaksa yllyttää ketään a‑rikokseen, ehkäpä suurin salaisuus on noissa pensalan luvanvaraisiksi muuttamissa leluissa,oli se etteivät aseasiantuntijat vieläkään ole tajunneet että alkuperäiset startin patruunat pitävät sisällään riittävän määrän energiaa lennättämään esim. 22.cal luotia noin 500m/s.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Poliittista vainoa taas kerran.

    Eikös Vanhasen Ja Lynnin tutkimuksesta tehty aikoinaan rikosilmoitus ja KRP ei nähnyt asiassa mitään laitonta. Mielestäni on halpaista yrittää taannehtivasti tehdä tutkimuksesta rikollista aineistoa. Varsinkin, kun Tatu Vanhanen on jo haudan levossa ja ei pysty puolustamaan tutkimusta. Eli tässä pyritään myös häpäisemään emeritusproferssori Vanhanen.

    Onko ylitarkastaja Pensala tiedevastainen?!!

  • Kerkko

    Vastaa

    Onko tämä patukkaansa kuppalääkettä penslaava tarkastelija se kaveri joka on haastanut ja riidellyt monista aseiden teknisistä ja muista ominaisuuksista aseharrastajien kanssa? Sille penslaajalle kaikki noissa piireissä nauraa, kun kaverin perustelut on olleet puuta-heinää. Nytkö katkerana haastaa kaikki mahdolliset ketä vaan saa asepiireistä oikeuteen keinoja kaihtamatta.

  • Din Poh

    Vastaa

    Mikko Niskasaaren blogikirjoituksissa on hyvää henkilökuvausta Penslaajasta.

  • Kyynikko

    Vastaa

    Vähän aikaa meni miettiessä, että kukas tämä virkamies on, mutta sehän on se surullisenkuuluisa ”starttipyssy-Pensala”, joka antoi julkisuuteen niin pähkähulluja lausuntoja, ettei mies olisi sivistyvaltiossa mitään asealan ammattitaitoa edellyttävää virkaa saanut pitää. Taannoin jo muutkin, kuin aseharrastajat kiinnittivät miehen satuiluihin sen verran huomiota.

    • Ukko55

      Vastaa

      Ihmettelen kuka Pensalaa puolustelee Poliisihallituksessa vuodesta toiseen ja miksi?

  • pää määrää

    Vastaa

    Rikolakia 11 luku 10 kohta sovelletaan
    ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

    Tutkitun ja rehellisen tiedon levittämisestä voi saada jopa linnaa, jos tuomari ei tunne suomen kielen sanastoa. Yleensä ei uhata vaan solvattaan tai panetellaan. Mitä sanat merkitsevät todella? Suomi sanakirja voisi olla pätevä lähde:
    solvata = ”loukata jonkun kunniaa häpäisevin sanoin (perusteettomasti), herjata, parjata”
    panetella = ”kertoa jostakusta pahansuopia juttuja, parjata, solvata jotakuta tämän selän takana”
    Tässä tapauksessa lakia sovellettaessa pitäisikin selvittää, oliko Kurkon kirjoitus perusteeton (valhetta, väärä) vai kertoiko hän pahansuopaa juttua (tarina, juoru, pötypuhe) vai halusi puhua pahaa afrikkalaisista ilkeyttään.
    Kun kysymyksessä on näin monimutkainen lakipykälä, valittu syyttäjä voi tehdä mitä haluaa ja valittu tuomati tuomita mitä haluaa. Siten oikeudessa voi tapahtua mitä vain. 

    Tämän fuzzy-lain on laatinut Suomen kansan valitsema eduskunta ja lain laatija enemmistöhallitus oli KESK–KOK–RKP–VIHR, allekirjoittajina Brax ja Halonen.

  • KokenutMies

    Vastaa

    Poliisin johtotehtävissä on neekerin rakastajia ja puhun nyt mitä todennäköisemmin samaa sukupuolta olevasta rakkaudesta ja ehkä rakkaudesta pikkupoikia kohtaan akuisen poliisimiehen toimesta. Tumma iho ja lämmön johdosta venähtäneet elimet ovat erityissuojelun piirissä, joka selvästi lesbojen syyttelijättärien taholta.

  • Nimetön

    Vastaa

    ”Käräjäoikeus on ilmoittanut antavansa asiassa ratkaisunsa 21. syyskuuta 2021, joten nähtäväksi jää tuomitseeko käräjäoikeus asiayhteydestä irrotettuja lauseita käyttäen Kurkon historian, kulttuurin ja tieteen sisällön esille saattamisesta, ottaen huomioon, että yhteiskunnallisesti merkityksellisen historian, kulttuurin ja tieteen sisällön esille saattamista pidetään oikeusvaltioissa keskeisenä sananvapauden ydinalueeseen kuuluvana oikeutena.”

    https://tykistomies.blogspot.com/2021/09/7‑tuleeko-yhteiskunnallisesti.html

  • Pate

    Vastaa

    Ei löydä kuuklen kuvahaku Reiman kuvaa, tulee vain kuvia esim. saappaista. 🙂 Kummakun noin tärkeestä ukosta ei oo kuvia. Taposestakin on, ja paljon. Missä Reima luuraa?

  • Nimetön

    Vastaa

    Voilla olla, että jostain syystä itsepuolustuksesta ilmeisen innostunut Reima Pensala on poistanut tai poistattanut valokuvansa netistä henkilökohtaisten terveydellisten syiden johdosta.

  • Mikko

    Vastaa
  • Markku

    Vastaa

    Onko tämä Partisaanin haen lukijoiden linja? Rasismia ja Mitä Vittua-lehden asiantuntija-artikkeleita. Onnea matkaan! 🙂

  • Reima Pensala

    Vastaa

    Hei,

    ja kukaan teistä ei sitten uskaltanut esiintyä omalla nimellään. Olette te uskomatomia selkäänampujia!

    YT

    Reima

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi