Asiantuntijat myöntävät: Rokotteet eivät riitä lopettamaan pandemiaa – tarvitaan lisää valvontaa!

Yhteiskuntakriitikot ovat alusta alkaen varoittaneet Covid-pandemian olevan väline valvontayhteiskunnan luomiseksi.

Yhteiskunta

Amerikan Washingtonissa sijaitsevan Georgetownin yliopiston lääketieteellisen keskuksen julkaiseman raportin mukaan massarokotukset eivät yksinään riitä koronapandemian pysäyttämiseen.

Raportin mukaan oireellisten sekä oireettomien tartuntojen katkaiseminen on ainoa toimiva keino pandemian pysäyttämiseksi. Erityisesti oireettomat tartunnat ”ovat syy pandemian jatkumiselle”.

”Emme voi luottaa pelkästään rokotuksiin pandemian kontrolloimiseksi. Rokotteet ovat toimivia ihmisten suojelemiseksi taudilta, mutta emme tiedä vielä miten hyvin ne suojaavat itse tartunnalta,” Angela L. Rasmussen, yksi raportin kirjoittajista, totesi.

Vahvaa valvontaa vaaditaan

Raportin lopussa myönnetään suoraan, että vahva valvonta on välttämätöntä pandemian loppumiseksi:

”Ennen kuin meillä on laajat epidemiologiset toimenpiteet ja vahva valvonta, joilla pystymme sammuttamaan nämä savuttomat tulet, Covid-19-pandemiaa ei kyetä täysin tukahduttamaan.”

Toisin sanoen kansalaisten vakoilun oikeuttamisen tekosyynä käytetään sitä, että täysin oireeton ihminenkin voi olla potentiaalinen koronaviruksen levittäjä.

Lähde: Study Finds

Hyvinvointi Koronavirus Lääketeollisuus Poliisivaltio Politiikka Rokotteet Vakoilu Valvonta Yhteiskunta Yksityisyydensuoja

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Covid-1984, suhteellisen lyhyessä ajassa ihmisten perusoikeudet on saatu poljettua ja lampaisiin iskostettua median välityksellä uskomus, että tämä olisi jotenkin erityisen vaarallinen pandemia.
    Tämä ”pandemia” ei kuitenkaan sen kummemmin tilastoissa näy, tartuntamääriäkin täytyy oikein saada väkisin kasvatettua pakkotestaamalla rakennustyömailla ja telakoilla, sekä hoivakodeissa ja saattohoitoyksiköissä.
    Luulisi nyt tässä ajassa jo näkyvän radikaalit kuolinluvut Suomenkin vuosikuolleisuudessa, kun ottaa huomioon kuinka paljon tässä maassa on vanhoja ihmisiä.

  • Jätesäkki

    Vastaa

    Toimitukselle vain tiedoksi että ihminen ilman koronavirustartuntaakin on potentiaalinen koronaviruksen levittäjä. Siihen ei tarvita itse tautia saati sen oireita.

  • Toffo

    Vastaa

    ”Oireeton tartunta”,kertonee kaiken tarpeellisen viruksen vaarallisuudesta.

  • juha.

    Vastaa

    Tämä merkitsee globalistien ”märkää unta” eli maailmaa, missä vallitsee täydellinen mielivalta, jossa jokainen päiväsi voi olla viimeisesi. Ainoa ”vapautesi” on riippuvainen ”juoksulangan” pituudesta. Ja lopulta sekin on vain pelkkä solmu!

  • Rasimus Vuolle

    Vastaa

    Nyt Extrauutisiin on tullut myös sensuuri. Juttu: https://www.extrauutiset.com/korona-altistumisia-myymaloissa-ja-kouluissa-joensuussa-ja-liperissa

    Kommenttiosiosta:

    ”Viime viikon aikana on voinut altistua koronatartunnalle useassa eri myymälässä Joensuun keskustassa.”

    Onko Extrauutisetkin nyt jo valjastettu pelkomediaksi? Olen nyt kyllä enemmän kuin pettynyt.

    Mitää ”tappavaa viirusta” ei ole eristetty. Kuten ei eristetty SARSinkaan aikana. Eli rokote ei voi mitään virusta sisältää kuten ne normaalit rokotteet tapaavat.

    Pelon kautta ihmiset on saatu kautta historian lopulta alistumaan järkyttäviin suunnitelmiin. Voitko Pekka Kemppainen selittää?

    Tähän Kemppainen vielä vastasi: 

    ”Joku tartuntatauti on nyt vaan leviämässä. Ei se terveellinen ole kenellekään, vaikka joku liioittelisi. Oletko huomannut, että Extrassa annamme tilaa sote-piirien yms. kertomalle, joka poikkeaa usein Marinin panikoinnista.”

    Tähän viestiin painavampi vastaus ei enää mennytkään ”läpi”:

    Mikä erityinen nyt on Pekka leviämässä? ”tartuntatauteja” on aina ollut ja tulee olemaankin. Katso tilastoja: kokonaiskuolleet EIVÄT ole nousseet. Pikemminkin alakanttiin. Mihin hävisivät muut taudit? Miksi tätä päivänselvää huijausta päämme menoksi kohti yhä pahempaa kontrollia pitää selitää jatkuvasti jopa täällä vaihtoehtomediassa jossa luulisi olevan edes maalaisjärkeä, ellei edes virallisia tilastojakaan voi uskoa.

    Sote-piirissäkään ei ole tieteellistä tutkimusta tehty. Marin ei panikoi taas muusta, kuin asemastaan tai hillotolpastaan. Hän on enemmän pihalla ja työkalu kuin kukaan muu poliittinen hahmo koskaan Suomen historiassa. Hänet on käsketty puhumaan puutaheinää kun media on läsnä. Bilderberg-kokouksen jälkeen oli aivan toinen nainen. Sattumaa tottakai… Taas. Paljon sattumia! Salaliittoja ei ole, vaikka onkin. Ja on ollut läpi historian. Teoriat taas eivät kiinnosta ketään. Nämä ovat salaliittotosiasioita.

    Mitä sanoo Aalto-yliopiston proffa ”pandemiasta”? Tässä: http://www.youtube.com/watch?v=m‑SwfbBQD6o

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi